torstai 23. lokakuuta 2008

Kehitystä lyhyellä tähtäimellä

KU-VIIKKOLEHTI 24.10.2008

Ensimmäisellä reportaasimatkallani Afrikassa vierailin valokuvaajan kanssa pikkuisessa Kasakan kylässä Sambiassa tutustumassa Kehitysyhteistyön palvelukeskuksen Kepan ruohonjuuritason kehitysyhteistyöhön. Konnevedeltä Keski-Suomen perukoilta Sambiaan tullut suomalainen agronomi yritti parhaansa mukaan edistää paikallisen maatalousosuuskunnan toimintaa.

Koulu oli, mutta koulurakennuksessa ei ollut kattoa. Dieselkäyttöinen maissimylly kävi puoliteholla, koska sato oli ollut huono. Osuuskunnalla oli sen verran paljon velkaa, että se oli julistettu luottokelvottomaksi. Vierailupäivänä lehmä makasi pihamaan heinikossa ja pikkupoika onki kaloja vieressä virtaavasta Kafuejoesta, ohitse kelluvien vesihyasinttilauttojen keskeltä.

Suomalaisagronomi oli kuitenkin intoa täynnä. Hän oli keksinyt hakea lisäavustusta tiilenvalmistuskoneen hankkimista varten, ja kone oli jo käytössä. Kattotiilien valmistus voisi ratkaista osuuskunnan rahaongelmat. 40-tuntisella työviikolla tekisi tuhat kattotiiltä viikossa, ja kun joka tiilestä tulisi markan verran voittoa, osuuskunnan velat saisi maksettua alle vuodessa, agronomi laskeskeli.

Täytyy myöntää, etten tiedä, miten Kasakan osuuskunnalle ja sen tiiliverstaalle kävi, kun suomalaisen kehitysjoukkolaisen pesti parin vuoden päästä päättyi. Menivätkö tiilet kaupaksi, ja saiko osuuskunnan koulu lopulta katon?

Kepan projektissa oli joka tapauksessa hiukan enemmän yritystä kuin naapurikylässä, jossa ruohonjuuritason kehitysapuhanketta veti yhdysvaltalaisjärjestö World Vision.

”Heidän hankkeensa on vähän tuuliajolla”, suomalaisisäntämme arvioi.

Rahan määrässä mitattuna maailman suurin yksityinen kehitysapujärjestö oli tuonut kylään pari poljettavaa ompelukonetta ja rakentanut kanalan, jonka katto vuoti.

Parinkymmenen vuoden takaiset kylähankkeet Sambiassa muistuivat mieleen, kun kuuntelin brittiläisen kehitystutkijan Joseph Hanlonin Helsingin yliopistolla pitämää vierailuluentoa kansainvälisten kehitysapujärjestöjen saavutuksista Sambian naapurimaassa Mosambikissa.

Pitkään Mosambikin tilannetta seurannut Hanlon moitti ulkomaisia järjestöjä kehnosta koordinoimisesta ja ruohonjuurihankkeiden tuloksettomuudesta. Kiivaimman kritiikin kohteena olivat isoimmat järjestöt, kristillinen kummilapsijärjestö World Vision sekä toinen yhdysvaltalaisjärjestö, Care.

Hanlon näytti valokuvan ruohokatoksen alla istuvista kyläläisistä syrjäisessä Nampulan maakunnassa. Rutiköyhässä kylässä oli fläppitaulu, jolla kyläläiset esittelivät aikaansaannoksiaan. Kylään oli nimittäin perustettu yhdistys, joka sai tukea kuudelta eri ulkomaiselta järjestöltä.

”Sen jälkeen kun ulkomaiset järjestöt saapuivat, jotkut naiset ovat oppineet lukemaan ja kirjoittamaan ja kylällä on oma yhdistys, mutta meillä ei ole yhtään enempää rahaa ja ruuasta on pulaa”, kyläläiset valittivat.

Toisessa kylässä useat järjestöt olivat tulleet ja menneet ja kokeilleet kaikenlaisia ansaitsemismenetelmiä. Ensimmäisen järjestön kanssa oli viljelty auringonkukkia, mutta myydyistä auringonkukansiemenistä ei koskaan saatu hankkeen kuluja takaisin. Toinen järjestö keksi, että kylässä viljeltäisiin paprikaa. Sato oli hyvä, mutta paprikoille ei ollut ostajia. Seuraava järjestö käynnisti naisten sipulinviljelyhankkeen. Sama vika, sipulit eivät menneet kaupaksi.

Lopulta yhdysvaltalaisen Care-järjestön johdolla ruvettiin EU:n kehitysapurahoilla kaivamaan kalankasvatusaltaita. Tavoitteena oli, että useissa alueen kylissä kaivettaisiin kussakin kymmenen allasta pikkukalojen kasvatusta varten. Kyseessä oli uusi innovaatio, sillä kylät sijaitsevat sisämaassa alueella, jolla ihmiset eivät perinteisesti syö kalaa.

