tiistai 30. joulukuuta 2008

Islamistien paluu

KU-VIIKKOLEHTI 31.12.2008

Somalian edustalla rahtilaivojen kimppuun hyökkäävät merirosvot ovat olleet ulkomaanuutisten aiheena pitkin syksyä. Joulun lähestyessä meitä säikyteltiin jo sillä, että Adeninlahden pelätyt piraatit saattaisivat hidastaa elektroniikkakuljetuksia Aasiasta Euroopan joulumarkkinoille, mikäli laivat joutuisivat turvallisuussyistä muuttamaan reittejään ja kiertämään koko Afrikan ympäri sen sijaan että ne oikaisevat Suezin kanavan läpi.

Somalialaiset merirosvot ovat tänä vuonna hyökänneet yli sadan aluksen kimppuun ja onnistuneet kaappaamaan niistä 36. Yleensä laivat ovat päässeet jatkamaan matkaa lunnaita vastaan.

Tällä hetkellä merirosvojen hallussa on 14 alusta miehistöineen, näiden joukossa muun muassa ukrainalainen rahtilaiva MV Faina, jonka lastina on 33 Etelä-Sudanin hallitukselle tarkoitettua neuvostovalmisteista T-72-panssarivaunua, sekä saudiomistuksessa oleva tankkeri Sirius Star, joka kuljettaa sadan miljoonan dollarin arvosta raakaöljyä. Marraskuussa kaapattu 330-metrinen öljytankkeri on maailman suurin merirosvojen milloinkaan valtaama alus.

Merirosvous on äitynyt niin pahaksi vitsaukseksi tärkeällä kauppareitillä, että sotavoimia on lähetetty hätiin. Yhdysvalloilla ja sen Nato-liittolaisilla on ollut Somalian vesillä sotalaivoja suojelemassa kauppa-aluksia vuodesta 2006. EU käynnisti joulukuussa oman laivasto-operaation turvaamaan hätäapukuljetuksia Somaliaan. Myös Intia, Venäjä, Kiina ja Iran ovat lähettäneet sota-aluksia partioimaan Somalian edustalle.

Joulun alla Yhdysvallat sai YK:n turvallisuusneuvostossa läpi päätöslauselman, joka sallii hyökkäykset merirosvoja vastaan myös Somalian maaperällä.

Ranska näytti mallia jo viime keväänä, kun ranskalaiset kommandojoukot hyökkäsivät Somalian rannikolle ja pidättivät kuusi merirosvoa, jotka olivat kaapanneet ranskalaisen huvijahdin.

Näinä päivinä ulkomaantoimitusten huomion uskoisi kiinnittyvän hetkeksi paitsi merirosvoihin myös tapahtumiin Somalian maaperällä, kun valta maassa vaihtuu.

Ulkomaiden tukeman väliaikaishallituksen presidentti, entinen sotaherra Abdullahi Yusuf erosi tehtävästään maanantaina. Väliaikaishallitusta pystyssä pitäneet naapurimaan Etiopian joukot ovat lähdössä kotiin, kuten myös Afrikan unionin rauhanturvaajat Ugandasta ja Burundista. Väliaikaishallituksen sotilaista suurin osa on jo luopunut aseista.

Syynä nopeaan vetäytymiseen on islamistijoukkojen voittokulku. Islamistien Al-Shabaab-joukkojen hallussa on jo lähes koko Somalia – jos ei lasketa mukaan Afrikan sarven koilliskärjessä sijaitsevaa autonomiseksi julistautunutta Puntmaata, josta käsin suurin osa merirosvoista operoi. Puntmaa on myös eronneen presidentin Abdullahi Yusufin kotiseutua.

Islamistit olivat edellisen kerran vallassa Somaliassa puolen vuoden ajan vuonna 2006. Islamilaisten tuomioistuinten liitto onnistui ensi kertaa yli 15 vuoteen todella rauhoittamaan maan ja luomaan puitteet jonkinlaiselle hyvinvoinnille, kunnes jouluaattona Etiopia hyökkäsi maahan panssarivaunuilla ja hävittäjäkoneilla ja palautti virallisen väliaikaishallituksen valtaan.

Etiopian joukot pommittivat islamistien tukialueiksi epäiltyjä asuinalueita ja terrorisoivat islamistien kannattajiksi epäiltyjä ihmisiä. Amnesty Internationalin mukaan miehityksen vastustajia surmattiin usein viiltämällä heiltä kurkut auki. Kuluneena vuonna Somalian konfliktissa kuoli lähes 8 000 ihmistä, melkein yhtä paljon kuin Irakissa.

Miehitysjoukkojen julmat otteet synnyttivät uudestaan islamistisen kapinaliikkeen, mutta nyt aiempaa ehdottomamman ja kovaotteisemman.

Samaan aikaan kun islamistien maltillinen siipi neuvotteli rauhasta väliaikaisparlamentin edustajien kanssa Djiboutissa, Al-Shabaabin huivipäiset soturit jatkoivat sissisotaa ja pystyttivät koraania kirjanoppineesti tulkitsevia kenttäoikeuksia valloittamilleen alueille. Yhdessä pahimmista tapauksista nuori raiskatuksi tullut tyttö tuomittiin aviorikoksesta ja kivitettiin kuoliaaksi viime kuussa Kismayussa.

Etiopialaisjoukkojen lähdön ja Al-Shabaabin, eli ”Nuorten miesten”, aseellisen voiton myötä taistelut Somaliassa todennäköisesti laantuvat ja maan tulevasta politiikasta päästään neuvottelemaan uudelta pohjalta. Fakta on kuitenkin se, että suurin osa somalialaisista ei halua äärimuslimien ajamaa islamia.

Toivoa myös sopii, ettei Bushin hallinto viime töikseen lähde syystä tai toisesta sotimaan Somaliaan jättäen jälkisammutuksen Barack Obaman tehtäväksi. Isä-George Bush lähetti joulukuussa 1992 juuri ennen valtakautensa päättymistä parikymmentä tuhatta merijalkaväen sotilasta Somaliaan, lopulta turmiollisin seurauksin.

Terrorisminvastaisen sodan tiimellyksessä Yhdysvaltojen ilmavoimat ja erikoisjoukot ovat kuitenkin operoineet taas Somaliassa. Al-Shabaabin komentaja Aden Hashi Ayro sai surmansa Yhdysvaltojen ilmaiskussa toukokuussa, mikä ilmeisesti vain kiihdytti islamistijoukkojen vastarintaa.

Arabimaiden media raportoi viime vuonna, että 15 amerikkalaissotilasta oli jäänyt islamistien vangiksi Yhdysvaltojen ilmaiskun jälkeen Ras Kambonissa lähellä Kenian vastaista rajaa. Kahden vuoden takaisessa vallanvaihdossa kiinni otettu maltillinen islamistijohtaja Sharif Ahmed kertoi, että hänet vapautettiin pidätyksestä Keniasta sillä ehdolla, että merijalkaväen miehet päästetään vapaaksi.

Chicago Tribune puolestaan julkaisi viime kuussa reportaasin islamistijoukoissa mukana olleesta somalialaismiehestä, joka siepattiin Mogadishusta ja lennätettiin vangiksi Yhdysvaltojen sotalaivalle. Miestä kuulusteltiin laivalla yhteyksistä Al-Qaidaan ja kidutettiin sähkösokeilla salaisessa pidätyskeskuksessa Etiopiassa.

torstai 18. joulukuuta 2008

Kuka räjäytti Pan Amin koneen?

KU-VIIKKOLEHTI 19.12.2008

Sunnuntaina tulee kuluneeksi 20 vuotta niin sanotusta Lockerbien pommi-iskusta. Joulukuun 21. päivänä 1988 kello seitsemältä illalla pommi räjähti Lontoosta New Yorkiin matkalla olleessa yhdysvaltalaisen Pan Am -yhtiön Boeing 747 -koneessa yhdeksän kilometrin korkeudessa skotlantilaisen Lockerbien kylän yläpuolella.

Lentokone repesi osiin, ja kaikki koneessa olleet 259 ihmistä kuolivat. 11 Lockerbien kylän asukasta sai surmansa, kun koneen runko syöksyi maahan ja siipiosassa ollut polttoaine räjähti tuhoten useita asuintaloja ja aiheuttaen 47 metriä leveän kraatterin.

Kuolonuhreissa laskettuna Lockerbien pommi-isku on edelleen yksi tuhoisimmista siviilejä vastaan tehdyistä terrori-iskuista maailmassa.

Pan Amin koneessa menehtyi 180 Yhdysvaltojen kansalaista, 41 brittiä, ja loput olivat kotoisin 19 eri maasta. Yhdysvaltalaisista suuri osa oli opiskelijavaihdosta Englannista jouluksi kotiin palaavia opiskelijoita.

Tammikuussa 2001, reilu 12 vuotta Lockerbien pommi-iskun jälkeen, libyalainen Abdelbaset Al-Megrahi tuomittiin iskun suunnittelusta ja 270 ihmisen murhasta elinkautiseen vankeuteen.

Syytteet Al-Megrahia ja toista libyalaismiestä Lamin Fhimahia vastaan nostettiin vuonna 1991. Libya kiisti miesten osallisuuden iskuun, mutta suostui vuosien painostuksen jälkeen lopulta luovuttamaan syytetyt oikeudenkäyntiin, joka järjestettiin vuonna 2000 Hollannissa Yhdysvaltojen entisessä lentotukikohdassa Camp Zeistissä.

Libyan lentoyhtiön turvallisuuspäällikkönä työskennellyt Al-Megrahi oli tuomioistuimen mukaan asettanut omatekoisen pommin Toshiban kasettinauhuriin ja virittänyt sen sveitsiläisen Mebo-yhtiön valmistamalla ajastimella. Pommin sisältänyt nauhuri oli pakattu Samsoniten matkalaukkuun lastenvaatteiden sekaan ja onnistuttu ujuttamaan ilman matkustajaa ensin Maltan kansainväliseltä lentokentältä Air Maltan koneella Frankfurtiin, sieltä edelleen Pan Amin koneeseen Lontoon Heathrowiin ja siellä edelleen Pan Amin New Yorkin koneeseen.

Toinen syytettynä ollut libyalainen, maan lentoyhtiön asemapäällikkönä Maltalla työskennellyt Lamin Fhimah vapautettiin syytteistä todisteiden puutteessa.

Eturauhassyöpää sairastava Al-Megrahi kärsii vankeusrangaistustaan Greenockin vankilassa Skotlannissa, mutta lähiaikoina hänen tapauksensa on tulossa korkeimman oikeuden uuteen käsittelyyn. Skotlannin rikostapausten uudelleenarviointikomissio hyväksyi viime vuonna Al-Megrahin valituksen ja totesi, että oli syytä uskoa hänen joutuneen oikeusmurhan kohteeksi.

Muutoksenhakuelin kiinnitti huomiota todisteisiin, joiden mukaan Al-Megrahi olisi ostanut turmapaikalta löytyneet lastenvaatteet maltalaisesta vaateliikkeestä joulukuussa 1988. Vaatekauppiaan todistus ei ollut luotettava, sillä tämä oli nähnyt lehdessä valokuvan Al-Megrahista vain muutama päivä ennen poliisin järjestämää tunnistustilaisuutta.

Eläkkeelle jäänyt skotlantilainen poliisipäällikkö on myös kertonut, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu CIA tekaisi todistuskappaleita ja väitti niiden löytyneen Lockerbiesta. Yksi tällainen todiste oli pikkurillin kynnen kokoinen piirilevyn pala, jonka uskottiin olevan osa sveitsiläistä Mebo-ajastinta.

Sveitsiläisfirman entinen insinööri antoi kesällä 2007 valaehtoisen lausunnon, jonka mukaan hän oli valehdellut Lockerbie-oikeudenkäynnissä ja luovuttanut kyseisen itse tekemänsä piirilevyn palasen jutun tutkijoille kesällä 1989 puoli vuotta pommi-iskun jälkeen.

Piirilevyn palasta tarvittiin liittämään pommi-isku Libyaan. Mebo-yhtiö oli aiemmin myynyt Libyaan ajastimia, joissa oli kuitenkin toisenlaiset piirilevyt kuin Lockerbie-tutkinnassa esitetyssä piirilevynpalassa.

Air Malta pystyi puolestaan myöhemmin osoittamaan, ettei sen lennolla Frankfurtiin ollut yksinäistä laukkua ilman matkustajaa.

Jollei libyalainen Abdelbaset Al-Megrahi järjestänyt pommia Pan Amin koneeseen joulukuussa 1988, niin kuka sitten?

Aluksi poliisitutkimuksissa keskityttiin Syyrian tukeman palestiinalaisjärjestön Palestiinan vapautuksen kansanrintama - Yleisesikunnan (PFLP-GC) Euroopan-solujen jäljittämiseen. Länsi-Saksan poliisi oli aiemmin syksyllä tehnyt ratsian, jossa löydettiin muun muassa Toshiban radionauhuri, jonka sisälle oli asennettu ajastin ja muoviräjähdettä.

Ahmed Jibrilin johtama palestiinalaisjärjestö toimi Iranin laskuun. Iranin sisäministerin Ali Akbar Mohtashamin väitetään maksaneen PFLP-GC:lle kymmenen miljoonaa dollaria Pan Amin koneen pommi-iskusta kostoksi siitä, että Yhdysvaltojen sotalaiva oli ampunut alas iranilaisen matkustajakoneen Persianlahdella heinäkuussa 1988.

Iran Airin lennolla Bandar Abbasista Dubaihin kuoli 290 matkustajaa. Koneen alas ampuneen ohjusristeilijä USS Vincennesin miehistö oli Yhdysvaltojen hallituksen mukaan luullut matkustajakonetta iranilaiseksi F-14-hävittäjäksi.

