torstai 30. heinäkuuta 2009

Hondurasin kaappauksen apuvoimat

KU-VIIKKOLEHTI 31.7.2009

Kuukausi vallankaappauksen jälkeen Hondurasin kriisiin ei toistaiseksi näytä löytyvän ratkaisua. Vallasta ajettu presidentti Manuel Zelaya on leiriytynyt kannattajineen naapurimaan Nicaraguan rajan taakse ja luvannut palata Hondurasiin lähiaikoina. Presidentin syrjäyttänyt juntta pyrkii puolestaan pitkittämään kriisiä toivoen tilanteen normalisoituvan ensi syksyn vaalien myötä.

Venezuelan Hugo Chávezin ja muiden Latinalaisen Amerikan vasemmistolaisten johtajien kanssa ystävystynyt presidentti pidätettiin sotilaiden toimesta varhain aamulla 28. kesäkuuta ja lennätettiin pelkässä pyjamassa Costa Ricaan. Tätä ennen korkein oikeus oli antanut hänestä pidätysmääräyksen, ja maan parlamentti vahvisti presidentin erottamisen vielä samana päivänä.

Väliaikaiseksi presidentiksi nimettiin parlamentin puhemies Roberto Micheletti, jota Hondurasin mielenosoittajat rupesivat pian kutsumaan ”Pinochelettiksi”, Chilen entisen diktaattorin Augusto Pinochetin mukaan.

Ennen vanhaan vallankaappaus pienessä Väli-Amerikan maassa ei ollut epätavallinen uutinen, mutta sen verran ovat ajat muuttuneet, että kylmän sodan päättymisen jälkeen koko Latinalaisessa Amerikassa valtionpäämies on vain kahdesti syrjäytetty vallankaappauksella, Ecuadorissa vuonna 2000 ja Haitissa vuonna 2004. Keski-Amerikan maiden edellinen vallankaappaus nähtiin Guatemalassa vuonna 1983.

Manuel Zelaya valittiin Hondurasin presidentiksi vuonna 2005 oikeistolaisen liberaalipuolueen ehdokkaana. Zelaya lupasi vaalikampanjassaan taistella rikollisuutta vastaan kaksinkertaistamalla poliisien määrän maassa.

Zelayaa ei pidetty millään muotoa vasemmistolaisena. Hän on vauras karjatilallinen, joka omistaa menestyksekkään metsänhakkuuyhtiön. Ennen poliitikoksi ryhtymistä hän toimi myös Hondurasin vaikutusvaltaisen yksityisyrittäjien neuvoston johtajana.

Presidenttinä Zelaya teki kuitenkin muutamia uudistuksia, jotka lisäsivät hänet suosiotaan kansan keskuudessa. Hän rakennutti kouluja maaseudun syrjäkyliin, perusti terveyskeskuksia ja lähes kaksinkertaisti maan minimipalkan reilusta sadasta eurosta 200 euroon.

Viime syksynä Honduras liittyi Venezuelan ja Kuuban perustamaan yhteistyöjärjestöön, Amerikan kansojen bolivarilaiseen allianssiin Albaan. Talousliiton jäsenenä maa alkoi saada Venezuelasta öljyä edulliseen hintaan.

Zelayan varsinainen rikos oli kuitenkin se, että hän halusi järjestää kesäkuun lopulla valtakunnallisen mielipidekyselyn siitä, tulisiko syksyllä pidettävien presidentinvaalien yhteydessä järjestää myös kansanäänestys, jossa äänestäjiltä kysyttäisiin, pitäisikö maan perustuslakia uudistaa.

Hondurasin poliittisen eliitin mukaan Zelaya halusi muuttaa perustuslakia, jotta voisi tulla valituksi toiselle kaudelle. Olemassa olevan perustuslain mukaan pelkkä jatkokauden ehdottaminen on rangaistavaa.

Zelayan vastustajien toistama argumentti kuitenkin ontuu, koska mahdollinen kansanäänestys ensi marraskuussa olisi ollut määrä järjestää samana päivänä kun maalle valittaisiin jo uutta presidenttiä.

Vallankaappauksen todellisia syitä voidaan vain arvailla. Brittiläisessä Independent-lehdessä kirjoittavan Latinalaisen Amerikan veteraanitoimittajan Hugh O'Shaughnessyn mielestä lienee kuitenkin selvää, että kaappauksen takana oli joukko oikeistolaisia voimia Hondurasissa, Venezuelassa ja Yhdysvalloissa.

Honduras on se varsinainen banaanitasavalta, jossa United Fruit Company eli nykyinen Chiquita järjesteli vallankaappauksia mielensä mukaan viime vuosisadan alusta alkaen. Maa on Latinalaisen Amerikan kolmanneksi köyhin, Haitin ja Nicaraguan jälkeen. Jyrkässä luokkayhteiskunnassa asioista määräävät muutamat mahtisuvut, jotka omistavat liike-elämän ja tiedotusvälineet. Parlamentti on pelkkä kumileimasin.

Armeija on Yhdysvaltojen kouluttama, ja vallankaappausta johtaneet kenraalit ovat Yhdysvaltojen pahamaineisen kidutuskoulun School of the Americasin käyneitä. Hondurasissa, vajaan sadan kilometrin päässä pääkaupungista Tegucigalpasta, sijaitsee myös Yhdysvaltojen suurin lentotukikohta Latinalaisessa Amerikassa. 80-luvulla täältä käsin johdettiin Nicaraguan contrasissien taistelua sandinistihallitusta vastaan.

Yhdysvaltojen hallituksen rooli vallankaappauksessa on epäselvä. Presidentti Barack Obama on tuominnut Zelayan syrjäyttämisen, ulkoministeri Hillary Clinton on sen sijaan vedonnut neuvotteluihin osapuolten kesken ja nimenomaan välttänyt käyttämästä sanaa vallankaappaus.

Bill Clintonin asianajaja ja Hillary Clintonin presidentinvaalikampanjan voimahahmo Lanny Davis on viime päivät lobbaillut ahkerasti Washingtonissa Hondurasin juntan tunnustamiseksi. Bill Clintonin vaalikampanjoiden pr-mies Bennet Ratcliff on puolestaan istunut juntan edustajana mukana Costa Rican presidentin Oscar Ariasin vetämissä sovintoneuvotteluissa.

Hondurasissa ja kaikissa naapurimaissa Yhdysvaltojen suurlähettiläinä on presidentti Bushin nimittämiä äärioikeistolaisia amerikankuubalaisia, jotka mielellään näkisivät vasemmistohallitusten katoavan Latinalaisen Amerikan politiikasta kokonaan. Yhdysvallat on Bushin kaudella myöntänyt kymmenien miljoonien dollarien ”demokratiatukea” vallankaappausta suunnitelleille Hondurasin liike-elämän etujärjestöille.

Useilla yhdysvaltalaisyhtiöillä oli syitä pitää Zelayan politiikkaa uhkana intresseilleen. Uusi minimipalkkalaki heikensi paitsi Chiquitan myös Fruit of the Loomin ja muiden yhdysvaltalaisten vaatetehtaiden voittoja. Lääketeollisuus säikähti Zelayan aikeita ruveta tuottamaan edullisia rinnakkaislääkkeitä. Johtava teleoperaattori AT&T oli jo pitkään yrittänyt saada Zelayan suostumaan Hondurasin valtion puhelinyhtiön myymiseen.

Pentagonissa taas ei varmasti pidetty hyvänä Zelayan suunnitelmia muuttaa Yhdysvaltojen Soto Canon lentotukikohta siviililentokentäksi – Venezuelan hallituksen tuella.

Ei kommentteja: