perjantai 27. tammikuuta 2012

Päiväkirja Guantánamosta

KU-VIIKKOLEHTI 27.1.2012

Mohammed el Gharani oli viidentoista vanha, kun hänet vietiin Guantánamon vankileiriin helmikuussa 2002. Yhdysvaltojen juuri avaamassa vankileirissä el Gharanista tuli vanki numero 269. Vuosien ajan häntä kidutettiin tekaistujen tunnustusten saamiseksi.

Hänelle annettiin sähkösokkeja, yleensä varpaisiin. Häntä hakattiin pampulla ja roikotettiin tuntikausia pää alaspäin. Pienessä sellissä pidettiin öisin päällä välkkyviä strobovaloja, soitettiin kovaäänistä musiikkia tai ilmastointilaite kytkettiin hyvin kylmälle.

Mohammed el Gharani kertoo tarinansa viime kuussa ilmestyneessä London Review of Books -lehdessä.

Medinassa Saudi-Arabiassa varttunut köyhien tšadilaissiirtolaisten poika oli lähtenyt ystävänsä kehotuksesta Karachiin Pakistaniin oppimaan englantia ja tietokoneen käyttöä. Itse asiassa hän unelmoi hammaslääkärin työstä.

Yhtenä perjantaina syksyllä 2001, pian syyskuun 11. päivän tapahtumien jälkeen, pakistanilaiset sotilaat piirittivät saudimiesten suosiman moskeijan. Kaikki arabitaustaisina pidetyt miehet pidätettiin. Kuulusteluissa heiltä kysyttiin tietoja al-Qaidasta ja Taleban-liikkeestä ja Osama bin Ladenin olinpaikasta. Välillä kuulustelijat olivat amerikkalaisia.

Pakistanissa Mohammed el Gharani sai ensimmäiset sähkösokkinsa varpaisiin.

”Pakistanin hallitus haluaa vain myydä teidät amerikkalaisille”, yksi paikallisista kuulustelijoista kertoi.

El Gharani ja kymmenet muut vangit vietiin helikoptereilla Afganistaniin, Kabulin lähellä sijaitsevaan Yhdysvaltojen uuteen Bagramin lentotukikohtaan. Heidän silmänsä oli peitetty ja korville oli laitettu kuulosuojaimet. Käsiraudoissa luki Made in USA.

Bagramissa hakkaaminen oli päivittäistä ja vankeja peloteltiin koirilla. Amerikkalaissotilaat nimittivät tummaihoista el Gharania neekeriksi.

Lopulta vangit puettiin oransseihin haalareihin ja heille laitettiin taas silmälaput ja jykevät kuulokkeet korville. Pitkän lentomatkan jälkeen el Gharani oli Guantánamossa. Aluksi vangit suljettiin teräshäkkeihin, joissa ei ollut kattoa suojana auringolta tai sateelta.

Kesti monta kuukautta ennen kuin el Gharani kuuli muilta vangeilta, että he olivat Yhdysvaltojen laivastotukikohdassa Kuubassa.

El Gharani oli nähnyt amerikkalaisia elokuvia, joissa pidätetyt sanoivat, että heillä oli oikeus tavata asianajaja.

”Ei täällä Guantánamossa! Täällä teillä ei ole mitään oikeuksia!” kuulustelijat vastasivat el Gharanille nauraen.

Amerikkalaiset väittivät, että el Gharani oli asunut Pakistanissa al-Qaidan ylläpitämässä asuntolassa, saanut sotilaskoulutusta al-Qaidan leirillä Afganistanissa ja osallistunut taisteluihin amerikkalaisjoukkoja vastaan.

Hulluimman väitteen mukaan el Gharani kuului vuonna 1993 al-Qaidan terroristisoluun Lontoossa. Poika oli tuolloin kuusivuotias.

Yhdenkään syytteen tueksi ei ollut mitään muita todisteita kuin yksittäisiltä Guantánamon vangeilta kidutuksen jälkeen saatuja keskenään ristiriitaisia kertomuksia. Tammikuussa 2009, seitsemän vuotta kestäneen pidätyksen jälkeen, Washingtonissa sijaitseva siviilituomioistuin otti el Gharanin tapauksen käsiteltäväksi ja määräsi hänet vapautettavaksi.

Puoli vuotta myöhemmin hänet lennätettiin vanhempiensa entiseen kotimaahan Tšadiin.

Kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama astui virkaansa tammikuussa 2009, hän lupasi, että Guantánamon vankileiri suljetaan vuoden sisällä. Obama on ollut presidenttinä nyt kolme vuotta, eikä vankileirin sulkemisesta ole merkkiäkään.

Uudenvuodenaattona Obama allekirjoitti uuden puolustusmäärärahoja koskevan lain, jonka mukaan asevoimat voivat asettaa terrorismista epäiltyjä sotilaspidätykseen määräämättömäksi ajaksi.

