torstai 16. helmikuuta 2017

Paljon puhetta Trumpista

KANSAN UUTISET  17.2.2017

Donald Trumpin virkaanastujaisista oli kulunut tuskin kahta viikkoa, kun sain pitkällä lentomatkalla luettavakseni New York Timesin kansainvälisen painoksen tuoreen numeron. Trumpin valtaantulo oli totisesti mullistanut maailman. Yleensä lähinnä ulkomaiden tapahtumiin keskittyvässä lehdessä oli tällä kertaa lähes pelkästään juttuja Trumpista ja tämän päätösten herättämistä reaktioista.

Päällimmäisenä aiheena oli Trumpin antama ja myöhemmin tuomioistuimessa kumottu maahantulokielto seitsemän Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan muslimimaan kansalaisille.

Trumpin päätöksen seurauksena Yhdysvaltojen kansalaisvapauksien järjestö ACLU oli saanut yhden viikonlopun aikana verkkolahjoituksina yli 24 miljoonaa dollaria, kuusi kertaa enemmän kuin koko viime vuoden aikana.

Toisessa jutussa kerrottiin Yhdysvaltojen lentokentillä pidetyistä mielenosoituksista ja verrattiin niitä heti Trumpin virkaanastujaisten jälkeen eri puolilla maata järjestettyihin naisten marsseihin, joihin monet ottivat osaa käsinkudottuihin pinkkeihin mirripipoihin sonnustautuneina.

Naisten marsseihin osallistui kaikkiaan neljä miljoonaa ihmistä, enemmän kuin yhteenkään muuhun mielenosoitukseen koko Yhdysvaltojen historiassa.

Jutuissa käsiteltiin myös Trumpin taustajoukkoja. Monet republikaanipuolueen vaikuttajat pelkäsivät, että Trumpin neuvonantajasta, äärioikeistolaisen Breitbart-sivuston perustajasta Steve Bannonista oli tullut maan todellinen valtias.

Kampanjapäällikkö Kellyanne Conwayn puheet vaihtoehtoisista faktoista olivat puolestaan johtaneet siihen, että George Orwellin romaani Vuonna 1984 nousi verkkokauppa Amazonin myydyimpien kirjojen listan kärkeen.

Koko sivun kuvareportaasissa kerrottiin Yhdysvaltojen lentokentiltä käännytetyistä ihmisistä: nuoresta iranilaisesta lääketieteen huippututkijasta, joka oli kutsuttu Harvardin yliopistoon tekemään uraauurtavaa tutkimusta tuberkuloosista, ja iäkkäästä irakilaisrouvasta, joka yritti päästä Pohjois-Carolinaan tapaamaan poikaansa, joka palveli kersanttina Yhdysvaltojen maavoimien laskuvarjojoukoissa.

Trumpin määräämää maahantulokieltoa ei voinut New York Timesin mukaan järkevästi perustella terrorismin torjunnalla. Vuoden 2001 syyskuun jälkeen yksikään ihminen ei ollut kuollut Yhdysvalloissa terrori-iskussa, jonka tekijä olisi ollut kotoisin Syyriasta, Irakista, Iranista, Jemenistä, Libyasta, Somaliasta tai Sudanista.

Kreikassa sijaitsevalla pakolaisleirillä vapaaehtoistyössä oleva yhdysvaltalainen lääkäri kertoi syyrialaisista lapsista, jotka kärsivät ummetuksesta, pitkälti sen vuoksi että he pyrkivät välttämään käymästä pakolaisleirin likaisissa vessoissa.

Leirin asukkaista kukaan ei halunnut Yhdysvaltoihin, vaan pikemminkin Irlantiin tai Suomeen!

Somemarkkinoinnista juuri kirjan julkaissut toimittaja Derek Thompson selvitti Trumpin suosion salaisuutta lehden pääkirjoitussivulla. Thompsonin mielestä Trump oli toiminut viihdemaailman kolmen läpileikkaavan säännön mukaan.

Ensinnäkin Trump haluaa esiintyä supersankarina. Hän sanoo asioita, joita poliitikot eivät yleensä sano, ja väittää olevansa ainoa, joka pystyy ratkaisemaan ongelmat.

Toiseksi, sisältöä tärkeämpää on viestin tehokas levittäminen. Kun vielä Nixonin aikana joka toisessa amerikkalaiskodissa katsottiin presidentin puhetta suorana lähetyksenä televisiosta, tänä päivänä vain harva poliitikko onnistuu hankkimaan suoran yhteyden yleisöön.

Niinpä Trump tviittaa, mutta ei yleensä suoraan kannattajilleen vaan uutismedialle, joka usein orjallisesti levittää Trumpin raivostuttavimmatkin kommentit suurelle yleisölle.

Viime kädessä Trump yrittää Thompsonin mukaan toimia kuin muutkin viihdemaailman jymymenestykset. Hän haluaa tehdä tuotteestaan monopolin, Trumpin mediamonopolin. Siitä johtuu Thompsonin mukaan kaikki puhe valtamediasta valemediana ja erilaisten epämääräisten humpuukisivustojen pönkittäminen vaihtoehtoisina vastamedioina.

Monet lehden kirjoittajista eivät yhtään yrittäneet kätkeä vastenmielisyyttään Trumpia kohtaan.

Brittikolumnisti Roger Cohenin mielestä Trumpin pitkään isännöimä tosi-tv-sarja Diili perustui hallittuun julmuuteen.

”Epäilemättä kokemukset suositun tosi-tv-ohjelman vetäjänä antoivat hänelle käsityksen absoluuttisen vallan viehätysvoimasta ja ihmisen kyvystä nauttia toisten kärsimyksestä”, Cohen kirjoittaa.

Konservatiivina tunnetun David Brooksin mielestä Trumpin nationalistinen ideologia oli jo sinänsä haitallista, mutta hänen osaamattomuutensa on sitäkin suurempi uhka.

Brooks siteerasi entistä Bushin hallinnon virkamiestä, joka arveli, että jos Trumpin äkkiväärät päätökset tulevat jatkossakin polarisoimaan yhteiskuntaa, lisäämään katuprotesteja ja vaarantamaan suhteita liittolaismaihin, Trumpin kohtalona voisi olla Yhdysvaltojen perustuslain 25. lisäyksen mukainen viraltapano varapresidentin ja hallituksen enemmistön päätöksellä.

torstai 2. helmikuuta 2017

Suunnitelma B:tä odotellessa

KANSAN UUTISET 3.2.2017

Jos haluaa tietää, mitä Israelin ja palestiinalaisten rauhanprosessille todella kuuluu, sitä kannattaa kysyä Walajan kyläkaupan kassalta.

”Mikä ihmeen kahden valtion malli? Se on vain poliitikkojen puhetta”, nuori kassa-apulainen vastasi taannoin Al Jazeeran toimittajan esittämään kysymykseen.

Betlehemin kupeessa sijaitsevassa palestiinalaiskylässä tiedettiin paremmin. Walajan kylän naapurissa juutalaisten siirtokuntia laajennettiin palestiinalaisten omistamille maille, eikä kylässä kukaan enää kuvitellut, että Israelin hallitus suostuisi itsenäisen palestiinalaisvaltion perustamiseen näille maille.

”Ne, jotka yhä uskovat kahden valtion malliin, ovat joko hulluja, valehtelijoita tai sitten he eivät ole koskaan käyneet täällä paikan päällä katsomassa tilannetta omin silmin.”

Poliitikot, diplomaatit ja maailman mediat ovat kuitenkin puhuneet kahden valtion mallista Lähi-idän rauhanprosessin keskeisenä päämääränä kohta neljännesvuosisadan ajan. 137 YK:n jäsenmaata on vieläpä tunnustanut itsenäisen Palestiinan valtion.

Mutta mitään kunnollista Palestiinan valtiota ei ole olemassa. Palestiinalaishallinnon kontrolloimat saarekkeet miehitetyllä Länsirannalla ovat kuin Etelä-Afrikan rotuerottelukauden aikaiset bantustanit apartheidmuurin reunustamien juutalaissiirtokuntien välissä.

Palestiinalaishallinnon alaisuudessa on vain 18 prosenttia koko Länsirannan alueesta. Oslon rauhansopimuksen mukaan alueen pohjavedestä vain 17 prosenttia kuuluu palestiinalaisille.

Tilanteen irvokkuutta lisää se, että juutalaissiirtokuntien rakennustyömailla työskentelevät palestiinalaiset rakennusmiehet, joilla ei ole töitä muualla Länsirannalla.

Rakennusmiehet puolustautuvat arvostelijoita vastaan muistuttamalla, että palestiinalaisalueen rikkaimpiin kuuluvat liikemiehet ovat toimittaneet sementtiä Länsirannan alueita halkovan suojamuurin rakentamiseen, heidän joukossaan myös palestiinalaishallinnon entinen pääministeri.

Israelin ja palestiinalaisten välillä ei ole käyty minkäänlaisia rauhanneuvotteluja muutamaan vuoteen. Viime viikkojen aikana Israelin ja Palestiinan tilanteessa on kuitenkin nähty uusia käänteitä, pitkälti reaktiona Donald Trumpin valintaan Yhdysvaltojen presidentiksi. Vaalikampanjan aikana Trump kutsui itseään Israelin parhaaksi ystäväksi.

Jouluaaton aattona YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi päätöslauselman, joka tuomitsee siirtokuntien rakentamisen miehitetylle Länsirannalle. Rakennustöiden keskeyttäminen oli päätöslauselman mukaan ”ehdottoman tärkeää kahden valtion ratkaisun pelastamiseksi”.

Yhdysvallat ei tällä kertaa käyttänyt veto-oikeuttaan päätöslauselman kumoamiseksi, vaan äänesti tyhjää. Barack Obaman väistyvän hallinnon puolelta ele oli lähinnä symbolinen, sillä vain kolme kuukautta aiemmin Obama allekirjoitti sopimuksen 38 miljardin dollarin sotilasavusta Israelille.

Välittömästi Trumpin virkaanastujaisten jälkeen Israel puolestaan hyväksyi suunnitelman uusien asuntojen rakentamisesta Itä-Jerusalemin juutalaissiirtokuntiin.

Edellisellä viikolla palestiinalaisjärjestöt Fatah ja Hamas kävivät Moskovassa neuvotteluja yhteishallituksesta, jonka keskeisenä tehtävänä olisi järjestää vaalit ensi kesänä.

Palestiinalaisalueilla pidettiin vaalit viimeksi vuonna 2006, jolloin islamistipuolue Hamas monien yllätykseksi voitti enemmistön parlamentissa. Seuraavana vuonna Hamasin taistelijat ottivat haltuunsa Gazan alueen. Länsirannan palestiinalaisalueet jäivät Fatahin hallinnon alaisuuteen.

Fatah ja sen johtaja, presidentti Mahmud Abbas eivät ole suuressa suosiossa palestiinalaisten keskuudessa. Monien mielestä Abbas on pitänyt liian pitkään kiinni kahden valtion malliin tähtäävästä rauhanprosessista, joka on palestiinalaisalueilla hyödyttänyt vain pientä poliitikkojen ja liikemiesten eliittiä. Abbasin varsinainen toimikausi päättyi jo vuonna 2009.

Johtavien palestiinalaispuolueiden yhteishallituksen voisi kuvitella vahvistavan palestiinalaisten neuvotteluasetelmia. Israel saattaa kuitenkin kieltäytyä neuvotteluista Hamasin kanssa, jota se pitää terroristijärjestönä.

Mistä palestiinalaiset sitten oikein neuvottelisivat Israelin kanssa nyt kun Donald Trumpin vaalivoitto on kasvattanut entisestään Israelin hallituksen itsevarmuutta?

Palestiinalainen filosofian professori ja palestiinalaishallinnon entinen Jerusalemin edustaja Sari Nusseibeh kehottaa pohtimaan uusia keskustelunavauksia.

Nusseibehin mielestä kahden valtion malli ja ajatus itsenäisestä Palestiinan valtiosta ovat tällä hetkellä silkkaa fantasiaa. Entäpä jos palestiinalaiset suostuisivat siihen, että Israel liittäisi miehitetyt alueet virallisesti osaksi Israelia? Myönnytyksen ehtona olisi, että Israel samalla antaisi Länsirannan ja Gazan alueen palestiinalaisille täydet kansalaisoikeudet, ennen muuta vapauden liikkua, asua ja työskennellä joka puolella maata.

torstai 19. tammikuuta 2017

Silkkaa ilkeilyä Hebronissa

KANSAN UUTISET 20.1.2017

Hebronin basaarissa on miltei autiota iltapäivän parhaaseen myyntiaikaan. Vain muutama matkamuistokauppias on ripustanut puotinsa eteen t-paitoja, mekkoja ja palestiinalaishuiveja. Iäkäs mies kauppaa granaattiomenoista puristettua mehua. Viereisessä sata vuotta vanhassa makeispuodissa valmistetaan paikallisia marmeladikarkkeja.

Huiveja myyvä mies kertoo, että basaarikujan ylle oli laitettava suojaksi metalliverkko, johon yläkerroksessa asuvat juutalaiset talonvaltaajat heittävät jatkuvasti roskapusseja, kananmunia, joskus virtsaa ja ulosteita.

Basaarin useimmat puodit ovat sulkeneet ovensa ja omistajat muuttaneet muualle.

Aikaisemmin tämä oli yksi miehitetyn Länsirannan vilkkaimpia turistialueita. Basaarin vieressä sijaitsee Ibrahimin moskeija, jota juutalaiset kutsuvat Patriarkkojen haudaksi. Moskeijan sisältä, kuningas Herodeksen muinoin rakennuttamien muurien takaa, löytyvät Vanhan testamentin Abrahamin ja Saaran hautamuistomerkit.

Juutalaiset, kristityt ja islaminuskoiset pitävät kaikki Abrahamia yhteisenä kantaisänään.

Israelin sotilaiden tiukasti vartioima rakennus on nyt jaettu kahtia. Toinen puoli on varattu muslimeille, ja toinen puoli toimii juutalaisten synagogana.

Muualla Palestiinan miehitetyllä Länsirannalla Israelin rakentamissa juutalaisten siirtokunnissa muurien ja piikkilanka-aitojen takana asuu yli 800 000 ihmistä, suurin osa heistä Venäjältä ja Yhdysvalloista muuttaneita siirtolaisia.

Yli 50 000 palestiinalaisrakennusta on purettu ja maat anastettu siirtokuntien tieltä.

Hebronissa miehitys on viety äärimmilleen. Kaupungin vanhassa keskustassa asuu noin 500 juutalaista vallattuihin taloihin perustetuissa siirtokunnissa, tuhansia Israelin sotilaita suojanaan.

Hebroniin muuttaneet siirtolaiset kuuluvat juutalaisten ääriliikkeisiin. Alueella asuvat palestiinalaiset kertovat jokapäiväisestä ahdistelusta ja ilkeilystä.

Miesjoukot hyökkäävät palestiinalaisten koteihin tai pahoinpitelevät palestiinalaismiehiä kadulla. Toiset siirtolaiset usuttavat koiria ihmisten kimppuun tai heittävät kiviä ja tyhjiä pulloja ikkunoihin. Palestiinalaislapsia on kivitetty koulumatkalla. Kadulla kulkevien palestiinalaisten päälle on heitetty kuumaa vettä, nesteklooria ja viiniä.

Kaikki tämä tapahtuu Israelin sotilaiden suojeluksessa. Siirtolaisten turvallisuuden takaamiseksi armeija on rakentanut vartiotorneja ihmisten talojen katoille.

Kaupungin aiemmin vilkkain kauppakatu Shuhada Street, Marttyyrien katu, on kokonaan suljettu palestiinalaisilta. Ennen täällä oli kaupungin vihannestori ja useita satoja pieniä kauppoja vieri vieressä.

Palestiinalaisten kansannousun aikana kaupat suljettiin ja linja-autoasemasta tehtiin Israelin armeijan tukikohta.

215 000 asukkaan Hebron on Länsirannan väkiluvultaan suurin kaupunki ja tärkein kauppakeskus. Hebron on palestiinalaisalueen marmorikaupan keskus, ja siellä sijaitsee myös Länsirannan suurin meijeri.

Kaupunki on ollut kahtia jaettu vuodesta 1997, jolloin Oslon rauhansopimuksen lisäsopimuksessa sovittiin, että kaupungin länsiosa siirtyy palestiinalaishallinnon alaisuuteen, mutta vanhankaupungin ympärillä oleva alue jäisi edelleen Israelin sotilaiden hallintaan. Tällä H2-nimisellä alueella asuu 37 000 palestiinalaista sekä satakunta juutalaisperhettä.

Israelin puolesta sopimuksen allekirjoitti pääministeriksi edellisenä vuonna valittu Benjamin Netanjahu ja palestiinalaisten puolesta Jasser Arafat.

Hebronin jakoa edelsi Ibrahimin moskeijassa vuonna 1994 tapahtunut verilöyly. Läheisen Kirjat Arban juutalaissiirtokunnan asukas Baruch Goldstein hyökkäsi rynnäkkökiväärin kanssa moskeijaan muslimien paastokuukauden rukoukseen ja surmasi 29 ihmistä. Goldstein oli kotoisin Brooklynista New Yorkista ja kuului kiihkojuutalaisen Kach-puolueen keskeisiin vaikuttajiin.

Seuraavalla viikolla Israelin sotilaat surmasivat 24 palestiinalaista, jotka osoittivat mieltä terrori-iskua vastaan.

Ihmisoikeusjärjestö B’Tselemin mukaan Israelin sotilaat ovat surmanneet 6 000 palestiinalaista vuoden 2000 jälkeen.

Hebron on ollut muslimienemmistöinen 600-luvulta lähtien. Kaupungissa asui vuosisatojen ajan myös joitain satoja juutalaisia, kunnes vuonna 1929 brittihallinto määräsi heidät evakuoitavaksi mellakoivien arabien surmattua kymmeniä juutalaisia.

Vuonna 1967 Israelin joukot miehittivät Länsirannan kuuden päivän sodassa. Vuotta myöhemmin rabbi Moshe Levinger majoittui Hebronissa sijaitsevaan hotelliin yhdessä seuraajiensa kanssa, jotka esiintyivät sveitsiläisinä turisteina. Ryhmä ei suostunut lähtemään hotellista ennen kuin miehityshallinto antoi heidän perustaa Kirjat Arban siirtokunnan entiseen armeijan tukikohtaan.

Vuonna 1979 Levingerin puoliso Miriam johti juutalaisten ääriryhmän marssia Hebronin vanhaan keskustaan. Joukko valtasi Shuhada Streetillä sijaitsevan entisen poliisiaseman ja jäi sinne asumaan.

torstai 22. joulukuuta 2016

Joulunviettoa Palestiinassa

KU-VIIKKOLEHTI 23.12.2016

Betlehemin vanhankaupungin keskustassa korkean kukkulan laella sijaitseva Jeesuksen syntymäkirkko on melkoinen turistirysä. Bysantin vallan aikana rakennettuun ortodoksikirkkoon ahtautuu kerralla kymmeniä turistiryhmiä eri puolilta maailmaa, Euroopasta, Amerikasta, Aasiasta ja Afrikasta.

Numeroituja kylttejä kantavat oppaat kaitsevat ihmisiä jonossa pienen oviaukon läpi kirkon kryptaan katsomaan lattiassa olevaa reikää. Tämän reiän alla sijaitsevassa pimeässä luolassa Jeesus-lapsen uskotaan syntyneen parituhatta vuotta sitten.

Joulunpyhinä Betlehemiin saapuu kymmeniä tuhansia toiviomatkalaisia. Myös kaupungin asukkaista huomattava osa on kristittyjä palestiinalaisia, naispuolista pormestaria myöten.

Katolilaiset kokoontuvat jouluyönä Betlehemin Pyhän Katariinan kirkossa. Protestantit kerääntyvät Paimenten kedoksi kutsuttuun pyhättöön kaupungin ulkopuolella. Ortodoksit, koptit ja assyrialaiset viettävät joulua loppiaisena.

Betlehemistä on vain kymmenen kilometriä Jerusalemiin, mutta paikallisbussilla matka kestää lähes tunnin. Kaupunkien välissä on Israelin hallituksen rakennuttama suojamuuri ja armeijan tarkastuspisteitä.

Nyt Betlehemissä puhutaan uudesta muurinlaajennushankkeesta. Kaupungin laidalla rakenteilla oleva uusi muuri estää asukkailta pääsyn Cremisanin laakson oliivirinteille ja viinitarhoille.

Israelin maanvaltauksen tarkoituksena lienee avata tietä kahden lähellä sijaitsevan juutalaisen siirtokunnan yhdistämiselle.

Länsirannan palestiinalaisalueita halkovan muurin rakentaminen käynnistettiin vuonna 2002 palestiinalaisten kansannousun aikaan Ariel Sharonin ollessa Israelin pääministerinä. Muurin julkilausuttuna tarkoituksena oli suojella Israelia palestiinalaisten itsemurhaiskuilta.

14 vuodessa itsemurhaiskut ovatkin vähentyneet, mutta lähinnä sen vuoksi että Israelin armeija alkoi valvoa Länsirannan palestiinalaisalueita ja koska Gazan aluetta hallitseva Hamas-järjestö on valtaan päästyään keskittynyt poliittiseen toimintaan.

Muuri on toistaiseksi yli 700 kilometriä pitkä. Jerusalemin ja Betlehemin lähistöllä se on kahdeksan metriä korkea betonimuuri. Kauempana asutuksesta muuri vaihtuu piikkilanka-aidaksi.

Toisin kuin voisi kuvitella, vain pieni osa muurista kulkee Israelin ja Länsirannan rajaa pitkin. Suurimmaksi osaksi muuri kiemurtelee syvällä miehitetyllä Länsirannalla erottaen juutalaisten siirtokunnat ja pelkästään israelilaisten käytössä olevat valtatiet palestiinalaisväestölle sallituista alueista.

Monin paikoin muuri on pystytetty mielivaltaisesti keskelle palestiinalaisten asuinalueita.