Kasvatusaltaat valmistuivat aikataulun mukaan ja kuhisivat kalaa, mutta hanke ei silti tuottanut kaivattuja tuloja. Kun asiaa selvitettiin, kävi ilmi, ettei kyläläisillä ollut verkkoja kalojen pyydystämiseen. Siinä vaiheessa hankkeen rahoitus päättyi.

Joseph Hanlonin mukaan on myytti, että kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyö olisi joustavampaa ja jotenkin ihmisläheisempää kuin valtioiden välinen virallinen kehitysapu. ”Päinvastoin, järjestöjen kehitysapu on usein lyhytnäköisempää, heikommin suunniteltua ja alttiimpaa muotivirtauksille”, Hanlon väittää.

Valtioiden kehitysavusta annettu tuki järjestöjen kehitysyhteistyöhön myönnetään yleensä lyhytkestoisiin hankkeisiin, jolloin tavoitellaan nopeita ja määrällisesti mitattavissa olevia tuloksia. Kansalaiskeräyksillä taas on helpompi saada rahaa aidsorpojen, naisryhmien tai pandakarhujen tukemiseen kuin työpaikkoihin, investointeihin ja paikallisen elinkeinoelämän kehittämiseen.

Isoimpien ylikansallisten järjestöjen kehitysavussa on tänä päivänä kuitenkin kyse lähes yhtä isoista rahavirroista kuin valtioiden välisessä kehitysavussa. World Visionin liikevaihto on 2,6 miljardia dollaria, yhtä paljon kuin Tanskan tai Italian kehitysapu. Bill ja Melinda Gatesin säätiön avustusbudjetti on suurempi kuin Suomen valtion kehitysapu. Pelastakaa Lapset ja Care ovat Suomen kanssa samaa suuruusluokkaa.

Joseph Hanlonin mielestä järjestöjen tulisi keskittää voimavarojaan enemmän puhtaaseen kampanjatyöhön, sillä siinä ne ovat hyviä.

Kuka muistaa vielä vuosituhannen vaihteen Jubilee-kampanjan, jossa vaadittiin kehitysmaiden velkojen anteeksiantamista? Jubilee-kampanjan ansiosta Mosambik maksaa tänä päivänä 50 miljoonaa dollaria vähemmän velanhoitomaksuja vuodessa.

”Näin sillä on ylimääräiset miljoona dollaria viikossa käytettävissä kouluihin ja terveydenhuoltoon”, kampanjassa neuvonantajana mukana ollut Hanlon toteaa.

torstai 9. lokakuuta 2008

Taistelu jatkuu

KU-VIIKKOLEHTI 10.10.2008

Olin viime kuussa Tansaniassa opettamassa internetin käyttöä tiedotusopin opettajille Tumaini-yliopistolla Iringassa maan eteläosissa. Syrjäkaupungin yliopiston kampuksella aiemmin pidetyt internetkurssit opiskelijoille ovat olleet menestyksiä ja opiskelijat innokkaita, mutta opettajankoulutuksen järjestäminen on ollut hankalaa.

Viikon mittainen koulutusjakso saatiin tällä kertaa kunnialla läpi, vaikka laitoksen esimies piipahti kurssilla vain viimeisenä päivänä ja muutenkin tuntui siltä, että opettajat olivat vähemmän kiinnostuneita oman osaamisensa kehittämisestä kuin kehitysyhteistyöprojektin yhteydessä toimitetuista muutamista digikameroista ja nauhureista, joiden hankkimiseen tiedotusopin laitoksella ei muuten olisi varaa.

Tansanian-matkalla minulla oli matkalukemisena vallankumoustaistelija Ernesto ”Che” Guevaran kirja The African Dream, englanninkielisenä pokkarina julkaistu muistelmateos hänen kokemuksistaan Kongon sodassa vuonna 1965. Che Guevara aloittaa päiväkirjansa toteamalla: ”Tämä on kertomus epäonnistumisesta.”

Che lähti Kongoon yhdessä 12 kuubalaisen taistelijan kanssa keväällä 1965 tukemaan ja kouluttamaan Kongon kansallisen vapautusneuvoston (CNL) joukkoja sodassa Yhdysvaltojen ja Belgian tukemaa Moise Tshomben hallitusta ja Mike Hoaren johtamia palkkasotureita vastaan. Kongon armeijan sotilaat olivat aiemmin yhdessä belgialaisten kanssa surmanneet maan sosialistisen pääministerin Patrice Lumumban.

Che Guevaralla oli selkeä visio imperialismin vastaisesta taistelusta Kongossa, mutta kongolaisjoukot olivat hajanaiset, aseita ei osattu käyttää, strateginen suunnittelu oli olematonta ja itäisen rintaman komentaja Laurent Kabila kävi puolen vuoden aikana rintamalla vain kerran. Kuubasta tulleet lisäjoukot sairastuivat malariaan, eikä heistä ollut apua taistelussa ylivoimaista vihollista vastaan.

