perjantai 22. marraskuuta 2013

Aidstilastoja rukataan alaspäin

KU-VIIKKOLEHTI 22.11.2013

Ennen vanhaan tähän aikaan vuodesta tiedotusvälineet olivat täynnä juttuja, joissa kerrottiin aidsin räjähdysmäisestä leviämisestä paitsi Afrikassa myös väkirikkaissa Aasian maissa Intiassa ja Kiinassa. Arvaan, että tänä vuonna tulee olemaan aika hiljaista eikä joulukuun alussa vietettävää kansainvälistä aidspäivää varmaan juuri noteerata mediassa.

YK:n aidsjärjestön Unaidsin syyskuussa julkaistun raportin perusteella olisi kuitenkin aihetta riemuun. Aidsjärjestön tilastojen mukaan uusien hiv-tartuntojen määrä maailmassa on vähentynyt kolmanneksen vuodesta 2001 ja myös aidskuolemien määrä on pienentynyt lähes saman verran huippuvuodesta 2005.

Unaidsin mukaan viime vuonna aidsiin menehtyi koko maailmassa 1,6 miljoonaa ihmistä, kun pahimmillaan – kahdeksan vuotta sitten – tautiin kuoli 2,3 miljoonaa ihmistä.

Unaidsin mukaan myönteisen kehityksen syynä on aidslääkkeiden parempi saatavuus. Viime vuoden loppuun mennessä yli yhdeksän miljoonaa hiv-tartunnan kantajaa sai taudin etenemistä hidastavia antiretroviraalilääkkeitä. Lääkehoidon piirissä oli noin kaksi kolmasosaa kaikista aidslääkkeitä tarvitsevista koko maailmassa.

Uusin aidsraportti pyrkii osoittamaan, kuinka hyvin YK:n vuosituhattavoitteet on saavutettu hiv:n leviämisen osalta. Vuonna 2000 maailman johtajien kesken sovittujen vuosituhattavoitteiden mukaan hiv:n leviäminen haluttiin saada pysäytettyä ja tartuntojen määrä vähentymään vuoteen 2015 mennessä ja kaikki aidslääkitystä tarvitsevat lääkehoidon piiriin vuoteen 2010 mennessä.

Unaidsin raportin tilastoliitteestä löytyvien lukujen mukaan uusien tartuntojen määrä olisi vähentynyt eniten Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. Etiopiassa uusien tartuntojen määrä väheni 11 vuodessa peräti 87 prosenttia. Botswanassa tartuntojen määrä puolittui. Sambiassa ja Zimbabwessa tartunnat vähenivät 39 prosentilla, Etelä-Afrikassa 34 prosenttia.

Arviot aidskuolemien määrästä laskivat eniten Zimbabwessa ja Ruandassa (75 prosenttia), Sambiassa (61 prosenttia) sekä Keniassa (54 prosenttia).

Antiretroviraalilääkkeet ovat yleistyneet eniten Euroopan maiden ohella Botswanassa, Kap Verdessä, Ruandassa ja Kuubassa. Näissä maissa lähes kaikki aidslääkkeitä kaipaavat ovat lääkehoidon piirissä. Unaidsin mukaan mustan Afrikan maissa 68 prosenttia aidslääkkeitä tarvitsevista saa niitä.

Lääkkeiden ansiosta yhä useampi tartunnankantaja on säilynyt hengissä, ja näin ollen heidän määränsä on kasvanut. Unaidsin mukaan Etelä-Afrikassa on määrällisesti eniten hiv-positiivisia, kuusi miljoonaa, mikä olisi 18 prosenttia koko aikuisväestöstä. Väkimäärään suhteutettuna eniten taudinkantajia on Unaidsin mukaan muissa eteläisen Afrikan maissa Swazimaassa, Lesothossa ja Botswanassa, joissa järjestö uskoo joka neljännen aikuisen olevan hiv-positiivinen.

