keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Afrikka nousee

KU-VIIKKOLEHTI 2.1.2015

Afrikan maissa talous kasvaa kovaa vauhtia. Tansanian kaupallisessa pääkaupungissa Dar es Salaamissa vaurastumisen merkkejä on vaikea välttää. Joka puolella rakennetaan – laitakaupungilla asuintaloja ja kaupungin keskustassa korkeita, kiiltäviä pilvenpiirtäjiä.

Matkapuhelinala on iso tekijä, älypuhelimia ja liittymiä myyvistä prameista liikkeistä puheaikaa kauppaaviin kioskeihin.

Aamuruuhkassa näkee aiempaakin enemmän citymaastureita, halvat kiinalaiset moottoripyörät ovat uudempi ilmiö. Myös pikaruokapaikat ovat tulleet jäädäkseen, tuoreimpana tulokkaana sushia tarjoava ketju.

Liikeyrityksistä kaikkein parhaiten menestyvät sementinvalmistajat, maalitehtaat, pankit, puhelinoperaattorit ja panimot. Irlantilaista Guinness-olutta myydään tänä päivänä enemmän Afrikassa kuin Irlannissa ja Britanniassa.

Markkinointialalla on ymmärretty, että myös vähävaraiset ovat kuluttajia. Tansaniassa viimeisimpiä myyntivaltteja näyttäisivät olevan bakteereja tappavat saippuat ja erikokoisissa myyntipakkauksissa kullekin kuluttajaryhmälle kaupattava ruokaöljy.

Kansainväliset sijoittajat ja taloustutkijat ovat olleet tietoisia Afrikan maiden kasvupotentiaalista jo pidemmän aikaa. Talouslehti The Economist julkaisi kolme vuotta sitten Afrikan talouskasvusta kertovan kansijutun otsikolla Africa Rising, Afrikka nousee. Tästä sanaparista onkin tullut kansainvälisten talouskokouksien iskulause, jonka avulla houkutellaan yhä uusia kaupallisia sijoituksia etenkin Saharan eteläpuolisen Afrikan maihin.

Vuonna 2013 Afrikan maihin tehtiin ulkomaisia sijoituksia 57 miljardin dollarin edestä, kaksi kertaa enemmän kuin maanosan maille myönnettiin kehitysapua. Kaupalliset investoinnit ohittivat kehitysavun määrän jo vuosituhannen vaihteessa.

The Economistin jutussa lueteltiin Afrikan maiden talouksien hurjia kasvuprosentteja sekä tilastolukuja myös maanosan maiden välillä käydyn kaupan kasvusta. Jutun mukaan Afrikan väestöjakauma on hyvin otollinen yhä jatkuvalle kasvulle, kun tämän päivän afrikkalaiset lapset ja nuoret saavuttavat parhaan työikänsä seuraavan parinkymmenen vuoden aikana.

Yhtenä esimerkkinä totuttujen ennakkoluulojen vanhentumisesta lehti mainitsi Etiopian, joka muistetaan tuhoisasta nälänhädästään 1980-luvulla, jolloin rocktähdet keräsivät hyväntekeväisyyskonserteilla rahaa Etiopian hätääkärsivien avuksi. Tämän päivän Etiopia on yksi maailman suurimmista lihakarjan tuottajista, ja maa on kuulunut jo vuosien ajan maailman nopeimmin kasvavien talouksien joukkoon.

Kaikkiaan lähes parikymmentä mustan Afrikan maata ylsi viime vuonna yli kuuden prosentin talouskasvuun. Joissain maissa kasvu johtuu mineraalien, öljyn ja maakaasun kysynnän lisääntymisestä ja kaivostuotteiden hinnannoususta.

Afrikan maiden maaperästä löytyy yli puolet maailman kullasta, yli kolmasosa maailman timanteista ja suurin osa maailman platinasta ja koboltista.

Tansanian ja Mosambikin rannikon edustalla merenpohjasta löytyneiden valtavien maakaasuvarantojen ansiosta näistä maista saattaa tulla lähivuosikymmeninä maailman suurimpia maakaasun tuottajia.