Pidättäminen määräämättömäksi ajaksi koskee ennen muuta 48:aa Guantánamon vankia, joita vastaan Yhdysvaltojen hallitus ei voi nostaa syytettä, mutta joita he eivät myöskään voi päästää vapaaksi turvallisuussyistä.

Yhdysvaltojen asevoimien tiedusteluviraston mukaan presidentti Bushin valtakauden aikana vapaaksi päästetyistä entisistä Guantánamon vangeista joka neljännen epäillään osallistuneen terroritekoihin tai kapinallisliikkeen toimintaan vapautumisensa jälkeen.

Oma lukunsa ovat vankileirillä olevat 90 Jemenin kansalaista. Obaman hallinnon mukaan ei olisi viisasta palauttaa jemeniläisiä vankeja näiden kotimaahan, sillä Yhdysvallat käy Jemenissä parhaillaan terrorisminvastaista sotaa Arabian niemimaan al-Qaidan joukkoja vastaan. Islamistisella kapinallisliikkeellä uskotaan olevan muutamia satoja taistelijoita maan eteläosien vuoristoissa.

Guantánamon vankileirillä on kymmenen vuoden aikana ollut pidätettynä kaikkiaan 779 miestä. Näistä 12 oli pidätyksen aikoihin alaikäisiä.

Kaksi viikkoa sitten Guantánamon vankileirin perustamisen vuosipäivänä leirillä oli edelleen 171 vankia yli 20 maasta. Suurimmalle osalle heistä ei ole koskaan luettu mitään syytteitä.

Ainoastaan kuusi Guantánamon vankia on saanut jonkinlaisen tuomion sotilastuomioistuimessa. Useimmat heistä tunnustivat osallistuneensa Yhdysvaltojen vastaiseen toimintaan sen jälkeen kun heille luvattiin lyhennetyt vankeusrangaistukset.

Obaman hallitus on lisäksi nostanut syytteet kuutta muuta vankia vastaan. Kuwaitilaista Khalid Sheikh Mohammedia ja neljää muuta syytetään osallisuudesta syyskuun 11. päivän lentokonekaappausten suunnittelussa. Saudiarabialaista Abd al-Rahim al-Nashiria syytetään puolestaan Yhdysvaltojen sotalaivaa USS Colea vastaan Adenissa Jemenissä vuonna 2000 tehdyn pommi-iskun suunnittelusta.

Sotilassyyttäjät vaativat näille kuudelle miehelle kuolemanrangaistusta. Heitä kaikkia on kidutettu ja pidetty eristyssellissä vuosien ajan. Ainakin kahta heistä on kidutettu laittomalla vesikidutuksella.

perjantai 13. tammikuuta 2012

Avustusjärjestö päätti olla hiljaa

KU-VIIKKOLEHTI 13.1.2012

Maailman suurimpiin kuuluva avustusjärjestö Lääkärit ilman rajoja listasi aiemmin vuosittain kymmenen humanitaarista kriisiä, jotka olivat jääneet kansainvälisessä uutistarjonnassa aivan liian vähälle huomiolle.

Vuonna 2003 järjestö ihmetteli ensimmäisenä, miksei tv-ryhmiä lähetetty paikan päälle raportoimaan Darfurin pakolaiskriisistä Sudanissa. Seuraavina vuosina Darfurin kriisi oli laajimmin uutisoituja tapahtumia maailmassa.

Vuonna 2009 unohdettujen humanitaaristen kriisien listalla mainittiin myös sisällissota Jemenin pohjoisessa Saadan maakunnassa. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat joutuneet pakenemaan kodeistaan, kun Jemenin armeija kiihdytti iskujaan paikallisen Houthi-liikkeen kapinallisia vastaan.

Vuoden 2009 vaiettujen humanitaaristen kriisien lista jäi kuitenkin järjestön toistaiseksi viimeiseksi. Jemenin hallitus suivaantui väitteistä, joiden mukaan pommituksia paenneet asukkaat olivat jääneet vaille terveydenhoitoa hallituksen valvomilla alueilla.

Lääkärit ilman rajoja pyysi lopulta anteeksi epätarkkaa raportointiaan ja evakuoi kaksi sairaalaa Jemenin armeijan pommitusten alta. Järjestön mielestä olisi ollut turhaa uhrata koko avustusoperaatiota maassa pelkän julkisuuskampanjan vuoksi. Järjestö piti tämän jälkeen suunsa kiinni ja terveydenhoitotyö Jemenissä sai jatkua.

Alkujaan Ranskassa
perustettu Lääkärit ilman rajoja on suurten kansainvälisten avustusjärjestöjen joukossa poikkeuksellinen, sillä puhtaan hätäavun tai hoitotyön ohella järjestö on maailman kriiseissä usein rohkeasti valinnut puolensa ja vaatinut sotivia osapuolia kunnioittamaan ihmisoikeuksia.

Etiopian nälänhädän aikana 80-luvulla järjestö arvosteli voimakkaasti maan hallitusta, joka käytti ulkomaista hätäapua houkuttimena saadakseen paikalliset asukkaat lähtemään kapinallisten valtaamilta alueilta.

