perjantai 18. tammikuuta 2013

Miksi Ranska hyökkäsi Maliin

KU-VIIKKOLEHTI 18.1.2013

Länsiafrikkalaisen Malin konflikti tuli suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään viime viikonloppuna, kun Ranska aloitti ilmahyökkäykset maan pohjoisosia miehittäneitä islamistikapinallisia vastaan. Keskiviikkona uutisissa kerrottiin jo Ranskan maajoukkojen taisteluista islamistien tukikohtien lähellä.

Presidentti Francois Hollanden mukaan Ranskan sotilaallinen väliintulo oli välttämätön, jotta Mali ei suistuisi kokonaan islamistien valtaan.

Paikan päällä Malissa entisen siirtomaaisännän sotilaallinen väliintulo on ainakin aluksi otettu ilolla vastaan. Sotilasoperaation kannattajat korostavat myös sitä, että Malin väliaikainen presidentti Dioncounda Traoré nimenomaan pyysi Ranskalta sotilaallista apua.

Toiset kuitenkin muistuttavat Malin maaperän rikkauksista ja mahdollisista öljy- ja uraanivaroista. Ranskan ydinvoimayhtiö Areva on 1970-luvulta lähtien louhinut uraania Malin naapurimaassa Nigerissä, joka kuuluu maailman suurimpiin uraanintuottajiin.

Ranskan sotilasoperaation tarkoituksena on myös suojella maassa asuvia tuhansia Ranskan kansalaisia. Ranskan sotilaallinen läsnäolo pönkittää myös Malin väliaikaista siviilihallitusta. Väliaikaishallitus kamppailee maan hallinnasta sotilaiden kanssa, jotka syöksivät edellisen siviilihallituksen vallasta viime vuonna.

Presidentti Hollandella oli toki myös tarve osoittaa vahvaa johtajuutta kannatuslukemien pudottua viime syksynä. Mali-operaation käynnistymisen jälkeen kannatus on lähtenyt taas kasvuun.

Ranskan perimmäisiä intressejä voidaan toistaiseksi vain arvailla. Malin konfliktin tausta on kuitenkin monimutkainen, ja siihen liittyy paljon enemmänkin ulkomaiden juonittelua.

14 miljoonan asukkaan Mali sijaitsee Sahelin alueella. Maan eteläosat ovat viljelymaita, ja suurin vientituote on puuvilla. Maan hallinto on jaettu etelän mustien kansojen kesken.

Malin pohjoisosat ovat Saharan autiomaata ja tuaregipaimentolaisten kotiseutua. Pohjois-Afrikan berbereille sukua olevat vaaleaihoiset tuaregit ovat eläneet yhteiskunnan marginaalissa siirtomaavallan ajoista asti, ei pelkästään Malissa, vaan myös naapurimaissa Nigerissä ja Algeriassa.

Tuaregit ovat useasti nousseet kapinaan ja vaatineet parempaa yhteiskunnallista asemaa. Kapinat on yleensä tukahdutettu julmasti.

1980-luvulta lähtien tuhannet tuaregit menivät maanpakoon Libyaan. Osa sai töitä öljykentiltä, osa liittyi Muammar Gaddafin armeijaan.

Kun Gaddafi ajettiin vallasta vuonna 2011, tuaregit palasivat Maliin, jotkut heistä raskaasti aseistettuina. Libyasta tulleet paluumuuttajat yhdistyivät tuaregien aiemman kapinallisryhmän kanssa ja perustivat Azawadin kansallisen vapautusliikkeen (MNLA), jonka tavoitteena oli itsenäinen tuaregien valtio.

Vuosi sitten tammikuussa tuaregien MNLA lähti hyökkäykseen Malin pohjoisissa maakunnissa. Kaikkien yllätykseksi tuaregikapinalliset valloittivat Kidalin, Gaon ja Timbuktun alueet kolmessa kuukaudessa. Pelkästään Timbuktun alue on pinta-alaltaan lähes Ranskan kokoinen. Huhtikuussa tuaregien liike julisti alueet itsenäiseksi Azawadin valtioksi.

Malin armeijan sotilaat vetäytyivät lähes ilman vastarintaa. Turhautuneet nuoret upseerit kaappasivat maan eteläosissa vallan ajaen korruptoituneena pidetyn presidentti Amadou Toumani Tourén maanpakoon Senegaliin.

Kapinan alussa MNLA:n riveissä oli noin 3 000 tuaregitaistelijaa. MNLA:n apuna oli myös muutamia satoja islamisteja kahdesta vastaperustetusta järjestöstä nimeltä Ansar Dine (Uskon puolustajat) ja Länsi-Afrikan yhtenäisyyden ja pyhän sodan liike (Mujao).

Pian kuitenkin islamistit syrjäyttivät tuaregit ja ajoivat nämä pois valloitettujen alueiden suurimmista kaupungeista. Viime kesänä Ansar Dine otti käyttöön islamilaiset šaria-lait ja tuhosi Timbuktun kuuluisia keskiaikaisia moskeijoita ja hautapyhättöjä, joita järjestö piti vääräoppisina.

Miten tämä aluksi pienilukuinen islamistiryhmä onnistui kaappaamaan vallan tuaregien kapinaliikkeen maalliselta enemmistöltä?

Lontoon yliopistoon kuuluvan Aasian ja Afrikan tutkimuksen oppilaitoksen professori Jeremy Keenan pitää Malin pohjoisosien kapinan viimeisiä käänteitä Algerian juonittelun tuloksena.

Sosiaaliantropologina tuaregialuetta pitkään tutkinut Keenan toteaa lukuisissa kirjoituksissaan, että islamistijärjestöt Ansar Dine ja Mujao ovat Algerian tiedustelupalvelun DRS:n luomuksia ja järjestöjen johtajat DRS:n soluttamia agentteja. Mujaon johtajat tunnetaan aiemmin pikemminkin kokaiinin salakuljetuksesta.

Algerian alueelta käsin toimiva terroristijärjestö Islamilaisen Maghrebin al-Qaida on Keenanin mukaan yhtä lailla tiedustelupalvelu DRS:n luomus. Kirjassaan Dark Sahara Keenan osoittaa tapauskohtaisesti, että miltei kaikki järjestön vuodesta 2003 lähtien tekemät länsimaisten turistien ja avustustyöntekijöiden sieppaukset Saharan alueella ovat olleet todellisuudessa Algerian tiedustelupalvelun yllyttämiä ja toteuttamia.

Ansar Dinen johtaja Iyad ag Khaly on ollut sieppauksissa keskeisesti mukana, mutta esiintynyt usein sovittelijana lunnasneuvotteluissa siepattujen vapauttamiseksi.

Professori Keenanin mukaan Algerian hallitus tarvitsee terroristiuhkaa oikeuttaakseen kansalaisvapauksien rajoittamisen kotimaassa ja säilyäkseen vallassa. Algeria tekee hänen mukaansa tiiviistä yhteistyötä myös Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden tiedustelupalvelujen kanssa. Terrorisminvastaisen sodan aikakaudella terroristiuhka täytyy tarvittaessa luoda, jollei todellista terrorismia muuten ole olemassa.

Tuaregikapinallisten sotamenestys oli kuitenkin tuhota koko kuvion, sillä MNLA pyrki ajamaan Islamilaisen Maghrebin al-Qaidan joukot pois alueeltaan. Siksi MNLA oli tuhottava, ja tätä varten lanseerattiin tuaregialueen uudet islamistijärjestöt.

Itsehallinnollinen tuaregialue olisi myös voinut pysäyttää arvokkaan kokaiinisalakuljetuksen Saharan halki. YK:n huumeidenvastaisen järjestön UNODC:n mukaan 60 prosenttia Euroopan markkinoille päätyvästä kokaiinista tulee nykyään tätä reittiä pitkin. Miljardien eurojen huumekaupasta hyötyvät myös sotilaat ja viranomaiset läpikulkumaissa Afrikassa.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Valoa pimeään Afrikkaan

KU-VIIKKOLEHTI 4.1.2013

Lentoyhtiöiden asiakaslehdet jäävät minulta yleensä lukematta, mutta työmatkalennolla Nairobiin silmiin osui yllättäen kiinnostava artikkeli. Kenya Airwaysin asiakaslehdessä kerrottiin Afrikan lupaavista energianäkymistä. Useissa Afrikan maissa on viime aikoina löydetty suuria määriä öljyä ja maakaasua. Eri puolilla Afrikkaa on käynnistetty myös hankkeita aurinkovoiman, vesivoiman ja tuulivoiman hyödyntämiseksi.

”Potentiaalisten energiavarojen määrällä mitattuna Afrikasta on jo tullut globaali jättiläinen”, totesi artikkelin kirjoittaja, Lontoossa ilmestyvän African Business -lehden päätoimittaja Anver Versi.

Kenian intialaisväestöön kuuluva Anver Versi kertoo kysyneensä Intian pääministeriltä Manmohan Singhiltä, mitä tämä piti maansa tärkeimpänä prioriteettina. Pääministeri vastasi, että jos kysymys olisi esitetty 15 vuotta sitten, hän olisi sanonut, että ruoka oli Intialle kaikkein tärkeintä. Mutta nyt hän vastasikin, että energia oli ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä.

Samaa mieltä olivat Anver Versin tapaamat lukuisat intialaiset liikemiehet, joiden mielestä ainoastaan energian puute oli esteenä sille, että Intiasta tulisi yksi maailman johtavista talouksista.

Niinpä intialaiset yhtiöt etsivät parhaillaan öljyä, maakaasua ja kivihiiltä eri puolilla Afrikkaa. Myös Kiinan voimakkaat intressit Afrikassa johtuvat ennen muuta maan pyrkimyksistä löytää teollisuutensa tarpeisiin uusia energialähteitä.

”Sama koskee myös koko muuta maailmaa”, Anver Versi kirjoittaa. ”Kaikki tarvitsevat talouskasvuunsa energiaa, ja Afrikka sananmukaisesti istuu laajojen, vielä hyödyntämättömien energiavarantojen päällä.”

Afrikan maiden maaperässä on todennettuja öljyvaroja 132 miljardia tynnyriä, mikä vastaa kahdeksaa prosenttia maailman kaikista öljyvaroista. Maakaasua Afrikassa on 15 biljoonaa kuutiometriä, noin seitsemän prosenttia maailman kokonaismäärästä.

Maanosasta voi tulla lähiaikoina huomattava tekijä myös uusiutuvan energian tuotannossa. Kongojokeen suunnitteilla olevilla padoilla voidaan Anver Versin mukaan tuottaa energiamäärä, joka on suurempi kuin Yhdysvaltojen koko energiakapasiteetti.

Vaikka Afrikka kuuluu potentiaalisten energialähteiden määrässä mitattuna maailman rikkaimpiin alueisiin, sen oma energiankulutus on vielä selvästi alhaisempi kuin muissa maanosissa.

Anver Versin artikkelin yhteydessä julkaistu taulukko paljastaa, että esimerkiksi öljyrikkaassa Angolassa sähkönjakelun piirissä on vain 15 prosenttia väestöstä. Keniassa vain 14 prosenttia kotitalouksista on yleisen sähkönjakelun piirissä.

Versi muistuttaa, että useimmissa mustan Afrikan maissa väestön enemmistö elää edelleen maaseudulla, usein kokonaan vailla sähköä. Maaseudulla tärkein energianlähde on puu, jota kerätään yleensä lähialueiden metsistä polttopuuksi tai ostetaan taajamien toreilta puuhiiliksi jalostettuna.

”Mikäli Afrikka haluaa lunastaa oikeutetun paikkansa maailmassa ja kiihdyttää talouskasvuaan, energiaa olisi pikaisesti saatava asukkaiden ja paikallisten yrittäjien käyttöön myös kotimaassa.”

