lauantai 25. elokuuta 2012

Afrikka yhdentyy hitaasti mutta varmasti

KU-VIIKKOLEHTI 24.8.2012

Arvaan, että monikaan ei kesäloman aikana kiinnittänyt suurempaa huomiota pikku-uutisiin, joissa mainittiin, että Afrikan unioni täytti kymmenen vuotta. Afrikan tapahtumista eniten palstatilaa mediassa saavat edelleenkin lähinnä aseelliset selkkaukset ja humanitaariset kriisit – silloin tällöin myös vaalit. Hektisessä uutisrytmissä pidempiaikaiset kehityskaaret jäävät yleensä päivänpolttavien uutistapahtumien jalkoihin.

Afrikan unioni eli AU juhli tällä kertaa työn merkeissä. Afrikan maiden valtionpäämiesten kymmenvuotishuippukokouksen oli määrä tehdä päätöksiä taloudellisen yhdentymisen ja maanosan maiden välisen sisäisen kaupan edistämiseksi, mutta loppujen lopuksi kokouksessa suurimman huomion sai kiista siitä, kuka valitaan AU:n komission puheenjohtajaksi.

Afrikan ylimmäksi komissaariksi nimitettiin lopulta Etelä-Afrikan pitkäaikainen ulkoministeri Nkosazana Dlamini-Zuma, joka sai vasta neljännessä äänestyksessä taakseen vaadittavan kahden kolmasosan enemmistön. Viimeiset vuodet maansa sisäministerinä toiminut 63-vuotias Dlamini-Zuma on Etelä-Afrikan presidentin Jacob Zuman entinen vaimo ja Afrikan unionin ensimmäinen naispuolinen johtaja.

Komission puheenjohtajaa yritettiin valita jo edellisessä AU:n huippukokouksessa tammikuussa. Ranskankieliset maat olisivat halunneet gabonilaisen Jean Pingin jatkavan komission johdossa, mutta tämä ei saanut määräenemmistön kannatusta. Etelä-Afrikka syytti Pingiä unionin rahojen tuhlauksesta.

Eteläafrikkalaisen Dlamini-Zuman valintaa taas vastustettiin sen vuoksi, että Etelä-Afrikka kuuluu AU:n suurimpiin rahoittajiin ja aiemman sanattoman sopimuksen mukaan unionin suurimpien rahoittajien ei pitänyt pyrkiä saamaan edustajiaan järjestön johtotehtäviin.

Vaikeaksi menneen puheenjohtajavalinnan lisäksi unioni onnistui heinäkuussa pidetyssä kokouksessa sopimaan myös rauhanturvajoukkojen lähettämisestä itäiseen Kongoon. Kokouksen aikana Sudanin ja Etelä-Sudanin presidentit saatiin myös neuvottelemaan kasvotusten maiden välisistä rajakiistoista ja öljyvarojen käytöstä.

Afrikan unioni perustettiin 9. heinäkuuta 2002 Durbanissa Etelä-Afrikassa. Kokouksen isäntämaan silloinen presidentti Thabo Mbeki puhui toiveikkaaseen sävyyn Afrikan renessanssista, jossa Afrikan maat ottavat vihdoin maanosan voimavarat omaan hallintaansa aina Kapkaupungista Kairoon.

Unionin keskeisiä tavoitteita oli edistää maanosan poliittista ja taloudellista yhdentymistä, pyrkiä turvaamaan rauhaa Afrikassa ja kannustaa jäsenmaita demokratiaan, hyvään hallintoon ja ihmisoikeuksien kunnioittamiseen.

Unionin perustamisesta sovittiin itse asiassa jo kolme vuotta aiemmin Sirtessä Libyassa. Libyan johtaja Muammar Gaddafi oli ratkaisevassa roolissa, kun AU:n edeltäjäjärjestö Afrikan yhtenäisyysjärjestö OAU päätti lakkauttaa itsensä ja pyrkiä sen sijaan Euroopan unionin mallin mukaisesti maanosan tiiviimpään poliittiseen ja taloudelliseen yhdentymiseen.