Haagin kansainvälisen tuomioistuimen mielestä muuri on kansainvälisen oikeuden vastainen ja se tulisi purkaa.

Palestiinalaisaktivisti Abu Hassanin järjestämällä Itä-Jerusalemin poliittisella kiertoajelulla saa jonkinlaisen käsityksen siitä, minkälaisia vaikeuksia muuri aiheuttaa palestiinalaisille.

Pisgat Zeevin juutalaissiirtokunnan reunalta on vain sata metriä kuivan jokilaakson poikki Shuafatin pakolaisleiriin. Palestiinalaisten asuttama Shuafat on 80 000 asukkaan valtava kerrostaloslummi, joka on erotettu muusta kaupungista aluetta ympäröivällä betonimuurilla. Alueelta pääsee ulos vain kahdesta tarkastuspisteestä.

Abu Hassan kertoo, kuinka lasten täytyy lähteä muurin ulkopuolella sijaitsevaan kouluun useita tunteja ennen koulupäivän alkamista, jotta ehtisivät ajoissa tunnille.

Ennen muurin rakentamista ambulanssilla pääsi sairaalaan kymmenessä minuutissa. Nyt matkaan voi mennä parikin tuntia.

Muualla maassa palestiinalaisilta on kielletty pääsy muurin takana sijaitseville viljelymaille. Israelin lain mukaan viljelemättä jätetyt maat voidaan pakkolunastaa.

Ramallahissa asuva palestiinalaismies puolestaan kertoo, kuinka hänen vaimonsa sai vastikään viranomaisilta luvan päästä käymään kymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Jerusalemissa – ensimmäistä kertaa 16 vuoteen.

Ajatus itsenäisestä Palestiinan valtiosta tuntuu paikan päällä hyvin kaukaiselta. Miehitetylle Länsirannalle on rakennettu vuosikymmenten saatossa yli 200 juutalaista siirtokuntaa, joissa asuu lähes miljoona ihmistä. Suurimmat siirtokunnat ovat yli 50 000 asukkaan kaupunkeja kaikkine mukavuuksineen.

Siirtokunnat kattavat tällä hetkellä 42 prosenttia Länsirannan pinta-alasta. Palestiinalaishallinnon alaisuudessa on vain 18 prosenttia Länsirannan alueesta.

Siirtokuntiin houkutellaan jatkuvasti lisää asukkaita veronkevennyksillä, työpaikoilla ja tukiaisilla. Siirtokunnissa toimii yli tuhat teollisuuslaitosta.

Asukkaat kuuluvat usein juutalaisten äärilaitaan. Ramallahin lähellä sijaitsevasta siirtokunnasta tullut aseistautunut miesjoukko hyökkäsi viime kuussa oliivisatoa korjaamassa olevien palestiinalaisten kimppuun hakaten heidät henkihieveriin. Israelilaisen Haaretz-lehden haastatteleman palestiinalaismiehen mukaan sama rituaali toistuu joka vuosi.

torstai 8. joulukuuta 2016

Syyrian sodan geopoliittiset taustat

KU-VIIKKOLEHTI 9.12.2016

Turkkilaismediat raportoivat elokuussa 2009 maan silloisen pääministerin Recep Tayyip Erdoganin tapaamisesta Qatarin emiirin, šeikki Hamad bin Khalifa al-Thanin kanssa Bodrumin lomakaupungissa Turkin länsirannikolla.

Tapaamisessa sovittiin mittavasta kaasuputkihankkeesta, jonka avulla Qatarista voitaisiin kuljettaa maakaasua Turkkiin ja sieltä edelleen Eurooppaan. Kaasuputken suunniteltiin kulkevan Qatarista Saudi-Arabian, Jordanian ja Syyrian kautta Turkkiin.

Erdogan halusi lisätä Turkin vaikutusvaltaa rakentamalla maan halki useita maakaasuputkia. Toista putkea kaavailtiin Kaspianmeren kaasukentiltä Georgian ja Turkin kautta edelleen Bulgariaan, Romaniaan, Unkariin ja Itävaltaan.

Maakaasutuonti Persianlahdelta ja Kaspianmereltä vähentäisi EU-maiden riippuvuutta Venäjän kaasusta. Myös Turkki hankkii suurimman osan kaasustaan Venäjältä.

Qatarin ja Turkin kaasuputkihankkeen tiellä oli vain yksi pulma: Syyrian presidentti Bashar al-Assad kieltäytyi allekirjoittamasta hanketta koskevan sopimuksen. Uutistoimisto AFP:n mukaan al-Assad halusi suojella Venäjän etuja. Venäjällä on Syyriassa laivastotukikohta.

Elokuussa 2009 Bodrumin kaupunki kuhisi lomamatkailijoita pohjoisen Euroopan maista. Ensi kesänä sinne ei enää järjestetä valmismatkoja. Tämä on se paikka, missä kolmivuotias syyrialaispoika Alan Kurdi löytyi hukkuneena rannalta perheen yritettyä päästä kumiveneellä Kreikkaan viime vuoden syyskuussa.

Bodrumin niemimaalla oli vielä vuosi sitten kymmeniä tuhansia pakolaisia, jotka yrittivät päästä Eurooppaan. Kreikkalainen Kosin saari sijaitsee vain viiden kilometrin päässä niemimaan kärjestä.

Qatar on maailman rikkain valtio mitattuna bruttokansantuotteella asukasta kohti. Qatar saa 70 prosenttia tuloistaan maakaasun viennistä.

Qatarilla on maailman kolmanneksi suurimmat todennetut maakaasuvarat heti Venäjän ja Iranin jälkeen. Maailman suurin maakaasukenttä sijaitsee Persianlahden merenpohjan uumenissa Qatarin ja Iranin aluevesillä.

Qatar on jo ennestään maailman suurin nesteytetyn maakaasun viejä. Kaasu kuljetetaan nestemäisessä muodossa valtameritankkereilla ennen muuta Japaniin, Etelä-Koreaan, Kiinaan, Intiaan ja Britanniaan. Kaasun jäähdyttäminen nesteeksi ja kuljettaminen tankkereilla on kuitenkin kallista ja hankalaa. Siksi kaasuputken rakentaminen Eurooppaan olisi Qatarille otollinen ratkaisu.

Syyria ei kuitenkaan ollut Qatarin ja Turkin kaasuputkihankkeelle myötämielinen. Kesällä 2011, kun arabimaiden kansannousun katuprotestit olivat levinneet myös Syyriaan, Bashar al-Assad allekirjoitti sen sijaan sopimuksen kilpailevan kaasuputken rakentamisesta Iranista Irakin kautta Syyrian rannikolle.

Ystävyyden putkeksi kutsuttu hanke yhdistäisi šiiahallinnon alaisuudessa olevat maat ja sivuuttaisi kokonaan Turkin. Samalla oli tarkoitus kunnostaa Kirkukin öljykentiltä Irakista Syyrian rannikolle kulkenut vanha öljyputki, joka oli tuhoutunut Yhdysvaltojen ilmapommituksissa Irakin sodassa vuonna 2003.

Elokuussa 2011 Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama kehotti al-Assadia luopumaan vallasta ja antamaan tilaa demokratialle. Myös Britannian, Ranskan ja Saksan johtajien yhteisessä julkilausumassa Assadia vaadittiin siirtymään syrjään.

Qatar, Turkki ja Saudi-Arabia olivat jo käynnistäneet salaisen tuen Syyrian sunnikapinallisille.

Foreign Affairs -lehden mukaan pelkästään Qatar on rahoittanut kapinallisia kolmen miljardin dollarin edestä. Qatar lupasi maksaa 50 000 dollarin palkkion kaikille Syyrian armeijan sotilaille, jotka siirtyivät kapinallisten puolelle. Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA koulutti sunnikapinallisia Qatarissa sijaitsevassa tukikohdassa.

Pentagonin rahoittama tutkimuslaitos Rand Corporation ehdotti jo vuonna 2008, että Yhdysvallat alkaisi lietsoa sunnien ja šiiojen välistä konfliktia tukemalla sunnijihadisteja.

”Syyriassa ei ole kyse sisällissodasta, vaan kaasuputkea koskevasta geopoliittisesta shakkipelistä”, yhdysvaltalaisen sotakorkeakoulun tutkija Rob Taylor arvioi Armed Forces Journal -julkaisussa.

”Eurooppaan pyrkivät pakolaiset pakenevat kaasuputkisotaa ja CIA:n tunarointia”, totesi puolestaan ympäristöjuristi ja tietokirjailija Robert Kennedy Jr laajassa artikkelissaan Politico-verkkolehdessä.

Jotkut kommentaattorit pitävät kaasuputkea kuitenkin liian yksinkertaisena selityksenä Syyrian sodalle.

”Kaasuputkiteoria esittää Assadin uhrina eikä rikoksentekijänä ja pitää Syyrian oppositiota pelkkinä pelinappuloina”, arvelee Dubaissa vaikuttava öljyalaan erikoistunut taloustoimittaja Robin Mills.

Truthout-lehdessä kirjoittavan Gareth Porterin mielestä Yhdysvallat ei ole sekaantunut Syyrian konfliktiin kaasuputken takia, vaan koska se haluaa turvata sotilastukikohtansa liittolaismaissaan Qatarissa, Turkissa ja Saudi-Arabiassa.

Tänä vuonna myös Turkki on rakentanut Qatariin oman sotilastukikohtansa.

torstai 24. marraskuuta 2016

Aleppon kapinalliset = Al-Qaida

KU-VIIKKOLEHTI 25.11.2016

Maailmankuulu dokumentaristi ja tutkiva journalisti John Pilger ihmettelee, miksi syyrialaisen Aleppon kaupungin taisteluista ja ilmapommituksista raportoidaan uutisissa niin eri tavoin kuin taisteluista ja pommituksista Mosulissa naapurimaassa Irakissa.

”Sekä Aleppossa että Mosulissa hallituksen joukot taistelevat kaupunkia hallussaan pitäviä kiihkoilijoita vastaan, jotka ovat syyllistyneet kauhistuttaviin julmuuksiin”, Pilger arvioi Sheffieldin kirjallisuustapahtumassa Englannissa pitämässään alustuksessa.

Mosulissa hallituksen sotilaita ja näiden rinnalla taistelevia šiiojen ääriryhmiä kuvataan uutisissa Pilgerin mukaan vapauttajina. Yhdysvaltojen ilmaiskuista ja taistelujen etenemisestä raportoidaan mediassa innostuneesti, melkein kuin olisi kyse urheilutapahtumasta. Siviiliuhreista ei juuri puhuta.

Aleppon pommituksia kutsutaan sen sijaan sotarikoksiksi, ja uutiskuvissa esitetään pommitusten uhreiksi joutuneita lapsia. Venäjän julistama tulitauko jäi uutisissa vähemmälle huomiolle. Tulitauon aikana siviilejä kehotettiin lähtemään taistelujen alta turvaan humanitaarisia käytäviä pitkin. Kapinalliset kuitenkin estivät tulituksella asukkaiden poistumisen sota-alueelta.