Sijoittajat eivät kuitenkaan kilpaile pelkästään Afrikan luonnonvaroista vaan ennen muuta suurista kasvavista kulutusmarkkinoista.

Intialaissyntyinen markkinointiguru Vijay Mahajan on todennut, että jos Afrikka olisi maa, se olisi maailman seitsemänneksi suurin talousmahti, isompi kuin Venäjä, Brasilia tai Intia.

Afrikan maissa on yli 600 miljoonaa matkapuhelimen omistajaa, enemmän kuin Euroopassa tai Yhdysvalloissa.

Kahdeksan Afrikan maata on jo nyt rikkaampia kuin Kiina, asukasta kohti lasketulla bruttokansantuotteella mitattuna.

Joissain tapauksissa talousoptimismi voi kuulostaa liioitellulta. East African -lehti kertoi vastikään ugandalaisesta hankkeesta ruveta valmistamaan hybridiautoja paikallisille markkinoille vuoteen 2018 mennessä.

Naapurimaa Ruanda puolestaan suunnittelee maan bruttokansantuotteen nelinkertaistamista vuoteen 2020 mennessä panostamalla ennen muuta tietotekniikkaan. Oppia on haettu Singaporesta.

Nigeria taas kaavailee ensimmäistä miehitettyä kuulentoa vuonna 2030 yhteistyössä Kiinan avaruusohjelman kanssa.

Samaan aikaan useimmissa Afrikan maissa jopa perusinfrastruktuuri vaatii kunnostamista ja laajentamista, jotta edes osa maanosan asukkaiden unelmista voidaan toteuttaa. Tällä hetkellä koko Afrikan sähköntuotanto vastaa suuruudeltaan Espanjan sähköntuotantoa, vaikka Afrikan maissa on yli 20 kertaa enemmän asukkaita kuin Espanjassa.

Markkinamiehet osaavat nähdä myös ongelmissa uusia kaupallisia mahdollisuuksia. Afrikan maiden energiantuotannossa uskotaan olevan valtavat markkinat lähivuosina, kun uusien öljy- ja kaasulöytöjen lisäksi hyödynnetään myös uusiutuvaa energiaa, aurinkoa, vettä, tuulta, maalämpöä ja biopolttoaineita.

Isompi ongelma liittyy talouskasvun hyötyjen jakautumiseen. Talouskasvun rinnalla nimittäin myös taloudellinen eriarvoisuus on lisääntymässä useimmissa Afrikan maissa. Afrikka on maailman toiseksi epätasa-arvoisin maanosa, heti Latinalaisen Amerikan jälkeen.

”Tämän päivän Afrikassa pieni neljän prosentin suuruinen osuus maanosan koko väestöstä ansaitsee suurimman osan Afrikan maiden tuloista”, toteaa YK:n Afrikan talouskomission johtajiin kuuluva nigerialainen Said Adejumobi, joka kirjoitti aiheesta syksyllä New African -lehteen.

Rikkaat ovat siis rikastuneet myös Afrikassa, ja samalla myös kaupunkien valkokaulustyöläisistä koostuva keskiluokka on vaurastunut ja sen ostovoima on kasvanut. Toistaiseksi talouskasvu ei kuitenkaan kosketa maaseudulla asuvaa väestön enemmistöä tai kaupunkien työttömiä.

Adejumobin mielestä Afrikan maiden hallitusten pitäisikin aktiivisesti tukea kotimaista pienteollisuutta ja paikallisia yrittäjiä, jotka luovat työpaikkoja. Hallitusten tulisi hänen mielestään myös pitää paremmin huolta yhteiskunnan huono-osaisista, jotta kaikki pääsisivät nauttimaan talouskasvusta – vaikka menestyjät saavatkin enemmän kuin muut.

”Tämä on ollut pohjoismaisen kapitalistisen kehitysmallin voima”, Adejumobi kirjoittaa.

perjantai 19. joulukuuta 2014

Miksi Kenian presidentti vapautettiin syytteistä

KU-VIIKKOLEHTI 19.12.2014

Haagissa sijaitseva Kansainvälinen rikostuomioistuin (ICC) yritti yli neljän vuoden ajan selvittää, mitä Keniassa todella tapahtui vuoden 2007 lopussa pidettyjen vaalien jälkeisissä etnisissä väkivaltaisuuksissa ja mikä oli maan nykyisen presidentin Uhuru Kenyattan rooli joukkomurhien järjestämisessä.

Väkivaltaisuuksissa kuoli 1 200 ihmistä, useita satoja naisia raiskattiin ja 600 000 ihmistä joutui pakenemaan kodeistaan.

Oikeudenjakamisen irvikuvaksi muuttunut kädenvääntö Kenian hallituksen ja Haagin rikostuomioistuimen välillä puhallettiin poikki toissa viikolla, kun ICC:n pääsyyttäjä Fatou Bensouda luopui syytteistä Uhuru Kenyattaa vastaan. Oikeudenkäynnin alkamista oli tätä ennen lykätty viisi kertaa.

Juttu raukesi ennen muuta Kenian hallituksen yhteistyöhaluttomuuden vuoksi. Syyttäjän mukaan presidentti Kenyattan lähipiiri oli luonut maahan pelon ilmapiirin. Syyttäjän avaintodistajat lahjottiin pysymään hiljaa, ja toiset kieltäytyivät todistamasta, koska pelkäsivät oman tai läheistensä turvallisuuden puolesta. Useita potentiaalisia todistajia surmattiin.

ICC:n rikostutkijoita ei päästetty paikan päälle kuulustelemaan poliiseja ja silminnäkijöitä, eikä tuomioistuin saanut haltuunsa Kenian viranomaisilta pyydettyjä puhelu- tai pankkitietoja.

Viranomaiset ovat olleet yhtä vastahakoisia auttamaan Haagin rikostuomioistuinta varapresidentti William Ruton jutun tutkinnassa.

Ruto ja Kenyatta olivat vuoden 2007 vaaleissa eri puolilla poliittista rintamaa, mutta ICC:n heitä vastaan nostamien syytteiden jälkeen he liittyivät yhteen ja käynnistivät näyttävän kampanjan tuomioistuinta vastaan, joka heidän mukaansa yritti repiä auki haavoja ja pakottaa Afrikan maat juoksemaan länsimaiden pillin mukaan.

Pitkälti juuri ICC:n vastaisen kampanjan ansiosta Kenyatta ja Ruto voittivat viime vuonna Kenian presidentinvaalit ja valittiin presidentiksi ja varapresidentiksi. Kenyatta kuuluu Kenian suurimpaan heimoon kikujuihin ja Ruto puolestaan kalenjineihin.

Kansainvälinen rikostuomioistuin nimesi vuonna 2010 kaikkiaan kuusi kenialaista, joita syytettiin vuoden 2007 vaalien jälkeisten väkivaltaisuuksien järjestämisestä ja rikoksista ihmisyyttä vastaan. Kenyattan ja Ruton lisäksi syytteet luettiin kahdelle entiselle ministerille, paikallisradion toimittajalle ja entiselle poliisijohtajalle.

Rutoa lukuun ottamatta kaikkien muiden syytteet ovat toistaiseksi rauenneet.

Epäiltyjä vastaan luetut syytteet olivat vakavia, ja rikostuomioistuimen esikäsittelyssä todisteet vaikuttivat pitäviltä.

Vilpillisten vaalien jälkeisissä väkivaltaisuuksissa kalenjin-heimon iskujoukot hyökkäsivät kikuju-heimon siviilejä vastaan ja kikujuihin kuuluvat joukot puolestaan surmasivat ja raiskasivat kalenjinejä ja luo-heimon jäseniä. Hyökkäykset olivat puolin ja toisin johtavien poliitikkojen suunnittelemia.

Haagin rikostuomioistuimessa Uhuru Kenyattaa syytettiin osallisuudesta murhiin, raiskauksiin ja ihmisten ajamiseen pois kotisijoiltaan.

ICC:n esikäsittelyssä todettiin, että Kenyatta oli marraskuun 2007 ja tammikuun 2008 välisenä aikana suunnitellut yhdessä kikujujen rikollisjärjestön Mungikin kanssa aseellisia hyökkäyksiä kalenjin- ja luo-heimoihin kuuluvia oppositiopuolueen kannattajia vastaan Nakurun ja Naivashan kaupungeissa pitääkseen kikuju-heimoon kuuluvan presidentti Mwai Kibakin vallassa.

”Väärään heimoon kuuluvilta miehiltä hakattiin pää poikki. Naisia joukkoraiskattiin, valeltiin lamppuöljyllä ja sytytettiin palamaan. Myös lapsia poltettiin elävältä. Tuhansia koteja ja pieniä liikerakennuksia ryöstettiin ja tuhottiin”, kuvaili väkivaltaisuuksien uhrien asianajaja Fergal Gaynor.

Syyttäjän hankkimat todistajat kertoivat yhtäpitävästi pääkaupungissa Nairobissa presidentin virka-asunnolla ja eräällä yksityisklubilla järjestetyistä tapaamisista Uhuru Kenyattan, presidentti Kibakin, johtavien kikuju-heimon poliitikkojen ja rikollisjärjestö Mungikin jäsenten välillä.

Mungikin iskuryhmät lupasivat liittyä mukaan väkivaltaiseen kampanjaan puolustamaan istuvan presidentin ja kikujujen valta-asemaa, mikäli viranomaiset lopettavat Mungikin jäsenten vainoamisen ja heidän johtajansa vapautetaan vankilasta.

Todistajien mukaan 30.12.2007 presidentin virka-asunnolla pidetyssä tapaamisessa Uhuru Kenyatta totesi, että hänellä oli ”keinot mobilisoida kansansa mahdollisia tilanteita varten”. Todistajien mukaan hän antoi salkullisen rahaa Nakurun alueen poliitikoille aseiden ostamiseen paikallisille Mungikin jäsenille ja toisen salkullisen tapaamisessa mukana olleille Mungikin jäsenille Naivashan väkivaltaisuuksien järjestelyihin.

Uhuru Kenyatta on Kenian ensimmäisen presidentin Jomo Kenyattan poika ja yksi koko Afrikan rikkaimmista miehistä.

Rikostuomioistuimen syyttäjän mukaan Kenyatta käytti väkivaltaisuuksien rahoittamiseen yhteensä noin 50 miljoonaa sillinkiä, mikä vastaa puolta miljoonaa euroa. Kenian hintatasoon nähden summan arvo on kuitenkin noin kymmenkertainen.

Syyttäjän todistusaineisto tapaamisista Mungikin jäsenten kanssa perustui pitkälti kolmen paikalla olleen todistajan kertomaan. Vuosi sitten joulukuussa kaikki kolme todistajaa kuitenkin muuttivat kertomuksiaan ja ilmoittivat, etteivät olleet läsnä näissä kokouksissa. Yksi todistajista kertoi saaneensa lahjuksia, jotta hän muuttaisi kertomustaan.

Raiskauksista kertoneet naiset kieltäytyivät todistamasta pian sen jälkeen kun Kenyattan puolustustiimi sai tietoonsa naisten henkilöllisyydet. Todistajien kaikkoaminen pakotti lopulta ICC:n pääsyyttäjän luopumaan syytteistä.

Presidentti Kenyattan vastainen prosessi saattaa kuitenkin jatkua nimenomaan Kenian viranomaisten venkoilun vuoksi. Syytteistä luopumista edeltäneessä oikeudenistunnossa ICC:n tuomarit totesivat Kenian yhteistyöhaluttomuuden sotivan tuomioistuimen sääntöjä vastaan.

Syyttäjä Fatou Bensouda on valittanut tuomarien päätöksestä olla viemättä asiaa ICC:n jäsenmaiden kokouksen käsiteltäväksi. Jos jäsenmaa ei suostu yhteistyöhön tuomioistuimen kanssa, muiden maiden tulee pyrkiä taivuttelemaan vastahakoista maata yhteistyöhön tarvittaessa vaikka pakotteiden uhalla.

perjantai 5. joulukuuta 2014

Paljastuksia öljyvuodoista

KU-VIIKKOLEHTI 5.12.2014

Nigerjoen suiston öljyalueiden ympäristökatastrofi on saanut enemmän huomiota ulkomailla kuin paikan päällä Nigeriassa. Shell ja muut maassa toimivat öljy-yhtiöt ovat onnistuneet tehokkaasti vaientamaan öljyntuotannon epäkohtia koskevan kriittisen keskustelun Nigerian mediassa.

Tänä vuonna paikalliset toimittajat ovat kuitenkin tehneet useita paljastuksia öljy-yhtiöiden työntekijöiden roolista vakavissa öljytuhoissa Nigerjoen suistoalueella.

Today’s News Now -lehden viime kuussa julkaistun tutkivan reportaasin mukaan italialaisen öljy-yhtiön Agipin työntekijät ovat palkanneet paikallisia nuoria sabotoimaan suistoaluetta halkovia öljyputkia, jotta yhtiön urakoitsijat saisivat rahat hinnakkaista puhdistusurakoista.

National Network -lehti puolestaan kertoi Shellin urakoitsijoiden ja armeijan erikoisjoukkojen yhteistuumin tekemistä öljyvarkauksista ja näitä seuranneesta putkiräjähdyksestä Ogonimaassa.

Nämä molemmat jutut syntyivät suomalaisen kehitysyhteistyön tuella. Paljastuksia tehneet toimittajat osallistuivat vuosi sitten Viestintä ja kehitys -säätiö Vikesin ja ympäristöjärjestö Environmental Rights Actionin järjestämään tutkivan ympäristöjournalismin työpajaan Port Harcourtissa Nigeriassa.

Paikallisten toimittajien juttuideoita ja tutkimussuunnitelmia työstettiin kurssilla nigerialaisten kouluttajien ja suomalaistoimittaja Hanna Nikkasen ohjauksessa. Kurssin päätteeksi osanottajat saivat myös pienen apurahan matkakuluihin ja kenttätyöhön öljyalueen kylissä.

Today’s News Now -lehden toimittajan Ebiowei Lawalin reportaasi antaa karun kuvan paikallisten asukkaiden epätoivosta Kalaban kylässä Nigerjoen suistossa lähellä Yenagoan kaupunkia.

Öljy-yhtiö Agip on porannut alueella öljyä vuodesta 1986, ja ikääntyneiden öljyputkien ruostumisesta johtuvia putkivuotoja sattuu harva se päivä. Vesistöjen ja viljelymaiden saastumisen vuoksi alueella ei voi enää kalastaa ja viljellä maata.

Mikäli öljyvuodon syynä ovat vialliset putket, öljytuhojen puhdistaminen tulisi antaa paikallisten asukkaiden perustaman oman puhdistusfirman tehtäväksi ja alueen asukkaille pitäisi maksaa vahingonkorvausta tuhotuista viljelymaista.

Useimmiten Agip kuitenkin kiistää putkien ruostumisesta johtuvat öljyvuodot ja väittää paikallisten asukkaiden tarkoituksellisesti sabotoineen putkia. Tällöin puhdistusurakka jää yhtiön vastuulle eikä öljytuhoista makseta korvauksia tuhottujen peltotilkkujen omistajille.

Öljytuhoja ei yleensä puhdisteta kunnolla eikä putkirikkoja myöskään korjata kunnolla, sillä seurauksella että öljyvuotoja sattuu usein samassa kohdassa monta kertaa peräkkäin.

Pahimmassa tapauksessa Agipin urakoitsija maksaa paikallisille tai naapurikylien työttömille nuorille rahaa siitä, että nämä poraavat reikiä öljyputkiin. Muualta kotoisin oleva urakoitsija saa puhdistusurakan, joka koituu viime kädessä Nigerian hallituksen maksettavaksi.

National Network -lehden nuori naistoimittaja Blessing Ibunge lähti Ogonimaahan Bodon jokialueelle tutkimaan alueella sattuneita lukuisia öljyvuotoja ja putkiräjähdyksiä.

Shell ei ole porannut öljyä Ogonimaassa sitten vuoden 1993, jolloin alueen asukkaat häätivät öljyjätin mailtaan kirjailija Ken Saro-Wiwan johtamassa väkivallattomassa kansannousussa. Nigerian silloinen sotilashallitus vangitsi Saro-Wiwan ja teloitti hänet hirttämällä vuonna 1995 yhdessä kahdeksan muun ogoniaktivistin kanssa.

Ogonimaata halkovat edelleen Shellin öljyputket, jotka kuljettavat raakaöljyä Nigerjoen suiston öljykentiltä Bonnyssa Atlantin rannikolla sijaitsevaan öljysatamaan.

Yksi maailmanhistorian pahimmista öljyonnettomuuksista sattui Bodon jokialueella vuonna 2008, kun Shellin öljysatamaan johtava Trans Niger -öljyputki antoi periksi ja ympäristöön suihkusi satoja tuhansia tynnyreitä korkeapaineistettua raakaöljyä.

Öljytuhon alle jäi lähes sata neliökilometriä mangroverämettä. Kalat ja muut merenelävät kuolivat, ja 30 000 kalastajaa menetti elinkeinonsa.

Vielä kuusi vuotta onnettomuuden jälkeen öljytuhoja ei ole puhdistettu eikä kyläläisille ole maksettu vahingonkorvauksia. Asukkaat eivät tyytyneet Shellin esittämään 5 000 euron suuruiseen korvaustarjoukseen. Tapauksesta käydään parhaillaan oikeutta Englannissa.

Bodon kohdalla sattuneet putkionnettomuudet ovat kuitenkin jatkuneet. Viime vuoden kesäkuussa Trans Niger -öljyputki räjähti ja ympäristöön vuoti taas tuhansia tynnyreitä raakaöljyä. Putkea pitkin kuljetetaan päivittäin lähes 200 000 tynnyriä öljyä.

Toimittaja Blessing Ibungen tutkimusten mukaan putkiräjähdystä edelsi kymmenen päivää aiemmin sattunut öljyvuoto, joka johtui siitä, että Shellin kahden eri huoltourakoitsijan työntekijät olivat poranneet 70 sentin paksuiseen putkeen reikiä öljyn varastamiseksi ja salakuljettamiseksi ulkomaille.

Yöllistä operaatiota vartioivat armeijan erikoisjoukkojen sotilaat ja Shellin oman poliisiyksikön miehet, jotka estivät asukkaiden pääsyn alueelle.

Sotilaat pidättivät neljä paikallisen ympäristöjärjestön aktivistia, jotka yrittävät päästä tutkimaan ympäristövahinkoja.

Paikalliset asukkaat olivat kuitenkin nähneet alueella useita Shellin urakoitsijoiden omistamia proomuja, joihin oli lastattu suuria säiliöitä. Järjestäytyneissä öljyvarkauksissa öljyputkessa kulkevaa raakaöljyä juoksutetaan letkuilla putken vuotokohdasta suoraan proomuissa odottaviin säiliöihin.

Viranomaisten arvion mukaan noin kymmenesosa Nigeriassa poratusta öljystä varastetaan suoraan putkista ja salakuljetetaan ulkomaille.

Öljyvarkauksia seuranneessa putkiräjähdyksessä kuoli useita huoltoyhtiön työntekijöitä, ja lopulta armeijan erikoisjoukot myös pidättivät kahdeksan Shellin huoltoyhtiön työntekijää.

Kuukausia myöhemmin vuotopaikalla käynyt Blessing Ibunge oli vakuuttunut siitä, että putkeen tehdyt reiät olivat ammattilaisten poraamia.

”Urakoitsijat tienaavat ensin rahaa myymällä varastamansa öljyn, ja sen lisäksi öljy-yhtiöt vielä maksavat heille siitä, että he puhdistavat öljyvahingot, jotka ovat itse aiheuttaneet”, Ibunge kirjoittaa.