perjantai 31. tammikuuta 2014

Demokraatit vaaleja vastaan

KU-VIIKKOLEHTI 31.1.2014

Thaimaassa äänestetään sunnuntaina parlamenttivaaleissa lievästi sanottuna hämmentävissä merkeissä. Vaaleissa on ehdokkaita 53 puolueesta, ja suuressa osassa maata äänestyksen uskotaan sujuvan rauhallisesti. Median huomio keskittyy kuitenkin maan pääkaupunkiin Bangkokiin, missä oppositiossa olevan Demokraattisen puolueen kannattajat yrittävät estää äänestämisen tukkimalla ihmisten pääsyn äänestyspaikoille.

Hallituksen eroamista vaativat mielenosoittajat ovat olleet Bangkokin kaduilla miltei yhtäjaksoisesti kohta kolmen kuukauden ajan. Mielenosoittajat ovat pysäyttäneet liikenteen kaupungin pääkaduilla, vallanneet ministeriöitä, pystyttäneet konserttilavoja keskelle kaupunkia, piirittäneet ministereiden ja näiden sukulaisten koteja ja uhanneet sulkea Bangkokin pörssin ja lentokentän lennonjohdon.

Suurmielenosoituksiin on osallistunut parhaimmillaan arviolta 150 000 ihmistä – yli kahdeksan miljoonan asukkaan Bangkokissa. Koko Thaimaan asukasluku on 65 miljoonaa.

Protestien rauhoittamiseksi pääministeri Yingluck Shinawatra hajotti joulukuussa parlamentin ja lupasi ennenaikaiset vaalit.

Uudet vaalit eivät kelpaa mielenosoittajille. Protestijohtajaksi ryhtynyt Demokraattisen puolueen entinen pääsihteeri Suthep Thaugsuban sanoo haluavansa palauttaa maahan demokratian nimittämällä maan johtoon ”kansanneuvoston”, jonka jäseniä ei ole tarkoitus valita vaaleilla.

Demokraattinen puolue ei ole voittanut vaaleja Thaimaassa sitten vuoden 1992.

Mielenosoittajat ovat pääasiassa Bangkokin eliittiä ja ylempää keskiluokkaa sekä maksettuja mielenosoittajia maan eteläosista, mistä monet Demokraattisen puolueen johtajista ovat kotoisin.

Mielenosoittajien mukaan Thaimaan ongelmien syynä on maan pääministerinä vuosina 2001–2006 ollut Thaksin Shinawatra. Matkapuhelinbisneksellä rikastunut Shinawatra syöstiin vallasta sotilasvallankaappauksessa ja tuomittiin vuonna 2008 vankeuteen vallan väärinkäytöstä vaimonsa tekemien maakauppojen yhteydessä.

Bangkokin mielenosoittajien mukaan Thaksin johtaa kuitenkin maata edelleen maanpaosta Dubaista käsin. Sotilasvallan päättymisen jälkeen Thaksinin tukema puolue on voittanut Thaimaan parlamenttivaalit jo kahdesti, viimeksi vuonna 2011, jolloin pääministeriksi valittiin hänen pikkusiskonsa Yingluck Shinawatra.

Shinawatrojen hallitukset ovat olleet suosittuja etenkin Thaimaan pohjois- ja koillisosien köyhällä maaseudulla. Thaksinin hallituskaudella köyhyys puolittui ja kaikille thaimaalaisille järjestettiin pääsy terveydenhoitoon alle euron maksua vastaan. Yingluckin hallitus puolestaan nosti minimipalkan seitsemään euroon päivässä ja on maksanut riisinviljelijöille markkinahintaa korkeampaa hintaa.

Bangkokin tämänkertaiset mielenosoitukset saivat alkunsa hallituksen laatimasta armahduslaista. Armahduslaki olisi vapauttanut syytteistä aiempien vuosien protesteihin osallistuneita mielenosoittajia sekä kaikki vuoden 2004 jälkeen poliittisista syistä tuomion saaneet.

Yleinen armahdus olisi mahdollistanut Thaksin Shinawatran paluun Thaimaahan, mutta samalla myös oppositiojohtajat Suthep Thaugsuban ja Abhisit Vejjajiva olisi vapautettu murhasyytteistä. Vuonna 2010 pääministerinä ja varapääministerinä ollessaan Suthep ja Abhisit antoivat sotilaille käskyn tulittaa Thaksin Shinawatraa kannattaneita mielenosoittajia. 90 ihmistä kuoli.

Thaimaan senaatti kuitenkin kumosi marraskuussa parlamentin alahuoneen hyväksymän armahduslain.

Bangkokin mielenosoituksia johtava 64-vuotias Suthep Thaugsuban on menestyneen suurtilallisen perillinen eteläisestä Thaimaasta. Hänen sukunsa omaisuus on peräisin palmuöljyplantaaseista ja rannikon katkarapuviljelmistä.

Bangkok Post -lehden tällä viikolla tekemän haastattelun mukaan Suthepin perhe vastaa suurimmasta osasta mielenosoitusten kustannuksista. Pelkästään konserttilavojen sähkölaskun arvioidaan olevan 12 miljoonaa euroa. South China Morning Post -lehden mukaan mielenosoittajien ylläpitokustannuksiin on mennyt kolmessa kuukaudessa noin kymmenen miljoonaa euroa.

Suthep Thaugsubania ei tunneta Thaimaassa nimenomaan hyvän hallinnon edistäjänä. Mielenosoittajien tulituskäskystä saadun murhasyytteen lisäksi Suthep on ryvettynyt useissa korruptioskandaaleissa.

Vuonna 1994 hän joutui eroamaan maatalousministerin tehtävistä jaettuaan köyhille viljelijöille tarkoitettuja maapalstoja Phuketin provinssin rikkaimmille perheille. Vuonna 2009 varapääministerinä ollessaan hallitus maksoi julkista tukea mediatalolle, jossa hän oli itse osakkaana.

Meneillään olevien protestien johtajana Suthepia vastaan on nostettu maanpetossyyte hänen kehotettua sotilaita ja poliiseja siirtymään mielenosoittajien puolelle.

Torstaina keskusrikospoliisi pyysi tuomioistuinta antamaan pidätysmääräyksen Suthepista ja muista protestijohtajista vaalijärjestelyjen estämistä ja poikkeuslain rikkomuksia koskevien rikosepäilyjen takia. Aiemmin poliisi ei ole tehnyt elettäkään Suthepin pidättämiseksi.

Bangkokin mielenosoittajat suunnittelevat viikonlopuksi taas suurmielenosoituksia, joiden tarkoituksena on estää ihmisten pääsy äänestyspaikoille. Tähän asti Suthep Thaugsuban on kehottanut ihmisiä boikotoimaan sunnuntain vaaleja, mutta vaalipäivän lähestyessä Demokraattisen puolueen rivit ovat alkaneet rakoilla.

Syynä on se, että Thaimaassa on lain mukaan pakko äänestää. Joka jättää äänestämättä vaaleissa, menettää poliittiset oikeutensa eikä saa asettua ehdolle seuraavissa vaaleissa. Tämä lakipykälä huolestuttaa nyt monia mielenosoitusliikkeen taustalla olevia poliitikkoja, joiden ura saattaa olla katkolla, mikäli he itse boikotoivat vaaleja.

Thaimaan vaaleissa on kuitenkin sellainen erikoisuus, että äänestäjät voivat käydä antamassa kieltävän äänen kaikille puolueille ja näiden ehdokkaille. Myös nämä ei-äänet lasketaan ja julkaistaan vaalituloksissa.

