keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kuka ostaa Isisin öljyä?

KU-VIIKKOLEHTI 23.12.2015 

Talouslehti Financial Times kertoi lokakuussa öljyrekkojen jonosta Al-Omarin öljykentillä Islamilaisen valtion Isisin hallitsemalla alueella Syyrian itäosassa lähellä Irakin vastaista rajaa. Ulkomaiset hävittäjäkoneet lensivät tankkiautojen ylitse, mutta eivät häirinneet öljykauppaa.

Öljyn kysyntä oli aiemmin syksyllä niin suurta, että rekkajono oli parhaimmillaan kuusi kilometriä pitkä. Maantien varrelle oli pystytetty kojuja, joissa myytiin falafelejä ja teetä rekkamiehille, jotka odottivat päiväkausia pääsyä täyttämään säiliönsä raakaöljyllä.

”Öljy on mustaa kultaa, jolla rahoitetaan Isisin mustaa lippua”, Financial Times kirjoitti.

”Öljyn avulla Isis rahoittaa sotakoneistoaan, tuottaa sähköä ja antaa fanaattisille jihadisteille voimaa taistella naapureitaan vastaan.”

Isisin hallitsemilla alueilla Syyriassa ja Irakissa porataan päivittäin lähes 50 000 barrelia öljyä. Osa öljystä jalostetaan dieseliksi ja käytetään autojen, rekkojen ja sähkögeneraattorien polttoaineena Isisin hallitsemilla alueilla.

Loput salakuljetetaan naapurimaihin Turkkiin, Iraniin ja Jordaniaan. Turkkiin myydystä öljystä huomattava osa päätyy muutaman mutkan kautta maailmanmarkkinoille.

Yhdysvaltalaisen energia- ja sotilasalan tutkimuslaitoksen IHS:n mukaan Isis nettosi öljynviennistä viime vuonna 800 miljoonaa dollaria. Öljyn hinnan laskun vuoksi voitot jäävät tänä vuonna noin 500 miljoonaan dollariin. IHS:n tuoreen raportin mukaan öljytulot kattavat 43 prosenttia Isisin kaikista tuloista. 

Öljykauppa on saanut jatkua melko vapaasti lähes viime päiviin saakka. Financial Timesin mukaan amerikkalaishävittäjät tekivät viime vuoden elokuun ja tämän vuoden lokakuun välisenä aikana 10 600 ilmaiskua Isisin hallitsemille alueille Syyriassa ja Irakissa, mutta näistä iskuista vain 196 kohdistui öljyinfrastruktuuriin, lähinnä jalostamoihin ja öljysäiliöihin.

Isis valvoo öljynporausasemia ja saa voittonsa myymällä raakaöljyä yksityisille kuljetusyrittäjille. Porausasemilla työskentelee irakilaisia ja syyrialaisia öljyalan insinöörejä, jotka säilyttivät työpaikkansa Isisin vallattua öljyalueet.

Öljyn jalostus tapahtuu tänä päivänä paikallisten pienyrittäjien kyhäämissä alkeellisissa tislaamoissa.

Monet ovat ihmetelleet sitä, miksi Yhdysvallat ei ole pysäyttänyt Isisin öljyntuotantoa pommittamalla öljynporausasemia.

Marraskuun puoliväliin asti ilmaiskuja ei myöskään tehty tankkiautojen karavaaneja vastaan, jotka kuljettivat öljyä ja jalostettua dieseliä eri puolille Syyriaa ja Irakia – myös rintamalinjojen poikki Syyrian kilpailevien kapinallisryhmien hallitsemille alueille sekä Irakin Kurdistaniin.

Yhdysvallat perusteli öljykenttien ja öljyrekkojen jättämistä rauhaan sillä, että öljytyöntekijät ja rekkakuskit eivät olleet Isisin jäseniä eikä se halunnut vahingoittaa siviilejä. Syyriassa ja Irakissa ainakin kahdeksan miljoonaa ihmistä on täysin riippuvaisia Isisin öljystä.

”Kaikki tarvitsevat dieseliä: vedenjakeluun, maanviljelyyn, sairaaloihin, toimistoihin”, kapinallisten hallitsemalta alueelta kotoisin oleva liikemies totesi. 

Myös öljynvienti naapurimaihin jatkui, vaikka YK:n turvallisuusneuvoston helmikuussa hyväksymä päätöslauselma määräsi sanktioita maille, jotka ostivat Isisin alueelta salakuljetettua öljyä.

Pariisin terrori-iskujen ja venäläiseen matkustajakoneeseen Egyptissä tehdyn pommi-iskun jälkeen tilanne muuttui, kun Venäjän rynnäkkökoneet tuhosivat viisi päivää kestäneissä pommituksissa tuhat syyrialaista säiliöautoa, jotka kuljettivat raakaöljyä Isisin öljykentiltä.

Venäjän YK-lähettiläs Vitali Tšurkin syytti viime viikolla Turkkia ja Yhdysvaltoja turvallisuusneuvoston päätöslauselman rikkomisesta. Tšurkinin mukaan Yhdysvallat ei voinut olla tietämättä öljyn järjestelmällisestä salakuljetuksesta Isisin alueelta Turkkiin maan hävittäjien lennettyä Syyrian ja Irakin ilmatilassa yli vuoden ajan.

Turkissa oppositiossa olevan tasavaltalaispuolueen kansanedustaja Eren Erdem puolestaan väitti, että presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vävyllä, energiaministeri Berat Albayrakilla olisi yhteyksiä Isisin öljykauppaan. 

Isisin öljyn salakuljetusreittejä on selvitetty viime aikoina useissa medioissa.

Financial Times kertoi aasin selkään lastattujen kanisterien kuljetuksesta kapinallisten hallitsemista Syyrian luoteisosista vuoriston yli Turkkiin.

Verkkolehti Al-Araby al-Jadeed puhui Isisin hallitseman Raqqan kaupungin Rockefellereistä, jotka rahoittivat rekkarinkiä Irakin Kurdistanissa sijaitsevan Zakhon rajakaupungin kautta Turkkiin ja sieltä edelleen Välimeren rannikolle Ceyhanin öljysatamaan.

Brittiläinen tutkiva journalisti Nafeez Ahmed paljasti Medium-sivustolla julkaistussa jutussaan Irakin Kurdistanin isänmaallisen liiton PUK:n ja sen johtajan Jalal Talabanin yhteyksiä öljykauppaan Isisin hallitsemilta alueilta Turkkiin. Jutun mukaan Talabanin perheen yritysryppääseen kuuluva kuljetusyhtiö vastasi rekkaliikenteestä Isisin Irakissa sijaitsevalta öljynjalostamolta. Talabani oli viime vuoden heinäkuuhun asti Irakin presidentti.

Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Adam Szubin vähätteli öljyn salakuljetusta Irakin Kurdistaniin ja Turkkiin. Szubinin mukaan paljon suurempi määrä Isisin öljystä myydään Syyrian hallituksen hallussa oleville alueille. 

Mitä Isisin alueilta tuodulle öljylle sitten tapahtuu, kun se on kuljetettu vientisatamaan Turkin Välimeren rannikolle?

Lontoosta käsin toimitetun Al-Araby al-Jadeed -verkkolehden mukaan suurin osa siitä kuljetetaan Ashdodin satamaan Israeliin – virallisesti Irakin Kurdistanista tuotuna öljynä. Israelin öljytuonnista jopa 75 prosenttia on peräisin Irakin Kurdistanista.

Israelista öljy jatkaa lyhyen jalostuksen jälkeen matkaa hollantilaisyhtiöiden tankkereilla öljynjalostamoon Italiaan.