Gaddafin isännöimä OAU:n Sirten huippukokous järjestettiin 9. syyskuuta 1999. Kiinalaisten rakentama uusi 20-kerroksinen AU:n päämaja Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa on kyseisen päivämäärän vuoksi juuri 99,99 metriä korkea.

Mitä kymmenvuotias Afrikan unioni on sitten saanut aikaan? Tärkein saavutus on varmaankin toiveikkaan ilmapiirin luominen, arvelee Lontoossa ilmestyvä New African -lehti AU:n kymmenvuotisjuhlan kunniaksi julkaistussa teemanumerossaan.

Kun talouslehti The Economist vielä vuonna 2000 kutsui Afrikkaa ”toivottomaksi maanosaksi”, nyt puhaltavat uudet tuulet. Viime vuosikymmenen aikana Afrikan maiden talouskasvu oli keskimäärin 5,5 prosenttia. Vuosikymmenen loppupuoliskolla Etiopian talouskasvu oli suurempi kuin Kiinan ja Ugandan talous kasvoi nopeammin kuin Intian. Viime vuonna maailman suurin talouskasvu tilastoitiin Ghanassa.

Raaka-aineiden kysynnän kasvu ja hinnannousu on ollut keskeisenä syynä Afrikan maiden hurjaan talouskasvuun. Öljynviennistä ja kaivostuotannosta saadut tulot kattavat noin kolmasosan vuosien 2000–2010 talouskasvusta. Lisäksi kotimaan kulutusmarkkinat kasvoivat rajusti, samoin Afrikan maiden oma yksityissektori.

Afrikan maiden kauppa Kiinan kanssa kasvoi vuosina 2000–2011 kymmenestä miljardista dollarista 160 miljardiin dollariin. Kaupankäynti Intian, Brasilian ja Venäjän kanssa yhdeksänkertaistui. Ulkomaiset kaupalliset investoinnit Afrikassa kaksinkertaistuivat.

Hyvällä syyllä voidaan tietysti kysyä, missä määrin Afrikan talouskasvu on ollut juuri Afrikan unionin ansiota tai miten paljon maanosan talous olisi kasvanut, jos unionin jäsenmaat olisivat Muammar Gaddafin mahtipontisimman suunnitelman mukaisesti yhdistyneet Afrikan yhdysvalloiksi jo vuonna 2007.

AU:n perustavan kokouksen puheenjohtaja Thabo Mbeki kuului aikoinaan niihin Afrikan maiden johtajiin, jotka vastustivat Gaddafin pika-aikataululla toteutettavaa liittovaltiosuunnitelmaa. Nyt Mbeki kuitenkin peräänkuuluttaa maanosan joutuisampaa poliittista ja taloudellista yhdentymistä.

Koko Afrikan kattavaa vapaakauppa-aluetta suunnitellaan nyt vuodelle 2017. Yhteiseen valuuttaan, afroon, olisi näillä näkymin tarkoitus siirtyä vuonna 2023.

Taloudellisen yhdentymisen yhtenä hankaluutena ovat jo olemassa olevat erilaiset alueelliset ja usein päällekkäiset talousyhteisöt. Esimerkiksi Itä-Afrikan yhteisön maat Kenia, Tansania, Uganda, Ruanda ja Burundi suunnittelevat rahaliittoa ja siirtymistä yhteiseen valuuttaan vuoteen 2015 mennessä.

Useimmat Itä-Afrikan yhteisön maat kuuluvat myös Itäisen ja eteläisen Afrikan yhteismarkkinajärjestöön Comesaan. Tansania on lisäksi jäsenenä Eteläisen Afrikan kehitysyhteisössä SADC:ssa. Burundi puolestaan kuuluu Keski-Afrikan maiden talousyhteisöön Eccasiin. Kenia ja Uganda taas ovat mukana Afrikan sarven maiden kehitysjärjestössä Igadissa. Vastaavasti Länsi-Afrikan maissa on ennestään talousyhteisö Ecowas.

perjantai 10. elokuuta 2012

Kiistaa kiinalaisella kaivoksella

KU-VIIKKOLEHTI 10.8.2012

Kiinalaisomistuksessa olevalta sambialaiselta hiilikaivokselta kantautui viikonloppuna ikäviä uutisia. Paikalliset työntekijät olivat lakkoilleet ja vaatineet palkankorotuksia. Osa kaivosmiehistä kuitenkin jatkoi töitä sen jälkeen kun kiinalaiset esimiehet uhkasivat järjestää kaikille lakkoilijoille potkut.

Työtaistelu yltyi lauantaina mellakaksi, jossa lakkoilevat kaivosmiehet pahoinpitelivät lakkorikkureita ja heittivät kiinalaisia esimiehiä kivillä. Väkivaltaisuuksia kaivoskäytävän uumeniin paennut 50-vuotias kiinalainen kaivosmies sai surmansa, kun raskas hiilivaunu työnnettiin tämän päälle. Lisäksi kolme muuta kiinalaistyöntekijää vietiin sairaalahoitoon, ja myös useat sambialaiset saivat vakavia vammoja.

Viranomaiset toimivat nopeasti. 12 miestä otettiin kiinni. Yksi kaivosmiehistä sai keskiviikkona syytteen murhasta ja 11 muuta mellakoinnista ja varkauksista. Kaivosyhtiön toimistotiloja oli rikottu, ja toimistosta oli varastettu tietokoneita.

Sambian eteläisen maakunnan poliisipäällikkö kertoi Times of Zambia -lehdelle, että poliisi etsii edelleen kahta kiinalaisen kaivosmiehen surmasta epäiltyä miestä, jotka olivat paenneet paikalta.

Palkkakiistan taustalla olivat Sambiassa viime kuussa voimaan tulleet uudet minimipalkkamääräykset, joiden mukaan kaupanmyyjille ja muille liittoon kuulumattomille työntekijöille tulisi maksaa palkkaa vähintään 170 euroa kuussa.

Syrjäisessä Sinazongwessa sijaitsevalla Collumin hiilikaivoksella työntekijöiden palkat olivat selvästi alhaisempia, yleensä alle sata euroa kuussa.

Sambian työministeri selitti paikalliselle medialle, että uudet minimipalkat eivät koske järjestäytyneitä aloja, kuten kaivostyöläisiä, joilla on omat palkkaneuvottelunsa työnantajien kanssa.

Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta kun työtaistelu Collumin hiilikaivoksella johti väkivaltaisuuksiin. Lokakuussa 2010 kaivosmiehet vaativat parempaa palkkaa ja suojavarusteita, sillä seurauksella että kaksi kiinalaista työnjohtajaa ampui protestoivia sambialaisia kaivosmiehiä haulikolla. 11 kaivosmiestä haavoittui ammuskelusta.

Kiinalaisia vastaan nostettiin syytteet tapon yrityksestä, mutta lopulta syytteistä luovuttiin.

Kaivosyhtiö lupasi maksaa vahingonkorvauksia ammuskelun uhreille. Kaivosmiesten vajaan 80 euron kuukausipalkkaa ei korotettu, mutta työntekijät saivat sen sijaan tukea vuokraan ja työmatkoihin.

Myös uusia suojavarusteita luvattiin. Siihen asti kaivosmiehet olivat työskennelleet ilman pölysuojia, suojakenkiä ja työhaalareita.

Kaivosyhtiön johtaja sanoi Britannian yleisradion BBC:n haastattelussa, että työntekijöille annettiin joka vuosi kyllä uudet työvaatteet, mutta ongelmana oli hänen mukaansa se, että työntekijät antoivat uudet univormut lahjaksi sukulaisilleen.