Pan Amin koneessa Lockerbien yllä räjähtänyt pommi oli ilmeisesti nuoren amerikanlibanonilaisen Khaled Jaafarin matkalaukussa koneen ruumassa. Jaafar itse luuli toimivansa huumekuriirina. Yhdysvaltojen huumeviraston DEA:n masinoimassa erikoislaatuisessa operaatiossa heroiinia salakuljetettiin Libanonista Kyproksen ja Frankfurtin kautta Yhdysvaltoihin. Valvottujen heroiinitoimitusten avulla huumepoliisi pystyi jäljittämään heroiinin jakelureittejä kotimaassa.

Huumelaukut läpäisivät lentokenttien turvatarkastukset, sillä operaatio oli eri maiden viranomaisten tiedossa.

Yhdysvaltojen heroiinikuljetuksista ja Lockerbien pommista kerrotaan seikkaperäisesti dokumenttielokuvassa The Maltese Double Cross. Internetissä Google-videona löytyvä elokuva esitettiin Suomessa TV2:n Dokumenttiprojektissa joulukuussa 1998 nimellä Lockerbie salaliitto.

torstai 4. joulukuuta 2008

Näin Ahtisaari sai Nobelin

KU-VIIKKOLEHTI 5.12.2008

Monille ovat varmasti jääneet mieleen tv:ssä näytetyt hellyttävät kuvat, kun Martti Ahtisaari sai lokakuussa kännykkäänsä puhelun Norjan Nobel-komiteasta ja onnitteluhalauksen ilosta hämmentyneeltä Eeva-puolisoltaan.

Tunnustus Ahtisaaren elämäntyöstä rauhanneuvottelijana tuli pitkän odotuksen jälkeen. Viime vuosina Ahtisaaren nimi on ollut joka syksy vahvimmin esillä, kun etukäteen on spekuloitu kenelle Nobelin rauhanpalkinto myönnetään.

Suomen lisäksi palkintopäätöksestä iloittiin niin Namibiassa, Indonesiassa kuin Kosovossakin. Länsimaiden lehdissä arveltiin, että palkinto tuli ennen muuta Ahtisaaren työstä Kosovon rauhanneuvotteluissa ja Kosovon luotsaamisesta itsenäisyyteen.

Soraääniä kuultiin lähinnä Serbiassa ja Venäjällä. Serbialaislehti julkaisi pilakuvan, jossa Ahtisaari kärvensi kynimäänsä rauhankyyhkyä paistinpannussa dollaritukkujen pursutessa hänen taskuistaan.

Kun Ahtisaari ensi viikon keskiviikkona ottaa vastaan Nobelin rauhanpalkinnon Oslon kaupungintalolla, suurimmaksi sulaksi hänen hattuunsa nostetaan ilmeisesti juuri sovittelutyö Kosovossa. Näin siitäkin huolimatta, että Kosovo julistautui pääministeri Hashim Thacin johdolla viime talvena ennenaikaisesti itsenäiseksi, vastoin YK:n Kosovo-päätöslauselmaa, jonka mukaan Kosovon oli määrä siirtyä autonomiasta asteittain ”kansainvälisesti valvottuun itsenäisyyteen”.

Kolme Pohjoismaiden ehkä kuuluisinta rauhantutkijaa arvosteli ankarasti Ahtisaaren YK:n erikoislähettiläänä laatimaa Kosovo-suunnitelmaa keväällä 2007 ruotsalaislehti Aftonbladetissa julkaistussa kirjoituksessa. Norjalaisen Johan Galtungin, ruotsalaisen Håkan Wibergin ja tanskalaisen Jan Öbergin mukaan Ahtisaaren Kosovo-suunnitelma oli epäoikeudenmukainen, epä-älyllinen ja toteuttamiskelvoton.

Rauhantutkijoiden mielestä Ahtisaaren suunnitelmassa loukattiin Kosovon serbivähemmistöä eikä annettu hajalle pommitetulle Serbialle yhtään myönnytyksiä. ”Ahtisaaren ehdotus on toimeksiannosta tehtyä voimapolitiikkaa, jossa ei ole ollut ammattimaista sovittelua ja konfliktinratkaisua nimeksikään.”

Yhdysvaltalaistutkija Gregory Elich kuvailee Counterpunch-lehdessä puolestaan Ahtisaaren edellistä Kosovon-sovittelua kesällä 1999. Nato-joukot olivat tässä vaiheessa pommittaneet silloisen Jugoslavian kaupunkeja reilun parin kuukauden ajan ja Kosovon vapautusarmeijan UCK:n albaanijoukot olivat ajaneet Kosovon serbialaiset pois kotiseuduiltaan.

Monica Lewinsky -skandaalista tokenevan Bill Clintonin hallinto oli jo sopinut Kosovon kohtalosta Venäjän presidentin Boris Jeltsinin kanssa, ja nyt Jugoslavia oli saatava hyväksymään YK:n nimissä suunniteltu päätöslauselma.

Venäjän neuvottelija, entinen pääministeri Viktor Tshernomyrdin toivoi avukseen seuraavalle Belgradin-matkalleen arvovaltaista henkilöä jostakin länsimaasta, joka ei kuulunut Natoon. Clintonin ulkoministeri Madeleine Albright pyysi tehtävään Suomen presidenttiä Martti Ahtisaarta.

Ahtisaari oli suvereeni. ”Emme ole täällä keskustelemassa tai neuvottelemassa. Teidän on hyväksyttävä suunnitelma kokonaisuudessaan”, hänen kerrotaan sanoneen presidentti Slobodan Milosevicille.

”Mitä tapahtuu jos emme allekirjoita”, Milosevic kysyi.

Ahtisaari pyyhkäisi kädellään kumoon pöydällä olleen kukkakoristeen. ”Belgradille käy näin. Aloitamme välittömästi Belgradin järjestelmälliset pommitukset. Viikon sisällä kuolee puoli miljoonaa ihmistä.”

Jugoslavia hyväksyi ehdot, ja vielä samassa kuussa käynnistettiin Naton rauhanturvaoperaatio. Kosovon siviilihallinto annettiin YK-operaatio Unmikille, käytännössä yhteistyössä Kosovon vapautusarmeijan UCK:n kanssa.

UCK:sta ja sen taustoista on puhuttu julkisuudessa hämmästyttävän vähän, etenkin kun ottaa huomioon järjestön hyvinkin hämärät kytkennät.

Vuonna 1993 perustettu UCK kannatti aluksi marxismi-leninismiä ja tavoitteli Kosovon liittämistä Albaniaan. Tulonsa se sai suojelurahoista ja heroiinin salakuljetuksesta. Suurin osa Euroopan heroiinista kuljetetaan Turkista niin sanottua Balkanin reittiä pitkin Kosovon kautta Länsi-Euroopan markkinoille. UCK:n on myös uskottu pyörittävän Milanon suurinta prostituutiorinkiä.

90-luvun loppupuolella Yhdysvaltojen, Britannian ja Saksan tiedustelupalvelut alkoivat tukea UCK:ta, vaikka järjestö oli Yhdysvalloissa terroristijärjestöjen mustalla listalla. Islaminuskoisten albaanien puolesta taisteleva UCK sai aseita ja vapaaehtoisia taistelijoita myös Iranista ja Osama bin Ladenin Al-Qaidalta.

Itsenäiseksi julistautunut Kosovo on tänä päivänä eräänlainen Naton miehittämä Yhdysvaltojen ja EU:n yhteinen suojelualue, jossa Kosovon albaanienemmistöön kuuluvat entiset rikolliset pitävät valtaa. Entiset UCK-pomot ovat ministereinä, ja valtionyhtiöt ovat entisten sotaherrojen yksityisiä bisneksiä.

Pääministeri Hashim Thacia ja useita muita entisiä UCK:n johtajia on myös epäilty serbivähemmistöä vastaan tehdyistä sotarikoksista. Kansainvälisen sotarikostuomioistuimen tutkimukset lopetettiin kuitenkin vähän äänin.

YK-operaation käynnistymisen jälkeen perustetut Kosovon uudet poliisivoimat ovat ottaneet tehtäväkseen suojelurahojen keräämisen. Poliisivoimat koostuvat entisistä UCK:n miehistä.

Yhdysvallat on rakennuttanut Kosovon eteläosiin lähelle Makedonian rajaa Camp Bondsteeliksi kutsutun Yhdysvaltojen suurimman sotilastukikohdan sitten Vietnamin sodan. Rakennusurakasta vastasi varapresidentti Dick Cheneyn yhtiö Halliburton.

Makedonian rajan eteläpuolelle taas rakennetaan Yhdysvaltojen rahoittamaa suurta öljyputkea Bulgarian Mustanmeren rannikolta Albaniaan. Tätäkin hanketta vetää entinen Halliburton-johtaja.

torstai 20. marraskuuta 2008

Afrikan oma poika

KU-VIIKKOLEHTI 21.11.2008

Suomessa 90-luvun alussa asunut ruandalainen kaverini lähetti sähköpostia. ”En voi vieläkään uskoa, että tämän planeetan mahtavin henkilö voi olla neekeri. Tämän jälkeen kaikki on mahdollista”, hän kirjoitti pari päivää Yhdysvaltojen presidentinvaalin jälkeen.

Viikkoa myöhemmin istuin hotellin terassilla Dar es Salaamissa ja kuuntelin, kuinka parikymppinen William analysoi Barack Obaman vaalivoittoa kuin olisi selostanut Manchester Unitedin jalkapallomatsia. Tansaniassa mikään muu urheilu ei ole niin suosittua kuin Englannin liigan jalkapallo.

Kesken kaiken puhe vaihtuikin sitten Lewis Hamiltonin yllättävään ohitukseen Brasilian GP:n viimeisessä mutkassa, minkä ansiosta nuoresta tummaihoisesta brittiläisestä formulakuskista tuli maailmanmestari. ”Tiesitkö, että Lewis Hamilton seurustelee Pussycat Dolls -yhtyeen laulajan Nicole Scherzingerin kanssa? Tänä päivänä kaikki on mahdollista.”

Naapurimaassa Keniassa, Barack Obaman biologisen isän synnyinmaassa, Yhdysvaltojen presidentinvaalista otettiin kaikki ilo irti. Obaman kuvat komeilivat pikkubussien kyljissä, t-paitoja myytiin ja Obama-tarroja liimattiin autojen takatuulilasiin.

Vaalivoiton jälkeen Keniaan julistettiin yleinen vapaapäivä. Mombasan pormestari lupasi nimetä yhden kaupungin pääkaduista Obaman mukaan. Barack Obaman isän syrjäiseen kotikylään alettiin vetää sähkölinjoja.

Talouslehti The East African julkaisi aukeaman kirjoituksen takavuosien kuuluisista luo-heimon poliitikoista ja antoi ymmärtää, että Barack Obaman puheenlahjat olivat geneettistä perua. Obaman isä oli luo, ja Keniassa luot ovat tunnettuja kaunopuheisuudestaan ja kyvystään agitoida massoja.

On tietysti ymmärrettävää, että kenialaiset ovat ylpeitä, kun maailman mahtavimman maan presidentiksi valittiin mies, jolla on osittain kenialaiset sukujuuret, kirjoittaa Afrikan yhtenäisyyttä ajavan Globaalin panafrikkalaisen liikkeen pääsihteeri Tajudeen Abdul-Raheem Pambazuka-nettisivustolla.

Mutta vielä tärkeämpää hänen mielestään on Obaman vaalivoiton osoittama esimerkki, että kuka tahansa voi itse vaikuttaa omaan elämäänsä.

Abdul-Raheemin mukaan Obaman vaalivoitto on myös voitto kaikille yksinhuoltajaäideille ja laajennetulle perhekäsitykselle. ”Tässä on äidinpuoleisten isovanhempien kasvattama mies, joka on saanut kotoaan niin paljon rakkautta, turvallisuudentunnetta ja itseluottamusta, että hän on uskonut kykenevänsä päihittämään kaikkein parhaat maailmassa, jossa rotu ja yhteiskuntaluokka ovat asettaneet rajoituksia hänen pyrkimyksilleen.”

Afrikan mantereen on silti turha odottaa liikaa Yhdysvaltojen uudelta presidentiltä.

”Meidän ei pidä odottaa häneltä ihmeitä”, kommentoi Senegalin presidentti Abdoulaye Wade. ”Amerikka ei tule hukuttamaan Afrikkaa rahaan, joka muuttaisi maanosamme. Niin ei tule tapahtumaan, eikä se olisi hyvä asia.”

Tansanialaisen päivälehden The Citizenin pääkirjoittaja muistutti lukijoilleen, että kenialaisesta isästään huolimatta Obama on ennen muuta yhdysvaltalainen ja että Yhdysvaltojen presidenttinä hänen tehtävänään on pyrkiä edistämään Yhdysvaltojen etuja.

”Afrikan haasteina ovat lukuisat vitsaukset, kuten aids, malaria ja aliravitsemus, mutta meillä on myös valtavasti voimavaroja, jotka kunnolla hyödynnettynä voivat lievittää ongelmien taakkaa. Parasta mitä afrikkalaiset voivat tehdä, on käydä enemmän kauppaa Yhdysvaltojen kanssa. Kunhan juhlahumu laantuu, todellinen työ on vierottaa Afrikka apuriippuvuudesta ja lisätä kauppaa ja investointeja.”

Malawilainen filosofi Steve Sharra on pohtinut Obaman suhdetta Afrikkaan vertailemalla hänen kahta kirjaansa.

Obaman esikoisteos, Dreams from My Father vuodelta 1995, on omaelämäkerta, jossa hän etsii juuriaan ja identiteettiään ja kertoo vierailustaan nuorena valtio-opin kandina 80-luvun lopulla isänsä kotikylässä Keniassa. Kolmasosa kirjasta on omistettu Afrikalle, jossa hän vietti yhteensä reilun kuukauden.

Obaman myöhempi kirja, Illinois’n osavaltion senaattorina kirjoitettu poliittinen ohjelmanjulistus The Audacity of Hope taas ei juuri mainitse Afrikkaa. Ja jos mainitseekin, niin lähinnä länsimaisten stereotypioiden muodossa maanosana, jota vaivaavat sodat, sairaudet ja köyhyys.

Vuonna 2006 Obama matkusti toista kertaa Afrikkaan, nyt yhdessä perheensä kanssa. Matkaohjelmasta voidaan päätellä jotain tulevan presidentin kiinnostuksen kohteista.

Senaattori Obama vieraili Etelä-Afrikassa Nelson Mandelan entisessä sellissä Robben Islandin vankilasaarella ja tapasi aidslääkkeiden lisäämisen puolesta kampanjoivia aktivisteja. Hän kävi Darfurin pakolaisten leirillä Tšadissa ja vaati sotilasinterventiota Sudaniin. Keniassa hän osallistui Yhdysvaltojen suurlähetystön pommi-iskussa vuonna 1998 kuolleiden muistotapahtumaan, kävi Michelle-vaimonsa kanssa hiv-testissä ja kehotti Kenian hallitusta kitkemään korruptiota.

Obaman virallinen ulkopoliittinen toimintasuunnitelma on loppujen lopuksi karua luettavaa: Iranin vastaisia pakotteita on tiukennettava, sotilastukea Israelille on lisättävä, Natoa on vahvistettava ja terrorisminvastaista sotaa on jatkettava etenkin Afganistanissa.

Afrikan osalta ensimmäinen prioriteetti on lisätä joukkoja Darfurissa. Obama lupaa myös kaksinkertaistaa Afrikan maille myönnettävän kehitysavun määrän 50 miljardiin dollariin ja lisäksi yhtä paljon rahaa aidsinvastaisiin hankkeisiin eri puolilla maailmaa.

Obaman hallinto haluaa myös pystyttää Africomin nimellä tunnetun sotilastukikohdan johonkin Afrikan maahan, kaikkien maanosan maiden yksimielisestä vastustuksesta huolimatta.

torstai 6. marraskuuta 2008

Siitä mistä ei saa puhua

KU-VIIKKOLEHTI 7.11.2008

Yhdysvaltojen presidentinvaalin tulosta odotellessa sain luettua loppuun Hannu Yli-Karjanmaan viime kuussa ilmestyneen kirjan Valtiot ja terrorismi. Kyseessä on 450-sivuinen hurja tietopaketti valtioiden ja tiedustelupalveluiden kytkennöistä terroristijärjestöihin eri puolilla maailmaa.

Uskallanpa väittää, että Yli-Karjanmaan teos edustaa tässä aihepiirissä sellaista tutkivaa journalismia, jota Suomessa ei ole aiemmin nähty.

Hannu Yli-Karjanmaa on Helsingissä asuva vapaa kirjoittaja, syyskuun 11. päivän tapahtumia käsittelevän nettisivuston ylläpitäjä ja entinen Suomi-Tshetshenia-seuran aktiivi. Varsinaiselta ammatiltaan hän on artesaanipuuseppä, joka on suunnitellut muun muassa Nokian liikelahjoina käyttämät Haapa-Aspen-designastiastot ja valmistanut lampunjalustimia presidentin virka-asuntoon Mäntyniemeen.

Mediassa ja verkkolehtien keskustelupalstoilla Yli-Karjanmaa tunnetaan nettisivustostaan www.11syyskuu.org. Yhdessä muiden Suomen 11.9.-toimintaryhmän jäsenten kanssa Yli-Karjanmaa on jo vuosien ajan lyönyt päätään seinään yrittäessään saada valtamediassa läpi faktoja vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumista New Yorkissa ja Washingtonissa.

Helsingin Sanomat on puhunut hölmöjen salaliitosta. Ex-ulkoministeri Erkki Tuomioja vertasi blogissaan iskujen virallisen version epäilyjä ufoteorioihin.

Yli-Karjanmaan teos on sujuvasti kirjoitettu, ja asiantuntemusta löytyy niin maailmanhistoriasta, räjähdetekniikasta kuin myös viime aikojen finanssikeinottelusta. Kirjassa on toistatuhatta lähdeviittausta, joissa listataan tutkimuksia, asiakirjoja ja valtamediassa julkaistuja kirjoituksia, jotka ovat yleensä luettavissa myös internetissä.

Italialaisen situationistin Gianfranco Sanguinettin ajatuksiin nojautuen Yli-Karjanmaan teesi näyttää olevan, että tiedustelupalveluilla on oma roolinsa lähes kaikissa terroristiliikkeissä maailmassa. Puhutaan synteettisestä terrorismista, pseudo-operaatioista tai väärän lipun alla toteutettavista false flag -operaatioista.

Jos terroristijärjestö on alkujaan autenttinen ryhmä, siihen solutetaan agentteja ja provokaattoreita, jotka raportoivat tiedustelupalveluille tai yllyttävät rivijäseniä järjettömiin operaatioihin. Usein erikoisjoukot toteuttavat varsinaiset iskut ja terroristiryhmien rivijäsenet vain luulevat olevansa niistä vastuussa.

Joissain tapauksissa mitään todellista terroristijärjestöä ei ole, vaan on kyse tiedustelupalvelun perustamista iskuryhmistä, jotka tekevät iskuja keksityn ääriryhmän nimissä. Tarkoituksena on aiheuttaa sopivassa määrin kaaosta, manipuloida mediaa ja kansalaisia, oikeuttaa vastatoimia ja pönkittää vallassa olevaa hallintoa.

Luettelen tässä vain muutamia esimerkkejä, joista Yli-Karjanmaa kertoo kirjassaan.

Jolon panttivankidraamasta Filippiineillä vuonna 2000 tunnetuksi tullut Abu Sayyaf -järjestö on ollut alusta pitäen läheisesti kytköksissä maan armeijan kanssa, samoin Indonesian Jemaah Islamiyah, jonka vastuulle pantiin Balin pommi-iskut vuonna 2002.

Algerian siviiliväestöä terrorisoiva äärijärjestö GIA taas synnytettiin salaisen palvelun toimesta heikentämään vuoden 1991 vaalit voittaneiden islamistien kannatusta. Algerian vapautustaistelun aikana Ranskan erikoisjoukot tekivät vastaavalla tavalla iskuja siirtomaan ranskalaisia vastaan.

Libyan järjestämiksi väitetyt pommi-iskut berliiniläisessä diskossa vuonna 1986 sekä Skotlannin Lockerbien yllä räjähtäneessä Pan Amin koneessa vuonna 1988 eivät todellisuudessa olleet syytettyjen libyalaismiesten tekemiä, mikä on osoitettu myös oikeudenkäynneissä vuosia myöhemmin.

Moskovan ja Volgodonskin kerrostaloräjäytyksissä syyskuussa 1999 kuoli yli 200 ihmistä, ja Venäjä sai tekosyyn hyökätä uudestaan Tšetšeniaan. Turvallisuuspalvelu FSB esti kunnollisen poliisitutkinnan tekemisen iskuista.

Italiassa CIA:n perustamat fasistien ja vapaamuurarien iskujoukot tekivät useita satoja terrori-iskuja vuosien 1969 ja 1980 välillä. Sotilasliitto Naton Operaatio Gladion tarkoituksena oli pitää huoli siitä, etteivät kommunistit pääse valtaan Naton jäsenmaassa. Myös Punaiset prikaatit solutettiin, ja pääministeri Aldo Moron kidnappaus ja murha vuonna 1978 vaikuttaa todisteiden valossa lähinnä vallankaappaukselta.

Pohjois-Irlannissa Britannian erikoisjoukot soluttautuivat sekä Irlannin tasavaltalaisarmeijaan IRA:han että protestanttien terroristijärjestöjen johtopaikoille. Pommi-iskuja provosoitiin tai niiden annettiin tarkoituksella tapahtua.

Yli-Karjanmaan kirja huipentuu loppua kohden, kun päästään käsittelemään Yhdysvalloissa tehtyjä pommi-iskuja World Trade Centerissä vuonna 1993 ja Oklahoma Cityssä vuonna 1995.

Aivan kuten New Yorkin WTC-torneissa vuonna 2001, myös Oklahoma Cityn liittovaltion toimistorakennukseen asetettiin räjähteitä etukäteen. Rakennuksen edustalle pysäköidyssä kuorma-autossa räjähtänyt ammoniumnitraattipommi ei mitenkään olisi voinut katkaista rakennuksen sisäosien teräsbetonipilareita kuin veitsellä leikattuna. Rakennusvauriotutkijoita ei koskaan päästetty 60 metriä lähemmäksi talon raunioita.

Brittiläisen Sussexin yliopiston politiikantutkijan Nafeez Mosaddeq Ahmedin kokoamien tietojen pohjalta Yli-Karjanmaa selostaa myös Madridin junapommeja huhtikuussa 2003 ja Lontoon metron pommi-iskuja heinäkuussa 2005. Islamistiterroristien syyksi laitettujen iskujen jäljet viittaavat pikemminkin tiedustelupalvelujen suuntaan.

Lontoon iskuista ei ole tehty virallista tutkimusta. Pääministeri Tony Blair totesi mahdollisen tutkimuksen olevan voimavarojen haaskausta, joka haittaisi syyllisten kiinnisaamista.

torstai 23. lokakuuta 2008

Kehitystä lyhyellä tähtäimellä

KU-VIIKKOLEHTI 24.10.2008

Ensimmäisellä reportaasimatkallani Afrikassa vierailin valokuvaajan kanssa pikkuisessa Kasakan kylässä Sambiassa tutustumassa Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan ruohonjuuritason kehitysyhteistyöhön. Konnevedeltä Keski-Suomen perukoilta Sambiaan tullut suomalainen agronomi yritti parhaansa mukaan edistää paikallisen maatalousosuuskunnan toimintaa.

Koulu oli, mutta koulurakennuksessa ei ollut kattoa. Dieselkäyttöinen maissimylly kävi puoliteholla, koska sato oli ollut huono. Osuuskunnalla oli sen verran paljon velkaa, että se oli julistettu luottokelvottomaksi. Vierailupäivänä lehmä makasi pihamaan heinikossa ja pikkupoika onki kaloja vieressä virtaavasta Kafuejoesta, ohitse kelluvien vesihyasinttilauttojen keskeltä.

Suomalaisagronomi oli kuitenkin intoa täynnä. Hän oli keksinyt hakea lisäavustusta tiilenvalmistuskoneen hankkimista varten, ja kone oli jo käytössä. Kattotiilien valmistus voisi ratkaista osuuskunnan rahaongelmat. 40-tuntisella työviikolla tekisi tuhat kattotiiltä viikossa, ja kun joka tiilestä tulisi markan verran voittoa, osuuskunnan velat saisi maksettua alle vuodessa, agronomi laskeskeli.

Täytyy myöntää, etten tiedä, miten Kasakan osuuskunnalle ja sen tiiliverstaalle kävi, kun suomalaisen kehitysjoukkolaisen pesti parin vuoden päästä päättyi. Menivätkö tiilet kaupaksi, ja saiko osuuskunnan koulu lopulta katon?

Kepan projektissa oli joka tapauksessa hiukan enemmän yritystä kuin naapurikylässä, jossa ruohonjuuritason kehitysapuhanketta veti yhdysvaltalaisjärjestö World Vision.

”Heidän hankkeensa on vähän tuuliajolla”, suomalaisisäntämme arvioi.

Rahan määrässä mitattuna maailman suurin yksityinen kehitysapujärjestö oli tuonut kylään pari poljettavaa ompelukonetta ja rakentanut kanalan, jonka katto vuoti.

Parinkymmenen vuoden takaiset kylähankkeet Sambiassa muistuivat mieleen, kun kuuntelin brittiläisen kehitystutkijan Joseph Hanlonin Helsingin yliopistolla pitämää vierailuluentoa kansainvälisten kehitysapujärjestöjen saavutuksista Sambian naapurimaassa Mosambikissa.

Pitkään Mosambikin tilannetta seurannut Hanlon moitti ulkomaisia järjestöjä kehnosta koordinoimisesta ja ruohonjuurihankkeiden tuloksettomuudesta. Kiivaimman kritiikin kohteena olivat isoimmat järjestöt, kristillinen kummilapsijärjestö World Vision sekä toinen yhdysvaltalaisjärjestö, Care.

Hanlon näytti valokuvan ruohokatoksen alla istuvista kyläläisistä syrjäisessä Nampulan maakunnassa. Rutiköyhässä kylässä oli fläppitaulu, jolla kyläläiset esittelivät aikaansaannoksiaan. Kylään oli nimittäin perustettu yhdistys, joka sai tukea kuudelta eri ulkomaiselta järjestöltä.

”Sen jälkeen kun ulkomaiset järjestöt saapuivat, jotkut naiset ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan ja kylällä on oma yhdistys, mutta meillä ei ole yhtään enempää rahaa ja ruuasta on pulaa”, kyläläiset valittivat.