Marraskuussa kuubalaiset pakenivat lopulta Tanganjikajärven yli Tansaniaan. Che kirjoitti Dar es Salaamissa muistelmansa epäonnistuneesta Kongon-sotaretkestä ja matkusti Prahan kautta Kuubaan valmistautuakseen uuteen vallankumoukseen Boliviassa.

Kuuban sotilasapu tovereille Afrikassa ei suinkaan päättynyt tähän. Vuosia myöhemmin Kuuballa oli huomattava rooli Afrikan maiden vapautustaisteluissa, etenkin Portugalin siirtomaissa Guinea-Bissaussa ja Angolassa.

55 000:n raskaasti aseistetun kuubalaissotilaan hyökkäys valkoisen Etelä-Afrikan joukkoja vastaan Angolassa 80-luvun lopulla vaikutti keskeisesti myös Namibian itsenäisyyteen ja Etelä-Afrikan vapautumiseen rotuerottelujärjestelmästä.

Laurent Kabila, jota Che Guevara kuvaili surkeaksi johtajaksi 60-luvun Kongossa, nousi puolestaan 30 vuotta myöhemmin suureen kuuluisuuteen, kun hän syrjäytti Kongon diktaattori Mobutun vuonna 1997 ruandalaisjoukkojen tuella käydyn puoli vuotta kestäneen aseellisen taistelun päätteeksi.

Che Guevaran sotaretki Boliviassa vuonna 1967 oli vielä pahempi koettelemus kuin Kongo. Bolivian kommunistipuolue oli hajonnut kahtia eikä antanut tukea Chen pienelle iskujoukolle. Amazonin yläjuoksun intiaanikansat oudoksuivat sissejä, jotka olivat opetelleet ketsuan kielen alkeet, mutta paikalliset intiaanit puhuivat muita kieliä. Kuubasta tuodut radiolähettimet eivät suostuneet toimimaan.

Myös vastapuoli oli arvioitu väärin. Bolivian armeijan apuna olivat Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n kuubalaissotilaat, jotka jäljittivät kapinallisia U-2-vakoilukoneen lämpökameralla ja valtasivat sissileirin, jonne Che oli jättänyt astmalääkkeensä lähtiessään partiointiretkelle.

Che Guevara vangittiin 8. lokakuuta 1967 ja teloitettiin seuraavana päivänä La Higueran kylässä Santa Cruzin maakunnassa. Bolivialaissotilaat vetivät pitkää tikkua siitä, kuka päästäisi legendaarisen sissipäällikön hengiltä, ja lyhyimmän tikun sai kersantti Mario Terán.

Vuosi sitten lokakuussa, Che Guevaran kuoleman 40-vuotispäivän tienoilla, Mario Teránista kirjoitettiin maailman lehdissä. Chen teloittajan poika oli lähettänyt Santa Cruzin kaupungissa ilmestyvään El Deber -lehteen lukijakirjoituksen, jossa hän kiitti ja ylisti kuubalaisia lääkäreitä eläkkeellä olevan isänsä onnistuneesta harmaakaihileikkauksesta.

Ilman kuubalaisten Boliviassa toteuttamaa ilmaista silmäleikkausohjelmaa Mario Teránilla ei ikinä olisi ollut mahdollisuutta saada näköään takaisin.

”Neljä vuosikymmentä sen jälkeen kun Mario Terán yritti tuhota unelman, Che palaa voittamaan jälleen yhden taistelun”, kirjoitti Kuuban kommunistipuolueen päivälehti Granma.

”Nyt vanhana miehenä Mario Terán voi taas ihailla taivaan ja metsän värejä, nauttia lastenlastensa hymyistä ja katsoa jalkapallo-otteluita.”

Viimeiseen pariinkymmeneen vuoteen Kuuba ei ole lähettänyt sotilaita ulkomaille vallankumoussotiin, mutta sitäkin enemmän lääkäreitä. 11 miljoonan asukkaan Kuubassa on 70 000 lääkäriä, asukasta kohti laskettuna eniten lääkäreitä maailmassa. Yli 30 000 kuubalaista lääkäriä ja terveydenhoitajaa työskentelee parhaillaan vapaaehtoisena 71 kehitysmaassa Latinalaisessa Amerikassa ja Afrikassa.

Vuonna 2005 Kuuba käynnisti yhdessä öljyrikkaan Venezuelan kanssa silmäleikkausohjelman nimeltä Operaatio Ihme. Ohjelman puitteissa kuubalaislääkärit ovat tehneet neljässä vuodessa yli 1,3 miljoonaa kaihileikkausta Venezuelassa, Boliviassa, Ecuadorissa, Guatemalassa, Haitissa, Hondurasissa, Nicaraguassa, Panamassa, Paraguayssa ja Uruguayssa sekä Afrikan maista Angolassa ja Malissa.

Kulut maksaa Venezuelan Hugo Chávezin hallitus, joka toimittaa Kuuballe vastapalkkioksi öljyä alennettuun hintaan.