Raportin mukaan muualla Saharan eteläpuolisessa Afrikassa neljällä prosentilla aikuisista on hiv. Miltei kaikkialla muualla maailmassa hiv:n yleisyys jää yhteen prosenttiin tai sen alle.

Lääkkeet eivät ole ainoa syy siihen, että aidstilastot näyttävät valoisammilta kuin koskaan aikaisemmin. Toinen syy on se, että takavuosien arviot liioittelivat aidsongelmaa rajusti.

Vuonna 2000 Unaids ilmoitti, että yli viisi miljoonaa ihmistä oli saanut vuoden aikana hiv-tartunnan ja 2,5 miljoonaa ihmistä kuoli aidsiin. Uusimman raportin mukaan vuosituhannen vaihteessa uusia tartuntoja olikin vain noin puolet aiemmin ilmoitetusta määrästä ja aidskuolemien määrä oli tuolloin kolmanneksen väitettyä pienempi.

Myös uusimpiin arvioihin kannattaa suhtautua skeptisesti. Toisin kuin voisi kuvitella, Unaidsin julkistamat tilastot eivät kerro testeissä todetuista hiv-tartunnoista. YK-järjestön arviot ovat perustuneet lähinnä yksittäisissä äitiysneuvoloissa otettuihin verikokeisiin, joiden testituloksista on matemaattisilla tietokoneohjelmilla tehty koko maan väestöä koskevia yleistyksiä.

Aiempia arvioita on ollut pakko leikata, kun monissa maissa ensi kertaa tehdyissä valtakunnallisissa terveysseulonnoissa päädyttiin oletettua selvästi alhaisempiin hiv-tartuntamääriin.

Eteläisestä Afrikasta on lukuisia esimerkkejä matemaattisista laskelmista, joilla on saatu moninkertaisia tartuntamääriä todelliseen tilanteeseen verrattuna. Matemaattisella mallilla arvioitiin vuonna 2003, että Etelä-Afrikan pankkien työntekijöistä 12 prosentilla olisi hi-virus. Suurimpien pankkien tekemässä 29 000 pankkitoimihenkilön hiv-testissä kuitenkin vain kolme prosenttia testatuista todettiin positiivisiksi.

Grahamstownin vankilassa puolestaan hiv-tartunnan saaneiden vankien osuus oli reilu kaksi prosenttia, vaikka lehtitietojen mukaan Etelä-Afrikassa 60 prosenttia vangeista olisi viruksen kantajia.

Malawissa Maailmanpankin raportin mukaan joka seitsemäs opettaja oli menehtymässä aidsiin vuonna 2002. Todellisuudessa koko vuonna kuoli yhteensä alle kolme prosenttia maan opettajista, eikä kuolinsyynä joka kerta suinkaan ollut aids.

Afrikan maiden osalta keskeisenä syynä virheellisiin arvioihin ovat äitiysneuvoloissa otetuista verikokeista saadut virheelliset tulokset. Yleisimmin käytössä olevat hiv-testimenetelmät voivat nimittäin reagoida hiv:n vasta-aineiden ohella myös esimerkiksi malariaan, tuberkuloosiin, tuhkarokkoon, flunssaan, aiempiin rokotuksiin tai raskauteen.

Niinpä positiivinen näyte pitäisi aina testata uudestaan toisella testimenetelmällä tehdyllä varmistuskokeella ennen kuin positiivisesta tuloksesta voidaan olla varmoja. Ensimmäisissä varmistustesteissä usein noin kolmasosa positiivisista näytteistä osoittautuu lopulta puhtaiksi.

Afrikan maissa äitiysneuvoloiden verinäytteistä tehdyissä seulontakokeissa positiivisia näytteitä ei yleensä ole kuitenkaan varmistettu toisella testillä.

Lopputuloksena ovat olleet selvästi yläkanttiin tehdyt arviot ja todellisuutta paljon epätoivoisempi kuva Afrikan maiden aidstilanteesta.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Tietoja ja näkemyksiä Iranista

KU-VIIKKOLEHTI 8.11.2013

Maanpuolustuskorkeakoulussa vierailevana tutkijana työskentelevä iranilais-suomalainen Alan Salehzadeh sai hetkeksi pientä kuuluisuutta, kun hänen Iranin sisä- ja ulkopolitiikkaa käsittelevä tutkimuksensa poistettiin Maanpuolustuskorkeakoulun verkkosivuilta.

Hyllytystä edelsi Iranin suurlähettilään vierailu Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksella. Suurlähettiläs Seyed Rasoul Mousavi oli arvostellut tekstin yleistä sävyä ja tutkimuksessa esitettyjä kiistanalaisia väitteitä. Suurlähettiläs on valtiotieteen tohtori ja toimi ennen Suomeen tuloaan Iranin ulkopoliittisen instituutin johtajana.

Asiasta nousi tietysti pieni kohu. Puolustusministeri Carl Haglund vaati Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorilta selitystä tutkimuksen hyllytyksestä. Korkeakoulu ilmoitti, että sen tutkimuseettinen neuvosto kävisi läpi Salehzadehin tutkimuksen. Kun tutkimuksessa ei lopulta löytynyt huomautettavaa, se palautettiin verkkoon sellaisenaan.

Iran-tutkimuksen hyllytys ja hyllytyksen herättämät kommentit saivat paljon huomiota mediassa, mutta silti ilmeisesti yksikään suomalainen tiedotusväline ei ottanut tehtäväkseen selostaa, mitä tutkimus varsinaisesti pitää sisällään.

Salehzadehin tutkimus Iran’s domestic and foreign policies (Iranin sisä- ja ulkopolitiikka) julkaistiin Maanpuolustuskorkeakoulun strategian laitoksen työpapereiden julkaisusarjassa. Kyseessä on 40-sivuinen esitelmä Iranin hallinnon periaatteista, maan etnisistä ja uskonnollisista vähemmistöistä, naisten asemasta, maan ydinohjelmasta sekä Iranin tämänhetkisistä suhteista muihin Lähi-idän maihin.

Tutkimus on kieltämättä monin paikoin asenteellinen, ja se olisi myös kaivannut kielikorjausta ja kunnollista toimittamista. Lähdeviitteet ovat pääasiassa länsimaiden ja etenkin Yhdysvaltojen valtamediasta.

Siitä huolimatta Salehzadehin tutkimus on mielenkiintoinen tietopaketti Iranin tilanteesta ja taustoista. Erityisesti kappaleet Iranin etnisistä vähemmistöistä ja maan suhteista naapurimaihin Turkkiin, Azerbaidzhaniin ja Irakiin sisältävät paljon kiinnostavia ja vähemmän tunnettuja yksityiskohtia.

Salehzadeh on taustaltaan iranilainen kurdi ja ilmiselvästi vastustaa vuodesta 1979 vallassa ollutta Iranin islamistista hallintoa.

Iranin islamilaisessa järjestelmässä kaikki valta on maan korkeimmalla uskonnollisella johtajalla, ajatolla Ali Khameneilla, joka hallitsee maata vallankumouskaartin ja sen tiedustelupalvelun avustuksella. Jos joku kuvitteli, että uudistusmielisen Hassan Rouhanin valinta maan presidentiksi viime kesänä olisi muuttanut mitään, tämä on Salehzadehin mukaan väärässä.

Salehzadehin mielestä Rouhanin valinta presidentiksi oli vanhoillisen ajatolla Khamenein tietoisen strategian tulosta. Länsimaiden asettamien talouspakotteiden vuoksi Iranin talous on kriisissä. Rouhanin toivotaan nyt onnistuvan saamaan länsimaat neuvotteluihin maan ydinohjelmasta ja hellittämään pakotteita. Rouhani oli ainoa maltillisen siiven islamisti, joka kelpuutettiin presidenttiehdokkaaksi.

Rouhani on kuitenkin ilmoittanut, ettei Iran suinkaan tule luopumaan ydinohjelmastaan eikä myöskään tuestaan Bashar al-Assadin hallinnolle Syyriassa.

Alan Salehzadeh ei näe suurta eroa Iranin vanhoillisten ja uudistusmielisten poliitikkojen välillä, sillä myös uudistusmieliset kannattavat Iranin uskonnollista järjestelmää ja joutuvat toimimaan sen sallimissa puitteissa.

Vuoden 2009 presidentinvaalien jälkeen syntynyt vihreäksi liikkeeksi kutsuttu protestiliike ei Salehzadehin mielestä myöskään esittänyt todellista vaihtoehtoa nykyjärjestelmälle. Vuoden 2009 mielenosoitusten syynä oli ensisijaisesti se, että kaksi uudistusmielistä ehdokasta Mir-Hossein Musavi ja Mehdi Karrubi epäilivät vaalivilppiä.

Vaikka Musavi ja Karrubi eivät suinkaan pyrkineet kumoamaan koko järjestelmää, hallituksen vaihtoa ja demokratiaa kaipaavat iranilaiset lähtivät mukaan mielenosoituksiin, sillä protestiliike soi heille harvinaisen tilaisuuden osoittaa mieltä hallitusta vastaan, Salehzadeh päättelee.

Hänen mukaansa vihreä liike kuihtui kasaan, koska länsimaat eivät antaneet sille selkeää tukea.

Salehzadehin mukaan Iranin todellinen oppositio on hajallaan ja toimii pääasiassa ulkomailta käsin ja internetissä.

Hallitusta vastaan kamppailevat myös useat aseelliset ryhmät, kuten Irakissa leiriä pitävä ja Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n salaa tukema Kansan mujahedin (MEK), Iranin kurdien kapinallisliike PJAK sekä belutšien vähemmistökansan islamistinen vastarintaliike Jundallah.

Salehzadeh korostaa sitä, että 75 miljoonan asukkaan Iranissa vain noin puolet väestöstä on persialaisia ja vastaavasti noin puolet väestöstä jakautuu useisiin eri vähemmistökansoihin, kuten azereihin, kurdeihin, lureihin ja belutšeihin. Silti lain mukaan persia on maan ainoa virallinen kieli, eikä muita kieliä saa käyttää esimerkiksi kouluopetuksessa.

Turkinsukuisista azereista osa vaatiikin itsenäisen Etelä-Azerbaidzhanin perustamista. Samaan aikaan kuitenkin monet azerit ovat kiinteästi mukana Iranin valtapolitiikassa ja esimerkiksi ajatolla Khamenein kotikieli on azeri.

Lainsäädäntö syrjii monin tavoin myös muihin uskontoihin kuin šiiamuslimeihin kuuluvia.

Naisten asemasta mainitsen vain yhden Salehzadehin lukuisista esimerkeistä. Iranin korkeakouluopiskelijoista peräti 60 prosenttia on tätä nykyä naisia, mutta uuden lain mukaan naiset eivät saa opiskella ”naisten luonteelle sopimattomia aineita”, kuten energiatekniikkaa, mekaniikkaa, tietojenkäsittelyä, viestintää, oikeustiedettä, valtio-oppia tai uskontoa.

Salehzadehin Iran-tutkimuksen johtopäätökset eivät näytä perustuvan tutkimuksen muuhun sisältöön. Salehzadeh toteaa, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen läntiset voittajavallat jakoivat Lähi-idän alueet mielivaltaisesti ja ovat sen jälkeen pönkittäneet epädemokraattisia hallitsijoita päästäkseen käsiksi alueen luonnonvaroihin.

Salehzadehin mukaan ”iranilainen kevät” on kuitenkin koittamassa ja aika näyttää, kykenevätkö iranilaiset itse muuttamaan maansa hallintoa vai tarvitsevatko he siihen kansainvälistä apua.