Tällä hetkellä koko maailman öljyntuotannosta 11 prosenttia tuotetaan Afrikan maissa. Maakaasutuotannosta kuusi prosenttia on peräisin Afrikan maiden maaperästä. Afrikan maiden öljystä ja maakaasusta 60 prosenttia viedään maanosan ulkopuolelle – Aasiaan, Amerikkaan ja Eurooppaan.

Saharan eteläpuolisen Afrikan kaksi suurinta öljyntuottajamaata Nigeria ja Angola lisäsivät viime vuonna rajusti öljyntuotantoaan. Nigeriassa tuotanto kasvoi yli kahteen miljoonaan tynnyriin päivässä sen jälkeen kun Nigerjoen suiston öljyalueilla päästiin sopimukseen alueella toimivien kapinallisryhmien kanssa.

Nigerian öljyntuotannon uskotaan nyt kaksinkertaistuvan vuoteen 2016 mennessä neljään miljoonaan tynnyriin päivässä, mikä tekisi Nigeriasta maailman viidenneksi suurimman öljyntuottajan heti Venäjän, Saudi-Arabian, Yhdysvaltojen ja Iranin jälkeen.

Afrikassa on tällä hetkellä yhteensä 17 öljyntuottajamaata, mutta uusien öljylöytöjen ansiosta määrä tulee lähivuosina kasvamaan. Nigerian ja Angolan ohella maanosan tämän hetken suurimpia öljymaita ovat Algeria ja Libya, seuraavina Egypti, Sudan ja Päiväntasaajan Guinea.

Lähivuosina myös Uganda ja Tansania ovat liittymässä öljyntuottajamaiden joukkoon. Myös Keniassa ja Somaliassa öljynetsintähankkeet ovat olleet lupaavia. Mosambikin edustalla vastikään tehty 800 miljardin kuution maakaasulöytö saattaa puolestaan tehdä tästä eteläisen Afrikan maasta yhden maanosan energiajättiläisistä.

Afrikassa on myös valtavasti mahdollisuuksia hyödyntää uusiutuvaa energiaa. Paikallisesti ja hajautetusti tuotetussa aurinko-, tuuli- tai vesivoimassa olisi lisäksi se hyvä puoli, että energian jakeluun ei tarvita suuria investointeja.

Oma lukunsa ovat eri puolilla Afrikkaa kehitteillä olevat suurisuuntaiset uusiutuvan energian hankkeet.

Etelä-Afrikka on aloittanut maailman toistaiseksi suurimman aurinkovoimapuiston rakentamisen Pohjoisen Kapmaan provinssissa. Vielä kunnianhimoisempi on saksalaisten voimayhtiöiden kaavailema hanke, jonka tavoitteena on tuottaa Saharan aurinkovoimalla 15 prosenttia Euroopan energiantarpeesta vuoteen 2050 mennessä.

Vesivoiman hyödyntämistä suunnitellaan paitsi Kongojoessa myös Kiinan tukemissa hankkeissa Sinisen Niilin yläjuoksulla Etiopiassa.

Anver Versi mainitsee vielä kaksi esimerkkiä uusiutuvan energian käytöstä kotimaassaan Keniassa.

Suuren hautavajoaman tuliperäisillä alueilla on jo vuosien ajan hyödynnetty maalämpöä. Mikäli uusin rakenteilla oleva maalämpövoimala valmistuu ajallaan, maalämmöllä tuotetun energian osuus kohoaa vuonna 2017 jopa neljäsosaan Kenian energiantarpeesta.

Turkanajärven alueelle Pohjois-Keniaan valmistuu puolestaan vuonna 2015 uusi 365 tuuliturbiinin tuulipuisto, jonka odotetaan tuottavan viidesosan maan sähkövoimasta.

”Kun myös fossiilisten polttoaineiden tuotanto kasvaa Afrikassa hurjaa vauhtia, maanosan energianäkymät ovat paljon valoisammat kuin koskaan aikaisemmin.”