perjantai 20. marraskuuta 2009

Afrikka siirtyi mobiiliaikaan

KU-VIIKKOLEHTI 20.11.2009

Kuuntelin jokin aika sitten radiosta keskusteluohjelmaa kehitysyhteistyöstä ja kehitysavun leikkauksista. Ohjelman loppupuolella piti oikein höristää korvia, kun yksi keskustelijoista tokaisi, että parasta suomalaista työtä Afrikan kehityksen hyväksi on tehnyt matkapuhelinvalmistaja Nokia.

Hiukan yllättävässä väitteessä on kieltämättä vinha perä. Matkapuhelimet ovat viime vuosina mullistaneet afrikkalaisia yhteiskuntia, helpottaneet tiedonkulkua ja yhteydenpitoa ja avanneet uusia mahdollisuuksia elinkeinonharjoittajille.

Suomalaisperäinen Nokia taas on useimmissa Afrikan maissa ylivoimaisesti suosituin puhelinmerkki. Tosin paikan päällä Afrikan mantereella yhtiön markkinointiväen joukosta ei yleensä löydy suomalaisia.

Matkapuhelinten yleistymisellä ei myöskään ole ollut mitään tekemistä virallisen kehitysyhteistyön kanssa. Kännykkämyynti on Afrikassakin puhtaasti kaupallista toimintaa, jota ei ole tuettu vientiluotoilla eikä muillakaan tukiaisilla.

Matkapuhelinalalle Afrikka on tällä hetkellä nopeimmin kasvava markkina-alue. Viiden viime vuoden aikana matkapuhelinten myynti Afrikassa on yli viisinkertaistunut. Etelä-Afrikassa, Gabonissa ja Botswanassa on tätä nykyä jo lähes yhtä paljon kännyköitä kuin asukkaita.

Koko maailmassa peräti 75 prosenttia matkapuhelinten haltijoista elää tänä päivänä Aasian, Afrikan ja Latinalaisen Amerikan kehitysmaissa.

Afrikan maissa matkapuhelinten yleistymisestä saadaan pitkälti kiittää sudanilaissyntyistä alan pioneeria Mohamed Ibrahimia. Mo Ibrahimin perustama puhelinoperaattori Celtel investoi vuosituhannen alkuvuosina rajusti matkapuhelinverkon laajentamiseen Afrikassa.

Liikeideana oli, että asiakkaat käyttävät prepaid-liittymiä. Myös köyhällä väestönosalla on varaa ostaa puheaikaa latauslipukkeilla, joista edullisimmat maksavat vajaa 50 senttiä.

Celtel myytiin muutama vuosi sitten kuwaitilaiselle yhtiölle ja tunnetaan nykyään nimellä Zain.

Yksi keskeinen syy matkapuhelinalan menestykseen Afrikassa ovat kehnot lankaliittymät.

Pinta-alaltaan kolme kertaa Suomen kokoisessa Tansaniassa on 41 miljoonaa asukasta ja 180 000 lankaliittymää, eli noin neljä lankapuhelinta tuhatta asukasta kohti. Niinpä vielä muutama vuosi sitten maaseutukylien asukkaiden oli puhelinsoittoa varten matkustettava usein kymmeniä kilometrejä lähimpään kuntakeskukseen, mistä löytyi toimiva lankapuhelin.

Tänä päivänä Tansaniassa on 15 miljoonaa matkapuhelinta ja joka kolmannella tansanialaisella on oma kännykkäliittymä. Kännyköitä löytyy myös maaseudun syrjäkylistä, joissa ei välttämättä ole sähköä. Puhelimia ladataan usein autojen akuista viritetyillä laitteilla.

Nairobin yliopistolla naapurimaassa Keniassa on selvitetty matkapuhelimenkäytön yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tutkimuksen perusteella tiedetään, että kenialaiset käyttävät kännykkää ennen kaikkea yhteydenpitoon ystävien, perheenjäsenten ja sukulaisten välillä. Tämä on puolestaan vähentänyt matkustamista.

Kommunikointi ystävien ja sukulaisten kanssa ei tutkimuksen tekijöiden mielestä ole lainkaan mikään yhdentekevä asia.

”Matkapuhelimet ovat vapauttaneet tiedonkulun Keniassa, ja poliittinen tila on laajentunut. Nykyään ihmisillä on vapaus sanoa ajatuksensa ääneen”, toteaa sosiologian professori Paul Mbatia.

Työmatkalla Tansaniassa viime kuussa istuin iltaa toimittajakollegan ja tämän kaveriporukan kanssa, kun vieraiden kesken syntyi väittely kaksineuvoisista eläimistä, jotka voivat olla samanaikaisesti sekä koiraita että naaraita. Hetkessä viisi ihmistä haki 3G-puhelimillaan verkosta tietoja kastematojen ja vuokkokalojen lisääntymistavoista.