Osa Isisin öljystä kuljetetaan Kurdistanista tuotuna öljynä Turkin satamista maltalaisilla tankkereilla Kyproksen tai Maltan edustalle, jossa se siirretään toisiin laivoihin. Kurdiöljyä ovat aiemmin ostaneet ainakin Kreikka, Kroatia, Unkari, Itävalta, Saksa ja Ranska.

perjantai 11. joulukuuta 2015

Pohdintoja Pariisin iskuista

KU-VIIKKOLEHTI 11.12.2015

Yhdysvaltalaistoimittaja Adam Shatz pohti Pariisin kuukauden takaisten terrori-iskujen syitä ja seurauksia London Review of Books -lehden julkaisemassa kirjoituksessa. Shatz toteaa, että jos iskujen tekijäksi ilmoittautunut Islamilainen valtio Isis halusi johtaa Ranskan sotaan ja yllyttää presidentti François Hollandea kaventamaan kansalaisvapauksia, se epäilemättä onnistui pyrkimyksissään.

Shatzin mielestä Isis-järjestön nerokkuus piilee siinä, että se on verkkofoorumeja hyödyntäen onnistunut yhdistämään kaksi täysin erillistä tyytymättömyyden aihetta: sunnimuslimien ahdingon tämän päivän Irakissa ja Syyriassa sekä syrjäytyneiden musliminuorten ongelmat Euroopassa.

Irakin ja Syyrian taistelukentillä Isis on joutunut puolustuskannalle Irakin šiiahallinnon joukkoja, Syyrian hallitusta ja molempien maiden kurdiarmeijoita vastaan – puhumattakaan Yhdysvaltojen, Ranskan, Turkin ja Venäjän ilmaiskuista, joista tosin huomattava osa on kohdistunut muita ryhmiä kuin Isistä vastaan.

Tuhannet nuoret muslimit ovat lähteneet Euroopan maista Syyriaan ja liittyneet Isiksen riveihin. Monet heistä ovat lähtöisin rikkinäisistä oloista, ja harvalla on kovinkaan syvällistä uskonnon tuntemusta.

Ranskassa on kaikista EU-maista suhteellisesti suurin muslimivähemmistö. Muslimien osuus Ranskan väestöstä on 7,5 prosenttia. Ranskan vankiloissa kuitenkin peräti 70 prosenttia vangeista on muslimitaustaisia.

Muslimivähemmistön selvästi valtaväestöä suurempi osuus vankeustuomioista ei tietenkään johdu uskonnosta, vaan pikemminkin työttömyydestä, heikommasta koulutustasosta ja syrjäytymisestä sekä mahdollisesti myös muslimitaustaisten ankarammasta kohtelusta Ranskan poliisin ja tuomioistuinten taholta.

Tammikuussa hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Charlie Hebdo -lehden kannessa todettiin Pariisin ravintoloihin ja rockkonserttiin tehtyjen iskujen jälkeen, että ”heillä on aseet, paskat siitä, meillä on samppanjaa”.

Tunnettu radiotoimittaja Thomas Legrand kommentoi satiirilehden kansitekstiä muistuttamalla, että ”todellisuudessa meillä on samppanjaa ja myös aseita”.

Pariisin marraskuun iskujen jälkeen Ranska kiihdytti ilmapommituksiaan Syyriassa. Ranska oli aikoinaan myös ensimmäisenä pommittamassa Muammar Gaddafin tukikohtia Libyassa ja aseistamassa kapinallisia. Siinä välissä Ranskan joukot hyökkäsivät islamisteja vastaan Malissa.

Ranska on nyt myös lisännyt asevientiä Saudi-Arabiaan ja tiivistänyt suhteitaan Israelin kanssa.

Charlie Hebdon toimitusta vastaan tehtyä iskua kutsuttiin hyökkäykseksi sananvapautta vastaan. Pian hyökkäyksen jälkeen François Hollanden hallitus päätti rajoittaa sananvapautta kieltämällä israelilaisten tuotteiden vastaisen kampanjan boikottikehotukset.