Niinpä monet Demokraattisen puolueen politrukit ehdottavat nyt, että ihmiset kävisivät antamassa tyhjän äänen tai laittaisivat rastinsa vaalilipukkeen alalaidassa olevaan ruutuun merkiksi siitä, etteivät kannata minkään puolueen ehdokasta.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Miten Etelä-Sudan ajautui sotaan

KU-VIIKKOLEHTI 17.1.2014

Odotukset olivat suuret, kun Etelä-Sudan itsenäistyi pohjoisesta emämaasta Sudanista kaksi ja puoli vuotta sitten. Viime viikkoina maailman nuorimmasta valtiosta on kuitenkin kantautunut ikäviä uutisia ja maa on ajautunut sisällissotaan.

Entinen vapautusliike, Sudanin kansan vapautusliike SPLM on jakautunut kahtia – presidentti Salva Kiirin kannattajiin ja presidentin vastustajiin. Taisteluja on käyty viime päivinä maan öljyalueilla, jotka presidenttiä vastaan taistelevat joukot valtasivat joulun alla.

Presidentti on kutsunut apuun naapurimaan Ugandan armeijan sotilaita, joita presidentin vastustajat syyttävät nyt napalmin käytöstä siviilejä vastaan.

Etelä-Sudanin konfliktissa on kuukauden aikana kuollut tuhansia ihmisiä.

Aseellinen konflikti käynnistyi joulukuun puolivälissä. Presidentti Salva Kiir syytti entistä varapresidenttiä ja SPLM:n varapuheenjohtajaa Riek Macharia vallankaappausyrityksestä.

Macharin mukaan mitään vallankaappausyritystä ei todellisuudessa ollut, vaan vallankaappaussyytökset olivat tekosyy puhdistuksiin, joissa pidätettiin vapautusliikkeen ja nykyisen valtapuolueen johdon jäseniä, jotka arvostelivat presidenttiä vallan keskittämisestä itselleen ja lähipiirilleen.

Sovintoneuvotteluja käydään parhaillaan Etiopian pääkaupungissa Addis Abebassa. Syrjäytetyn varapresidentin delegaatio vaatii tulitauon ehdoksi, että pidätettynä olevat 11 puoluejohdon jäsentä vapautetaan ja Ugandan joukot vetäytyvät taisteluista. Presidentti Salva Kiir ei ole suostunut vaatimuksiin.

Etelä-Sudanin valtakamppailu ei syntynyt tyhjästä. Presidentti Salva Kiir joutui viime kesänä kovan arvostelun kohteeksi valtapuolue SPLM:n puoluehallituksen kokouksessa.

Puoluehallituksen jäsenten mielestä presidentin henkivartiokaartista oli tehty presidentin yksityisarmeija värväämällä siihen sotilaita vain presidentin kotiseudulta. Kysymyksiä herätti myös presidentinkanslian ulkomailta ottama neljän miljardin dollarin laina, jonka yksityiskohdista ei annettu tietoa puoluehallituksen jäsenille ja ministereille.

Presidentti vastasi arvosteluun erottamalla varapresidentti Riek Macharin ja hallituksen kaikki ministerit. Riek Machar oli tätä ennen ilmoittanut asettuvansa ehdolle SPLM:n seuraavaksi puheenjohtajaksi.

Presidentti Salva Kiir oli jäänyt omassa puolueessaan vähemmistöön. Puoluekokouksen avoimissa vaaleissa hänet olisi todennäköisesti syrjäytetty puolueen puheenjohtajan paikalta, eikä häntä sen jälkeen enää nimettäisi puolueen ehdokkaaksi ensi vuodeksi suunnitelluissa presidentinvaaleissa.

Joulukuun alussa entinen varapresidentti Riek Machar ja joukko muita SPLM:n puoluehallituksen jäseniä järjestivät Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa lehdistötilaisuuden, jossa kertoivat aikeistaan paljastaa presidentin väärinkäytöksiä myöhemmin järjestettävässä tilaisuudessa.

Tätä tilaisuutta ei kuitenkaan ehditty järjestää, sillä joulukuun puolivälissä presidentin henkivartiokaartin nuoremmat upseerit hyökkäsivät kaartin komentajia vastaan. Tämän jälkeen presidentille uskolliset sotilaat tulittivat Riek Macharin asuntoa panssarivaunuilla ja lähtivät kaduille surmaamaan tämän nuer-heimon jäseniä.

Nuer-heimon siviilien joukkomurhien seurauksena nuer-sotilaista koostuvat joukko-osastot karkasivat armeijasta, hyökkäsivät presidentti Salva Kiirin dinka-heimon sotilaita vastaan ja valtasivat maan öljyalueet.

Presidentti ilmestyi televisioon sonnustautuneena täyteen sotilasunivormuun. Hän ilmoitti paljastaneensa vallankaappausyrityksen, mutta vakuutti, että tilanne oli hänen hallinnassaan. Presidenttiä arvostelleet puoluehallituksen jäsenet ja entiset ministerit oli pidätetty ilman oikeudenkäyntiä – eikä heitä vastaan ole vieläkään luettu syytteitä.

Kansainvälinen media on usein taipuvainen pelkistämään Saharan eteläpuolisen Afrikan maiden konfliktit etnisiksi selkkauksiksi tai heimosodaksi. Monien Etelä-Sudanin tilannetta pidempään seuranneiden mielestä presidentti Salva Kiir pyrki nimenomaan lietsomaan etnisten ryhmien välisen aseellisen konfliktin. Tällöin myös uutisointi keskittyisi etniseen vastakkainasetteluun eikä poliittisiin erimielisyyksiin ja niiden taustoihin.

Etelä-Sudanin tämänhetkisillä sotarintamilla vastakkain ovat ennen muuta kahteen suurimpaan heimoon dinkoihin ja nuereihin kuuluvat armeijan sotilaat. Salva Kiiriä väärinkäytöksistä ja itsevaltaisuudesta arvostelevat poliitikot tulevat kuitenkin useista eri etnisistä ryhmistä.

Parhaillaan vangittuna olevista SPLM:n puoluehallituksen jäsenistä viisi kuuluu presidentin dinka-heimoon, kolme Riek Macharin nuer-heimoon ja muut maan pienempiin etnisiin ryhmiin.

Presidentin äänekkäimpien vastustajien joukossa ovat myös Etelä-Sudanin vapautustaistelun isän John Garangin leski, entinen tieministeri Rebecca Nyandeng de Mabior, sekä John Garangin vanhin poika Mabior Garang, joka työskentelee Juban kansainvälisen koulun rehtorina. John Garang oli dinka, ja dinkoja ovat myös kaikki hänen perheenjäsenensä.

Olin itse paikan päällä Etelä-Sudanin pääkaupungissa Jubassa tammikuussa kolme vuotta sitten, kun eteläsudanilaiset äänestivät karnevaalitunnelmissa maan itsenäisyydestä.

Takana oli pitkä sisällissota Sudanin islamistihallitusta vastaan, joka halusi ulottaa islamilaiset šaria-lait koskemaan myös maan kristinuskoisia eteläosia.

Itsenäisen Etelä-Sudanin uskottiin voivan päästä lyhyessä ajassa omille jaloilleen huomattavien öljyvarojensa ansiosta. Ennen etelän itsenäisyyttä Sudan oli Afrikan kolmanneksi suurin öljyntuottaja ja 80 prosenttia öljystä oli peräisin Etelä-Sudanin maaperästä.

Riippuvuus öljytuloista on kuitenkin kiihdyttänyt kilpailua vallasta ja öljytulojen hallinnasta, eivätkä öljytulot ole hyödyttäneet maaseudulla miltei kivikautisissa oloissa elävää kansan enemmistöä.

Julkisista palveluista ovat huolehtineet pääasiassa ulkomaiset avustusjärjestöt. Monien eteläsudanilaisten mielestä osasyyllisiä maan ahdinkoon ovat myös hallituksen suurimmat tukijat Yhdysvallat ja EU, jotka eivät ole puuttuneet maan johdon korruptoitumiseen riittävän päättäväisesti.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Aasia nousee jälleen

KU-VIIKKOLEHTI 3.1.2014

Lueskelin Le Monde diplomatique -lehden ja Into Kustannuksen uutta Maailmanpolitiikan Atlasta joulun alla paluumatkalla Thaimaasta. Pitkä lento vierähti joutuisasti ranskalaistutkijoiden artikkeleiden ja kirjan lukuisien mielenkiintoisten karttojen ja diagrammien parissa.

Opuksen läpileikkaavana teemana on, että globaalit valta-asetelmat ovat muuttumassa rajusti ja vanhat maailmanmahdit Eurooppa ja Yhdysvallat saavat luvan väistyä uusien valtojen tieltä.

Kylmän sodan päättymistä seurannut yksinapainen maailmanjärjestys on kirjoittajien mukaan vaihtunut moninapaiseksi maailmaksi, jossa myös Kiinalla, Intialla, Venäjällä ja Brasilialla on monessa asiassa painava sanansa sanottavanaan.

Aasian maiden nousua kuvaa kirjan alkusivuilta löytyvä maailmankartta, jossa kehittyvät taloudet on väritetty vihreiksi. Aasia ja Venäjä muodostavat kartan keskellä katkoviivalla merkityn, pääasiassa vihreänä kuultavan soikeanmuotoisen alueen, jota kartantekijä kutsuu ”Aasian munaksi”. Tämä Siperiasta Indonesiaan ulottuva alue on karttatekstin mukaan maailman uusi voimakeskus. Alueella asuu kaksi kolmasosaa maailman väestöstä ja talous kasvaa nopeasti.

Se, että Kiinasta on tullut teollisuustuotannon suurvalta, ei liene kenellekään mikään uutinen. Tilastofaktoja saa kerätä Maailmanpolitiikan Atlaksen eri artikkeleista, kartoista ja taulukoista. Kiina tuottaa 80 prosenttia maailman digikameroista, 50 prosenttia maailman kännyköistä ja kaikkiaan kolmasosan maailman elektroniikkatuotannosta.

Kiina on myös maailman suurin autojenvalmistaja – Japanin edellä. Maa tuottaa 44 prosenttia maailman teräksestä.

Maailman kymmenestä suurimmasta satamasta seitsemän sijaitsee Kiinassa. Kaukoidän maista listalle mahtuvat myös Singapore ja Etelä-Korean Busan.

80 prosenttia Persianlahden maiden öljystä viedään Aasian maihin, ennen muuta Kiinaan, Japaniin ja Intiaan.

Kolme neljäsosaa rakenteilla olevista uusista ydinvoimaloista löytyy neljästä maasta: Kiinasta, Venäjältä, Intiasta ja Etelä-Koreasta.

Intiassa, Kiinassa ja Japanissa tuotetaan vuosittain yli neljä kertaa enemmän elokuvia kuin Yhdysvalloissa.

Thaimaassa taas on enemmän matkapuhelinliittymiä kuin maassa on asukkaita. Lähes joka kolmas thaimaalainen omistaa älypuhelimen.

Maailman hahmottamiseen käytetyissä käsitteissä olisi päivittämistä, kun teollisuusmaiden osuus maailman teollisuustuotannosta on pudonnut kymmenessä vuodessa 60 prosentista 46 prosenttiin. Tätä nykyä yli puolet maailman teollisuustuotteista valmistetaankin niin sanotuissa kehitysmaissa.

Thaimaassa asuva suomalaiskollega totesi, että vasta Thaimaassa hän ymmärsi, miten vähän me länsimaissa tiedämme maailmasta. Thaimaassa keksittiin energiajuoma Red Bull, maan koululaisille jaettiin tänä vuonna omat taulutietokoneet ja pääkaupungissa Bangkokissa on kuudenneksi eniten pilvenpiirtäjiä maailmassa.

Myös Thaimaa luokitellaan kehitysmaaksi, tosin ylemmän keskitulon maaksi, jossa asukasta kohti laskettu bruttokansantulo on alle 9 000 euroa vuodessa. Thaimaan maaseudulla ja kaupunkien reuna-alueilla lähes kaksi miljoonaa ihmistä elää täydellisessä köyhyydessä alle eurolla päivässä.

Maailmanpolitiikan Atlaksen ajatus Venäjän ja Aasian kattavasta ”Aasian munasta” vaikutti järkeenkäyvältä ainakin Hua Hinin rannalla. Turisteja näytti olevan eniten juuri Venäjältä ja Aasian maista Etelä-Koreasta, Kiinasta tai Taiwanista.

Thaimaalainen päivälehti The Nation julkaisi viime kuussa oman erikoisliitteen Venäjästä. Kansainvälisen politiikan lisäksi liitteessä kerrottiin Siperian buddhalaiskulttuurista ja venäläisestä naisten thainyrkkeilymestarista Anastasia Jankovasta.

Kaukoidän nouseva taloudellinen mahti tulee tietysti nähdä osana maailmanlaajuista kauppajärjestelmää. Maailmanpolitiikan Atlas huomauttaa, että puolet Kiinan viennistä koostuu ulkomaisten ylikansallisten yhtiöiden tuotteista. Ei ihme, että konttikuljetusten määrä maailman merillä on viisinkertaistunut sitten vuoden 1990.

Kiinan rooli tuotantoketjussa on kuitenkin muuttumassa teollisuustyöläisten palkkojen nousun myötä. Elektroniikkateollisuuden ja tossufirmojen alihankkijat etsitään nyt usein halvemman työvoiman maista.

Vaikka Kiina lähetti vastikään luotaimen kuuhun ja maa esittää aluevaatimuksia Etelä-Kiinan merellä, Yhdysvaltojen sotilasvalta on edelleen ylivoimainen. Yhdysvalloilla on yli 700 sotilastukikohtaa eri puolilla maailmaa – 95 prosenttia kaikkien maiden ulkomailla olevista tukikohdista.

Mutta missä maailman maassa onkaan tällä hetkellä eniten ulkomaille sijoitettuja yhdysvaltalaisia sotilaita? Ei suinkaan Afganistanissa, vaan Japanissa, missä Yhdysvalloilla on 50 000 sotilasta 84 tukikohdassa. Myös Etelä-Koreassa on lähes 30 000 amerikkalaissotilasta.

Aasian maiden ja Venäjän ohella Maailmanpolitiikan Atlaksen artikkeleissa käsitellään myös Turkin, Brasilian ja Etelä-Afrikan kasvavaa taloudellista valtaa sekä vasemmistohallitusten uutta nousua Latinalaisen Amerikan maissa.

Yhtenä osoituksena siirtymisestä moninapaisempaan maailmaan on pidetty sitä, että johtavien teollisuusmaiden G8-kokousten sijasta on ruvettu järjestämään G20-maiden huippukokouksia, joissa mukana ovat myös etelän suurimmat talousmahdit. Maailmanpolitiikan Atlaksen mielestä G20-ryhmä tanssii kuitenkin pitkälti Yhdysvaltojen ja Euroopan maiden pillin mukaan.

Kirjassa on omat lukunsa myös eri puolilla maailmaa meneillään oleville aseellisille konflikteille. Lähi-idän tilannetta, Afrikan sarven maiden konflikteja ja Meksikon huumesotaa käsittelevät kirjoitukset ovat ikävä kyllä tiedoiltaan jo vanhentuneita. Kirjan ranskankielinen alkuteos ilmestyi vuoden 2012 alussa ja perustuu kahden tai kolmen vuoden takaisiin tietoihin.

Teoksen harmittavin puute on kuitenkin se, että ranskalaistutkijat kirjoittavat koukeroisesti ja suomenkielinen käännös kaipaisi kunnollista toimittamista. Uskottavuutta nakertavat myös käännöksessä tulleet virheet. Afrikan maat Niger ja Nigeria menevät sekaisin, YK:n rauhanturvaajia kutsutaan rauhanpuolustajiksi ja Somalian islamistiliike Al-Shabaab esiintyy nimellä "chebabat".