Viimeiset eloonjääneet

KU-VIIKKOLEHTI 6.6.2008

Viikko sitten maailmalle levisivät valokuvat aiemmin tuntemattomasta intiaaniyhteisöstä Amazonin sademetsässä Brasiliassa lähellä Perun vastaista rajaa. Pienkoneesta otetuissa valokuvissa voi nähdä tiheän viidakon keskellä palmulehväkattoisia majoja ja punaiseksi ihonsa maalanneita miehiä, jotka tähtäävät jousipyssyillä ilmassa heidän yläpuolellaan lentävää vihollista.

”Lentomme tarkoituksena oli näyttää heidän asumuksensa, osoittaa heidän olevan siellä, todistaa heidän olemassaolonsa”, kommentoi Brasilian valtion intiaanisäätiön Funain suojelukoordinaattori José Carlos Meirelles Júnior.

Valokuvat otettiin vapun tienoilla ja julkistettiin Brasilian oikeusministeriön alaisuudessa toimivan intiaanisäätiön nettisivuilla viime viikon torstaina.

Alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta kamppaileva Survival International -järjestö iloitsi uuden intiaaniheimon löytymisestä, mutta varoitti samalla yhteisöä uhkaavista laittomista metsänhakkuista, ei pelkästään Brasiliassa vaan myös Perun rajan takana. Eräät Perun sademetsien intiaaniyhteisöt ovat lähteneet hakkuita pakoon rajan yli ja saattavat joutua konfliktiin Brasilian Acren osavaltiossa ennestään elävien intiaanien kanssa.

Uudet havainnot muusta maailmasta eristyksissä elävistä intiaaneista eivät silti ole aivan ainutlaatuisia. Brasilian intiaanisäätiön tutkijat ovat viime vuosina löytäneet kymmeniä todisteita aiemmin tuntemattomien pienten intiaanikansojen olemassaolosta. Syrjäisistä sademetsistä on löytynyt intiaanien asumuksia ja käyttöesineitä. Muiden intiaaniheimojen edustajat tai alueella liikkuneet metsurit ja kullankaivajat ovat kertoneet satunnaisista kohtaamisistaan intiaanien kanssa.

Koko maailmassa uskotaan olevan 145 vapaaehtoisesti muusta maailmasta eristyksissä elävää kansaa. Näistä noin puolet asuu sademetsissä Brasilian ja Perun rajan läheisyydessä. Intiaanisäätiö Funain mukaan pelkästään Brasiliassa on tällä hetkellä 67 eristäytynyttä intiaanikansaa.

Amazonin maiden lisäksi eristäytyneitä kansoja on enää vain Indonesian miehittämässä Papuassa sekä Intiaan kuuluvilla Andamaanien saarilla.

Amazonin alueen eristäytyneistä intiaanikansoista tiedetään vain vähän. Kieliä ei tunneta, ja arviot intiaanien lukumääristä ovat usein lähinnä arvauksia.

Hi-Merima-intiaaneja uskotaan olevan noin 1 500. Sotaisina pidettyjä koruboja ja papavoja on muutamia satoja. Brasilian pienimmät heimot akuntsut ja kanoet koostuvat alle kymmenestä ihmisestä.

Tanaru-kansan reservaatissa Rondonian osavaltiossa on enää elossa yksi ainoa viimeinen tanaru. Muut kuolivat sairauksiin tai surmattiin, kun lähialueen metsiä hakattiin soijaplantaaseiksi ja karjatiloiksi.

Yhteistä kaikille eristyksissä eläville intiaanikansoille on se, että ne haluavat tietoisesti pysytellä erossa muista. ”Niissä harvoissa tapauksissa, joissa heitä on nähty, he ovat tehneet selväksi, että he haluavat, että heidät jätetään rauhaan”, Survival Internationalista todetaan.

Intiaanit ovat puolustaneet aggressiivisesti maitaan tai jättäneet maastoon varoituksia alueelle tulleille ulkopuolisille.

”He ovat joutuneet aiemmin hirvittävän väkivallan kohteiksi tai kuolleet ulkopuolisten tuomiin sairauksiin, joita vastaan heillä ei ole vastustuskykyä. Viimeisillä eloonjääneillä on hyvät syyt yrittää välttää kontaktia.”

Etenkin Perussa eristäytyneitä intiaanikansoja uhkaavat hakkuiden lisäksi öljy-yhtiöt, jotka ovat Perun hallituksen luvalla tehneet koeporauksia Amazonin yläjuoksun intiaanireservaateissa. Öljynetsintöjä varten metsiin raivataan teitä, joita pitkin metsurit ja uudisasukkaat pääsevät intiaanien alueille.

Perun nahua-intiaaneista yli 50 prosenttia kuoli 80-luvulla sairauksiin pian sen jälkeen kun jotkut heistä olivat olleet kosketuksissa alueelle tulleiden Shellin työntekijöiden kanssa. Vuonna 1996 murunahuat kokivat saman kohtalon, kun mahonkipuita hakkaavat metsäyhtiöt saapuivat Ucayalin alueelle. Yli puolet kansasta menehtyi tavalliseen flunssaan.

Brasiliassa karjatilalliset ja soijaplantaasien omistajat ovat palkanneet iskujoukkojaan surmaamaan intiaaneja. Paraguayssa yhdysvaltalaisen herätyskirkon New Tribes Missionin lähetyssaarnaajat käännyttivät 80-luvulla sademetsistä väkivalloin haettuja ayoreo-intiaaneja kristinuskoon.

Amazonin eristäytyneet intiaanit ovat yleensä nomadeja, jotka vaihtavat asuinpaikkaa vuodenaikojen mukaan.

Sadekauden aikana jokien tulviessa intiaanit vetäytyvät syvemmälle sademetsiin ja hankkivat elantonsa keräämällä marjoja, pähkinöitä, juurikasveja ja hyönteisten toukkia tai metsästämällä tapiireja, pekarisikoja tai apinoita, usein myrkkynuolilla.

Kuivan kauden aikana monet intiaanikansat asettuvat jokien rannoille kalastamaan ja keräämään jokikilpikonnan munia.

Metsästys ja kalastus ovat miesten työtä, samoin hunajan keruu. Brasilian Mato Grosson osavaltion enawene nawet järjestävät erityisiä hunajajuhlia miesten palatessa kyliin hunajasaaliiden kera.

Jotkut aloilleen asettuneet heimot viljelevät maniokkia, maissia ja lääkeyrttejä.

Intiaanien yhteiselämän muodot vaihtelevat. Jotkut heimot ovat hierarkkisia ja seuraavat vahvaa johtajaa. Toiset taas ovat omaksuneet hyvin tasavertaisen tavan päättää yhteisistä asioista.

Brasilian ja Venezuelan rajaseudun yanomamit elävät toisistaan erillään olevissa itsenäisissä kyläyhteisöissä vain vähäisessä kontaktissa ulkopuolisen maailman kanssa. Kaikki kyläläiset asuvat samassa suuressa ympyränmuotoisessa asumuksessa. Yhteiset asiat ratkaistaan yhteisymmärryksellä kaikkien yhteisön jäsenten kyläkokouksissa, yleensä pitkien keskustelujen jälkeen, joissa kaikki saavat sanoa mielipiteensä.