Pariisin älymystön kesken on käyty oma väittelynsä siitä, olivatko terrori-iskut Ranskan omaa syytä.

Filosofi Michel Onfray tviittasi marraskuun iskujen jälkeen, että ”Ranska niittää mitä kylvää, kun sekä oikealta että vasemmalta julistettiin sota poliittista islamia vastaan”.

Onfray ei väittänyt pitävänsä iskuja oikeutettuina, vaan pikemminkin vääjäämättömänä vastareaktiona sille, että Ranska on sekaantunut Lähi-idän maiden tapahtumiin.

Arvostelijat vastasivat Onfraylle, että hän epäoikeutetusti korottaa terroristijärjestön edustamaan koko arabimaailmaa. Toiset kommentoijat pitivät puolestaan vääränä ajatusta, että islamilaisen maailman kaikki tapahtumat olivat vain reaktiota länsimaita vastaan.

Toisten mielestä syyrialaisen Raqqan kaupungin pommittaminen kostoksi terrori-iskuista oli yhtä mielekästä kuin että olisi ryhtynyt ilmaiskuihin Brysselin Molenbeekin lähiötä vastaan, josta lehtitietojen mukaan osa terroristeista oli kotoisin.

Joka tapauksessa marraskuun iskut eivät tulleet viranomaisille yllätyksenä. Ranskan mediassa julkaistiin aiemmin syksyllä lukuisia näyttäviä juttuja, joissa tiedusteluviranomaiset varoittivat tulossa olevasta syyskuun 11. päivän iskujen kaltaisesta hyökkäyksestä Ranskaa vastaan.

Wall Street Journal kertoi tutkivassa jutussaan, etteivät Pariisin terroristit juuri peitelleet liikkeitään. He lähettivät toisilleen tavallisia tekstiviestejä ilman salausohjelmia, vuokrasivat autoja omissa nimissään ja varasivat majoituksensa Booking.comista.

Iskujen pääsuunnittelijaksi nimetty belgialainen Abdelhamid Abaaoud kulki vapaasti pitkin Eurooppaa vielä senkin jälkeen kun hän oli retostellut tulevista iskuista Isisin lehdessä helmikuussa julkaistussa haastattelussa. Naapureiden mukaan hän pössytteli hasista kaveriporukassa Saint-Denisin lähiössä Pariisissa ja joi viskiä kadulla iskujen jälkeisenä päivänä.

Iskuissa mukana olleet olivat omaisten mukaan lähinnä työttömiä pilvenpolttajia. La Belle Equipe -ravintolan verilöylyn silminnäkijä kuvaili Mercedeksellä paikalle saapuneita ampujia kuitenkin lihaksikkaiksi kuin painonnostajat tai palkkasoturit.

Edelleen vapaalla jalalla oleva ja etsintäkuulutettu 26-vuotias Salah Abdeslam oli brysseliläisen homobaarin vakioasiakas.

Epäselvää on se, miten Abdelhamid Abaaoud kuoli poliisin piirityksessä. Pariisin syyttäjänviraston lehdistötiedotteiden mukaan Abaaoud joko ammuttiin täyteen luodinreikiä tai hän räjäytti itsensä kuoliaaksi.

Pahimman pölyn laskeuduttua Pariisin ylle verkossa ei ole pulaa erilaisista salaliittoteorioista. Jotkut muistuttivat Ranskan äärioikeiston Kansallisen rintaman entisen johtajan Jean-Marie Le Penin lausunnoista, joiden mukaan myös Charlie Hebdon hyökkäys saattoi olla läntisen tiedustelupalvelun toimeenpanema false flag -operaatio, jonka Ranskan viranomaiset antoivat tapahtua.

Ranskassa monet muslimit uskovat yhä, että Charlie Hebdon toimitukseen tehty isku oli ulkomaalaisten ammattilaisten, mahdollisesti Israelin salaisen palvelun Mossadin tekemä ja ranskanalgerialaiset Kouachin veljekset vain lavastettiin syyllisiksi. Miksi muutoin niin ammattimaisesti toteutetun iskun tekijät olisivat tehneet niin amatöörimäisen virheen, että olisivat jättäneet henkilökorttinsa iskussa käytettyyn autoon.

Veljekset kuolivat poliisin luoteihin kaksi päivää myöhemmin.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Terrori-iskun pelossa joka päivä

KU-VIIKKOLEHTI 27.11.2015

Valtakunnallisen päivälehden kirjeenvaihtaja Adamu Abuh kertoo pelkäävänsä jatkuvasti itsemurhaiskuja. Maailman tappavinta terroristijärjestöä on mahdotonta paeta, sillä kuka tahansa vastaantulija voi olla terroristi.

”He elävät meidän keskuudessamme, mutta ovat ikään kuin kasvottomia. Näemme heidän kasvonsa vasta kun he tekevät iskunsa.”

Abuh ei puhu Pariisista, Beirutista eikä Bagdadista, vaan Nigerian syrjäisessä koillisosassa vaikuttavasta Boko Haramista.

Viime viikolla julkistetun globaalia terrorismia käsittelevän vuosiraportin mukaan Boko Haram on surmattujen siviilien määrässä mitattuna jopa Islamilaista valtiota Isistä tuhoisampi terrori-iskujen toteuttaja.

Australialaisen Institute for Economics and Peace -tutkimuslaitoksen raportti perustuu vuoden 2014 tietoihin. Viime vuoden aikana Boko Haramin iskuissa kuoli 6 644 siviiliä – noin kymmenen prosenttia enemmän kuin Isisin iskuissa.

Maailman 20 tuhoisimmasta terrori-iskusta viime vuonna puolet oli Boko Haramin tekemiä. Koko vuoden aikana Boko Haram teki yli 450 terrori-iskua. Kuolonuhreista lähes neljä viidesosaa oli siviilejä.

Adamu Abuh auttoi tulkkaamisessa viime kuussa, kun haastattelin ihmisiä ThisDay-lehden entisen toimitalon vieressä Nigerian pääkaupungissa Abujassa. Kuusikerroksisen rakennuksen kaikki ikkunat olivat säpäleinä Boko Haramin vuonna 2012 räjäyttämän autopommin jäljiltä.

Kuoppaisen tien toisella puolella oli autokorjaamoja, joiden työntekijöistä monet kokivat pommi-iskun lähietäisyydeltä. Kaikki kertoivat olevansa huolissaan ja pelkäävänsä uusia iskuja.

Abujan laidalla bussipysäkillä viime kuussa tehdyssä itsemurhaiskussa kuoli 18 ihmistä, mutta muutoin pääkaupunki on selvinnyt helpommalla kuin Boko Haramin sydänmaat Nigerian koillisosassa.

Osa haastatelluista luotti siihen, että Nigerian presidentiksi viime keväänä valittu entinen sotilasjohtaja Muhammadu Buhari saisi terrori-iskut päättymään.

Toisten mielestä ei auttanut kuin rukoilla. Jos isku osuisi omalle kohdalle, se olisi joka tapauksessa Jumalan tahto.

Maan eteläosista kotoisin oleva mies uskoi terrori-iskujen loppuvan, jos Koillis-Nigeriaan rakennetaan kouluja ja luodaan lisää työpaikkoja.

Toiset kuitenkin sanoivat, ettei Boko Haramin syynä ollut köyhyys ja työttömyys, sillä ryhmän toiminnassa oli mukana myös korkeasti koulutettuja nuoria rikkaista perheistä. Perimmäinen ongelma oli Nigerian poliisin ja turvallisuusjoukkojen mielivalta ja se, ettei viranomaisia asetettu vastuuseen ihmisten summittaisista teloituksista.

Mohammed Yusufin vuonna 2002 perustama Boko Haram oli aluksi vain yksi monista Nigerian pohjoisosissa vaikuttavista islamilaisista herätyslahkoista, viralliselta nimeltään Sunnien käännytystyön ja jihadin edistämisen ryhmä. Nimitys boko haram on hausan kieltä ja tarkoittaa ”vääräoppisuus on syntiä”.

Vääräoppisuus viittasi länsimaiseen koulutukseen, joka oli Mohammed Yusufin mukaan ristiriidassa koraanin oppien kanssa väittäessään, että maapallo on pyöreä tai että sade johtui auringon haihduttaman kosteuden tiivistymisestä vesipisaroiksi. Yusufin mukaan sade oli Jumalan luomaa.

Boko Haramin aseellinen taistelu alkoi vuonna 2009, kun poliisi surmasi lahkon jäseniä, koska nämä ajoivat moottoripyörällä ilman kypärää. Seuranneiden mellakoiden jälkeen Mohammed Yusuf ammuttiin kuoliaaksi Maidugurin poliisiaseman edessä.

Johtajansa surman jälkeen liike radikalisoitui. Boko Haram rahoitti toimintansa aluksi ryöstämällä pankkeja ja rahankuljetusautoja, myöhemmin vaatimalla liikemiehiltä suojelurahaa. Järjestöllä uskotaan olevan myös vaikutusvaltaisia tukijoita Pohjois-Nigerian poliittisen eliitin keskuudessa.

Nigerialaisen kansalaisaktivistin ja poliittisen vaikuttajan Jaye Gaskian mukaan Boko Haram syntyi nimenomaan vastalauseena maan eliittiä vastaan. Länsimainen koulutus oli kaikkia sortajia yhdistävä tekijä ja siten myös sopiva vastarinnan kohde.

”Jos katkeruuden syitä halutaan lievittää, pitäisi puuttua Koillis-Nigerian syrjäseutujen asukkaiden fyysiseen kaltoinkohteluun ja taloudelliseen heitteillejättöön”, Gaskia toteaa.

Presidentti Buharin valtaantulon jälkeen aloitetun suurhyökkäyksen aikana Boko Haram on joutunut luopumaan suurimmasta osasta sen hallussa aiemmin olleista alueista. Mutta Gaskian mukaan nykyaikaista sotaa ei voiteta pelkästään sotimalla. Hävittyään perinteisen sodan Boko Haram on vaihtanut taktiikkaa ja turvautunut terrori-iskuihin.

Kuinka Boko Haramin tulee käymään? Gaskia näkee mielessään kaksi vastakkaista skenaariota.

Parhaassa mahdollisessa skenaariossa uusi hallitus panostaa peruspalveluihin ja turvaa mahdollisuudet koulunkäyntiin ja opiskeluun myös Boko Haramin ydinalueilla. Koulukirjat ja ilmaiset kouluateriat luovat työpaikkoja maataloudessa, elintarviketeollisuudessa, kuljetussektorilla ja painoalalla.

Pahimmassa tapauksessa Nigerian ja naapurimaiden asevoimien suurhyökkäyksen seurauksena Boko Haram hajoaa pieniksi ryhmiksi, jotka pakenevat paniikissa eri puolille maata ja ryhtyvät terrori-iskuihin myös alueilla, missä eivät ole aiemmin toimineet.

Toistaiseksi molemmat skenaariot ovat mahdollisia. Amnesty Internationalin tietojen mukaan Boko Haram oli syyskuun loppuun mennessä surmannut tänä vuonna yli 3 500 siviiliä. Loka-marraskuussa arviolta 200 ihmistä on saanut surmansa järjestön tekemissä itsemurhaiskuissa.

Kiristyneiden turvatoimien vuoksi viimeaikaisissa iskuissa tekijöinä ovat olleet nuoret naiset. Naiset voivat kätkeä räjähdevyön huntunsa alle ja herättävät vähemmän epäilyksiä kuin miehet. Viime viikolla Kanossa tehdyn iskun tekijän uskotaan olleen vasta 11-vuotias tyttö.