Toisessa kylässä useat järjestöt olivat tulleet ja menneet ja kokeilleet kaikenlaisia ansaitsemismenetelmiä. Ensimmäisen järjestön kanssa oli viljelty auringonkukkia, mutta myydyistä auringonkukansiemenistä ei koskaan saatu hankkeen kuluja takaisin. Toinen järjestö keksi, että kylässä viljeltäisiin paprikaa. Sato oli hyvä, mutta paprikoille ei ollut ostajia. Seuraava järjestö käynnisti naisten sipulinviljelyhankkeen. Sama vika, sipulit eivät menneet kaupaksi.

Lopulta yhdysvaltalaisen Care-järjestön johdolla ruvettiin EU:n kehitysapurahoilla kaivamaan kalankasvatusaltaita. Tavoitteena oli, että useissa alueen kylissä kaivettaisiin kussakin kymmenen allasta pikkukalojen kasvatusta varten. Kyseessä oli uusi innovaatio, sillä kylät sijaitsevat sisämaassa alueella, jolla ihmiset eivät perinteisesti syö kalaa.

Kasvatusaltaat valmistuivat aikataulun mukaan ja kuhisivat kalaa, mutta hanke ei silti tuottanut kaivattuja tuloja. Kun asiaa selvitettiin, kävi ilmi, ettei kyläläisillä ollut verkkoja kalojen pyydystämiseen. Siinä vaiheessa hankkeen rahoitus päättyi.

Joseph Hanlonin mukaan on myytti, että kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö olisi joustavampaa ja jotenkin ihmisläheisempää kuin valtioiden välinen virallinen kehitysapu. ”Päinvastoin, järjestöjen kehitysapu on usein lyhytnäköisempää, heikommin suunniteltua ja alttiimpaa muotivirtauksille”, Hanlon väittää.

Valtioiden kehitysavusta annettu tuki järjestöjen kehitysyhteistyöhön myönnetään yleensä lyhytkestoisiin hankkeisiin, jolloin tavoitellaan nopeita ja määrällisesti mitattavissa olevia tuloksia. Kansalaiskeräyksillä taas on helpompi saada rahaa aidsorpojen, naisryhmien tai pandakarhujen tukemiseen kuin työpaikkoihin, investointeihin ja paikallisen elinkeinoelämän kehittämiseen.

Isoimpien ylikansallisten järjestöjen kehitysavussa on tänä päivänä kuitenkin kyse lähes yhtä isoista rahavirroista kuin valtioiden välisessä kehitysavussa. World Visionin liikevaihto on 2,6 miljardia dollaria, yhtä paljon kuin Tanskan tai Italian kehitysapu. Bill ja Melinda Gatesin säätiön avustusbudjetti on suurempi kuin Suomen valtion kehitysapu. Pelastakaa Lapset ja Care ovat Suomen kanssa samaa suuruusluokkaa.

Joseph Hanlonin mielestä järjestöjen tulisi keskittää voimavarojaan enemmän puhtaaseen kampanjatyöhön, sillä siinä ne ovat hyviä.

Kuka muistaa vielä vuosituhannen vaihteen Jubilee-kampanjan, jossa vaadittiin kehitysmaiden velkojen anteeksiantamista? Jubilee-kampanjan ansiosta Mosambik maksaa tänä päivänä 50 miljoonaa dollaria vähemmän velanhoitomaksuja vuodessa.

”Näin sillä on ylimääräiset miljoona dollaria viikossa käytettävissä kouluihin ja terveydenhuoltoon”, kampanjassa neuvonantajana mukana ollut Hanlon toteaa.

torstai 9. lokakuuta 2008

Taistelu jatkuu

KU-VIIKKOLEHTI 10.10.2008

Olin viime kuussa Tansaniassa opettamassa internetin käyttöä tiedotusopin opettajille Tumaini-yliopistolla Iringassa maan eteläosissa. Syrjäkaupungin yliopiston kampuksella aiemmin pidetyt internetkurssit opiskelijoille ovat olleet menestyksiä ja opiskelijat innokkaita, mutta opettajankoulutuksen järjestäminen on ollut hankalaa.

Viikon mittainen koulutusjakso saatiin tällä kertaa kunnialla läpi, vaikka laitoksen esimies piipahti kurssilla vain viimeisenä päivänä ja muutenkin tuntui siltä, että opettajat olivat vähemmän kiinnostuneita oman osaamisensa kehittämisestä kuin kehitysyhteistyöprojektin yhteydessä toimitetuista muutamista digikameroista ja nauhureista, joiden hankkimiseen tiedotusopin laitoksella ei muuten olisi varaa.

Tansanian-matkalla minulla oli matkalukemisena vallankumoustaistelija Ernesto ”Che” Guevaran kirja The African Dream, englanninkielisenä pokkarina julkaistu muistelmateos hänen kokemuksistaan Kongon sodassa vuonna 1965. Che Guevara aloittaa päiväkirjansa toteamalla: ”Tämä on kertomus epäonnistumisesta.”

Che lähti Kongoon yhdessä 12 kuubalaisen taistelijan kanssa keväällä 1965 tukemaan ja kouluttamaan Kongon kansallisen vapautusneuvoston (CNL) joukkoja sodassa Yhdysvaltojen ja Belgian tukemaa Moise Tshomben hallitusta ja Mike Hoaren johtamia palkkasotureita vastaan. Kongon armeijan sotilaat olivat aiemmin yhdessä belgialaisten kanssa surmanneet maan sosialistisen pääministerin Patrice Lumumban.

Che Guevaralla oli selkeä visio imperialismin vastaisesta taistelusta Kongossa, mutta kongolaisjoukot olivat hajanaiset, aseita ei osattu käyttää, strateginen suunnittelu oli olematonta ja itäisen rintaman komentaja Laurent Kabila kävi puolen vuoden aikana rintamalla vain kerran. Kuubasta tulleet lisäjoukot sairastuivat malariaan, eikä heistä ollut apua taistelussa ylivoimaista vihollista vastaan.

Marraskuussa kuubalaiset pakenivat lopulta Tanganjikajärven yli Tansaniaan. Che kirjoitti Dar es Salaamissa muistelmansa epäonnistuneesta Kongon-sotaretkestä ja matkusti Prahan kautta Kuubaan valmistautuakseen uuteen vallankumoukseen Boliviassa.

Kuuban sotilasapu tovereille Afrikassa ei suinkaan päättynyt tähän. Vuosia myöhemmin Kuuballa oli huomattava rooli Afrikan maiden vapautustaisteluissa, etenkin Portugalin siirtomaissa Guinea-Bissaussa ja Angolassa.

55 000:n raskaasti aseistetun kuubalaissotilaan hyökkäys valkoisen Etelä-Afrikan joukkoja vastaan Angolassa 80-luvun lopulla vaikutti keskeisesti myös Namibian itsenäisyyteen ja Etelä-Afrikan vapautumiseen rotuerottelujärjestelmästä.

Laurent Kabila, jota Che Guevara kuvaili surkeaksi johtajaksi 60-luvun Kongossa, nousi puolestaan 30 vuotta myöhemmin suureen kuuluisuuteen, kun hän syrjäytti Kongon diktaattori Mobutun vuonna 1997 ruandalaisjoukkojen tuella käydyn puoli vuotta kestäneen aseellisen taistelun päätteeksi.

Che Guevaran sotaretki Boliviassa vuonna 1967 oli vielä pahempi koettelemus kuin Kongo. Bolivian kommunistipuolue oli hajonnut kahtia eikä antanut tukea Chen pienelle iskujoukolle. Amazonin yläjuoksun intiaanikansat oudoksuivat sissejä, jotka olivat opetelleet ketsuan kielen alkeet, mutta paikalliset intiaanit puhuivat muita kieliä. Kuubasta tuodut radiolähettimet eivät suostuneet toimimaan.

Myös vastapuoli oli arvioitu väärin. Bolivian armeijan apuna olivat Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kuubalaissotilaat, jotka jäljittivät kapinallisia U-2-vakoilukoneen lämpökameralla ja valtasivat sissileirin, jonne Che oli jättänyt astmalääkkeensä lähtiessään partiointiretkelle.

Che Guevara vangittiin 8. lokakuuta 1967 ja teloitettiin seuraavana päivänä La Higueran kylässä Santa Cruzin maakunnassa. Bolivialaissotilaat vetivät pitkää tikkua siitä, kuka päästäisi legendaarisen sissipäällikön hengiltä, ja lyhyimmän tikun sai kersantti Mario Terán.

Vuosi sitten lokakuussa, Che Guevaran kuoleman 40-vuotispäivän tienoilla, Mario Teránista kirjoitettiin maailman lehdissä. Chen teloittajan poika oli lähettänyt Santa Cruzin kaupungissa ilmestyvään El Deber -lehteen lukijakirjoituksen, jossa hän kiitti ja ylisti kuubalaisia lääkäreitä eläkkeellä olevan isänsä onnistuneesta harmaakaihileikkauksesta.

Ilman kuubalaisten Boliviassa toteuttamaa ilmaista silmäleikkausohjelmaa Mario Teránilla ei ikinä olisi ollut mahdollisuutta saada näköään takaisin.

”Neljä vuosikymmentä sen jälkeen kun Mario Terán yritti tuhota unelman, Che palaa voittamaan jälleen yhden taistelun”, kirjoitti Kuuban kommunistipuolueen päivälehti Granma.

”Nyt vanhana miehenä Mario Terán voi taas ihailla taivaan ja metsän värejä, nauttia lastenlastensa hymyistä ja katsoa jalkapallo-otteluita.”

Viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen Kuuba ei ole lähettänyt sotilaita ulkomaille vallankumoussotiin, mutta sitäkin enemmän lääkäreitä. 11 miljoonan asukkaan Kuubassa on 70 000 lääkäriä, asukasta kohti laskettuna eniten lääkäreitä maailmassa. Yli 30 000 kuubalaista lääkäriä ja terveydenhoitajaa työskentelee parhaillaan vapaaehtoisena 71 kehitysmaassa Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa.

Vuonna 2005 Kuuba käynnisti yhdessä öljyrikkaan Venezuelan kanssa silmäleikkausohjelman nimeltä Operaatio Ihme. Ohjelman puitteissa kuubalaislääkärit ovat tehneet neljässä vuodessa yli 1,3 miljoonaa kaihileikkausta Venezuelassa, Boliviassa, Ecuadorissa, Guatemalassa, Haitissa, Hondurasissa, Nicaraguassa, Panamassa, Paraguayssa ja Uruguayssa sekä Afrikan maista Angolassa ja Malissa.

Kulut maksaa Venezuelan Hugo Chávezin hallitus, joka toimittaa Kuuballe vastapalkkioksi öljyä alennettuun hintaan.

lauantai 27. syyskuuta 2008

Ennen vedenpaisumusta

KU-VIIKKOLEHTI 26.9.2008

Parhaillaan jaossa olevassa City-lehdessä on kansijuttu ihmisistä, jotka pyrkivät vaikuttamaan maailmaan omalla elämäntavallaan ja omilla kulutustottumuksillaan. Yksi hankkii vaatteet käytettyinä, toinen käyttää ekosähköä. Yksi ei osta espanjalaisia tomaatteja, toinen välttää riistobanaaneja. Useimmat haastatelluista ovat kasvissyöjiä eivätkä omista autoa.

Jostain ihmeen syystä City-lehti kutsuu haastateltaviaan kevytaktivisteiksi. Oivalluksena näyttäisi olevan, että eettiset valinnat kaupan tiskillä tai muussa elämässä eivät edellytä Palestiina-huivia ja kansalaisjärjestöjen jäsenyyttä.

Vaikka suurin osa jutussa esiintyvistä nuorista sanoo pyrkivänsä välttämään ympäristön kannalta kestämätöntä kulutusta ja ostavansa mieluummin reilun kaupan tuotteita ja luomua, niin jutun mukaan boikotoiminen on so last season.

Shellin, Coca-Colan ja McDonald’sin vastaiset boikotit jäivät 1990-luvulle, toteaa City-lehden haastattelema tutkija.

Seuraavassa kappaleessa 26-vuotias jyväskyläläinen opiskelija kuitenkin ilmoittaa boikotoivansa kiihkeästi citymaastureita.

City-lehden kevytaktivistit saattavat hyvinkin kuulua tällä viikolla ilmestyneen Ympäristöatlaksen kohderyhmään – tai sitten eivät. Ranskalaislehti Le Monde diplomatiquen tuottama, nyt suomeksi julkaistu katsaus ympäristön tilaan on ensisilmäyksellä sellainen vyörytys ympäristöongelmia, että pahaa tekee.

Aukeama toisensa jälkeen otsikot latelevat toivottomilta tuntuvia ympäristöuhkia: Hyvät viljelymaat ovat käymässä vähiin. Öljyntuotanto ei pysy enää kulutuksen tahdissa. Pohjoiset napajäät sulavat hälyttävää vauhtia. Räjähdyksiä, öljytuhoja ja myrkkypäästöjä. Palestiinan konflikti vaikuttaa myös ympäristöön. Ympäristopakolaisten vuosisata on alkanut.

Lueskelin Ympäristoatlasta KLM:n aamukoneessa Helsingistä Amsterdamiin samalla kun matkustajille tarjoiltiin luomuaamupalaa: luomuvadelmajogurttia, luomusämpylä sekä luomumyslipatukka, joka sisälsi luomukauramuroja, luomuhasselpähkinöitä, luomumanteleita ja brasilialaisen parapähkinäpuun siemeniä.

Matkustajille annettiin myös mahdollisuus hyvittää lentomatkasta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt lahjoittamalla rahaa ilmastonmuutosta vastaan kamppailevien järjestöjen toimintaan.

Kevytaktivismia tai ei, lentoyhtiön markkinointiosastolla on arvattavasti haisteltu samoja trendejä kuin City-lehdessä.

Jokainen voi tietysti vaikuttaa ympäristön tilaan kierrättämällä jätteet, käyttämällä auton sijasta joukkoliikennettä, välttämällä lentämistä, suosimalla lähialueilla tuotettua ruokaa tai vähentämällä lihansyöntiä.

”Yksittäisten ihmisten teoilla on kuitenkin merkitystä vasta kun he samalla painostavat kuluttajina ja kansalaisina yhteiskunnan eri tahoja päätöksiin, joiden kautta ympäristöystävallisempi elämäntapa tulee mahdolliseksi”, ranskalaistoimittaja Dominique Vidal kirjoittaa Ymparistöatlaksen loppupuolella kuin kommenttina City-lehden juttuun.

Tarvitaan myös järkevää liikennepolitiikkaa, vastuullista energiapolitiikkaa, ympäristöveroja ja kansainvälisiä ympäristösopimuksia.

Ranskalaiskirjoittajien Ympäristöatlaksessa ei ole sinänsä mitään mullistavan uutta. Ympäristökeskustelu sai vauhtia vuonna 1972, kun Rooman klubi julkisti raporttinsa, jossa muistutettiin öljyn ja muiden luonnonvarojen rajallisuudesta. Washingtonissa sijaitsevan Worldwatch-instituutin Maailman tila -raporteissa on jo vuodesta 1984 lähtien eritelty ympäristöongelmia ja tarjottu usein aika teknokraattisia ratkaisumalleja.

Suomenkielinen Ympäristöatlas on kuitenkin helppolukuinen ja sisältää paljon karttoja ja käyriä.

Tarjolla on karuja faktoja esimerkiksi kulutustuotannon vedenkulutuksesta. Pylväsdiagrammin mukaan yhden paperikilon valmistamiseen tarvitaan 250 litraa vettä, vehnäkilon tuottamiseen 1 500 litraa vettä ja kilon sokeripussin aikaansaamiseen kuluu kahdeksan tonnia vettä.

Yhden naudanlihakilon tuottamiseen menee länsimaissa tänä päivänä säiliöautollinen vettä, kymmenen tuhatta litraa. Yhden alumiinikilon tuottamiseen käytetään sata tuhatta litraa vettä, kymmenen säiliöautollista.

Toinen artikkeli kertoo eliölajien häviämisestä. Tällä hetkellä maailmassa arvioidaan olevan 3,6 miljoonaa eläin- ja kasvilajia. Vuoteen 2050 mennessä eliölajien määrän uskotaan kuitenkin vähenevän noin miljoonalla. Pahimmat uhat kohdistuvat 34:ään niin sanottuun monimuotoisuuskeskittymään, joita ovat esimerkiksi Itä-Afrikan vuoristometsät, Andien trooppiset alueet, Uusi-Seelanti ja Madagaskar.

Energiankulutuksesta ja ilmaston lämpenemisestä saa etsiä tietoja useista artikkeleista. Ympäristöatlas kertoo, että öljyntuotannon huippu saavutettiin vuonna 2005 ja nyt raakaöljyä tuotetaan aiempaa vähemman. Keskimääräinen maailman asukas kuluttaa 0,32 raakaöljytonnin energiamäärän vuodessa. Pohjois-Amerikassa energiankulutus henkeä kohti vastaa 2,21 raakaöljytonnin energiamäärää.

Suomessa vuosina 1981–2007 autojen määrä kaksinkertaistui 1,4 miljoonasta kolmeen miljoonaan. Ei siis ihme, että Suomi loistaa helakanpunaisena hiilidioksidipäästöjen määrää kuvaavassa kartassa yhdessä Yhdysvaltojen, Kanadan, Viron, Kazakstanin, Australian ja Persianlahden öljymaiden kanssa.

Jotta kasvihuoneilmiö ei etenisi, päästömäärä ei saisi ylittää 1,8 hiilidioksiditonnia henkeä kohti. Punaisella karttaan merkityissä maissa hiilidioksidipäästöt olivat yli kymmenen tonnia asukasta kohti.

Ympäristöatlaksen mukaan maailman keskilämpötila on noussut 0,74 astetta viime vuosisadan alusta ja samaan aikaan merenpinta on kohonnut 17 senttiä. Merenpinnan nousu on kuitenkin nopeutunut viimeisen 15 vuoden aikana.

torstai 11. syyskuuta 2008

Iloiset päivät Floridassa

KU-VIIKKOLEHTI 12.9.2008

Tähän aikaan vuodesta lehdissä julkaistaan muistelujuttuja New Yorkin ja Washingtonin tapahtumista seitsemän vuotta sitten. Hiukan marginaalisemmissa julkaisuissa palstatilaa voidaan antaa myös syyskuun 11. päivän tapahtumien virallista kertomusta epäileville tahoille, jotka kutsuvat itseään 911-totuusliikkeeksi.

Totuusliikkeen näkemyksiä kuullaan myös tänä iltana tv-kanava JIM:illä esitettävässä dokumenttielokuvassa Loose Change, jossa selvitetään muun muassa World Trade Centerin rakennuksen 7 erikoista sortumista. Reilun sadan metrin päässä World Trade Centerin kaksoistorneista sijainnut 47-kerroksinen WTC-7 luhistui kuin räjähteillä puretut talot purkutyömailla, kahdeksan tuntia WTC-1:een ja WTC-2:een tehtyjen lentokoneiskujen jälkeen.

Syyskuun 11. päivän tapahtumiin omistautuneilla nettisivustoilla käydään nyt kiivasta keskustelua Yhdysvaltojen teknillisen tutkimuskeskuksen (NIST) uudesta raportista, jossa WTC-7:n romahtaminen selitetään tulipalon aiheuttamalla lämpölaajenemisella. Yli 900-sivuinen raportti ei vakuuta epäilijöitä. Koskaan aiemmin teräsrakenteinen kerrostalo ei ole romahtanut tulipalossa.

Toinen virallisen kertomuksen epäilyttävistä aukoista koskee lentokonekaappareiksi väitettyjä miehiä ja näiden henkilöhistoriaa. Pian iskujen jälkeen julkistettiin 19 kaapparin nimet ja valokuvat. Väitetyistä kaappareista 15 oli Saudi-Arabian kansalaisia. Julkaistuista lentokoneiden matkustajaluetteloista ei kuitenkaan löydy yhtään arabialaista nimeä.

Sitäkin oudompaa on se, että 19 miehestä ainakin kahdeksan osoittautui olevan elossa.

Lentokapteeni Abdulrahman Al-Omari ilmoittautui henkilökohtaisesti Yhdysvaltojen konsulaatissa Jeddassa Saudi-Arabiassa pyytäen selitystä asiaan. Waleed Al-Shehri kertoi Marokossa lehtimiehille lähteneensä Yhdysvalloista jo vuotta aiemmin. Petrokemiantehtaassa Saudi-Arabiassa työskentelevä Salem Al-Hamzi vakuutti brittilehti Telegraphille, ettei hän ollut eläissään käynyt Yhdysvalloissa.

Myös Mohamed Atta, ehkäpä kuuluisin kaikista kaappaajista, saattaa olla edelleen elossa. Attan isä, egyptiläinen juristi, kertoi puhuneensa poikansa kanssa puhelimessa 13. syyskuuta 2001. Tiedusteltuaan pojaltaan tämän olinpaikkaa Mohamed Atta vastasi: ”Kysy Mossadilta.”

Virallisen historiankirjoituksen mukaan Mohamed Atta opiskeli arkkitehdiksi Kairon yliopistossa ja pääsi jatko-opintoihin Saksaan Hampurin teknilliseen yliopistoon. Vuonna 1999 valmistunut lopputyö käsitteli syyrialaisen Aleppon kaupungin vanhankaupungin restaurointia.

Saksassa ollessaan Attan kerrotaan kiinnostuneen radikaalista islamista ja perustaneen Al-Qaidan solun Hampuriin. Vuosina 1999–2000 hänen sanotaan vierailleen Afganistanissa Osama bin Ladenin sotilasleirillä.

Kesällä 2000 hän lähti Yhdysvaltoihin ja ilmoittautui Huffman Aviationin lentokouluun Venicen pikkukaupungissa Floridassa, mistä hän sai lentäjän paperit joulukuussa. Sen jälkeen Attan kerrotaan harjoitelleen Boeing-koneella lentämistä simulaattoreissa eri puolilla Yhdysvaltoja.

Liittovaltion poliisin FBI:n mukaan hän vieraili kesällä 2001 Espanjassa ja palasi Yhdysvaltoihin heinäkuussa 2001.

Syyskuun 11. päivän aamuna Attan kerrotaan olleen Bostonista lähteneen American Airlinen Boeing 767 -koneen ohjaksissa, kun kone törmäsi World Trade Centerin pohjoistorniin.

Venicessä Floridassa Mohamed Atta muistetaan kuitenkin elämäntavoista, jotka eivät ihan vastaa kuvaa islamilaisesta fundamentalistista. Yhdysvaltalainen tutkiva journalisti Daniel Hopsicker on kirjoittanut Attan Floridan ajoista kirjan Welcome to Terrorland. Mohamed Atta & the 9-11 Cover-up in Florida.

Paikallisten asukkaiden haastatteluihin perustuvan kirjan mukaan Atta seurusteli parikymppisen stripteasetanssijan Amanda Kellerin kanssa ja asui pari kuukautta yhdessä tämän kanssa keväällä 2001. Kertomusten mukaan Atta ja Keller kävivät melkein joka ilta yökerhoissa. Atta joi Stolichnaya-vodkaa ja käytti kokaiinia. Hän pukeutui kuin mafioso, rakasti timanttikoruja ja kuunteli hiphopbändi Beastie Boysia. Kellerin mukaan Attan lempiruokaa oli porsaankyljys.

Attan ystäväpiirin muodostivat lähinnä toiset lentäjät, saksalaiset ja itävaltalaiset, joista kaikilla oli lentoluvat ennestään muista maista. Atta oli kirjoilla myös kansainvälisessä upseerikoulussa Maxwellin lentotukikohdassa naapuriosavaltiossa Alabamassa.

Google-videona löytyy Hopsickerin tekemä haastattelu, jossa Amanda Keller kertoo yhteisistä ajoistaan Mohamed Attan kanssa. Tarinan mukaan seurustelu päättyi, kun Atta nolasi Kellerin tanssimalla yökerhossa surkeasti äänenvahvistimen päällä seisten. Kellerin alettua seurustella toisen miehen kanssa Atta kosti hänelle surmaamalla ja paloittelemalla hänen kissansa ja viisi kissanpentua.

Myöhemmin Keller kiisti koskaan tunteneensa Mohamed Attan ja muutti Ohioon. Sitä ennen FBI:n agentit olivat käyneet hänen luonaan lukuisia kertoja.

Daniel Hopsickerin mukaan Huffman Aviationin lentokoulussa pyöritettiin huumekauppaa Latinalaisen Amerikan maista. Paikalliset huumepoliisit kertoivat, että heitä oli kielletty sekaantumasta lentokoulun operaatioihin. Lentokoulun omistaja, äärioikeistolainen mormonipohatta Wallace Hilliard oli ostanut useita lentokouluja Floridasta vain pari kuukautta ennen Attan ja satojen muiden arabimiesten saapumista.

FBI:n agentit takavarikoivat lentokoulun lentorekisterit ja muut asiakirjat aamuyöllä 12. syyskuuta 2001. Floridan kuvernööri Jeb Bush oli FBI:n miesten mukana, kun paperit lennätettiin Washingtoniin.

perjantai 29. elokuuta 2008

Kännykkäsäteily huolestuttaa

KU-VIIKKOLEHTI 29.8.2008

Koulujen alkamisen alla juteltiin pienten lasten vanhempien kesken matkapuhelimista ja siitä, miten nuorille sellainen kannattaa hankkia. Kokemuksen perusteellahan melkein kaikilla ekaluokkalaisilla on oma kännykkä.

Pian puheeksi tulivat matkapuhelinten säteilyn terveyshaitat. Jotkut olivat nähneet YouTube-sivustolla videon, jossa muutamalla vastakkain asetetulla kännykällä oli onnistuttu valmistamaan popcornia. Tempaus oli sen verran ihmeellinen, että videon nähneet ovat usein lähettäneet siitä myös linkin kavereilleen.

Popcornvideo nousikin muutamassa päivässä sivuston katsotuimpien videoiden listalle. Tähän päivään mennessä video on ladattu tietokoneen näytölle yli seitsemän miljoonaa kertaa.

Viimeistään tässä vaiheessa on kuitenkin kerrottava, että kyseessä on kuvamanipulaatioon perustuva trikki. Kaveriporukan kuvaamaa amatöörivideota muistuttavan tekeleen takana oli ranskalainen mainostoimisto, joka toteutti ovelaa mainoskampanjaa handsfree-laitteita kauppaavalle yhdysvaltalaisyhtiölle nimeltä Cardo Systems.

Popcornvideosta ilmestyikin parin viikon päästä nettiin uusi versio, jonka lopussa todetaan, että kännykällä voi valmistaa popcornia vain elokuvissa, mutta käyttämällä Cardo Systemsin langattomaan bluetooth-tekniikkaan perustuvaa handsfree-laitetta voi vähentää kännykästä kehoon kohdistuvan säteilyn määrää 99 prosentilla.

Siinä vaiheessa jo miljoonat ihmiset olivat nähneet alkuperäisen popcornvideon ja lähettäneet sen edelleen tuttavilleen.

Mainosmaailmassa tällaista kampanjointia kutsutaan viraalimarkkinoinniksi. Ajatuksena on saada ihmiset lähettämään mainostuotetta toisilleen, ja video leviää internetissä kuin virus.

Yhdessä vastaavanlaisessa videossa joukko nuoria miehiä hyppää parvekkeen kaiteelta ja muista paikoista alhaalla odottavien kavereiden käsissään pitämien farkkujen sisään, lopuksi keinulaudalta volttia takaperin heittäen. Keväällä YouTubeen ilmestynyt video oli Leviksen farkkumainos.

Toisessa videossa koripallotähti Kobe Bryant esiintyy yhdessä extremetemppuja tekevän Jackass-ryhmän kanssa ja donkkaa lopulta pallon koriin hypättyään käärmeitä kuhisevan vesialtaan yli. Sitä ennen Jackassin kaverit ovat pudonneet altaaseen useita kertoja vahingoniloisen naurunröhinän säestyksellä. Tässä oli kyse Niken tossumainoksesta.

Cardo Systemsin viraalimarkkinointikampanja ratsasti sillä, että matkapuhelinten tuottama säteily huolestuttaa ihmisiä – ja mahdollisesti ihan syystä.

Vierekkäin soivilla kännyköillä ei tietenkään voi valmistaa popcornia, koska maissinjyvä paistuu popcorniksi vasta 230 asteen lämpötilassa. Kännykän aiheuttama lämpötilan nousu korvan seutuvilla on alle yhden asteen luokkaa, vaikka puhelu kestäisi pitkään.

Popcornvideo ilmestyi nettiin kuitenkin juuri samoihin aikoihin kun 19 kansainvälisesti tunnetun syöpätutkijan ryhmä julkisti vetoomuksen, jossa ihmisiä kehotettiin varovaisuuteen matkapuhelimen käytössä.

Ranskalaisprofessori David Servan-Schreiberin koollekutsuma ryhmä muistutti vähemmän julkisuutta saaneista tutkimuksista, joiden mukaan matkapuhelinten sähkömagneettinen säteily voi olla erityisen haitallista lapsille, sillä lasten aivot ovat pienemmät ja aivokudos on pehmeämpi kuin aikuisilla.

Karolinska institutetin tutkimuksissa Ruotsissa on puolestaan arvioitu, että aivokasvainten riski kaksinkertaistuu kymmenen vuoden kännykänkäytön jälkeen, mikäli pitää puhelinta aina samalla korvalla.

Sähkömagneettisen säteilyn vaikutuksia tutkivan yhdysvaltalaisen BioInitiative-asiantuntijaryhmän mukaan kännyköiden säteily voi lisätä lasten riskiä sairastua leukemiaan.

Liikevaihdoiltaan maailman suurin vakuutusyhtiö,
ranskalais-ylikansallinen Axa ei suostu maksamaan asiakkailleen korvauksia matkapuhelinten mahdollisesti aiheuttamista terveyshaitoista, ja useat muutkin vakuutusyhtiöt ovat seuranneet esimerkkiä.

Professori Servan-Schneiderin tutkijaryhmä listasi kymmenen ohjetta, miten vähentää altistumista matkapuhelimen säteilylle.

Tutkijoiden mielestä alle 12-vuotiaiden lasten ei tulisi saada käyttää kännykkää kuin hätätapauksissa.

Kännykkää ei myöskään pidä kantaa taskussa tai vartalon välittömässä läheisyydessä. Kehoon kohdistuva säteily vähenee hieman, jos puhelimen näppäinpuoli on vartaloa kohti. Kaiuttimen tai handsfreen käyttö puhelujen aikana vähentää kehoon kohdistuvan säteilyn minimiin, samoin tekstiviestien lähettäminen puhelujen sijaan.

Kännykkää ei tulisi tutkijoiden mielestä käyttää joukkoliikennevälineissä, jotta ei altistaisi muita ihmisiä säteilylle. Kännykän käyttöä kannattaa välttää myös paikoissa, joissa on heikko kenttä. Mitä heikompi kenttä, sitä voimakkaammin puhelin säteilee ylläpitääkseen yhteyden tukiasemaan. Sama tilanne on kovaa vauhtia liikkuvassa autossa tai junassa.

Tutkijaryhmä neuvoo soittamaan lankapuhelimella kaikki yli muutaman minuutin kestävät puhelut. Kännykkää ei myöskään tule pitää aina samalla korvalla.

Lasten kännykänkäytön suhteen monet muut maat ovat ottaneet varoitukset todesta. Ruotsissa ja Norjassa suositellaan, että alle 13-vuotiaat lapset eivät käyttäisi matkapuhelinta ilman handsfreetä. Britannian säteilyturvakeskus puolestaan kehottaa olemaan ostamatta matkapuhelimia alle 8-vuotiaille lapsille.

Toronton terveysviraston mielestä kanadalaisten teinien ei pitäisi puhua kännykkään yli kymmenen minuuttia kerralla. Ranskan terveysministerin Roselyne Bachelot-Narquinin mielestä yli kuusi minuuttia on jo liikaa.

torstai 14. elokuuta 2008

Urheilijat rauhan puolesta

KU-VIIKKOLEHTI 15.8.2008

Jos ei mennyt saksalaisten Tiibet-aktivistien ideoima urheilijoiden ihmisoikeusvetoomus ihan täysin suunnitelmien mukaan, niin herättipä se ainakin hiukan keskustelua urheilun ja politiikan välisestä suhteesta, urheilijoiden roolista ja sananvapaudesta.

Suomalaisille urheilun ystäville tuli selväksi, että Tero Pitkämäki haluaa pitää urheilun ja politiikan erillään. Keihäänheittäjän managerin mukaan ”Tero sanoi jo keväällä, että hän urheilee eikä ota kantaa Tiibetin tapahtumiin”.

Kansainvälisen Tiibet-kampanjan ja Amnesty Internationalin Saksan osaston aktiivit pyysivät kesäkuussa Berliinin Kultaisen liigan yleisurheilukisan yhteydessä urheilijoita allekirjoittamaan vetoomuskirjeen Kiinan presidentille Hu Jintaolle.

International Herald Tribune -lehdessä viime viikolla julkaistussa kirjeessä toivotaan, että olympialaisten isäntämaa kunnioittaisi ihmisoikeuksia, pyrkisi rauhanomaiseen ratkaisuun Tiibetissä ja lakkauttaisi kuolemantuomion.

Sports for Peace -vetoomuksen allekirjoittajina oli liuta saksalaisurheilijoita sekä 80 maailmanluokan yleisurheilijaa, joista suuri osa osallistuu myös Pekingin olympialaisiin.

Ikävä vain, että suomalaiskeihäänheittäjien lisäksi muutamat muutkin nimekkäät allekirjoittajat ovat pyytäneet nimensä poistamista netissä julkaistusta listasta. Vahingossa nimikirjoituksensa vetoomukseen laittoivat ainakin 110 metrin aitajuoksun maailmanennätysmies, Kuuban Dayron Robles sekä naisten korkeushypyn maailmanmestari, Kroatian Blanka Vlasic.

Pekingin kisojen mitaliehdokkaista listalta löytyvät edelleen esimerkiksi pituushypyn maailmanmestari, Panaman Irving Saladino, kiekonheiton kaksinkertainen olympiavoittaja, Liettuan Virgilijus Alekna sekä naisten korkeushypyn MM-pronssia Helsingin kisoissa vuonna 2005 voittanut Ruotsin Emma Green.

Tiibetin tilanne ei ole ainoa urheilijoiden kampanjoinnin aihe Pekingin olympialaisissa. Yhdysvaltojen yliopistojen kampuksilla suureksi kansanliikkeeksi kasvanut kampanja Sudanin Darfurin maakunnan levottomuuksia vastaan on saanut riveihinsä mukaan myös olympiaurheilijoita.

Alkujaan Yhdysvaltojen juutalaisjärjestöjen perustamaan Save Darfur -ryhmään kuuluu tätä nykyä yli 170 amerikkalaista kansalaisjärjestöä, jotka vaativat lisää ulkomaisia joukkoja Darfuriin ja kehottavat Kiinaa painostamaan Sudanin islamistihallitusta sotatoimien lopettamiseksi.

Kiina on öljyrikkaan Sudanin tärkein kauppakumppani ja myös suurin aseiden toimittaja. Sudanin öljyntuotanto on pitkälti Kiinan valtion öljy-yhtiön hallinnassa.

Darfur-kampanja sai pienen mediavoiton, kun Yhdysvaltojen olympiajoukkue päätti valita sudanilaissyntyisen 1 500 metrin juoksijan Lopez Lomongin kantamaan tähtilippua Pekingin kisojen avajaisissa. Yhdysvaltojen kansalaisuuden viime vuonna saanut Lomong varttui itse pakolaisleirillä Keniassa ja on yksi urheilijoiden perustaman Team Darfurin edustajista olympialaisissa.

Lomongin valintaan lipunkantajaksi saattoi vaikuttaa myös se, että juuri olympialaisten alla Kiina eväsi viisumin Team Darfurin keulahahmolta, pikaluistelun olympiakultamitalistilta Joey Cheekiltä.

Cheek kantoi Yhdysvaltojen lippua Torinon vuoden 2006 talvikisojen päättäjäisissä, sen jälkeen kun hän oli ilmoittanut lahjoittavansa olympiavoitosta saamansa palkintorahat Right To Play -nimiselle urheilijoiden kehitysyhteistyöjärjestölle.

Yhdysvaltalaisjärjestöjen Darfur-kampanja on satsannut kovasti Pekingin olympialaisten tarjoamaan julkisuuteen.

Näyttelijä Mia Farrow käynnisti vuosi sitten vaihtoehtoisen olympiasoihtuviestin darfurilaispakolaisten leirillä Sudanin naapurimaassa Tšadissa. Tällä viikolla Farrow on taas kierrellyt pakolaisleireillä ja lähettänyt Darfur-kampanjan nettisivuille videopätkiä, joissa hän juttelee kodeistaan paenneiden naisten kanssa ja lapset pelaavat aavikolla jalkapalloa.

Switch Over to Darfur -sivustolla voi katsoa satiirista piirroselokuvaa, jossa Pekingin olympiakisojen maskotteja irvaileva piirroshahmo ”Gengen Genocide” hankkii öljyä Sudanin pahalta hallitukselta ja toimittaa sille vastineeksi aseita. Ihmisiä neuvotaan boikotoimaan kisojen pääsponsorien tuotteita ja sulkemaan televisiot kisalähetysten mainoskatkojen ajaksi.

Myös jotkut urheilijat ovat ilmoittaneet aikovansa ottaa Darfurin tilanteen esille Pekingissä.

Yhdysvaltalaiskävelijä Phillip Dunn on puhunut lehdistölle Darfurin ihmisoikeusloukkauksista Team Darfurin t-paita yllään ja arvostellut Yhdysvaltojen olympiakomiteaa yrityksistä vaientaa urheilijat kisojen ajaksi. Hänen omasta kisablogistaan ei toistaiseksi löydy muuta Darfuriin liittyvää kuin linkki Team Darfurin sivustolle.

”Kukaan ei voi pitää kiistanalaisena asiana sitä, että puhuu Darfurista, missä on surmattu 400 000 ihmistä ja tappaminen jatkuu”, kommentoi puolestaan Yhdysvaltojen softballjoukkueen tähti Jessica Mendoza.

Mendoza on luvannut kulkea olympialaisten aikana kisa-areenan ulkopuolella Team Darfurin hikinauha ranteessaan. Kiinan hallitusta hän ei sen sijaan aio kritisoida julkisesti, koska Kiina on tärkeä markkina-alue hänen pääsponsorilleen Nikelle.

Darfurin tilanteeseen ja Kiinan rooliin aiemmin näkyvästi kantaa ottaneet Yhdysvaltojen koripallojoukkueen megatähdet Kobe Bryant ja LeBron James jättäytyivät lopulta pois Team Darfurista. Miesten sponsori on samainen Nike.

”Nyt on aika pelata koripalloa. En ole poliitikko”, Kobe Bryant sanoi Pekingissä. ”Ei pidä sotkea urheilua ja politiikkaa. Jos poliitikot haluavat, että heille maksetaan hyppyheitoista, he voivat tulla yrittämään.”

torstai 31. heinäkuuta 2008

Hiljaa rivissä

KU-VIIKKOLEHTI 1.8.2008

Pekingin olympialaisiin matkaavien urheilijoiden valmistautuessa viimeistelyharjoituksiinsa ihmisoikeusjärjestöt ovat jo lähteneet loppukiriin, jotta urheilusuoritusten lisäksi myös isäntämaa Kiinan ihmisoikeustilanne olisi kisojen aikana maailman uutisvälineiden huomion kohteena.

Amnesty Internationalin alkuviikosta julkistaman raportin mukaan Kiina näyttäisi käyttävän olympialaisia verukkeena toisinajattelijoiden vaientamiseen ja Pekingin puhdistamiseen epätoivottuina pidetyistä ihmisistä. Pyrkimyksenä on antaa kisavieraille kuva Kiinasta harmonisena ja vakaana maana.

Puhdistuskampanjan kohteena ovat etenkin ihmisoikeusaktiivit sekä tuhannet ihmiset, jotka ovat tulleet pääkaupunkiin hakeakseen muutosta paikallisviranomaisten tekemiin päätöksiin. Valitusten syynä voivat olla maksamattomat palkat, rakennushankkeista tai viljelymaiden saastumisesta aiheutuneet menetykset tai paikallisten viranomaisten väärinkäytökset.

Pekingissäkin ainakin puolitoista miljoonaa ihmistä on häädetty kodeistaan olympiakaupungin kisapaikkojen, uusien liikenneväylien ja muiden rakennushankkeiden alta.

Viime kuukausina lukuisia kiinalaisaktivisteja on pidätetty, vangittu, asetettu kotiarestiin tai kielletty tulemasta Pekingiin kisojen aikana.

