torstai 4. marraskuuta 2010

Ylipäällikköä odotellessa

KU-VIIKKOLEHTI 5.11.2010

Liityin jokin aika sitten mukaan yhdysvaltalaisen yksityisen tiedusteluyhtiön Stratforin koeajaksi myönnettävään maksuttomaan sähköpostipalveluun ja aloin saada yhtiön turvallisuuspoliittisia katsauksia sähköpostiini miltei päivittäin.

Austinissa Teksasissa päämajaansa pitävän Stratforin päätuotteena ovat ”strategiset ennusteet”. Asiakkaita ovat lähinnä suuret ylikansalliset yhtiöt ja eri maiden hallitusten turvallisuuspolitiikkaa seuraavat viranomaiset. Uusista markkinointitarjouksista päätellen Stratfor yrittää nyt houkutella tilaajiksi myös yksittäisiä ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kansainvälisestä politiikasta.

Viime viikolla sähköpostiin tupsahti Stratforin tiedustelupäällikön laatima geopoliittinen viikkokatsaus Yhdysvaltojen kongressivaalien vaikutuksista presidentti Barack Obaman loppukauden politiikkaan. Teksti olikin lopulta hurjaa luettavaa.

Strategiaennusteen mukaan oli selvää, että demokraatit häviävät vaalit ja Obaman loppukauden aikana lakiesitysten läpivieminen tulee olemaan hankalaa ilman republikaanien tukea. Mutta Obamalla on myös toinen vaihtoehto. Hän voi presidenttikautensa loppuajaksi keskittyä ulkopolitiikkaan ja kohottaa kannatustaan osoittamalla vahvuutta ulkopolitiikan johtajana.

Tiedusteluyhtiön mukaan paras vaihtoehto olisi hyökätä Iraniin. Hyökkäyksen perusteluna käytettäisiin sitä, että Iran on aikeissa rakentaa ydinaseen.

Stratforin viikkokatsauksessa kuvaillaan yksityiskohtaisesti tulevaa sotaa, joka koostuisi pääasiassa raskaista ilmapommituksista. Sota kestäisi useita kuukausia, kuten Jugoslavian pommitukset vuonna 1999. Katsauksessa käydään myös läpi riskejä, joita saattaisi syntyä, mikäli Iran turvautuisi terrori-iskuihin tai onnistuisi katkaisemaan öljykuljetukset Persianlahdelta Intian valtamerelle.

”Keskittyminen ulkopolitiikkaan on järkevää, mikäli Obama haluaa esiintyä tehokkaana asevoimien ylipäällikkönä, ja Iran on looginen kohde”, katsauksessa päätellään.

Stratforin logiikan takana oli ajatus, että voidakseen tulla valituksi toiselle presidenttikaudelle vuonna 2012 Obaman pitäisi jollain ilveellä kyetä nostamaan kannatuslukujaan.

Obama ei silti ole demokraattien ainoa vaihtoehto. Viime viikolla kerrottiin, että joukko demokraattipuolueen keskeisiä vaikuttajia on jo keskustellut Obaman neuvonantajien kanssa siitä, että tämä luopuisi tulevasta presidenttikisasta puolueen edun nimissä.

Presidentti Bill Clintonin entinen talousneuvonantaja Rob Shapiro tokaisi jo aiemmin, että vain jokin syyskuun 11. päivän tai Oklahoman pommi-iskun kaltainen dramaattinen tapahtuma voi enää pelastaa Obaman.

Washington Post -lehden veteraanikolumnisti David Broder kuitenkin palautti keskustelun takaisin Obaman uudelleenvalintaan ja ulkopolitiikkaan. Viime sunnuntaina ilmestyneen kolumnin lähtökohtana oli, että talous tulee saada kasvuun, jotta Obama voisi tulla valituksi toiselle kaudelle. Broderin mukaan varma keino talouskasvuun olisi sota.

”Kuinka Franklin D. Roosevelt lopulta ratkaisi suuren laman? Sillä, että Yhdysvallat lähti mukaan toiseen maailmansotaan.”

Broderin mukaan sota Irania vastaan saisi aseteollisuuden kasvuun ja talouden pyörät pyörimään. Sodalla olisi vahva kannatus myös kongressin republikaanien keskuudessa.

”Koko kansa kannattaisi Obamaa, sillä Iran on tämän vuosituhannen suurin uhka maailmalle. Mikäli Obama pystyy estämään Iranin pyrkimykset ydinasevallaksi, hän tekee maailmasta turvallisemman ja hänet tullaan muistamaan yhtenä historian kaikkein menestyksekkäimpänä presidenttinä.”

Iranin ilmapommituksia saatetaan todella olla jo suunnittelemassa, ja Yhdysvaltojen sisäpoliittinen strategiapeli voi muutenkin pakottaa presidentti Obaman tukijoukkoineen keskittymään aiempaa enemmän nimenomaan turvallisuuspolitiikkaan ja lietsomaan terrorismin uhkaa.

Tämä selittää myös sen, miksi Obama viime perjantaina asteli Valkoisen talon lehdistöhuoneen tv-kameroiden eteen kertomaan epäilyttävistä paketeista, jotka oli lähetetty Jemenistä kuriiripalvelujen välityksellä Chicagossa sijaitsevien synagogien osoitteisiin.

Obama väitti lehdistötilaisuudessa, että ”alustavien tutkimusten mukaan paketit sisälsivät ilmeisesti räjähtävää ainetta”. Jemenin presidenttiin oli oltu jo yhteydessä, ja Yhdysvallat tekisi Obaman mukaan kaikkensa Al-Qaidan ja muiden väkivaltaisten ääriliikkeiden kitkemiseksi kaikissa muodoissaan.

Dubaista ja East Midlandsin rahtilentokentältä Englannista talteen otetut paketit olivatkin viikonloppuna suurin kansainvälinen uutinen maailmalla. Taustajutuissa kerrottiin Arabian niemimaan Al-Qaidan toiminnasta Jemenissä.

”Kunnes saamme alueen hallintaamme, Al-Qaidalla tulee olemaan siellä tukikohtansa ja he jatkavat räjähteiden laukaisemista meitä vastaan”, terrorisminvastainen konsultti Evan Kohlmann muotoili asian tv-kanava NBC:n uutisissa.

Barack Obama oli kuitenkin ensimmäinen henkilö, joka julkisesti väitti, että paketeissa oli räjähteitä.

Britannian yleisradion BBC:n haastattelemat brittipoliisit kertoivat aiemmin, että kuriiriyhtiö UPS:n rahtikoneessa ollut paketti sisälsi printterin mustesäiliön, johon oli yhdistetty piirilevy ja johtoja, mutta räjähteistä ei löydetty jälkeäkään.

Scotland Yardin mukaan esine oli ”potentiaalisesti uhkaava, mutta ei missään tapauksessa kokonainen pommi”.

Yhdysvaltojen liittovaltion poliisin FBI:n mukaan paketissa ei ollut räjähteitä.

Brittiläiset räjähdetutkijat arvelivat, että kyse oli mahdollisen pentriittipommin osista, mutta aineen räjäyttämiseen olisi tarvittu myös sytytin.

Laserprintterin mustesäiliöön kyhätyistä viritelmistä julkaistiin myöhemmin myös kuvia. Presidentti Obaman turvallisuusneuvonantaja John Brennan kertoi, että hänen käsityksensä mukaan pommit oli suunniteltu räjähtämään itsestään – ilman sytytintä ja ilman laukaisijaa.

Ei kommentteja: