perjantai 27. syyskuuta 2013

Kysymyksiä Nairobin terrori-iskusta

KU-VIIKKOLEHTI 27.9.2013

Westgaten ostoskeskuksen terrori-isku Kenian pääkaupungissa Nairobissa jätti jälkeensä paitsi surua ja murhetta myös ison määrän kysymyksiä.

Israelilaisomistuksessa ollut ostoskeskus sijaitsi Nairobin vauraassa Westlandsin kaupunginosassa ja oli monien mielestä kaupungin hienoin. Westgatessa oli yli 80 merkkivaatekauppaa, pankkeja, ravintoloita, kahviloita, elokuvateatteri ja supermarket. Ostoskeskus oli rikkaiden kenialaisten, maan aasialaisvähemmistön, Keniassa asuvien ulkomaalaisten sekä turistien suosiossa.

Virallisten tietojen mukaan terrori-iskussa kuoli 61 siviiliä, kuusi kenialaista sotilasta tai poliisia ja viisi terroristia. Siviiliuhreista 21 oli ulkomaalaisia useista eri maista.

Iskun otti vastuulleen somalialainen islamistikapinallisten järjestö Al-Shabaab, joka ilmoitti hyökkäyksen olleen kosto Kenian sotatoimista Somaliassa.

Kenian hallituksen mukaan 11 ihmistä oli pidätetty osallisuudesta iskuihin tai niiden suunnitteluun. 

Iskun tekijöiden määrästä ja henkilöllisyydestä on tätä kirjoittaessa kuitenkin ristiriitaisia tietoja. Britannian yleisradion BBC:n mukaan heitä oli 6–16. Aseistuksena oli rynnäkkökiväärejä, pistooleja ja käsikranaatteja.

Joidenkin silminnäkijätietojen mukaan hyökkääjät olivat somalialaisia tai arabeja, heillä oli päässään valkoiset turbaanit tai mustat huivit ja he antoivat käskyjä englanniksi. Toisten silminnäkijöiden mukaan pyssymiehet olivat valkoihoisia ja heillä oli luotiliivit ja päässään suojalasit.

Useat todistajat kertoivat englantia brittiaksentilla puhuvasta valkoihoisesta naisesta, joka toimi terroristiryhmän johtajana.

Kenian ulkoministeri Amina Mohamed kertoi alkuviikosta, että tekijöiden joukossa oli kaksi tai kolme Yhdysvaltojen kansalaista sekä brittiläinen nainen. Yhdysvaltalaiset olivat 18–19-vuotiaita, somalialaista tai arabialaista alkuperää, ja ainakin osa heistä oli kotoisin Minnesotasta.

Valkoihoisen brittinaisen uskottiin olevan 29-vuotias kolmen lapsen äiti Samantha Lewthwaite, joka tunnetaan myös ”valkoisena leskenä”. Teini-iässä islaminuskoon kääntynyt Lewthwaite oli naimisissa Germaine Lindsayn kanssa, joka nimettiin yhdeksi Lontoon metron pommi-iskun tekijäksi vuonna 2005.

Lewthwaite oli Keniassa syytettynä pommi-iskujen suunnittelusta, ja häntä epäiltiin myös osallisuudesta Mombasassa kesällä 2012 tehtyyn kranaatti-iskuun.

Al-Shabaab kuitenkin kiisti naisen osallistuneen iskuun – eivätkä naiset ole tiettävästi aiemmin olleet mukana järjestön operaatioissa.

Eräiden arvioiden mukaan kyseessä olikin somalialaisista ja ulkomaalaisista taistelijoista koostunut itsenäinen jihadistiryhmittymä, joka vain käytti Al-Shabaabin nimeä.

Sen sijaan väitteet Helsingissä asuvan somalialaisen osallistumisesta iskuun eivät todennäköisesti pitäneet paikkaansa. Väite perustui Al-Shabaabin nimissä avatun tekaistun Twitter-tilin viesteihin. Al-Shabaabin tviittejä aiemmin lukeneet pystyivät helposti tunnistamaan nämä tviitit väärennöksiksi.

Islamistijärjestö Al-Shabaab pitää edelleen hallussaan suurta osaa Somalian eteläosista. Vain pääkaupunki Mogadishu on Somalian hallituksen ja Afrikan unionin ugandalaisten ja burundilaisten joukkojen hallussa. Syksyllä 2011 Kenian joukot valloittivat Al-Shabaabilta Kismayun satamakaupungin ja alueita Kenian vastaisen rajan tuntumassa.

”Olemme taistelleet kenialaisia vastaan pitkään omassa maassamme. Nyt on aika siirtää taistelukenttä heidän omalle maalleen”, Al-Shabaab ilmoitti ottaessaan vastuun Westgaten ostoskeskuksen iskusta.

Al-Shabaabin sotaoperaatioista vastaava tiedottaja Sheikh Abdulaziz Abu Musab totesi Al Jazeeran haastattelussa, että Westgaten ostoskeskuksessa oli israelilaisten ja amerikkalaisten omistamia kauppoja ja siellä kävi turisteja, diplomaatteja ja kenialaisia päättäjiä, joten se oli hänen mielestään legitiimi sotakohde.

”Mitä tulee siviiliuhreihin, niin kenialaisilta pitäisi ensin kysyä, miksi Kenian joukot ovat pommittaneet viattomia ihmisiä Somaliassa ja pakolaisleireillä”, sotatiedottaja Abu Musab perusteli.

Keskiviikkona Al-Shabaab väitti, että Kenian hallitus käytti kemiallisia kaasuja hyökkäyksessä terroristeja vastaan ja kaasuiskussa saivat surmansa myös ostoskeskuksessa olleet panttivangit. Järjestön mukaan ostoskeskuksen katto räjäytettiin todisteiden peittämiseksi.

Kenian viranomaisten mukaan katto romahti ostoskeskuksessa riehuneen tulipalon vuoksi.

Terroristien vastaisessa operaatiossa oli mukana israelilaisia ja amerikkalaisia terrorisminvastaisia erikoisjoukkoja, mutta heidän roolistaan on annettu ristiriitaisia tietoja.

Nairobin terrori-iskun taloudellisia kustannuksia on vielä vaikea arvioida. Ostoskeskuksen kauppojen uskotaan kuitenkin häviävän satoja miljoonia euroja pelkästään menetettynä myyntinä. Terrori-isku tulee varmasti myös lamauttamaan Kenialle elintärkeän matkailualan sekä vähentämään muita kaupallisia investointeja.

Nairobissa päämajaansa pitävät YK-järjestöt ja monet muut kansainväliset järjestöt tuskin lähtevät maasta.

Kenian presidentti Uhuru Kenyatta menetti ostoskeskuksen verilöylyssä siskonpoikansa ja tämän morsiamen, mutta muutoin terrori-isku on monin tavoin koitunut hänen hyödykseen.

Isku yhdisti kansakuntaa, joka oli syvästi jakautunut viime kevään vilpillisiksi väitettyjen presidentinvaalien jälkeen. Kenyattalla on nyt monien sympatiat puolellaan, kun hän matkustaa myöhemmin syksyllä Haagiin vastaamaan kansainvälisen rikostuomioistuimen syytteisiin joukkomurhien organisoimisesta vuoden 2007 vaalien jälkeen.

Toinen voittaja on terrori-iskun tekijäksi ilmoittautunut Al-Shabaab. Järjestö sai minkä halusi, eli paljon julkisuutta länsimaissa, missä jihadisteilla näyttäisi olevan suurin potentiaalinen kannatuspohja juurettomuutta kokevien maahanmuuttajanuorten keskuudessa.

Siinä missä kymmeniä ihmisiä surmanneet aiemmat kranaatti- ja pommi-iskut Keniassa ja Ugandassa on kuitattu länsimediassa pikku-uutisilla, nyt Al-Shabaab sai paistatella globaalin median keskiössä neljän päivän ajan.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Oudot puhelut kaapatuista koneista

KU-VIIKKOLEHTI 13.9.2013

Syyskuun 11. päivä tuli ja meni tänäkin vuonna melkein huomaamatta. Yhdysvalloissa järjestetyt muistotilaisuudet eivät tainneet meillä edes ylittää uutiskynnystä ulkomaantoimitusten keskittyessä Syyrian tilanteen seuraamiseen.

Itse olen viettänyt viime päivät syventyen riippumattoman kansainvälisen tutkijaryhmän selvityksiin vuoden 2001 syyskuun 11. päivän tapahtumista ja virallisten selitysten ristiriitaisuuksista. 9/11-konsensuspaneeliksi kutsuttu eri alojen tutkijoista koostuva 22-henkinen ryhmä on julkaissut keväästä lähtien useita selvityksiä kaapatuista koneista soitetuista puheluista.

Yhdysvaltalaisen professori David Ray Griffinin koollekutsuma ryhmä on aiemmin ihmetellyt World Trade Centerin kaksoistorneissa palomiesten mukaan havaittuja massiivisia räjähdyksiä, Manhattanin kolmannen pilvenpiirtäjän WTC-7:n selittämätöntä romahdusta sekä sitä, miksi iskujen jälkeen New Yorkin pölystä löytyi huippumodernien sotilasräjähteiden käyttöön viittaavia nanotermiittihiukkasia.

Kaapatuista koneista soitetut puhelut ovat olleet hyvin keskeisessä roolissa syyskuun 11. päivän tapahtumia koskevassa raportoinnissa.

George W. Bushin hallinnon varaoikeuskansleri Ted Olson kertoi heti iskupäivänä CNN:lle hänen vaimonsa Barbara Olsonin soittamasta puhelusta kaapatusta American Airlinesin koneesta. Ted Olsonin mukaan Barbara oli puhelun aikana kertonut, että mattoveitsillä aseistautuneet kaappaajat olivat pakottaneet kaikki koneen matkustajat, lentäjät ja matkustamohenkilökunnan koneen peräosaan.

Barbara Olson oli republikaanipuolueessa vaikuttanut juristi ja amerikkalaisille tv-katsojille tuttu kommentaattori CNN:n ajankohtaisohjelmista. American Airlinesin koneen kerrotaan tuhoutuneen täysin törmätessään Washingtonissa sijaitsevaan puolustusministeriön rakennukseen Pentagoniin.

Väitteet mattoveitsillä aseistetuista kaappaajista perustuvat yksinomaan Ted Olsonin kertomukseen puhelustaan vaimonsa kanssa.

Myös tiedot Shanksvilleen Pennsylvaniaan syöksyneen neljännen kaapatun koneen tapahtumista perustuvat pitkälti kertomuksiin koneesta tehdyistä puheluista. Näihin puhelinkeskusteluihin pohjautuu myös Oscar-ehdokkaana ollut menestyselokuva United 93, jossa matkustajat päättävät ryhtyä taisteluun lentokonekaappaajia vastaan.

United Airlinesin koneesta soitettujen puhelujen perusteella tiedettiin, että kaappaajat olivat ”arabeja tai iranilaisia” ja heillä oli päässään punaiset pannat.

Pittsburgh Post-Gazette -lehti nosti uutisotsikkoon koneessa matkustajana olleen Todd Beamerin sanomaksi laitetun hyökkäyskehotuksen ”Let’s roll!”, eli ”Pannaan toimeksi!” Presidentti Bush käytti samaa kehotusta marraskuussa 2001 kannustaessaan amerikkalaisia tukemaan terrorisminvastaista taistelua ja sotaponnistuksia Afganistanissa.

Osa puheluista oli kuitenkin outoja. Sanfranciscolainen markkinointiyrittäjä Mark Bingham soitti äidilleen ja esittäytyi koko nimellään: ”Äiti, tässä on Mark Bingham.”

Tietokantayhtiö Oraclen kirjanpitäjä Todd Beamer puhui 13 minuutin ajan puhelinoperaattorin asiakaspalveluvastaavan kanssa ja lausui tämän kanssa Isä meidän -rukouksen, mutta ei halunnut, että puhelu yhdistettäisiin hänen vaimolleen. Vaimo odotti perheen kolmatta lasta, ja Beamer ei halunnut järkyttää häntä.

Myöhemmin julkistettujen puhelutietojen mukaan Beamer oli kuitenkin ensin yrittänyt soittaa kotiin vaimolleen.

Beamer jätti puhelun auki matkustajien lähtiessä hyökkäykseen kaappaajia vastaan, ja asiakaspalveluvastaava Lisa Jefferson jäi linjalle odottamaan. Langan päässä oli hiljaista. Jefferson ei kuullut tappelun ääniä eikä räjähdystä koneen syöksyessä maahan.

Julkistettujen puhelutietojen mukaan puhelu kesti 65 minuuttia eikä katkennut, kun kone syöksyi maahan. Virallisen kertomuksen mukaan Beamerin puhelu käytiin lentokoneen istuinselässä olevalla matkustamopuhelimella. Koneen maahansyöksyn jälkeen Beamerin matkapuhelimesta soitettiin samana päivänä vielä 19 puhelua.

Kaapatuista koneista tehtyjen puhelujen ajankohdat eivät myöskään täsmää. Newjerseyläinen myyntipäällikkö Jeremy Glick kuuli vaimoltaan, että koneen kaappaajat eivät ainakaan olisi lentämässä kohti WTC-torneja, sillä etelätorni oli hetki sitten romahtanut. Tämä tapahtui kello 9.59. Vasta paljon myöhemmässä vaiheessa puhelua matkustajat alkoivat äänestää siitä, kannattaisiko heidän ryhtyä vastarintaan kaappaajia vastaan.

Virallisten tietojen mukaan United Airlinesin kone syöksyi Pennsylvanian maaseudulle kello 10.03.

Todd Beamerin puhelua lukuun ottamatta useimmat puhelut kaapatuista koneista soitettiin matkapuhelimella – tai näin ainakin kerrottiin tiedotusvälineissä ja poliisin laatimissa kuulustelupöytäkirjoissa.

Kalifornialaisen myyntijohtajan Tom Burnettin vaimo Deena sanoi liittovaltion poliisille FBI:lle olevansa varma siitä, että mies soitti kännykästä, sillä hänen matkapuhelinnumeronsa näkyi kotipuhelimen näytössä.

Terrorihyökkäysten aiheuttaman sekaannuksen keskellä monilta jäi kuitenkin huomaamatta, ettei vuonna 2001 matkapuhelimella ollut teknisesti mahdollista soittaa puheluja ilmassa olevasta matkustajakoneesta – eikä ainakaan useiden kilometrien korkeudesta.

Vuonna 2006 käydyssä oikeudenkäynnissä marokkolais-ranskalaista Zacarias Moussaouita vastaan FBI:n ja oikeusministeriön asiakirjoissa todettiinkin, että kahta puhelua lukuun ottamatta kaikki lentokoneista soitetut puhelut tehtiin matkustamopuhelimilla. Moussaoui tuomittiin elinkautiseen vankeuteen osallisuudesta kaappausten suunnitteluun.

Uusien tietojen mukaan myös Tom Burnett oli soittanut kotiin vaimolleen matkustamopuhelimella United Airlinesin koneen istuinriveiltä 24 ja 25.

Mattoveitsin aseistetuista kaappaajista kertonut Ted Olson sanoi aluksi, että hänen vaimonsa oli soittanut hänelle American Airlinesin koneesta kännykällä, mutta myöhemmin hän selitti, että kyseessä olikin matkustamopuhelimella tehty vastaanottajan maksama puhelu.

Tämäkään ei voinut olla totta, sillä American Airlines poisti käytöstä matkustamopuhelimet kaikista Boeing 757 -koneista alkuvuodesta 2001.