Absurdi tilanne Dar es Salaamin pimeässä illassa oli minusta oiva esimerkki tämän päivän kaupunkilaisesta Afrikasta, joka ei juuri vastaa katastrofiuutisista saatua kuvaa tuhoon tuomitusta maanosasta.

Jos Tansanian urbaani keskiluokka on saanut älypuhelimista lisäiloa illanistujaisiinsa, niin maaseudun elinkeinonharjoittajille kännykät ovat tuoneet hyvin konkreettisia parannuksia elämään.

Victoriajärven kalastajat pyysivät pari vuotta sitten matkapuhelinoperaattoreita ulottamaan puhelinverkkonsa myös järven ulapalle, jotta kalastajat voisivat soittaa satamassa odottaville kalakauppiaille tarkistaakseen päivän tilausten määrän.

Pienviljelijät voivat puolestaan tekstiviestillä selvittää maissin tai kahvipapujen asianmukaisen myyntihinnan ennen kuin kauppaavat säkkinsä kaupungista tulevalle sisäänostajalle.

Pikkubussin kuljettaja taas voi olla välittömästi yhteydessä auton omistajaan, jos auto sattuisi hajoamaan tai poliisin kanssa syntyy kahnauksia. Ennen matkapuhelinten aikakautta tällaisten ongelmatilanteiden selvittämiseen olisi tärvätty monta työpäivää.

Yksi itäafrikkalaisen matkapuhelinbisneksen kuningasajatuksista on ollut rahansiirtopalvelu nimeltä
M-Pesa. Mobiilirahapalvelu kehitettiin Keniassa vuonna 2007.

M-Pesan avulla liittymän haltija voi lähettää tekstiviestinä rahaa toiselle henkilölle, jolla on matkapuhelin. Vastaanottaja saa viestin, jossa kerrotaan, että hän voi mennä lähimpään puhelinoperaattori Safaricomin toimipisteeseen nostamaan kyseisen summan rahaa.

Erittäin mullistava keksintö Kenian kaltaisessa maassa, jossa rahansiirrot kaupungeista maaseudulle ovat yleisiä, mutta pankkeja on maaseudulla yhä harvassa.

Palvelun avulla voi myös lähettää puheaikaa vastaanottajalle.

M-Pesa-palvelu otettiin vuosi sitten käyttöön myös Tansaniassa, ja tänä vuonna rahansiirtopalvelu lanseerattiin Afganistanissa. Vastaavanlaisia mobiilirahapalveluja on tarjolla myös Filippiineillä, Etelä-Afrikassa, Sambiassa ja Ugandassa.

perjantai 6. marraskuuta 2009

Verkko-oppia Victoriajärven rannalla

KU-VIIKKOLEHTI 6.11.2009

Vietin viime viikon Tansaniassa Mwanzan kaupungissa Victoriajärven rannalla, missä olin kouluttajana paikallisille aluetoimittajille ja sikäläisen yliopiston tiedotusopin opettajille järjestetyllä internetkurssilla.

Kurssi oli osa suomalaisten journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön, eli Vikesin kehitysyhteistyöhanketta. Vikesin koulutushankkeessa on aiemmin järjestetty verkon käytön intensiivikursseja valtamedian journalisteille ja päätoimittajille maan suurimmassa kaupungissa Dar es Salaamissa. Tällä kertaa kohderyhmänä olivat ensimmäistä kertaa maakuntien toimittajat.

Innostus oli sen mukainen. Parillekymmenelle osanottajalle oli selvästi suuri kunnia päästä mukaan tällaiselle harvinaiselle kurssille.

Kehitysmaan syrjäseutujen kollegojen motivaatiota eivät vähentäneet edes päivittäiset katkot verkkoyhteydessä. Jatkuvasti toiminnassa oleva laajakaista on suurimmalle osalle tämänkin alan ammattilaisista edelleen kaukainen unelma.

Kurssille osallistuneet journalistit kertoivat käyttäneensä internetiä aiemmin lähinnä sähköpostien lähettämiseen sekä ulkomaanuutisten lukemiseen BBC:n, Voice of American tai Saksan radion ulkomaanpalvelun Deutsche Wellen suahilinkielisiltä uutissivuilta. Pienten paikallisradioasemien ulkomaan aiheet poimitaan yleensä suoraan näistä lähteistä.

Muuten internetin käyttöä ei toimituksissa juuri rohkaista. Mwanzassa päämajaansa pitävällä valtakunnallisella Star TV:llä on parisataa työntekijää, mutta uutistoimituksessa on vain kaksi tietokonetta kytkettynä verkkoon.

Tv-kanavan toimituksessa internetiä käyttävät etupäässä urheilutoimittajat, jotka vierailevat kansainvälisillä jalkapallosivustoilla etsimässä tuoreita uutisia Englannin valioliigasta. Brittiläiset jalkapallojoukkueet ovat Tansaniassa suuren kansan viihdettä.