Kahden vuoden takaisen ampumavälikohtauksen jälkeen myös Sambian alueministeri vieraili kiinalaiskaivoksella ja antoi tukensa kaivosmiesten palkkavaatimuksille. Hiilikaivoksen johtaja selitti, että palkankorotukset vaikeuttaisivat kivihiilen myyntiä. Suurin osa Collumin kaivoksen hiilestä myydään Sambiassa toimiville kuparikaivoksille, mutta jos raaka-aineen hinta nousisi liikaa, nämä hankkisivat tarvitsemansa hiilen naapurimaasta Zimbabwesta.

Huomattava osa Sambian kuparikaivoksista on tätä nykyä Kiinan valtion kaivosyhtiön omistuksessa.

Collumin hiilikaivos tuottaa vuosittain 150 000 tonnia kivihiiltä. Tuotannon arvo oli vuonna 2010 viisi miljoonaa euroa.

Ministerin vierailun jälkeen kaivosyhtiö suostui vihdoin palkkaneuvotteluihin Sambian kaivostyöläisten liiton kanssa. Kaivosmiesliiton pääsihteeri kertoi tällä viikolla, että palkankorotuksista oli jo päästy sopuun. Luvattu palkka tulisi olemaan selvästi suurempi kuin järjestäytymättömien alojen työntekijöiden 170 euron minimipalkka.

Tämänkertaiset kiistat kiinalaiskaivoksella eivät koskeneet pelkästään työntekijöiden palkkoja. Sambialainen verkkosivusto Tumfweko kertoi keskiviikkona, että lakkoilevien kaivosmiesten mellakkaan osallistui myös lähialueen kylien asukkaita, jotka eivät olleet töissä kaivoksella.

Kaivoksen ympäristö on rutiköyhää maaseutua, jossa tiet ovat surkeita eikä kylissä ole sähköä. Kiinalaiskaivos on myös vuosien ajan päästänyt jätevetensä läheiseen jokeen, josta kylät hankkivat juomavetensä.

Sambian hallitus ei ole aiemmin piitannut kaivoksen aiheuttamista ympäristöhaitoista, sillä maa kaipaa kiinalaisia investointeja ja kehityshankkeita, joiden edellytyksenä on yleensä se, että kiinalaiset yhtiöt pääsevät hyödyntämään maan luonnonvaroja.

Kiina on kymmenen viime vuoden aikana investoinut Sambiaan yli miljardin euron arvosta, lähinnä kaivoshankkeisiin, teiden rakentamiseen sekä uusiin kouluihin ja terveyskeskuksiin maan pohjoisosien kuparialueella. Sambian viennin arvosta 75 prosenttia tulee kuparista, jota viedään ennen muuta Kiinaan.

Monien mielestä Kiinan rooli ja vaikutusvalta Sambian taloudessa ja politiikassa on kasvanut jo turhan suureksi. Sambian nykyinen presidentti Michael Sata totesi vaalikampanjan aikana, että Sambiasta oli kova vauhtia tulossa uusi kiinalainen maakunta.

Kaivostoiminnan lisäksi kiinalaiset ovat pystyttäneet Sambiaan tekstiilitehtaita, vallanneet elektroniikkamarkkinat ja perustaneet valtavia kanaloita tyydyttämään kaupunkiväestön broilerikysyntää.

Kiinalaispankki Bank of China avasi viime vuonna Sambian pääkaupungissa Lusakassa konttorin, jossa tilivaluuttana on Kiinan yuan.

Aiempi valtapuolue Monipuoluedemokratian liike MMD sai vaalikampanjaansa rahoitusta Kiinalta.

Viime syksynä valtaan tullut presidentti Sata on vaatinut kiinalaisfirmoja noudattamaan Sambian työlainsäädäntöä ja luvannut korottaa kaivosveroja. Mutta valtaan päästyään uusi presidentti on myös joutunut myöntämään, että maan hurja lähes kuuden prosentin talouskasvu on pitkälti kiinalaisinvestointien ansiota.