Kesäkuussa viranomaiset pidättivät Huang Qin epäiltynä valtionsalaisuuksien hallussapidosta. Huang oli auttanut Sichuanin maakunnan maanjäristyksessä keväällä kuolleiden lasten vanhempia nostamaan kanteen, jossa nämä syyttivät paikallisia viranomaisia kuolemantuottamuksesta ja korruptiosta tuhansien lasten saatua surmansa, kun puutteellisesti rakennetut koulurakennukset luhistuivat.

Pekingiläisen Ye Guozhun vankeusrangaistusta puolestaan pidennettiin viikko sitten kahdella kuukaudella, jotta hän ei pääsisi kampanjoimaan olympiakisojen jalkapallostadionin läheisyydestä häädettyjen asukkaiden vahingonkorvausten puolesta.

Kiinan tunnetuimpiin ihmisoikeusaktiiveihin lukeutuva Hu Jia tuomittiin huhtikuussa kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen yllyttämisestä kumoukselliseen toimintaan. Keskeinen syy lienee Hun kansainvälinen kampanjointi olympiakisoja vastaan.

”Muistakaa, että olympialaiset järjestetään maassa, jossa ei ole vaaleja, uskonnonvapautta eikä riippumatonta oikeuslaitosta, maassa, jossa mielenosoitukset on kielletty ja salainen poliisi kiduttaa ihmisiä järjestelmällisesti”, Hu kirjoitti viime syksynä Radio Free Asian nettisivustolla.

Oma lukunsa ovat Falun Gong -meditaation harjoittajat, jotka mainitaan Amnestyn raportissa vain ohimennen. Pahimpien arvioiden mukaan yli 8 000 Falun Gongin harjoittajaa on pidätetty viime joulukuun jälkeen ja viety pakkotyöleireihin. Kommunistipuolue pitää suosittua meditaatiota laittomana kulttina, joka uhkaa puolueen valtaa.

Pekingin kisarakentamiseen liittyy monia epäkohtia. Kisapaikkojen ja liikenneyhteyksien rakentamisen lisäksi olympiakaupunkia on modernisoitu pystyttämällä uusia pilvenpiirtäjiä ja kauppakeskuksia. Yhteensä yli 40 miljardin dollarin arvoiset rakennushankkeet ovat korruptiolle alttiita, sillä urakkasopimukset eivät ole julkisia. Useat olympiarakentamisesta vastuussa olleet Pekingin kaupungin johtajat ovat jääneet kiinni lahjuksista ja miljoonakavalluksista.

Rakennustöihin värvättiin maaseudulta pari miljoonaa siirtotyöläistä. Työolot ovat olleet kamalat. Palkat, jotka ovat muutenkin yleensä alle laillisen minimin, on usein jätetty maksamatta. Useat rakennusmiehet ovat kuolleet työmailla.

Kuvaava esimerkki rakennusmiesten kohtelusta löytyy ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportista. Kun rakenteilla ollut uusi metrotunneli maaliskuussa romahti ja kuusi rakennusmiestä jäi tunneliin loukkuun, työnantaja ensi töikseen takavarikoi kaikkien työmaalla olleiden matkapuhelimet, jotta nämä eivät voisi levittää tietoa onnettomuudesta ulkopuolisille.

Ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat myös siitä, että Kiinassa teloitetaan edelleen vuosittain arviolta kymmenen tuhatta ihmistä – osa ilmeisesti iäkkäämpien puoluepamppujen tarvitsemien elinsiirtojen vuoksi.

Kun syntien listaan vielä lisätään Kiinan kovat otteet Tiibetissä, tuhannet vangitut uiguurit Xinjiangin alueella, pohjoiskorealaisten pakolaisten maastakarkotukset sekä Kiinan hallituksen tuki Sudanille ja Burman sotilasjuntalle, niin kaukana ollaan Kiinan viranomaisten suurista lupauksista kohentaa ihmisoikeuksia sen jälkeen kun Peking valittiin olympiaisännäksi kesällä 2001.

Järjestöt kehottavat nyt Kansainvälistä olympiakomiteaa ja Pekingin kisojen avajaisiin lähteviä valtionpäämiehiä painostamaan Kiinan hallitusta kunnioittamaan kansalaistensa ihmisoikeuksia. Matti Vanhasen onkin määrä keskustella Kiinan pääministerin Wen Jiabaon kanssa myös ihmisoikeuksista, mutta olympiakomitea ei varmasti enää aio vaarantaa kisajärjestelyjä valittamalla kiinalaisaktivistien kohtalosta.

”Emme halua sekaantua poliittisiin kysymyksiin. Olemme täällä järjestämässä kesäolympialaisia”, olympiakomitean Pekingin kisojen järjestelyistä vastaava johtaja Hein Verbruggen totesi jo vuosi sitten.

Viime hetken vääntöä käydäänkin nyt lähinnä siitä, saako Pekingin Taivaallisen rauhan aukiolla kuvata suoria lähetyksiä ja saako maratonjuoksun lähtöä kuvata helikopterista käsin. Kiina pelkää mahdollisia mielenilmauksia aukiolla, joka muistetaan kesäkuun 1989 verilöylystä, jossa sotilaat surmasivat 2 000 opiskelijaa ja demokratia-aktiivia.

Vastakkain ovat tällä kertaa Kiinan viranomaiset ja yhdysvaltalainen tv-kanava NBC, joka maksoi olympialaisten tv-oikeuksista 900 miljoonaa dollaria. NBC:n omistaa kisojen pääsponsori, sähköyhtiö ja kulutusluottojätti General Electric.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Aktiivista markkinointia

KU-VIIKKOLEHTI 18.7.2008

Vaimo toi alkukesästä kotiin useamman purkin Danonen Activia-jogurttia. Tv-mainoksista tuttua jogurttia oli kuulemma jaettu ilmaiseksi Helsingin rautatieasemalla.

Valion ja Ingmanin hallitsemille kotimaan jogurttimarkkinoille kiivaasti pinnistävä Danone mainostaa Activia-jogurttejaan niiden sisältämällä maitohappobakteerilla, jonka väitetään kahden viikon päivittäisen käytön jälkeen helpottavan ruuansulatusta.

Kun ilmaiseksi jaettuja Danone-purkkeja ilmestyi jääkaappiin kolmannen kerran, päätin ottaa selvää, millaisesta yrityksestä oli kyse.

Ranskalainen pörssiyhtiö Groupe Danone on viidenneksi suurin elintarvikeyritys maailmassa, jos ei lasketa mukaan limujättejä Coca-Colaa ja Pepsiä. Pullotetun veden maailmanmarkkinoilla firma on toisella sijalla. Evian-pullovesi on Danonen kuuluisia brändejä. Danone on tätä nykyä myös maailman toiseksi suurin vauvanruokien valmistaja, heti sveitsiläis-ylikansallisen Nestlén jälkeen.

Danonen liikevaihto oli viime vuonna 13 miljardia euroa, kutakuinkin yhtä paljon kuin Suomen valtion koko vuoden sosiaali- ja terveysmenot. Puhdasta voittoa yhtiö teki noin puolitoista miljardia euroa.

Toimitusjohtaja Franck Riboud uskoo Danonen myynnin vielä moninkertaistuvan lähivuosina. ”Danone Activiaa myydään 30 maassa, ja myynnin arvo on 1,3 miljardia euroa. Jos myisimmekin Activia-jogurttia 60 maassa, myynti voisi kasvaa viiteen miljardiin euroon.”

Jogurttien osuus firman liikevaihdosta on tällä hetkellä 58 prosenttia, pulloveden osuus 18 prosenttia, samoin kuin vauvanruokien osuus.

Jogurttimyynti kasvoi viime vuonna 12 prosentilla, vauvanruokamyynti kymmenellä prosentilla. Tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vauvanruokien myynti kasvoi hurjat 19 prosenttia.

Vauvanruokamyynnin ennätyskasvun selittää viime vuonna tehty yrityskauppa, jossa Danone osti oman vauvanruokatuotantonsa rinnalle hollantilaisen vauvanruokayhtiön Numicon. Samalla Danone myi koko keksituotantonsa, muun muassa LU-keksit, tupakkayhtiö Philip Morrisin omistamalle Kraft Foodsille.

Nyttemmin Danonen omistama Numico on lähtenyt rajusti kilpailemaan Nestlén kanssa äidinmaitokorvikkeiden ja vauvanruokien markkinoista, myös Suomessa. Numico-konserniin kuuluva Nutricia osti vuonna 2004 Valion vauvanruokatuotannon. Niinpä Valion Turengin tehtailla valmistettavat Tutteli-äidinmaitokorvikkeet ja Muksu-vellit ovat tänä päivänä Danonen omistaman Nutrician tuotteita. Bona ja Piltti ovat puolestaan Nestlén brändejä.

Nestléllä on koko maailman vajaan yhdeksän miljardin euron äidinmaitokorvikekaupasta noin 40 prosentin markkinaosuus, mutta yrityskauppojen jälkeen Danone lähenee jo 25 prosentin osuutta.

Euroopassa Danone tytäryhtiöineen on jo ohittanut Nestlén ja hengittää niskaan myös Aasian ja Afrikan kasvavilla markkinoilla. Indonesiassa, Kiinassa, Malesiassa ja Thaimaassa Danone on äidinmaitokorvikkeiden markkinajohtaja. 250 miljoonan asukkaan Indonesia on Danone-Numico-Nutrician suurin yksittäinen äidinmaitokorvikkeiden markkinamaa. Burmassa yhtiö kauppaa alkujaan tanskalaisen Dumexin maitokorvikkeita vastoin kansainvälisiä talouspakotteita.

Äidinmaitokorvikkeiden markkinointi on kylmäveristä bisnestä. Danone-Numicon johto puhuu markkinaosuuden lisäksi myös vauvojen ”vatsaosuuden” kasvattamisesta. Yhtiön mukaan 0–3-vuotiaiden pienten lasten ravinnosta vain noin kolmasosa on tällä hetkellä kaupallisesti valmistettua. Tavoitteena onkin vallata isompi osuus vauvojen vatsantäytteestä.

Aktiivisen markkinoinnin avulla äitien halutaan luopuvan imetyksestä ja juottavan vauvalle sen sijaan äidinmaitokorviketta tuttipullosta. Kehitysmaissa seuraukset voivat olla turmiolliset, kun maitojauhetta sotketaan likaiseen veteen. Jos taas vanhemmilla ei ole varaa ostaa riittävästi äidinmaitokorviketta, vauva jää aliravituksi.

Unicefin mukaan joka vuosi puolitoista miljoonaa vauvaa menehtyy sen vuoksi, että rintaruokinnasta luovutaan liian aikaisin.

Pullomaidon haittojen ehkäisemiseksi Maailman terveysjärjestö WHO laati vuonna 1981 äidinmaitokorvikkeiden kansainvälisen markkinointisäännöstön, joka kieltää korvikkeiden mainonnan, ilmaisnäytteet, korvikeyhtiöiden antamat lahjat terveydenhoitohenkilökunnalle, suorat kontaktit odottavien äitien tai vastasyntyneiden ja pienten lasten äitien kanssa sekä äidinmaitokorvikkeita ihannoivat kuvat tai tekstit myyntipakkauksissa.

Korvikevalmistajien toimintaa valvovan Ibfan-järjestön vuosiraportin perusteella Danonen menettelytavat kehitysmaissa eivät juuri eroa pahamaineisesta Nestléstä, paitsi WHO:n säännöstön vastaisten rikkomusten määrässä. Nestlén tekemät rikkeet vievät 22 sivua Ibfanin raportista. Danonen ja sen tytäryhtiöiden rikkomusten selostamiseen tarvittiin 36 sivua.

Raportissa luetellaan yli 250 Danonen ja Nutrician tekemää rikkomusta 30 eri maassa. Äidinmaitokorvikkeiden ilmaisnäytteitä jaettiin synnytyssairaaloissa Argentiinassa, Indonesiassa, Libanonissa, Malesiassa, Mauritiuksella, Turkissa, Unkarissa ja Uruguayssa.

Indonesiassa Nutrician edustajat veivät ilmaisnäytteitä myös vastasynnyttäneille äideille kotiin. Libanonissa Danonen myyntiedustajat olivat mukana lastenlääkärien vastaanotoilla.

Yhtiö onnistui monin tavoin saamaan näkyvyyttä sairaaloissa ja terveyskeskuksissa. Argentiinassa lääkäreille jaettiin Nutrician hiirimattoja, Libanonissa rokotuskortteja ja pöytäkalentereita. Swazimaassa äitien imetysohjeissa oli Nutrician logo. Arabiemiraateissa vastasyntyneiden vauvojen sairaalarannekkeita koristi Bebelac-korvikkeen logo.

perjantai 4. heinäkuuta 2008

Kovaa peliä Zimbabwessa

KU-VIIKKOLEHTI 4.7.2008

YouTube-sivuston kautta leviää brittiläisen tv-kanavan ITN:n lyhyt videopätkä, jossa kanavan reportteri yrittää haastatella Zimbabwen presidenttiä Robert Mugabea.

”Millä perusteella pidätte itseänne Zimbabwen presidenttinä”, ITN:n toimittaja kysyi turvamiesten ympäröimältä Mugabelta maanantaina tämän saapuessa Afrikan unionin huippukokoukseen Sharm el Sheikhissä Egyptissä.

”Samalla perusteella kuin Gordon Brown pitää itseään Britannian pääministerinä”, Mugabe vastaa videolla häkeltyneenä turvamiesten siirtäessä brittitoimittajaa kauemmas.