”Olin hieman yllättynyt siitä, etteivät paikalliset toimittajat juuri seuraa kotimaisia sanomalehtiä verkon kautta”, paikallisen St. Augustinen yliopiston tiedotusopin opettaja Getrude John kirjoitti kurssin aikana avattuun blogiinsa.

”Työnantajien tulisi aktiivisesti tukea journalistejaan hyödyntämään internetiä, jota nämä voisivat tuottaa kriittisempiä ja analyyttisempiä juttuja.”

Verkkomediat ovat kuitenkin yleistymässä kovaa vauhtia. Kun vielä kolme vuotta sitten Tansaniassa vain yksi mediatalo julkaisi päivitettyä uutisaineistoa verkossa, tänä päivänä internetin välityksellä voi lukea yli pariakymmentä paikallista sanomalehteä englanniksi ja suahiliksi, uusimpina tulokkaina kaksi urheilu-uutisiin erikoistunutta sanomalehteä.

Mwanzassa toimivan Radio Free African sivustolla voi myös kuunnella päivän radiouutiset – mikäli verkkoyhteys on riittävän nopea.

Tansaniassa on tänä päivänä myös kymmeniä aktiivisia bloggaajia. Suosituimpien blogien kävijämäärät voivat olla jopa suurempia kuin monien sanomalehtien levikit.

Aiemmalla Vikesin internetkurssilla mukana ollut päivälehti Daily Newsin toimittaja Jiang Alipo ylläpitää blogia, jolla hän julkaisee lukijoiden lähettämiä kuvia vauvoista ja pienistä lapsista. Viihdesivusto Darhotwire.comin toimittajan Shamim Mwashan blogissa voi ihmetellä paikallisen muotiliikkeen uusimpia naisten juhlakenkiä. Dar es Salaamissa asuva kenialainen englanninkielenopettaja taas raportoi blogissaan albinojen tilanteesta Tansaniassa.

Tansanian kaltaisessa maassa, jossa etäisyydet ovat pitkät ja tiet maaseudulla usein huonossa kunnossa, verkkomedia voi kohentaa etenkin syrjäseutujen asukkaiden mahdollisuuksia seurata tapahtumia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin ja osallistua keskusteluun yhteisistä asioista.

Paperille painetut sanomalehdet tulevat kaukaisempiin kyliin usean päivän viiveellä, jos koskaan, ja paikalliset radioasemat taas keskittyvät usein musiikinsoittoon.

Jotta internetin tarjoamia mahdollisuuksia voitaisiin kunnolla hyödyntää, verkon käytön pitäisi kuitenkin olla nykyistä edullisempaa ja verkon tulisi tarjota tavallisille ihmisille relevanttia tietoa suahilin kielellä. Tässä on haastetta Tansanian uudelle digisukupolvelle.

Eräs tärkeä innovaatio olisi mahdollisuus tulostaa viranomaislomakkeita suoraan ministeriöiden tai valtion virastojen verkkosivuilta, mikä voisi helpottaa ihmisten elämää suuresti.

Verkkopankit toimivat nykyään Tansaniassakin, mutta niiden suosio ei ole juuri kasvanut sen jälkeen kun paikallinen matkapuhelinoperaattori toi markkinoille tekstiviestillä toimivan rahansiirtopalvelun.

Viime viikon verkkokurssin opetussisältö pyrittiin suunnittelemaan mahdollisimman käytännönläheiseksi. Osanottajat tekivät koko viikon ajan erilaisia harjoituksia, joissa haettiin yksinkertaisia faktoja, yhteystietoja tai tausta-aineistoa journalistisia juttuja varten.

Yhtenä päivänä tutustuttiin suuren maailman suosituimpiin sivustoihin, katseltiin videoita YouTubesta, muokattiin uudelleen suahilinkielisen Wikipedian artikkeleita ja huomattiin, että Mwanzan ja Bukoban kaupunkien kadunnimet on vastikään päivitetty Googlen karttapalveluun.

Afrikan maiden tapahtumiin keskittyvät kansainväliset uutissivustot tulivat viikon varrella kaikille tutuiksi. Afrikan tieteellisten julkaisujen verkkoportaali taas kiinnosti ennen muuta kurssille osallistuneita yliopisto-opettajia.

Kurssin osanottajat avasivat myös blogit ja opettelivat linkkien tekemistä ja kuvien julkaisemista.

”Olen huomannut, että verkossa on valtavasti erittäin hyödyllistä informaatiota ja paljon muuta tarpeellista aineistoa, jota en ole aiemmin osannut löytää, koska olen ollut internetlukutaidoton”, arveli maan toiseksi suurimman päivälehden Nipashen kirjeenvaihtaja George Ramadhan.