Vuonna 1994 järjestö keskeytti avustustyönsä ruandalaispakolaisten leireillä naapurimaassa Zairessa, nykyisessä Kongossa, kun kävi ilmi, että leirien ruuanjakelu oli annettu tutsien kansanmurhaan syyllistyneiden hutupoliitikkojen ja näiden iskujoukkojen tehtäväksi.

Yllä mainittu esimerkki Jemenistä on kuitenkin vain yksi monista kompromisseista, joihin Lääkärit ilman rajoja on joutunut myöntymään viime vuosina.

Tuoreessa kirjassa Humanitarian negotiations revealed (Humanitaariset neuvottelut paljastettuna) järjestön entiset ja nykyiset johtajat arvioivat itsekriittisesti erilaisia kompromisseja, joita järjestö on joutunut tekemään sodissa ja kriiseissä Sri Lankassa, Etiopiassa, Afganistanissa ja Somaliassa.

Milloin on vaiettu hallituksen joukkojen väärinkäytöksistä, milloin siitä, että kapinalliset ovat käyttäneet siviilejä ihmiskilpenään. Somaliassa järjestö on palkannut sotajoukkoja vartijoiksi ja maksanut islamistikapinallisille puhdasta rahaa oikeudesta saada tehdä avustustyötä näiden hallitsemilla alueilla.

Pahimmassa tapauksessa järjestö on päättänyt lähteä maasta, kun itsenäinen avustustoiminta on käynyt mahdottomaksi. Näin tehtiin Afganistanissa vuonna 2004, kun Yhdysvaltojen miehityksen jälkeen länsimaisia avustusjärjestöjä alettiin pitää Yhdysvaltojen ja Naton joukkojen apureina ja keskeisenä osana vihattua miehitysoperaatiota.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen humanitaarisen avun määrä on moninkertaistunut. Vuosien 1988 ja 2008 välillä humanitaariseen avustustyöhön käytettävät varat maailmassa kymmenkertaistuivat. Tänä päivänä humanitaariseen apuun käytetään vuosittain lähes kymmenen miljardia euroa.

Avustusjärjestöissä ja avustushankkeissa eri puolilla maailmaa työskentelee tällä hetkellä yli 200 000 ihmistä, näistä noin puolet kansainvälisissä avustusjärjestöissä, neljäsosa Punaisessa Ristissä ja toinen neljäsosa YK:n avustusjärjestöissä.

Lääkärit ilman rajoja -järjestön oma budjetti lähes kolminkertaistui vuosina 2001–2010, mutta järjestön aktiivien mukaan samaan aikaan toimintaedellytykset vaikeutuivat suuresti.

Sri Lanka on kuvaava esimerkki. Maan hallitus käytti avustusjärjestöjä tehokkaasti hyväksi sodassa maan tamilivähemmistön itsenäisen valtion puolesta taistelleiden Tamil Eelamin vapautuksen tiikereiden kapinaliikettä vastaan. Lääkärit ilman rajoja yritti vuosien ajan saada luvan käynnistää avustushankkeita sodasta kärsivien siviilien auttamiseksi tamilitiikereiden valvomilla alueilla – turhaan.

Hallituksen joukkojen suurhyökkäyksessä keväällä 2009 tamilitiikerien vastarinta tuhottiin täydellisesti. Suurhyökkäyksessä kuoli kymmeniä tuhansia tamilisiviilejä ja lähes 400 000 ihmistä suljettiin keskitysleireille, joita hallitus kutsui irvokkaasti hyvinvointikeskuksiksi. Leirien ylläpitokuluista vastasivat YK:n avustusjärjestöt, Yhdysvallat ja EU.

Afganistanin miehityksen alussa Lääkärit ilman rajoja teki Yhdysvaltojen johtaman liittouman joukoille selväksi, ettei se aio ottaa vastaan ohjeita sotilailta, vaan pitää Nato-joukkoja yhtenä sodan osapuolena Afganistanin talebanien ja muiden aseellisten liikkeiden rinnalla.

Järjestö lähti Afganistanista vuonna 2004, mutta palasi maahan uudestaan vuonna 2009. Länsijoukot olivat epäilemättä yksi sodan osapuolista. Vuonna 2008 lähes puolet Afganistanin sodan siviiliurheista kuoli Naton ilmaiskuissa tai liittouman tukeman hallitusarmeijan hyökkäyksissä.

Tällä kertaa Lääkärit ilman rajoja pyrki toimimaan lähellä aseellisten vastarintaliikkeiden hallitsemia alueita. Järjestöllä on Afganistanissa nyt kolme sairaalaa, joista yksi sijaitsee Lashkar Gahissa talebanien laajalti valvomassa Helmandin maakunnassa.

Talebanit ja toinen islamistiliike Haqqani-verkosto halusivat molemmat, että järjestö perustaisi nimenomaan naistentauteja ja synnytyksiä hoitavan sairaalan. Uusi äitiyssairaala avataan lähiaikoina Pakistanin rajan tuntumassa sijaitsevaan Khostiin.