Australialaissyntyisen John Pilgerin mielestä länsimedia on valinnut puolensa ja toimii pitkälti omien hallitustensa propagandatorvena. Yhdysvallat ja Britannia tukevat Syyriassa Bashar al-Assadin hallitusta vastaan taistelevia kapinallisia ja Irakissa hallituksen puolella islamistijärjestö Isistä vastaan taistelevia asejoukkoja.

Aleppossa ja Mosulissa on molemmissa yli miljoona asukasta. Kapinallisten valtaamilla alueilla Aleppon itäosissa on edelleen noin 250 000 siviiliä.

Keitä sitten ovat Aleppossa taistelevat kapinalliset? New York Timesin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan kaksi ryhmittymää kantaa päävastuun taisteluissa Syyrian hallituksen joukkoja vastaan: Jabhat Fateh al-Sham sekä Ahrar al-Sham.

Jabhat Fateh al-Sham (Syyrian valloituksen rintama) tunnettiin aiemmin nimellä Jabhat al-Nusra (Tukirintama). Se oli terroristijärjestö Al-Qaidan paikallisosasto Syyriassa.

Ahrar al-Sham (Syyrian vapaiden miesten liike) on toinen jihadistinen äärijärjestö, jonka toimintatavat eivät juuri poikkea Isisistä.

Ryhmät ovat saaneet tukea ja aseita Turkilta, Qatarilta ja Saudi-Arabialta, muun muassa kuorma-auton lavalle asennettuja raketinheitinjärjestelmiä.

Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA on rahoittanut ja aseistanut 11 muuta aseryhmää, jotka taistelevat Aleppossa nyt paikallisen Al-Qaidan alaisuudessa.

Yhdysvaltojen hallituksen salainen asetuki sisältää muun muassa panssarintorjuntaohjuksia, joista osa on lopulta päätynyt jihadistijärjestöjen ja myös Isisin haltuun.

Pohjois-Irakissa Tigrisjoen rannalla sijaitseva Mosul oli aiemmin kukoistava monikulttuurinen kaupunki, jossa sunnimuslimit elivät sulassa sovussa kurdien, kristittyjen ja jesidien kanssa, kunnes Isis valloitti kaupungin kesällä 2014.

Tunnetun irakilaisen bloggaajan Raed Jarrarin mielestä Isis on kuitenkin vain yksi monista uskonnollisten ääriryhmien perustamista aseellisista ryhmistä, joiden syntymiselle ja kasvulle Yhdysvaltojen Irakin-miehitys on luonut otolliset puitteet.

”Mikäli Mosulin hallinta siirtyy yhdeltä pahamaineiselta ryhmältä toiselle kutakuinkin yhtä pahalle toimijalle, sitä ei pitäisi kutsua vapauttamiseksi”, Raed Jarrar kirjoittaa Al Jazeeran verkkosivuilla.

John Pilger oli puolestaan vakuuttunut siitä, etteivät Aleppo ja Mosul olisi kumpikaan tällä hetkellä fanaattisten asejoukkojen hallinnassa ja taistelujen kohteena, elleivät Yhdysvaltojen joukot olisi hyökänneet Irakiin vuonna 2003 ja ajaneet yhden Lähi-idän kehittyneimmistä valtioista täydelliseen kaaokseen.

Raed Jarrarin mielestä Isis on epäilemättä kauhua herättävä ryhmä, jonka pelkkä olemassaolo on irakilaisille suuri onnettomuus. Ikävä kyllä Isis ei hänen mukaansa juuri poikkea muista vastaavista sunnien, šiiojen ja kurdien aseellisista ryhmistä, jotka ovat aiheuttaneet tuhoja eri puolilla maata.

Viime heinäkuussa väkivaltainen aseryhmä hyökkäsi Fallujan kaupunkiin, sieppasi 900 siviiliä ja teloitti ainakin 50 ihmistä, jotkut heistä kaulat katkomalla tai pitkällisen kidutuksen jälkeen.

”Julmuuksien takana ei ollut Isis vaan šiiojen iskuryhmä, joka taisteli Irakin hallituksen armeijan rinnalla – Yhdysvaltojen rahoituksella, Yhdysvaltojen kouluttamana ja Yhdysvaltojen toimittamilla aseilla”, Jarrar toteaa.

Taistelu Mosulista tulee kestämään viikkoja tai kuukausia. Uutistoimisto AP:n haastattelema Irakin hallitusarmeijan komentaja piti kaupungin asukkaita pahimpana esteenä hyökkäyksen etenemiselle.

Isisin panttivankeina elävien asukkaiden tilanteesta on saatu vain vähän tietoa.

”Meillä ei ole vettä eikä ruokaa, ja meitä pelottaa. Myös lapset ovat peloissaan”, Mosulissa asuva perheenisä totesi viikonloppuna.

torstai 10. marraskuuta 2016

Kannabiksella Trumpin kauteen

KU-VIIKKOLEHTI 11.11.2016

Yhdysvaltojen presidentinvaalit ovat luojan kiitos ohi, ja Donald Trumpin vaalivoiton seurauksia voidaan jäädä vain odottamaan.

Pelkästään presidentinvaaliin keskittynyttä uutisointia seuratessa on helposti voinut jäänyt huomaamatta, että tämän viikon vaaleissa amerikkalaiset äänestivät monesta muustakin asiasta kuin Trumpista ja Hillary Clintonista.

Kongressin alahuoneeseen, eli edustajainhuoneeseen, valittiin aiempaan tapaan republikaanienemmistö. Republikaaneilla säilyi enemmistö myös senaatissa, vaikka demokraatit saivat lisäpaikkoja.

12 osavaltioissa valittiin uudet kuvernöörit, joista puolet näytti menevän demokraateille, puolet republikaaneille. Useimmissa osavaltioissa valittiin myös osavaltiosenaatti, edustajainhuone ja tuomareita osavaltion korkeimpaan oikeuteen.

Lisäksi eri puolilla maata valittiin uusia kaupunginjohtajia, kunnanvaltuutettuja sekä edustajia paikallisiin opetuslautakuntiin. Toisin kuin valtakunnallisissa vaaleissa, paikallisvaaleissa ei aina ole kyse vain kahden puolueen kisasta, vaan paikkoja saavat myös pienemmät puolueet ja itsenäiset ehdokkaat.

Yhdysvaltojen vaalijärjestelmässä on epäilemättä paljon parantamisen varaa, mutta myös suora demokratia on siellä voimi ssaan. Tiistain vaalien yhteydessä 35 osavaltiossa järjestettiin kaikkiaan 154 kansanäänestystä mitä erilaisimmista kansalaisia koskettavista asioista.

Tämän vuoden kuumin kansanäänestyksen aihe oli kannabiksen laillistaminen, josta äänestettiin kahdeksassa osavaltiossa. Minimipalkan korottamisesta ja käsiaseiden myynnin rajoituksista äänestettiin neljässä osavaltiossa.

Pelkästään Kaliforniassa ihmiset äänestivät henkilövaalien ohella muun muassa kannabiksesta, tupakkaveron korottamisesta, asemyynnin valvonnan kiristämisestä, koulujen määrärahoista, reseptilääkkeiden hintasäännöstelystä, kertakäyttömuovipussien kieltämisestä sekä siitä, pitääkö pornofilmien kuvauksissa käyttää kondomia.

Aloite kannabiksen laillistamisesta voitti kansanäänestyksessä odotetusti. Pitkin syksyä tehdyissä mielipidetiedusteluissa laillistamisella on ollut parhaimmillaan yli 70 prosentin kannatus.

Kalifornialaiset päättivät kansanäänestyksessä sallia myös muiden kielten kuin englannin käyttämisen opetuskielenä kouluissa. Monissa kouluissa Kaliforniassa huomattava osa oppilaista puhuu kotikielenään espanjaa.

Ehdotus kuolemanrangaistuksen lakkauttamisesta hävisi kansanäänestyksessä.

Arizonassa, Coloradossa, Mainessa ja Washingtonin osavaltiossa äänestettiin minimipalkan korottamisesta 12 dollariin tunnissa vuoteen 2020 mennessä. Etelä-Dakotassa puolestaan kysyttiin äänestäjien kantaa työnantajien esitykseen, jossa työllisyyden edistämisen nimissä alaikäisten työntekijöiden minimituntipalkkaa leikattaisiin kahdeksasta dollarista seitsemään.

Kansasissa ja Indianassa ihmiset saivat äänestää metsästysoikeuksien lisäyksestä osavaltioiden perustuslakiin.

New Mexicossa äänestettiin kymmenen miljoonan dollarin kirjastomäärärahasta kirjojen, tietokoneiden ja laajakaistayhteyksien hankintaan.

Coloradossa hyväksyttiin aloite saattohoitopotilaiden eutanasian laillistamiseksi.

Kansanäänestyksiä koskevaan kampanjointiin käytettiin valtavia rahasummia. Lääkefirmat sijoittivat yli sata miljoonaa dollaria pr-kampanjaan estääkseen julkisista varoista maksettavien reseptilääkkeiden hintakattoa ajavan kansanäänestysaloitteen läpimenon Kaliforniassa.

Kertakäyttöpussien kieltämistä pelkäävät muovipussinvalmistajat onnistuivat puolestaan saamaan kansanäänestykseen oman kilpailevan ehdotuksen muovipussikiellon korvaamisesta muovipussimaksulla. Pussimaksuista kerätyt tulot olisi kanavoitu Kalifornian ympäristönsuojeluvirastolle. Muovipussiteollisuuden vasta-aloite kuitenkin hävisi äänestyksessä.

Kannabiksen laillistaminen ja kaupan tuominen sääntelyn piiriin oli yksi vaalien suurista puheenaiheista Yhdysvalloissa. Tiistain kansanäänestyksissä päätettiin kannabiksen laillistamisesta Kalifornian lisäksi myös Mainessa, Massachusettsissa ja Nevadassa. Florida, Montana ja Pohjois-Dakota sallivat kannabiksen lääkekäytön.

Kannabiksen käyttö ja myynti on jo aiemmin ollut laillista ja säänneltyä Coloradossa, Oregonissa, Washingtonin osavaltiossa, Alaskassa ja pääkaupungissa Washingtonissa.

Kaliforniassa hyväksytyn lakialoitteen mukaan kannabiksen käyttö ja kotikasvatus tulee olemaan sallittua kaikille 21 vuotta täyttäneille. Kaupallinen viljely ja myynti on luvanvaraista, ja myyntivoitoista maksetaan veroa. Viranomaiset huolehtivat laadunvalvonnasta ja asettavat rajoituksia tuotepakkauksille.

Kannabista ei saa myydä paikoissa, joissa on myynnissä alkoholia tai tupakkaa. Sen sijaan Amsterdamin mallin mukaiset coffeeshopit saattavat yleistyä Kaliforniassa lähivuosina, samoin pitsataksityyppiset kotiinkuljetuspalvelut. Elintarvikeviranomaisten tehtävänä on luoda sertifiointijärjestelmä luomukannabikselle.

torstai 27. lokakuuta 2016

Toimittajat turvapaikanhakijoina

KU-VIIKKOLEHTI 28.10.2016

Irakilainen uutiskuvaaja Waleed Al-Gburi oli viime vuoden elokuussa menossa poikansa kanssa ostamaan kastelulaitetta perheen kasvimaalle, kun viereen ajaneet pyssymiehet avasivat tulen. Auton ikkunat menivät säpäleiksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Al-Gburi ja hänen poikansa säilyivät hengissä.

Asemiehet kuuluivat šiiojen äärijärjestöön ja ajoivat ilman rekisterikilpiä.

Waleed Al-Gburi oli saanut jatkuvasti puhelinsoittoja, joissa hänen henkeään uhattiin, koska hän teki töitä japanilaiselle televisiokanavalle. Šiiojen äärijärjestö oli aiemmin siepannut hänet, sitonut kädet ja tunkenut auton takakonttiin. Häntä kidutettiin, mutta hän pääsi lopulta lunnaita vastaan vapaaksi.

Perhe oli jo aiemmin joutunut muuttamaan Bagdadin ulkopuolelle, kun pääkaupungissa oli turvatonta. Nyt myös uudessa kotipaikassa šiiojen asejoukot olivat ottaneet kadut haltuunsa. Al-Gburi kuuluu sunneihin.

Al-Gburi työskenteli 13 vuoden ajan tv-kuvaajana ja avustajana Irakissa vieraileville ulkomaisille toimittajille. Hän kävi japanilaisten journalistien kanssa raportoimassa myös Syyrian sisällissodasta.

Elokuussa Bagdadissa oli kuumat oltavat. Lämpötila kohosi päivisin yli 40 asteen. Asejoukkojen ja terroristien iskuissa menehtyi yli 300 ihmistä. Koko vuoden aikana pelkästään Bagdadissa väkivaltaisuuksissa kuoli yli 3 000 ihmistä. Koko Irakissa kuolleita oli yli 17 000.

Kastelulaite jäi ostamatta. Al-Gburi ei palannut enää kotiinsa. Hän soitti vaimolleen ja pakeni maasta yhdessä poikansa kanssa. Monen mutkan kautta he saapuivat viime syksynä Suomeen.

Tapasin Waleed Al-Gburin Journalismin päivän seminaarissa toissa viikolla. Helsingin Paasitornissa pidetyssä tapahtumassa keskusteltiin ulkomaanuutisista, pakolaiskriisin uutisoinnista ja siitä, miksi suomalaisissa medioissa on niin vähän ulkomaalaistaustaisia toimittajia.

Journalistiliitto oli kutsunut mukaan myös kymmenkunta kollegaa, jotka ovat anoneet Suomesta turvapaikkaa. Jotkut olivat onnistuneet saamaan myönteisen päätöksen ja oleskeluluvan, mutta useimmat olivat saaneet kielteisen päätöksen. Osa odottaa vielä Maahanmuuttoviraston päätöstä.

”Turvapaikkaprosessi on kuin lottoarvontaa”, Waleed Al-Gburi sanoi.

”Irakista tulleista turvapaikanhakijoista osa on saanut kielteisen päätöksen, vaikka he ovat kotoisin islamistijärjestö Isisin valtaamilta alueilta.”

Irakilaiskollega on jo ehtinyt valittaa omasta kielteisestä päätöksestään hallinto-oikeuteen. Maahanmuuttoviraston kesällä tekemässä päätöksessä hänet määrättiin käännytettäväksi Irakiin.

Viraston mielestä Al-Gburi ei joutuisi Irakissa vainon, vakavan haitan tai epäinhimillisen kohtelun kohteeksi, mikäli hän muuttaisi asumaan sunnienemmistöiselle asuinalueelle ja jättäisi työnsä toimittajana ja uutiskuvaajana.

Myös nuorelle somalialaiselle radiotoimittajalle ja afganistanilaisen tv-kanavan kuvaajalle oli sanottu, että heidän tulisi palata kotimaahansa ja vaihtaa ammattia.

Erään päätöksen mukaan ”maahanmuuttovirasto katsoo, ettei toimittajan ammatin harjoittamista voida pitää sellaisena perustavanlaatuisena ja luovuttamattomana ihmisoikeutena eikä henkilön identiteetin taikka omantunnon kannalta niin keskeisenä ominaisuutena, ettei siitä voisi tarvittaessa luopua, mikäli se aiheuttaa ongelmia”.

Maahanmuuttoviraston linja on samanlainen kuin Afganistanin talebaneilla ja Somalian ääri-islamilaisella terroristijärjestöllä Al-Shabaabilla. Kumpikin ääriliike oli uhannut Suomeen tulleita toimittajia ja käskenyt heitä lopettamaan toimittajan työt, niin saisivat olla rauhassa.

Journalistiliitto avustaa kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneita toimittajia heidän valituksissaan ja yrittää selittää hallinto-oikeudelle, että kriisialueilla journalistit ovat yleensä ensimmäisiä vainon kohteita ja uhkaukset ovat aitoja ja omakohtaisia.

Journalismin päivän paneelikeskusteluissa sivuttiin myös median roolia vihamielisen ilmapiirin synnyttämisessä turvapaikanhakijoita kohtaan.

Suomen Lontoon Instituutin ja Suomen Benelux-instituutin julkaiseman selvityksen mukaan raportointi pakolaiskriisistä on ollut hyvin Eurooppa-keskeistä. Pakolaiset ja turvapaikanhakijat kuvataan ensisijaisesti ilmiönä, joka uhkaa Euroopan vakautta. Selvityksessä käytiin läpi suomalaisten, brittiläisten ja belgialaisten sanomalehtien kirjoittelua tammikuulta.

”Suomessa on ystävällisiä ihmisiä, mutta suurin osa ei tiedä juuri mitään pakolaisten lähtömaiden tilanteesta”, kommentoi Waleed Al-Gburi.

Somalialaissyntyinen turkulainen toimittaja Wali Hashi piti mediaa pitkälti syypäänä ihmisten tietämättömyyteen.

”Miksi ihmiset eivät tiedä, mitä Irakissa, Afganistanissa tai Somaliassa tapahtuu? Ei se ole heidän syytään. Toimitusten päälliköt haluavat juttuja näistä maista vain jos tapahtumilla on jokin kytkös Suomeen. Se on usein tärkeämpää kuin että kerrottaisiin, mitä maailmassa tapahtuu.”

torstai 13. lokakuuta 2016

Viisi vuotta Gaddafin jälkeen

KU-VIIKKOLEHTI 14.10.2016

Britannian yleisradioyhtiö BBC antoi lohduttoman kuvan arjesta tämän päivän Libyassa: Sairaaloissa ei ole lääkkeitä. Pankeissa on huutava pula käteisestä rahasta. Öljyntuotanto on lähes pysähdyksissä, kun aseelliset joukot ovat taistelleet öljysatamien hallinnasta.

Libyassa on kaksi kilpailevaa parlamenttia ja kolme hallitusta, mutta todellinen valta on aseellisilla joukoilla. Maassa on lähes 2 000 aseellista ryhmää, mukaan lukien Islamilainen valtio Isis, joka vielä viime kesänä katkoi päitä ja ristiinnaulitsi vastustajiaan Sirten kaupungissa Välimeren rannalla.

”Meidän pitäisi päästä eroon aseellisista ryhmistä. Länsimaiden tulisi auttaa riisumaan heidät aseista”, entinen oikeusministeri kommentoi naapurimaassa Tunisiassa pidetyssä konferenssissa.

Yliopiston tutkija kertoi pelkäävänsä henkensä puolesta, mikäli hän arvostelee asejoukkoja julkisesti.

Libyan maaperässä on maailman kahdeksanneksi suurimmat todennetut öljyvarat. Vielä vuonna 2010 Muammar Gaddafin vallan aikana Libya oli inhimillisen kehityksen indeksillä mitattuna Afrikan kehittynein maa. Maksuton terveydenhuolto, koulutus, asunto ja auto kuuluivat jokaisen perusoikeuksiin.

Elokuussa tuli kuluneeksi viisi vuotta Gaddafin syrjäyttämisestä vallasta Nato-maiden kuukausia jatkuneiden ilmapommitusten jälkeen. Ensi viikolla tulee täyteen viisi vuotta Gaddafin raakalaismaisesta surmasta kapinallisjoukkojen käsissä.

Libyan väkivaltaisuuksissa on kuollut arviolta 40 000 ihmistä. Yli 400 000 libyalaista on joutunut jättämään kotinsa, ja 2,4 miljoonaa ihmistä on humanitaarisen avun ja suojelun tarpeessa.

Britannian parlamentin ulkoasiainvaliokunnan tuoreen raportin mukaan Gaddafin väkivaltainen syrjäyttäminen oli kohtalokas virhe, joka johti Libyan ”poliittiseen ja taloudelliseen kaaokseen, asejoukkojen ja heimojen väliseen sotaan, humanitaariseen kriisiin, pakolaiskriisiin, laajoihin ihmisoikeusloukkauksiin, Gaddafin hallinnon aseiden leviämiseen lähialueille sekä Isisin kasvuun Pohjois-Afrikassa”.

Libyassa ei ollut minkäänlaisia demokratian perinteitä. Gaddafi hallitsi turvallisuuspoliisin pelolla ja lietsomalla heimoja vastakkain. Libyan lukuisia kapinallisryhmiä yhdisti ainoastaan viha Gaddafia kohtaan.

Naton sotaoperaatio hyväksyttiin YK:n turvallisuusneuvostossa. Pommituksiin ja kapinaliikkeiden tukemiseen osallistuivat Britannian ohella Yhdysvallat, Ranska, Italia sekä Arabiemiraatit ja Qatar.

Qatarin lippu nostettiin ensimmäisenä salkoon, kun Misratan kaupungista tulleet kapinalliset valtasivat Gaddafin entisen presidentinpalatsin Libyan pääkaupungissa Tripolissa elokuussa 2011.

Tällä hetkellä länsimaat tukevat Libyan kansallisen yhtenäisyyden hallitusta ja yhdeksän hengen presidenttineuvostoa, joka saapui Tripolissa sijaitsevaan laivastotukikohtaan huhtikuussa.

YK:n perustaman uuden hallituksen tarkoituksena oli yhdistää Tripolissa ja maan itäosissa Tobrukissa istuvat kilpailevat hallitukset taistelussa Isistä vastaan.

Misratan alueelta tulleet taistelijat onnistuivat tällä viikolla ajamaan Isisin joukot Sirtestä yli vuoden kestäneiden taistelujen jälkeen. Britannian ja Yhdysvaltojen erikoisjoukot ovat tukeneet ja kouluttaneet yhtenäishallituksen alaisuudessa sotivia joukkoja. Yhdysvaltojen hävittäjät tekivät 170 ilmaiskua Isistä vastaan.

YK:n perustaman hallituksen ongelmana on, ettei se nauti libyalaisten luottamusta. Vuoden 2012 vapaissa vaaleissa valitun parlamentin edustajista osa on liittynyt uuteen hallitukseen, mutta osa on jättäytynyt sivuun. Tobrukissa istuva länsimaiden ja YK:n hyväksymä uudempi parlamentti äänesti elokuussa YK:n perustamaa hallitusta vastaan.

Keskeisenä syynä epäluottamukseen on suhtautuminen maan itäosia hallitsevan Libyan kansallisarmeijan johtajaan Khalifa Haftariin, joka on armeijansa kanssa taistellut Al-Qaidan islamistijoukkoja vastaan Libyan itäosissa.

Libyan länsiosien asejoukot ja YK:n saksalainen erikoislähettiläs Martin Kobler vastustavat kiivaasti Haftaria. Itäosien parlamentti taas ylensi hänet vastikään kenttämarsalkaksi.

Haftar on entinen Gaddafin armeijan komentaja. Ajauduttuaan välirikkoon Gaddafin kanssa hän asui 20 vuotta Yhdysvalloissa tiedustelupalvelu CIA:n päämajan naapurissa Virginiassa.

Uusin käänne Libyan tilanteessa koettiin, kun Haftarin joukot valtasivat viime kuussa maan öljysatamat. YK-lähettiläs Kobler vaati turvallisuusneuvostolta voimatoimia Haftaria vastaan, mutta yhtenäishallituksen johto ja Misratan asejoukot ilmoittivat vastustavansa uutta sodanjulistusta.

Kävi ilmi, että länsimaat ovat salaa neuvotelleet Haftarin edustajien kanssa Tunisiassa. Lennonjohtotiedoista paljastui, että Ranskan, Britannian, Italian ja Yhdysvaltojen joukot ovat tehneet yhteistyötä Haftarin armeijan kanssa jo kesästä lähtien. Egyptin ja emiraattien aseellinen tuki Haftarin joukoille on ollut tiedossa jo pitkään.

perjantai 30. syyskuuta 2016

Vaalihumu saapui Somaliaan

KU-VIIKKOLEHTI 30.9.2016

Tulevat vaalit ovat ilmestyneet katukuvaan Kismayon satamakaupungissa Etelä-Somaliassa.

”Äänestä oikeudenmukaisuuden ja hyvinvoinnin puolesta”, lukee yhdessä vaalijulisteessa. ”Valitse nuori ja luotettava ehdokas”, toisessa julisteessa kehotetaan.

Kampanjointi loka- ja marraskuussa pidettäviä parlamenttivaaleja varten alkoi toden teolla viime viikolla. Kismayon lentokentällä järjestetyssä seremoniassa ehdokkaiden ympärille kiedottiin suomalaisia joulukuusenkoristeita muistuttavia kimaltelevia värikkäitä nauhoja.

Baidoan kaupungissa maan lounaisosassa Subeida Mukhtarin vaalimainokset on liimattu talojen seinille sen verran korkealle, ettei niitä yllä repimään alas ilman tikkaita.

Yhdysvalloissa varttunut nuori naisehdokas peräänkuuluttaa vaalikampanjassaan parempia koulutusmahdollisuuksia, uusia työpaikkoja sekä kunnollisia terveyspalveluja etenkin naisille. Synnytyskuolemat ovat Somaliassa edelleen yksi pahimmista terveysongelmista.

Sosiaalialan järjestöissä työskennellyt Subeida Mukhtar voi hyvinkin tulla valituksi parlamenttiin, sillä naisehdokkaita on harvassa, mutta joka kolmas kansanedustajanpaikka on varattu naisille.

Kansanedustajaehdokkaiden katumainoksista huolimatta vain harva somalialainen pääsee äänestämään näissä vaaleissa.

Hallinnollisten viivästysten ja yhä jatkuvien turvallisuusuhkien vuoksi poliittiset neuvonantajat, diplomaatit ja Somalian hallitus olivat lopulta yksimielisiä siitä, ettei suorien yleisten vaalien järjestäminen tulisi olemaan mahdollista vielä vuonna 2016.

Terroristiliike Al-Shabaab on tehnyt Somaliassa tänä vuonna lähes viikoittaisia itsemurhaiskuja, joissa on kuollut useita satoja ihmisiä.

Nykyisellä hallituksella oli neljä vuotta aikaa toteuttaa väestönlaskenta, sopia vaalipiireistä, luoda poliittisia puolueita koskevat lait ja perustaa itsenäinen vaalilautakunta, mutta yhtäkään näistä ei saatu tehtyä.

Somalian väliaikaisessa perustuslaissa kuitenkin edellytetään nimenomaan suorien vaalien järjestämistä. Myös presidentti Hassan Sheikh Mohamud oli luvannut vapaat vaalit.

Kompromissiehdotuksen mukaisesti tänä syksynä Somaliassa onkin tiedossa omaperäinen vaaliprosessi, jossa klaanijohtajien nimittämät 14 000 valitsijamiestä valitsevat parlamentin alahuoneen 275 jäsentä omien klaaniensa keskuudesta. Ylähuoneen jäsenet valitaan maan osavaltioiden parlamenteissa.

Parlamentin alahuoneen ja ylähuoneen jäsenet valitsevat yhdessä maan seuraavan presidentin marraskuun lopulla.

Yleisten vaalien lykkääntyminen oli pettymys monille somalialaisille. Toiset kuitenkin korostavat sitä, että vaaliprosessissa pyritään asteittain lisäämään demokratiaa.

Edellisen kerran Somaliassa järjestettiin yleiset vaalit vuonna 1969. Samana vuonna Mohamed Siad Barren sotilashallitus kaappasi vallan.

Siad Barre ajettiin vallasta vuonna 1991, jonka jälkeen maa ajautui pitkälliseen sisällissotaan ja poliittiseen kaaokseen.

Somalian tämänhetkisen parlamentin jäseniä ei ole lainkaan valittu vaaleilla. Neljän vuoden takaisessa vaaliprosessissa 135 klaanijohtajaa nimitti kansanedustajat maan eri klaaneista. Etenkin rahakkaimmat poliitikot onnistuivat tuolloin helposti manipuloimaan valintaprosessia.

”Tällä kertaa vaaleissa todella kilpaillaan valitsijoiden luottamuksesta. Ehdokkaiden suurempi määrä auttaa myös palauttamaan uskon demokratiaan ja hyvään hallintoon”, Kismayossa ehdokkaana oleva Mohamed Nunow kommentoi YK:n Somalian avustusoperaation verkkosivuilla.

Lopullisia presidenttiehdokkaita ei vielä tiedetä, sillä monet odottavat tilaisuuttaan vasta marraskuun alkuun, jolloin parlamentin molempien huoneiden jäsenet on toivottavasti valittu.

Varmaa on se, että istuva presidentti, insinööritaustainen paikallisen muslimiveljeskunnan jäsen Hassan Sheikh Mohamud asettuu uudelleen ehdolle.

Muita ehdokkaita ovat ainakin pääministeri Omar Abdirashid Ali Sharmarke, entinen pääministeri Abdiweli Sheikh Ahmed sekä entinen presidentti Sharif Sheikh Ahmed.

Pääministeri Omar Sharmarke ja ex-pääministeri Abdiweli Sheikh Ahmed ovat molemmat Kanadan kansalaisia.

Jo pitkään presidentinvaalikampanjaa käyneellä suomalaisella Fadumo Dayibilla ei uskota olevan mahdollisuuksia tulla valituksi presidentiksi.

Somalian vaaleissa on yhä monia haasteita ja epäselvyyksiä. Vaalit tulevat maksamaan arviolta 20 miljoonaa dollaria, mikä vastaa lähes kymmentä prosenttia maan koko vuosibudjetista. Ulkomailta saadun tuen lisäksi hallitus on ulkoistanut osan kuluista vaaliehdokkaille.

Maan pohjoisosassa sijaitsevan Somalimaan osallistuminen vaaleihin on myös kyseenalaista, sillä alue julistautui itsenäiseksi jo vuonna 1991. Somalimaan hallitus ja useimmat alueen poliittiset puolueet vastustavat osallistumista vaaliprosessiin, koska eivät koe kuuluvansa Somaliaan. Somalimaassa valmistaudutaan jo seuraaviin omiin vaaleihin, jotka olisi määrä pitää vuonna 2017.

perjantai 16. syyskuuta 2016

Itä-Afrikan jättiläiskalan nousu ja tuho

KU-VIIKKOLEHTI 16.9.2016

Vielä kymmenen vuotta sitten Mwanzan kaupunki Tansaniassa tunnettiin Victoriajärven tärkeänä kalakaupan keskuksena. Maailman toiseksi suurimmasta makean veden järvestä nostettiin vuosittain yli 300 000 tonnia niilinahventa.

Kalat fileerattiin paikallisissa kalanjalostustehtaissa, ja valmiit fileet lennätettiin styroksilaatikoissa Eurooppaan, Israeliin ja Australiaan. Mwanzan kaupungin pieneltä lentokentältä lähti joka viikko viisi rahtikonetta Eurooppaan niilinahvenfileillä täyteen lastattuna.

Kalatehtaiden sisäänostajat rakensivat hulppeita taloja ja ajelivat lainarahalla ostetuilla Porscheilla. Kaupungin keskustan liikenneympyrään pystytettiin niilinahventa esittävä patsas.

Tänä päivänä Mwanzan kaduilla ei enää näy urheiluautoja. Niilinahvenen pyyntimäärät ovat romahtaneet. Paikallinen talouslehti arveli, että niilinahven voisi hävitä järvestä kokonaan seuraavan viiden vuoden aikana.

Victoriajärven alueella Tansaniassa, Ugandassa ja Keniassa sadat tuhannet ihmiset ovat saaneet elantonsa suoraan kalabisneksestä: kalastajat, kalastusveneiden valmistajat, kalaverkkojen myyjät ja korjaajat, täkykalojen myyjät, polttoainekauppiaat, kalanjalostustehtaiden työntekijät, tehtaiden sisäänostajat, paikalliset kalakauppiaat, kalarekkojen kuljettajat, ravintolatyöntekijät.

Perheenjäsenet ja erilaisten palvelujen tarjoajat mukaan laskettuna Victoriajärven alueella puhutaan kaikkiaan miljoonista ihmisistä, jotka ovat olleet täysin riippuvaisia kalabisneksestä saaduista tuloista.

Niilinahvenen kysyntä oli suurinta vuosina 1992–2004. Euroopassa niilinahvenen fileitä markkinoitiin niiden erityisen suurella omega-3-rasvahappopitoisuudella. Suurimpia ostajamaita olivat Alankomaat, Belgia, Saksa, Kreikka ja Espanja.

Niilinahvenfileitä vietiin ulkomaille vuosittain yli 300 miljoonan dollarin arvosta. Ugandassa kalafileistä tuli maan toiseksi tärkein vientituote heti kahvin jälkeen.

Parhaimmillaan kaksimetriseksi kasvavan niilinahvenen kalastus edellytti aiempaa suurempia investointeja. YK:n elintarvikejärjestö Fao myönsi paikallisille kalastajille mikroluottoja kalaverkkojen, siimojen ja perämoottorien hankintaan.

Kalanjalostustehtaiden sisäänostajat ottivat suurempia lainoja ja ostivat isompia veneitä, joihin mahtui 20 tonnia kalaa kerralla. Tehtaat maksoivat niilinahvenesta hyvän hinnan.

Kalabuumia seurasi iso liuta lieveilmiöitä. Järven kalastajat, jotka aiemmin myivät saaliinsa paikallisiin tarpeisiin, toimittivat nyt kaikki kalat tehtaiden sisäänostajille. Paikallisille asukkaille jäivät kalatehtailta käyttämättä jääneet kalanpäät ja perkuujätteet.

Kymmenet tuhannet miehet muuttivat työn perässä Victoriajärven saarten ja rantojen kalastajaleireihin. Mukana seurasi prostituoituja ja baarinpitäjiä. Uusissa kalastajakylissä ei ollut puhdasta juomavettä, kunnollisia vessoja eikä terveyspalveluja.

Kalafileiden viennistä vastanneet venäläiset lentäjät kertoivat toimittaneensa paluulennoilla aseita Afrikan kriisipesäkkeisiin.

Nyt kalafileiden vienti on vähentynyt ja kalakannat huvenneet. Yhtenä syynä on Victoriajärven saastuminen, joka on aiheuttanut leväkukintoja ja johtanut järven rehevöitymiseen. Järven valuma-alueella jätevesiä ei puhdisteta kunnolla missään.

Saastumistakin suurempi syy niilinahvenen katoon on kuitenkin ryöstökalastus. Järvestä on nostettu alamittaisia kaloja nuotalla ja liian pienisilmäisillä verkoilla. Jotkut kalastajat ovat käyttäneet apuvälineenä dynamiittia ja tuholaismyrkkyjä.

Tuholaismyrkkyjen käytön paljastumisen jälkeen EU määräsi Victoriajärven niilinahvenen vuodeksi tuontikieltoon. Tansanialaisen The Citizen -lehden haastatteleman kalatehtaan omistajan mukaan niilinahvenen määrä kolminkertaistui EU:n tuontikiellon aikana.

Vienti Eurooppaan jatkuu jälleen, mutta ei samassa mitassa kuin aiemmin. Uudet aiempaakin rahakkaammat markkinat ovat avautuneet Kaukoidän maissa. Niilinahvenen uimarakkoa pidetään suurena herkkuna kiinalaisessa keittiössä.

Niilinahven ei alun perin ollenkaan kuulu Victoriajärveen. Niilinahvenia ja tilapioita istutettiin järveen Ugandassa 1950-luvulla brittiläisen siirtomaavallan aikana. Niilinahvenen istuttamista Victoriajärveen pidetään nykyään yhtenä pahimpana esimerkkinä vieraslajin aiheuttamista tuhoista paikallisessa ekosysteemissä.

Niilinahvenen ravinto koostuu kaloista, hyönteisistä ja äyriäisistä. Kun se kasvaa, se siirtyy syvempiin vesiin, jossa sen ruokavalio koostuu pääasiassa kirjoahvenista. Niilinahvenen yleistymisen jälkeen useat sadat Victoriajärven alkuperäiset kalalajit ovat tulleet uhanalaisiksi tai kuolleet sukupuuttoon.

Kun muut kalalajit ovat vähentyneet, niilinahven on alkanut syödä omia poikasiaan.

Jotkut tutkijat uskovat, että niilinahvenen ryöstökalastus voi auttaa uhanalaisten kirjoahvenlajien elpymisessä ja palauttaa järven ekologiseen tasapainoon.

torstai 1. syyskuuta 2016

9/11: Jäljet johtavat Saudi-Arabiaan

KU-VIIKKOLEHTI 2.9.2016

Kesällä julkistetut sivut Yhdysvaltojen kongressin teettämästä 14 vuoden takaisesta raportista paljastavat syyskuun 11. päivän iskuista epäiltyjen lentokonekaappaajien saaneen tukea Saudi-Arabian hallitukselta.

Yhdysvaltojen senaatin ja edustajainhuoneen tiedusteluvaliokuntien nimissä vuonna 2002 laaditussa raportissa selvitettiin tiedustelupalvelu CIA:n ja liittovaltion poliisin FBI:n saamia etukäteistietoja 9/11-iskuista.

Raportin loppupuolella ollut 29 sivua pitkä luku Saudi-Arabian kuningashuoneen jäsenten mahdollisesta roolista iskujen toteutuksessa kuitenkin sensuroitiin kokonaan presidentti George W. Bushin päätöksellä.

Vuosien salassapidon jälkeen vihdoin julkaistuilla sivuilla kerrotaan San Diegossa Kaliforniassa asuneiden saudiarabialaisten antamasta avusta kahdelle lentokonekaappauksista epäillylle saudimiehelle. Kaappaajiksi nimetyistä 19 miehestä 15 oli Saudi-Arabian kansalaisia.

Raportin mukaan Saudi-Arabian suurlähettiläs Bandar bin Sultan ja hänen vaimonsa lähettivät yli sadan tuhannen dollarin edestä rahaa kaappausta suunnitelleiden miesten avustajille San Diegoon. Rahat kulkivat yleensä toisen avustajan vaimon pankkitilin kautta.

FBI:n lähteiden mukaan kaappaajien apureiden uskottiin olleen Saudi-Arabian tiedustelupalvelun palkkalistoilla.

Sensuroidut sivut julkaistiin kongressin verkkosivuilla heinäkuisena perjantaina kello kahdelta iltapäivällä – juuri kun kongressin jäsenet olivat lähdössä kahdeksi kuukaudeksi lomille. Kun vielä samaan aikaan Turkissa yritettiin vallankaappausta ja Yhdysvalloissa republikaanit valmistautuivat puoluekokoukseensa, vuosien takaisen raportin paljastukset eivät juuri saaneet ansaitsemaansa huomiota mediassa.

Raportin mukaan saudiarabialainen Omar al-Bayoumi hommasi asunnon Yhdysvaltoihin saapuneille maanmiehilleen Nawaf al-Hazmille ja Khalid al-Mihdharille, jotka olivat aiemmin taistelleet Bosnian sodassa ja Al-Qaidan riveissä Afganistanissa. Hän auttoi heitä myös hankkimaan ajokortit ja ilmoittautumaan lentokouluun.

Vuoden 2000 keväänä al-Bayoumi soitti päivittäin Saudi-Arabian edustustojen työntekijöille Yhdysvalloissa ja nosti lähes 4 000 dollaria kuussa palkkaa Saudi-Arabian puolustusministeriön omistamasta lentoyhtiöstä käymättä koskaan työpaikallaan.

Omar al-Bayoumin ystävä Osama Basnan asui raportin mukaan lentokonekaappauksiin valmistautuvien miesten naapurissa. San Diegon muslimiyhteisössä hänet tunnettiin Osama bin Ladenin suurena ihailijana. FBI:n tietojen mukaan Osama Basnan sai ainakin kerran 15 000 dollarin šekin suurlähettiläs Bandar bin Sultanilta sekä huomattavan summan rahaa toiselta kuningasperheen jäseneltä.

Basnanin vaimo sai vuosina 1999–2002 joka kuukausi pankkitililleen lahjoituksen suurlähettilään vaimolta, prinsessa Haifa bint Faisalilta.

Raportissa kerrotaan myös, että Al-Qaidan operaatiojohtajana pidetyn Abu Zubaidan Pakistanista löydetyssä puhelinmuistiossa oli suorat numerot suurlähettiläs Bandarin Coloradossa sijaitsevan loistohuvilan turvayhtiön työntekijöille.

Abu Zubaida on ollut vangittuna Guantánamon vankileirillä ilman oikeudenkäyntiä vuodesta 2006.

World Trade Centerin tornitalojen tuhossa miehensä menettänyt Kristen Breitweiser on vuosien ajan kampanjoinut kongressin raportin sensuroitujen sivujen julkistamisen puolesta.

Breitweiser muistuttaa, että nyt julkistetut sivut kirjoitettiin vuonna 2002, samoihin aikoihin kun Bushin hallinto suunnitteli Irakin miehittämistä. Raportissa ei kuitenkaan puhuttu Irakista ja Saddam Husseinista vaan saudeista ja Bushin pitkäaikaisesta perheystävästä, prinssi Bandar bin Sultanista.

Saudi-Arabia on maailman johtava öljyntuottaja ja Yhdysvaltojen suurin asevientikumppani. Kuningashuoneella on yli 750 miljardin dollarin edestä sijoituksia Yhdysvalloissa.

”FBI ja Bushin hallinto yrittivät kaikin tavoin estää Saudi-Arabian roolin tutkimista kongressin selvityksessä. Nyt julkistettuja sivuja lukuun ottamatta tässä onnistuttiin”, Breitweiser kirjoittaa verkkolehti Huffington Postissa.

Myöhemmin nimetyn 9/11-tutkimuskomission johtaja antoi potkut tutkijalle, joka tehtävänä oli selvittää Saudi-Arabian roolia syyskuun 11. päivän tapahtumissa.

Breitweiser toteaa, että kongressin raportissa puhutaan lähinnä saudihallinnon yhteyksistä lentokonekaappaajiin San Diegossa. Liittovaltion tuomarin tutkittavana on parhaillaan 80 000 sivua poliisiasiakirjoja epäiltyjen kaappaajien yhteyksistä Floridassa.

Lentokonekaappaajien avustamisesta elinkautiseen vankeuteen tuomittu Al-Qaidan kirjanpitäjä Zacarias Moussaoui kertoi viime vuonna todistajana 9/11-iskujen uhrien perheenjäsenten käynnistämässä oikeusjutussa, että kaappaajat saivat rahoitusta paitsi prinssi Bandarilta ja tämän vaimolta myös Saudi-Arabian entiseltä tiedustelujohtajalta Turki bin Faisalilta ja maan sijoitusyhtiön johtajalta Al-Walid bin Talalilta.

torstai 18. elokuuta 2016

Ydinvoima yhdistää

KU-VIIKKOLEHTI 19.8.2016

Pienessä Pyhäjoen kunnassa Pohjois-Pohjanmaalla nähtiin viime viikolla kaukainen vieras, kun nigerialainen ympäristöaktivisti Philip Jakpor kävi esittelykierroksella Fennovoiman ydinvoimalan työmaalla.

Hanhikivenniemen aiemmin luonnonkauniilla lintualueella Perämeren rannalla oli nyt räjäytystyömaa, ja hehtaarien kokoisen soratasanteen keskelle oli pystytetty sementtisiilo. Työmaan ympärille rakennettiin aitaa.

Ennen kiertoajelua ydinvoimalatyömaalla Fennovoiman ja venäläisen Rosatomin edustajat kertoivat Suomen sähköntarpeesta ja ydinvoimalahankkeen tuomista työpaikoista. Mikäli rakentamislupa aikanaan myönnetään, työmaalla olisi luvassa 4 000 työpaikkaa viiden vuoden ajaksi.

Philip Jakpor ei ollut näkemästään ja kuulemastaan vakuuttunut.

”Samaan aikaan kun muut länsimaat ovat siirtymässä yhä enenevissä määrin uusiutuviin energiamuotoihin, täällä halutaan vielä sitoutua ydinvoimaan”, nigerialaisvieras ihmetteli.

”Työpaikkoja saadaan vain lyhyeksi aikaa, mutta ydinvoiman riskit jäävät tulevien sukupolvien kannettavaksi eikä ydinjätteiden loppusijoitusta ole ratkaistu.”

Fennovoiman selvitysten mukaan Pyhäjoella asukkaiden enemmistö kannattaa ydinvoimalahanketta. Taloustutkimuksen mukaan koko Suomessa yhtä selvä enemmistö kuitenkin vastustaa uusien ydinvoimaloiden rakentamista ja pitää tuulivoimaa ja vesivoimaa parhaina energianlähteinä.

Ympäristöjärjestö Environmental Rights Actionin viestintäpäällikkö Philip Jakpor vieraili Pyhäjoella ennen muuta sen vuoksi, että Rosatom suunnittelee neljän samankokoisen 1 200 megawatin ydinvoimalan rakentamista myös Nigeriaan.

Afrikan öljyrikkaassa jättivaltiossa Nigeriassa on huutava pula sähköstä. Alle puolet maan kotitalouksista on kytketty sähköverkkoon, ja myös sähkönjakelun piirissä olevat kärsivät jatkuvista sähkökatkoista. Sähköä tuotetaan pääasiassa maakaasulla ja vesivoimalla, sähkökatkojen sattuessa myös yksityisillä bensa- tai dieselaggregaateilla.

Jakpor arvelee, että ydinvoima olisi useimpien nigerialaisten mielestä vihoviimeinen ratkaisu.

”Jos Nigeriassa ei kyetä huolehtimaan öljy- ja kaasuputkista, niin miten sitten ydinvoimaloista? Ydinvoimala olisi houkutteleva kohde terroristiliike Boko Haramille sekä Nigerjoen suistoalueella öljyputkia sabotoiville militanteille.”

Rosatomin ydinvoimahankkeista ei saa Nigeriassa juuri minkäänlaista tietoa, vaikka rakennuspiirrokset ovat tiettävästi jo valmiina.

Kaavailtujen ydinvoimalapaikkakuntien asukkaat eivät vielä tiedä mitään siitä, mitä heidän kotiseuduilleen ollaan suunnittelemassa, eikä nigerialaisten mielipidettä ydinvoimahankkeista ole kysytty.

Kogin osavaltioon suunnitellun ensimmäisen voimalan olisi määrä valmistua vuonna 2025.

Nigeriaan suunniteltujen ydinvoimaloiden hinta on moninkertainen verrattuna Pyhäjoelle kaavailtuun Fennovoiman ydinlaitokseen. Neljän ydinvoimalan yhteishinnaksi on arvioitu 80 miljardia dollaria.

Suomen-vierailunsa aikana Jakpor sai hiukan selvyyttä siihen, miksi ydinvoimalahanke on Nigeriassa niin paljon kalliimpi.

Nigeriassa Rosatom on ydinvoimaloiden enemmistöomistaja. Se suunnittelee ja rakentaa laitokset ja vastaa niiden käytöstä, polttoaineen toimituksesta ja ydinjätteen käsittelystä. Rosatom myös kouluttaa paikallisen henkilökunnan, laatii ydinvoimalatoimintaa koskevat lait ja toimii paikallisena säteilyturvakeskuksena.

Uraanipolttoaine tuodaan Venäjältä, ja ydinjätteet viedään Venäjälle. Mahdollisesti sopimukseen kuuluu myös laitosten purkaminen sadan vuoden päästä.

Rosatom on ilmoittanut rahoittavansa laitosten rakentamisen. Ilmeisesti Nigerian hallituksen osuus kustannuksista maksetaan Venäjän myöntämällä halpakorkolainalla.

”Ydinvoimaohjelma ajaisi meidät sadaksi vuodeksi riippuvuuteen Venäjästä, heidän uraanistaan ja teknisistä asiantuntijoistaan, sen sijaan että panostaisimme aurinkovoimaan, tuulivoimaan ja muihin uusiutuviin energialähteisiin. Meillä on Nigeriassa paljon auringonpaistetta”, Jakpor toteaa.

Rosatom on Venäjän valtion ydinvoimayhtiö, joka vastaa myös maan ydinaseohjelmasta ja toimii säteilyturvaviranomaisena.

Viime vuosina Rosatom on aktiivisesti markkinoinut ydinvoimalahankkeita ulkomailla. Suomen ja Nigerian lisäksi uusia ydinvoimaloita on rakenteilla tai suunnitteilla Valko-Venäjällä, Unkarissa, Turkissa, Egyptissä, Etelä-Afrikassa, Jordaniassa, Iranissa, Intiassa, Bangladeshissa, Vietnamissa, Kiinassa ja Argentiinassa.

”Fennovoiman ydinvoimalahanke on Rosatomille erityisen tärkeä, sillä Suomi on ainoa länsimaa, jossa venäläisyhtiö suunnittelee ydinvoimalan rakentamista”, arvioi Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava Olli Tiainen.

Maan ystävien Olli-Pekka Haaviston mielestä Rosatomin ydinvoimalahankkeet ulkomailla liittyvät keskeisesti suurvaltapolitiikkaan.

”Geopoliittista kamppailua käydään nyt siitä, kuka hallitsee maailman energiantuotantoa fossiilisten polttoaineiden aikakauden päättymisen jälkeen.”

torstai 4. elokuuta 2016

Vallankaappaus brasilialaisittain

KU-VIIKKOLEHTI 5.8.2016

Penkkiurheilijoilla koittavat kissanpäivät, kun lauantaista alkaen reilun kahden viikon ajan tv:stä voi katsoa olympialaisia vaikka vuorokauden ympäri.

Rion olympialaisten puitteissa olisi silti parantamista. Urheilusivuilla on kerrottu kisakylän tukossa olleista vessoista ja purjehdussataman edustalla avautuvasta haisevasta Guanabaranlahdesta, johon miljoonien ihmisten jätevedet lasketaan puhdistamattomina.

Urheilijoiden ja kisaturistien turvallisuuden takaamiseksi kisapaikkojen läheisyyteen on komennettu 85 000 poliisia ja sotilasta.

Kisojen avajaisissa ei todennäköisesti nähdä toukokuussa viralta pantua presidentti Dilma Rousseffia eikä kenties myöskään hänen edeltäjäänsä, Luiz Inácio Lula da Silvaa. Molemmat olivat keskeisessä roolissa, kun Rio de Janeirolle myönnettiin olympiakisojen isännyys ja kisojen järjestelyt pistettiin käyntiin.

Suosittu ex-presidentti Lula joutui viime viikolla syytteeseen öljy-yhtiö Petrobrasin lahjusskandaalin tutkinnan vaikeuttamisesta.

Helsingin Sanomien ulkomaantoimittajan Maria Mannerin ja maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen keväällä ilmestynyt kirja Brasilia taustoittaa kisojen isäntämaan tilannetta ja tunnelmia Rio de Janeirossa mukaansatempaavalla tavalla.

Kun päätös Rion olympiaisännyydestä julkistettiin, presidentti Lula itki ilon kyyneleitä tv-kameroiden edessä.

”Urheilun suurkisojen piti lopullisesti kruunata Brasilian astuminen maailman valtioiden raskaaseen sarjaan”, Manner ja Teivainen kirjoittavat.

Brasilialle oli jo aiemmin myönnetty jalkapallon MM-kisojen isännyys.

Paikan päällä Riossa kisajärjestelyt ovat kuitenkin tarkoittaneet kymmenien tuhansien ihmisten häätämistä kodeistaan uusien kisapaikkojen tieltä. Kisoja varten luvatut joukkoliikennehankkeet ovat myöhässä ja hyödyttävät lähinnä kaupungin vauraiden eteläosien asukkaita. Kisakylästä tehdään olympialaisten jälkeen luksusasuntoja rikkaille.

Brasilia-kirja ei keskity olympialaisiin vaan kertoo Brasilian yhteiskunnallisesta muutoksesta presidentti Lulan ja Työväenpuolueen valtakaudella ja miten se on vaikuttanut ihmisten elämään.

Manner ja Teivainen asuivat ja tekivät töitä Riossa jalkapallon MM-kisavuonna 2014 ja matkustivat kirjaa tehdessään eri puolilla maata etelän kaupunkien faveloista Amazonin sademetsiin.

Kirjan sivuilta voi koota pitkän listan superlatiiveja olympiakisojen isäntämaasta. Brasilia on pinta-alaltaan ja asukasmäärältään maailman viidenneksi suurin maa ja seitsemänneksi suurin talousmahti. Se on maailman suurin kahvin, sokerin, appelsiinimehun ja siipikarjan tuottaja ja maailman toiseksi suurin soijapapujen tuottaja.

Maan soijapeltojen yhteenlaskettu pinta-ala on yhtä suuri kuin koko Suomi.

Brasilia on myös maailman suurin hyönteis- ja kasvimyrkkyjen kuluttaja.

Lisäksi se on maailman suurimman lihanjalostusyhtiön, suurimman rautamalmintuottajan sekä maailman kolmanneksi suurimman lentokonevalmistajan kotimaa.

Lulan presidenttikaudella 2003–2010 talous kasvoi, kun Kiina hamusi Brasiliasta rautamalmia sekä soijaa sianrehuksi. Valtio tuki suuryrityksiä, ja Työväenpuolueen sosiaaliohjelmissa jaettiin rahaa kaikkein köyhimmälle kansanosalle.

Kirjoittajat toteavat, että rikkaat rikastuivat mutta myös köyhät kurkottivat kohti keskiluokkaa. Moni osti ensimmäisen asuntonsa, autonsa tai ulkomaanmatkansa.

Todellisuus ei enää vastaa vanhoja stereotypioita Brasiliasta. São Paulossa on enemmän yksityisiä helikoptereita kuin missään muussa maailman kaupungissa. Rocinhan favelassa Riossa on enemmän sushiravintoloita kuin kouluja. Brasiliassa tehdään toiseksi eniten kauneusleikkauksia maailmassa heti Yhdysvaltojen jälkeen.

Eriarvoisuus ja väkivalta eivät silti ole kadonneet. Maassa on yli seitsemän miljoonaa kotiapulaista, pääasiassa mustia naisia. Vuonna 2012 Brasiliassa kuoli 58 000 ihmistä henkirikoksen uhrina, enemmän kuin missään muualla maailmassa. Poliisin luoteihin kuoli yli 2 000 ihmistä.

Kasvun vuodet eivät jatkuneet loputtomiin. Samaan aikaan kun talous taantui ja vienti Kiinaan väheni, öljy-yhtiö Petrobrasin ympäriltä alkoi paljastua yksi maailman suurimmista lahjusskandaaleista. Maan suurimmat rakennusyhtiöt olivat ylihinnoitelleet urakkatarjouksiaan ja maksaneet ainakin kolmen miljardin dollarin edestä lahjuksia öljy-yhtiön johtajille ja poliitikoille maan eri puolueista.

Lahjusvyyhdin takana olivat monet samat rakennusyhtiöt, jotka vastasivat Rion kisapaikkojen rakentamisesta.

Lahjuksia maksettiin yli 300 johtavalle poliitikolle, joista monet myöhemmin kongressissa vaativat presidentti Dilma Rousseffin viraltapanoa valtion budjettivajeen kaunistelusta.

Monet pitävät maan ensimmäisen naispresidentin erottamista oikeistopuolueiden vallankaappauksena, jonka seurauksena julkisia terveyspalveluja ja koulutusta aiotaan leikata, eläkeikää nostetaan ja työntekijöiden oikeuksia karsitaan.