”Me emme ole enää Britannian siirtomaa”, 84-vuotias Mugabe jatkaa hämmennyksestä toettuaan ja huutelee vielä toimittajan perään: ”Mitä tekemistä briteillä on Zimbabwen kanssa? Keitä te olette? You bloody idiots!”

Brittikanavan uutisinsertti on pelkistetty esimerkki länsimaiden ja länsimedian suhtautumisesta Zimbabween, ja myös kuvaava esimerkki siitä, miten Mugabe käyttää vastakkainasettelua hyväksi pönkittääkseen valtaansa.

Mitä enemmän Mugabea lännessä arvostellaan, sitä kiivaammin hän syyttää entistä siirtomaaisäntää ja kahdeksan vuotta jatkunutta kauppasaartoa Zimbabwen ennätysinflaatiosta ja muista ongelmista.

Nurkkaan ajettu presidentti kerää myös suosiota sillä, että hän tekee niin kuin lystää. ”Ne, jotka haluavat hyväksyä Zimbabwen vaalit, voivat tehdä sen, ja ne, jotka eivät halua, voivat jättää sen tekemättä”, Mugabe totesi viikonloppuna.

Viikko sitten pidetty presidentinvaalin toinen kierros oli epäilemättä farssi, etenkin sen jälkeen kun vaalin ensimmäisen kierroksen voittanut opposition ehdokas Morgan Tsvangirai vetäytyi väkivaltaisuuksien vuoksi kisasta muutama päivä ennen äänestystä.

Mugabe oli lopulta ainoa ehdokas, mutta Tsvangirain nimi ja kuva jäivät äänestyslipukkeisiin, koska vetäytymisilmoitus tuli liian myöhään.

Zimbabwen tv:ssä riemuittiin sunnuntaina Mugaben äänivyörystä ja ”ylivoimaisesta vaalivoitosta”. Istuva presidentti sai reilu kaksi miljoonaa ääntä, mutta Tsvangiraitakin äänesti 233 000 ihmistä opposition boikottikehotuksista huolimatta.

Eteläisen Afrikan maiden talousyhteisön SADC:n vaalitarkkailijoiden mukaan vaalit eivät edustaneet kansan tahtoa vaalia edeltäneiden väkivaltaisuuksien vuoksi ja koska opposition vaalitilaisuudet estettiin.

Presidentti Mugaben Zanu-puolueen iskujoukot surmasivat vaalikampanjan aikana kymmeniä opposition kannattajia. Maaseudulla tuhansia ihmisiä hakattiin tai kidutettiin kostoksi siitä, että heidän vaalipiirissään oli vaalien ensimmäisellä kierroksella äänestetty oppositiota.

Zimbabwen hallituksen kannalta katsottuna pelottelukampanja oli kuitenkin menestys. Mugabe pysyi kuin pysyikin vallassa, vaikka vain harva olisi uskonut siihen vielä keväällä Zanu-puolueen menetettyä vaaleissa parlamentin enemmistön ja Mugaben koettua kirvelevän tappion presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella.

Uhkailusta ja painostuksesta huolimatta äänestysprosentti jäi silti alhaiseksi, kuten myös kevään parlamenttivaaleissa ja presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella. Molemmilla kerroilla vain 42 prosenttia äänioikeutetuista vaivautui vaaliuurnille. Maassa, jossa leipä maksaa tänä päivänä kolme miljardia paikallista dollaria, useimmilla ihmisillä on tärkeämpiä asioita mietittävänä.

Vertailun vuoksi Kenian joulukuisissa vaaleissa äänestämässä kävi 69 prosenttia äänioikeutetuista. Togon viime syksyn parlamenttivaaleissa äänestysvilkkaus oli peräti 85 prosenttia.

Mugaben voitto vaaleissa voi yllättävää kyllä myös helpottaa sovun löytämistä Zimbabwessa. Näin arvelee politiikantutkija Tom Cargill Britannian ulkopoliittisesta instituutista Chatham Housesta.

Tutkijan mukaan ulkomaiden on nyt kieltämättä hankalampi painostaa Mugabea yhteishallitukseen parlamenttivaalit voittaneen MDC-puolueen kanssa, koska Mugabe on nyt maan laillisesti valittu presidentti, siitäkin huolimatta että vaaliprosessissa oli lukuisia epäkohtia.

Mutta asian toinen puoli on se, että Mugaben voi olla helpompi suostua myönnytyksiin, kun hänen oma asemansa on taas vahvempi. Sillä onhan varmasti mukavampi luopua vallasta vapaaehtoisesti kuin tulla nöyryyttävällä tavalla syrjäytetyksi tappiollisissa vaaleissa. Mugabe on kaikesta huolimatta ”kansakunnan isä”, joka johdatti maan itsenäisyyteen vuonna 1980 valkoista rotusortohallintoa vastaan käydyn pitkällisen vapautustaistelun päätteeksi.

Varsin todennäköinen vaihtoehto lähitulevaisuudessa onkin Mugaben Zanu-puolueen ja kahtia hajonneen MDC-puolueen muodostama yhteishallitus, jossa MDC:n Morgan Tsvangirai nimitetään pääministeriksi – Kenian esimerkin mukaisesti.

Keniassa vilpillisten vaalien ja väkivaltaisuuksien jälkeen presidentti Mwai Kibaki tukijoineen suostui lopulta yhteishallitukseen parlamenttivaalit voittaneen opposition Oranssin demokratialiikkeen kanssa.

Pahin uhka sopuratkaisulle ovat nyt Britannia, Yhdysvallat ja EU, jotka vaativat Zimbabwen vastaisten pakotteiden kiristämistä entisestään. Britit ehtivät jo kieltää Zimbabwen krikettijoukkueen tulon saarivaltakuntaan.

Länsirintama kuitenkin repeilee, sillä brittiläinen kaivosjätti Anglo American suunnittelee parhaillaan Zimbabwen itsenäisyyden ajan suurinta yksittäistä investointia, 300 miljoonan euron arvoista platinakaivoshanketta. Zimbabwe on maailman toiseksi suurin platinantuottaja.

”Me emme harjoita liiketoimintaa pelkästään sen perusteella mikä on suosittua. Meidän on tehtävä ratkaisuja, joita pidämme vastuullisina”, kommentoi Anglo Americanin johtaja Mark Moody-Stuart, entinen Shellin pääjohtaja 90-luvulla nigerialaisen ympäristöaktivistin ja kirjailijan Ken Saro-Wiwan hirttämisen aikoihin.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2008

Tositarina Hotelli Ruandasta

KU-VIIKKOLEHTI 19.6.2008

Monikaan ei juuri tietäisi Ruandan 14 vuoden takaisesta kansanmurhasta, ellei olisi nähnyt elokuvaa Hotelli Ruanda. Itse kansanmurhan aikana, keväällä ja kesällä 1994, media puhui hutujen ja tutsien järjettömästä heimosodasta, jonka estämiseksi ei voitu tehdä mitään.

Kesti pitkään ennen kuin ulkopuolinen maailma ymmärsi, mitä oli tapahtunut. Hutujen ääriryhmät olivat siinä vaiheessa silponeet ja surmanneet yli miljoona ihmistä, lähinnä tutsivähemmistöön kuuluvia siviilejä ja hutupoliitikkoja, joiden väitettiin tukevan Ruandan isänmaallisen rintaman (FPR) kapinallisia. Kansanmurha päättyi heinäkuun alussa, kun kapinalliset ajoivat äärihutujen hallituksen vallasta.

Hotelli Ruanda oli vuonna 2005 Oscar-ehdokkaana parhaasta miespääosasta ja alkuperäiskäsikirjoituksesta. Elokuvaa markkinoitiin tositarinana hotellinjohtaja Paul Rusesabaginasta, joka rohkeudellaan ja viekkaudellaan pelasti yli 1 200 ihmistä äärihutujen kuolemanpartioiden käsistä. Luksushotelli Mille Collinesia johtanutta Rusesabaginaa verrattiin natsiliikemies Oskar Schindleriin, joka suojeli juutalaisia toisen maailmansodan aikana.

Menestyselokuvan tuoman julkisuuden paisteessa Paul Rusesabagina on kiertänyt maailmaa puhujamatkoilla ja vastaanottanut useita rauhanpalkintoja sekä Yhdysvaltojen presidentin vapaudenmitalin. Brysselissä tätä nykyä asuva Rusesabagina perusti nimeään kantavan säätiön auttamaan kansanmurhassa orvoksi tai leskeksi jääneitä.

Vierailin itse Ruandassa vuonna 2005, reilu vuosi Hotelli Ruandan ensi-illan jälkeen, ja käväisin yhtenä päivänä myös hotelli Mille Collinesissa maan pääkaupungissa Kigalissa. Entiselleen restauroitua loistohotellia ei oikein voinut kuvitella yli tuhannen epätoivoisen pakolaisen piilopaikaksi.

Silti eniten ihmetytti se, ettei hotellissa näkynyt merkkiäkään vuoden 1994 kansanmurhasta tai hotellinjohtaja Paul Rusesabaginan ansioista noiden tuskallisten päivien aikana. Ei ollut muistolaattaa hotellin julkisivussa, eikä maailmankuulun entisen hotellinjohtajan muotokuvaa vastaanottoaulan seinällä. Matkamuistomyymälöistä ei löytynyt mitään Paul Rusesabaginaan viittaavaa.

”Hän ei ole täällä kovinkaan suosittu. Monien mielestä elokuva ei antanut oikeaa kuvaa tapahtumista hotellissa”, ruandalainen tuttu selitti.

Keväällä ilmestynyt kirja Hotel Rwanda: Or the Tutsi genocide as seen by Hollywood (”Hotelli Ruanda: Tai tutsien kansanmurha Hollywoodin mukaan”) antaa yksityiskohtaisempia selityksiä.

Kirjan perusteella elokuvassa liioiteltiin rajusti Rusesabaginan osuutta hotelliin paenneiden pelastajana. Kirjan mukaan hotellinjohtaja veljeili loppuun asti kansanmurhan keskeisten suunnittelijoiden kanssa, käännytti pois ihmisiä, jotka eivät kyenneet maksamaan ylläpidosta, ja luovutti verilöylyjä lietsoneelle äärihutujen radioasemalle tietoja hotellin asukkaista.

Kahden ruandalaisen kirjoittajan, Alfred Ndahiron ja Privat Rutazibwan kirja perustuu hotelli Mille Collinesissä olleiden pakolaisten ja hotellin työntekijöiden haastatteluihin.

Hotelli Diplomatesin johtajana työskennellyt Paul Rusesabagina tuli kirjan mukaan naapurihotelli Mille Collinesiin viikkoa kansanmurhan alkamisen jälkeen hakeakseen polttoainetta, sillä hän oli lähdössä yhdessä äärihutujen hallituksen ministereiden kanssa kapinallisten hyökkäystä pakoon läheiseen Gitaraman kaupunkiin. Molemmat hotellit olivat Belgian lentoyhtiön Sabenan omistuksessa.

Mille Collinesin belgialainen johtaja oli muiden länsimaalaisten lailla paennut maasta ja jättänyt hotellin kokemattomien paikallisten työntekijöiden haltuun. Kirjan mukaan Rusesabagina huomasi tilaisuuden tulleen. Hän päättikin jäädä ja järjesti itselleen Belgiasta faksin, jossa hänet nimitettiin hotellin väliaikaiseksi johtajaksi.

Henkensä pelossa hotelliin paenneiden ihmisten piti tämän jälkeen alkaa maksaa majoituksesta, puheluista ja jopa Punaiselta Ristiltä hätäapuna saadusta ruuasta, vaikka Sabena-yhtiö nimenomaan kehotti olemaan pyytämättä pakolaisilta rahaa.

Elokuvassa Hotelli Ruanda ja Paul Rusesabaginan muistelmakirjassa Hotellinjohtaja annetaan ymmärtää, että Rusesabagina onnistui pidättelemään äärihutujen hyökkäystä hotelliin lähinnä hyvillä neuvottelutaidoillaan sekä lahjomalla armeijan komentajan, kenraali Augustin Bizimungun ja Interahamwe-joukkojen johtajan Georges Rutagandan konjakilla ja punaviinillä.

Tuoreen kirjan mukaan kaveeraaminen nuoruudenystävien kanssa ei ollut Rusesabaginalle lainkaan vastentahtoista. Jo kansanmurhan ensi päivinä Rusesabagina luovutti Diplomates-hotellin äärihutujen tukikohdaksi. Rusesabagina puolustelee molempia miehiä muistelmissaan ja pyysi päästä todistamaan heidän puolestaan YK:n sotarikostuomioistuimessa Arushassa Tansaniassa.

Rusesabagina on viime aikojen haastatteluissa toistellut äärihutujen kansanmurhan aikaista propagandaa. Rauhantyöstä palkitun hotellinjohtajan mukaan kyse ei ollut oikeastaan kansanmurhasta, koska myös kapinallisarmeija FPR surmasi ihmisiä sisällissodan aikana. Kansanmurhan kiistäminen on tänä päivänä Ruandassa rikos.

Rusesabagina väittää myös Ruandan nykyhallituksen tappavan hutuja silmittömästi maaseudulla, mikä ei todellisuudessa kyllä pidä paikkaansa.

BBC:n ruandankielisen radion haastattelussa Rusesabagina ei sen sijaan osannut mainita ainuttakaan avunsaajaa tai hanketta, jota Hotel Rwanda Rusesabagina -säätiö olisi tukenut. Ndahiron ja Rutazibwan kirjan mukaan orpojen ja leskien hyväksi kerätyt rahat menevät Rusesabaginan omaan politikointiin ja liiketoimintaan ja aseisiin äärihutujen sotilasleireille Sambiaan.