perjantai 25. lokakuuta 2013

Budjettitukea ja pähkinäkauppaa Tansaniassa

KU-VIIKKOLEHTI 25.10.2013

Minulla oli viikko sitten kunnia saada osallistua tilaisuuteen, jossa juhlistettiin Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön 40-vuotista historiaa Tansaniassa ja etenkin maan eteläisimmissä lääneissä Mtwarassa ja Lindissä, missä suomalaisia kehityshankkeita on toteutettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1973.

Intian valtameren rannalla sijaitsevan Mtwaran ammattikoulun juhlasaliin oli kutsuttu entisten ja nykyisten suomalaishankkeiden vastuuhenkilöitä, ulkoministeriön virkamiehiä Helsingistä ja Saharan eteläpuolisen Afrikan suurlähetystöistä sekä satakunta paikallista kutsuvierasta, joukossa muun muassa ministeri ja maaherra.

Puheita pidettiin englanniksi ja swahiliksi, ja kehityshankkeiden konkareita kutsuttiin lavalle haastateltavaksi. Langaton mikrofoni pätki, mutta kehitysyhteistyössä Afrikan maissa on jo totuttu moisiin pieniin hankaluuksiin.

Jo ennen vuotta 1973 suomalaisia oli mukana Tansaniassa toteutetuissa yhteispohjoismaisissa hankkeissa, joissa rakennettiin oppikoulu Kibahan kylään maan pääkaupungin Dar es Salaamin liepeille sekä maatalousoppilaitos Mbeyaan lähellä Sambian vastaista rajaa. Kibahan koulun nimekkäin oppilas lienee Tansanian nykyinen presidentti Jakaya Kikwete.

Ensimmäinen täysin suomalaisin voimin käynnistetty projekti Tansaniassa oli Mtwaran ja Lindin vesihuoltohanke. Vuosina 1973–93 eteläisiin lääneihin rakennettiin yli 2 000 pumppukaivoa ja järjestettiin puhdasta vettä sadoille tuhansille ihmisille.

Kaivohanketta seurasi 17 vuotta jatkunut maaseudun kehittämishanke, joka tunnetaan paremmin projektin englanninkielisellä lyhenteellä RIPS (Rural Integrated Project Support). Samaan aikaan Mtwaran ja Lindin maaseudulle rakennettiin suomalaisin varoin ensimmäisiä päällystettyjä teitä.

Tätä nykyä Suomi rahoittaa Mtwarassa ja Lindissä pienviljelijöitä ja maataloustuotteiden jalostusta ja markkinointia tukevaa Limas-hanketta.

Suomalaisia järjestöhankkeita alueella ovat Liike ry:n koululiikuntaprojektit, journalistijärjestöjen Viestintä ja kehitys -säätiön Vikesin yhteisömediahanke sekä WaterFinns-yhdistyksen vesihanke, jossa on kunnostettu vanhoja kaivoja ja järjestetty sanitaatiokoulutusta kyläläisten perustamille vesikomiteoille.

Juhlaseminaarissa puhuttiin avoimesti ja hymyssä suin yhteistyön lukuisista haasteista ja epäonnistumisista. 40 vuotta jatkuneista kehityshankkeista huolimatta Mtwaran ja Lindin alueet ovat edelleen maan köyhää syrjäseutua. Kylissä ihmiset asuvat yhä savimajoissa vailla sähköä ja muita hyvinvointipalveluja.

Esimerkiksi uuden vesihankkeen tarpeellisuutta selittää se tosiasia, että vuonna 2000, vain seitsemän vuotta Suomen rahoittaman mittavan kaivohankkeen päättymisen jälkeen, ainoastaan kolmasosa kaivoista oli enää toiminnassa – osittain johtuen varaosien ja kunnossapidon puutteesta, osittain muista syistä.

Kaivoja rakennettaessa ei yleensä kysytty paikallisilta naisilta, mihin kaivot olisi parasta rakentaa. Keskelle kylää asennetut kaivot jäivät usein käyttämättä, sillä perinteiset vedenhakumatkat olivat naisille tärkeä osa päivittäistä rutiinia. Vedenhaun ajaksi naiset pääsivät muutamaksi tunniksi poistumaan kodeistaan ja vaihtamaan keskenään kuulumisia ja henkilökohtaisia huoliaan.

Jotain virheistä kuitenkin opittiin. Vammalan Konepajan suunnittelemia Nira AF-85 -pumppukaivoja ruvettiin valmistamaan Dar es Salaamiin perustetulla tehtaalla, ja tätä kaivomallia on myöhemmin käytetty menestyksekkäästi vesihankkeissa Keniassa ja Etiopiassa.

Maaseudun kokonaisvaltaiseen kehittämiseen tähdänneen RIPS-hankkeen myötä Mtwarasta ja Lindistä tehtiin niin sanottujen osallistavien menetelmien koealue.

Osallistavaa suunnittelua oli määrä käyttää hallinnon kaikilla tasoilla. Ensin tarkasteltiin kyläläisten kanssa tapauskohtaisesti kylien omia mahdollisuuksia ja voimavaroja, ja sen jälkeen ryhdyttiin kehittämään alueita ihmisten omien intressien mukaisesti.

Paikan päällä nämä pehmeät lähestymistavat saivat suurta kannatusta. Hankkeen puitteissa rahoitettiin lähes tuhatta pienhanketta. Kyliin rakennettiin kouluja, apteekkeja, kaivoja ja sadevesisäiliöitä. Cashewpähkinätuholaisten torjuntakeinoja kokeiltiin. Kyläläisille annettiin pienluottoja vuohien hankkimiseen.

”Kyläläiset ottivat itse vastuuta omasta kehityksestään ja kykenivät mobilisoimaan voimavaroja lähialueen elinolojen kohentamiseksi”, hankkeessa työskennellyt Elizabeth Ndedya kuvaili tuloksia.

”Tärkeintä ei ollut se, mitä tarkkaan ottaen tehtiin, vaan miten”, totesi RIPS-hankkeen johtajana 90-luvulla työskennellyt Tor Lundström.

Hankkeeseen käytettiin 17 vuoden aikana yhteensä noin 35 miljoonaa euroa, josta tosin kolmasosa meni konsulttiyhtiö Scanagrin työntekijöiden palkkoihin ja toinen mokoma erilaisten koulutustilaisuuksien menoihin ja hallintokuluihin.

Kun Suomen rahoitus päättyi vuonna 2005, tarkoituksena oli, että kunnat olisivat jatkaneet kylähankkeita. Todellisuudessa kylät jäivät taas pitkälti oman onnensa nojaan.

Tällä hetkellä Suomi tukee Tansaniaa laittamalla 11 miljoonaa euroa vuodessa suoraan valtion budjettiin, muutaman miljoonan kuntien kehittämiseen ja kaksi miljoonaa euroa maan metsähallinnolle.

Suurin yksittäinen kehityshanke on Mtwaran ja Lindin pienviljelijöiden pienimuotoista yritystoimintaa tukeva Limas-hanke. Hankkeen avulla syrjäalueiden ihmisiä autetaan saamaan tuotteensa markkinoille, oli kyse sitten kyyhkyherneistä, cashewpähkinöistä, kananmunista tai hunajasta.

Kaiken kaikkiaan Suomen tuki Tansanialle on tänä vuonna 27 miljoonaa euroa.

”Tansania on epäonnistunut siinä, että maassa on liian monta avunantajaa ja liian paljon hankkeita. Kun hanke päättyy, kaikki voimat käytetään uuden hankkeen etsimiseen”, tokaisi juhlaseminaarissa kutsuvieraana ollut antropologi Marja-Liisa Swantz.

On hyvinkin mahdollista, että tulevaisuudessa Tansanian avun tarve vähenee. Maan rannikolta, etenkin juuri Mtwaran edustalta, merenpohjan uumenista on nimittäin löytynyt lupaavia määriä maakaasua. Jo tällä hetkellä Mtwaran alueelta porattu maakaasu riittäisi tekemään maasta sähkön osalta omavaraisen.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Ilo irti Nairobin terrori-iskusta

KU-VIIKKOLEHTI 11.10.2013

Pöly on laskeutunut Nairobin Westgaten ostoskeskuksen ylle viimekuisen terrori-iskun jälkeen. Tapaus kutakuinkin kaikkosi tiedotusvälineistä viimeistään sen jälkeen kun Kenian asevoimien ja poliisin edustajat ilmoittivat viime viikonloppuna, että hyökkäyksen takana olikin vain neljä tai korkeintaan kuusi miestä eikä yhtään naista.

Ostoskeskuksen valvontakameran kuvista oli Kenian viranomaisten mukaan tunnistettu kolme miestä: sudanilainen tarkka-ampuja Abu Baara al-Sudani, arabialaista sukujuurta oleva kenialainen Omar Nabhan ja Nairobissa asunut somalialainen Khattab al-Kene. Neljäs mies tunnettiin vain nimellä Omar.

Brittiläinen Channel 4 kertoi jo viikkoa aiemmin, että terroristiryhmän johtajana toimi kenialainen entinen erikoisjoukkojen sotilas nimeltä Omar. Tämä oli varttunut kristinuskoisessa perheessä Nairobissa mutta kääntynyt islaminuskoon ja lähtenyt Somaliaan vuonna 2005.

Kanavan tietojen mukaan Khattab al-Kene työskenteli islamilaisessa kirjakaupassa Nairobissa. Hänet oli aiemmin pidätetty Somaliassa, ja häntä oli kidutettu Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n pidätyskeskuksessa. Päästyään vapaaksi mies oli liittynyt Somalian islamistikapinallisten järjestöön Al-Shabaabiin.

Monien kenialaisten ja muiden tapausta tarkemmin seuranneiden mielestä viranomaisten selitys ei tyydytä. Oliko hyökkääjiä tosiaan neljä tai korkeintaan kuusi? Ostoskeskuksesta pelastuneiden silminnäkijöiden mukaan iskuun osallistui ainakin 15 terroristia, jotka olivat jakautuneet kolmeen tai neljään ryhmään eri puolille ostoskeskusta.

Useat todistajat kertoivat englantia brittiaksentilla puhuvasta valkoihoisesta naisesta, joka toimi terroristiryhmän johtajana. Toiset puhuivat peräti kahdesta valkoihoisesta naisesta. Jotkut olivat nähneet valkoisen naisen hierovan itseensä verta ja liittyneen rakennuksesta pelastuneiden ihmisten joukkoon.

Valkoihoinen brittinainen olisi saattanut olla 29-vuotias kolmen lapsen äiti Samantha Lewthwaite, joka kääntyi teini-iässä islaminuskoon ja on Keniassa ennestään syytettynä pommi-iskujen suunnittelusta.

Ostoskeskuksessa hyökkäyksen aikana olleet kertoivat myös nähneensä ainakin kahden pyssymiehen vaihtavan vaatteensa ja lähteneen ulos rakennuksesta ennen poliisin erikoisjoukkojen saapumista. Jotkut terroristeista olivat puolestaan saattaneet päästä pakoon ostoskeskuksen pysäköintihallin alta kulkevan viemärikäytävän kautta.

Panttivankikriisiä selvittämään tulleiden sotilaiden toiminta on herättänyt kenialaisissa suuttumusta.

Ostoskeskuksen kauppojen omistajat kertoivat sotilaiden ryöstäneen tyhjäksi kaikki koruja, kelloja ja matkapuhelimia myyvät liikkeet. Pankkiautomaatteihin ja pankkien ja kasinon rahaholveihin oli murtauduttu ampumalla konetuliaseilla. Ostoskeskuksen alakerran ravintolan juomat oli juotu ja pöydät notkuivat tyhjistä olut- ja viinapulloista.

Kenialaislehti The Star sai haltuunsa valvontakameran kuvia sotilaista, jotka tyhjensivät supermarketin kassoja ja sulloivat käteistä rahaa muovikasseihin.

Panttivankikriisin kolmantena päivänä ostoskeskuksen katto romahti ja tuhosi rakennuksen alemmat kerrokset. Sotilaat kertoivat myöhemmin saaneensa käskyn ampua rakennuksen kantavia rakenteita panssarintorjuntakranaateilla. Brittilehti Guardianin haastatteleman turvallisuusyhtiön edustajan mukaan katto kuitenkin räjäytettiin rakennuspurkuun tarkoitetuilla räjähteillä.

Virallisten tietojen mukaan terrori-iskussa kuoli 61 siviiliä, kuusi kenialaista sotilasta tai poliisia ja viisi terroristia. Kuolleiden joukossa oli Kenian poliisin erikoisjoukkojen komentaja, joka sai surmansa kenialaisten sotilaiden tulituksessa.

Kenian Punaisen Ristin mukaan ainakin 39 ihmistä on edelleen kadoksissa. Heistä yksikään ei varmasti selvinnyt hengissä, kun ostoskeskuksen katto räjäytettiin.

Epäilyksiä herättävät myös tiedot viranomaisten saamista etukäteisvaroituksista, joiden mukaan Al-Shabaabin tiedettiin olevan tekemässä iskua Nairobissa sijaitsevaan liikerakennukseen. Guardian-lehden mukaan Westgaten ostoskeskuksessa oli Kenian tiedustelupalvelun agentteja vain muutama tunti ennen iskun alkamista.

Vastauksia ei ole saatu myöskään siihen, mikä rooli oli israelilaisilla kommandojoukoilla, jotka saapuivat ostoskeskukseen kriisin toisena päivänä. Westgaten ostoskeskuksen omistaa israelilainen kiinteistösijoittaja.

Kriisin selvittämisessä oli mukana myös brittiläisiä agentteja Suur-Lontoon poliisin terrorisminvastaisesta yksiköstä. Panttivankien pelastamiseen osallistui ainakin ensimmäisenä päivänä myös ryhmä yhdysvaltalaisia turvallisuusmiehiä.

Täysin selvää ei ole vielä sekään, oliko iskun takana todella somalialaisten islamistikapinallisten Al-Shabaab vaiko kenialainen islamistijärjestö Al Hijra vai kenties Al-Shabaabin nimissä toiminut täysin itsenäinen ryhmä.

Kenialainen tv-kanava NTV antoi jo kaksi vuotta sitten ymmärtää, että Kenian asevoimien ja tiedusteluviranomaisten suhde Al-Shabaabiin olisi läheisempi kuin voisi arvata. NTV esitti kesällä 2011 tv-dokumenttien sarjan, jossa salaa kuvatulla videoaineistolla todistettiin, miten armeijan upseerit värväsivät kenialaismiehiä Al-Shabaabin riveihin. Ennen Somaliaan lähtöä miehet saivat sotilaskoulutusta Keniassa sijaitsevilla armeijan leireillä.

Syksyllä 2011 Kenian asevoimat lähettivät joukkoja Somaliaan, valloittivat Al-Shabaabilta Kismayun satamakaupungin ja miehittivät laajoja alueita Kenian vastaisen rajan tuntumassa. Myöhemmin Kenian joukot liitettiin Afrikan unionin rauhanturvaoperaatioon, jossa on mukana 17 000 sotilasta pääasiassa Ugandasta, Burundista ja Keniasta.

”Mikäli haluaisimme, voisimme tuhota Al-Shabaabin Somaliassa muutamassa kuukaudessa. Mutta silloin Kenia menettäisi samalla oikeutensa pitää joukkojaan siellä”, kommentoi kenialaispoliitikko Farah Maalim.

Somalialaissukuisen Maalimin mielestä Al-Shabaab onkin Kenialle hyvä vihollinen. Sen myötä Kenia saa aseita Yhdysvalloista, Britanniasta ja Israelista ja kenialaisupseerit voivat nostaa muhkeaa palkkaa Somalian rauhanturvaoperaatiosta.