Boko Haram ilmoitti viime keväänä liittoutuneensa Isisin kanssa ja kutsuu itseään nyt Islamilaisen valtion Länsi-Afrikan provinssiksi. Järjestö on kuitenkin aiempaa hajautuneempi ilman keskitettyä komentoa.

Boko Haram toimii nyt pakosalla myös naapurimaissa Kamerunissa ja Tšadissa, samoin kuin sitä vastaan perustetut monikansalliset joukot.

Tällä viikolla koulut avattiin jälleen Nigerian koillisessa Bornon osavaltiossa vuoden kestäneen tauon jälkeen.

torstai 12. marraskuuta 2015

Muistojuhlat Ogonimaassa

KU-VIIKKOLEHTI 13.11.2015

Tällä viikolla tuli kuluneeksi 20 vuotta siitä, kun kirjailija Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogoniaktivistia hirtettiin Port Harcourtin vankilan pihalla Nigerian silloisen sotilashallituksen nostamien tekaistujen murhasyytteiden nojalla.

Ogonimaassa, Nigerian öljypääkaupungissa Port Harcourtissa ja useilla paikkakunnilla eri puolilla maailmaa järjestettiin alkuviikosta muistotilaisuuksia, kynttiläkulkueita ja seminaareja ogonien väkivallattomasta kansannoususta puhtaan ympäristön puolesta ja öljy-yhtiö Shelliä vastaan.

Muistojuhlien puhujien mukaan Ken Saro-Wiwa ja muut ogonimiehet eivät kuolleet turhaan.

”He olivat osa kansanliikettä, joka onnistui saavuttamaan uskomattoman tuloksen: maailman suurin öljy-yhtiö Shell pakotettiin lähtemään Ogonimaasta”, totesi Ogonien solidaarisuusfoorumin johtaja Celestine Akpobari.

”Siitä lähtien olemme olleet inspiraation lähde monille paikallisyhteisöille eri puolilla maailmaa, jotka vastustavat alueillaan toimivia ylikansallisia yhtiöitä.”

Ken Saro-Wiwa tunnettiin Nigeriassa romaaneistaan, lastenkirjoistaan ja esseistään sekä ennen muuta maan suosituimman tv-komediasarjan käsikirjoittajana.

”Kirjailija ei voi olla pelkkä tarinankertoja ja opettaja”, Saro-Wiwa totesi eräässä haastattelussa ogonien kansannousun vuosina.

”Hän ei voi vain röntgenkuvata yhteiskunnan heikkouksia, vääryyksiä ja uhkia, vaan hänen täytyy osallistua aktiivisesti nykyhetken ja tulevaisuuden muovaamiseen.”

Sotilashallituksen silmissä Ken Saro-Wiwan todellinen rikos olikin se, että hän onnistui mobilisoimaan puolen miljoonan asukkaan ogonikansan vastustamaan öljyntuotantoa.

Nigeria sai tuolloin yli 90 prosenttia vientituloistaan öljystä. Shell oli porannut öljyä Ogonimaassa vuodesta 1958 lähtien yli 30 miljardin dollarin arvosta, mutta öljyntuotanto ei lainkaan hyödyttänyt paikallisia asukkaita, jotka hankkivat elantonsa kalastamalla ja viljelemällä maata.

Öljyntuotannon aiheuttama saastuminen tuhosi kalavedet ja köyhdytti viljelymaan. Ilmaa saastuttavia kaasuloimuja poltettiin öljynporausasemilla vuorokauden ympäri, pahimmassa tapauksessa keskellä asutusta.

Tammikuussa 1993 paikalliset asukkaat ryhtyivät Ken Saro-Wiwan johdolla osoittamaan mieltään Shellin aiheuttamaa ympäristötuhoa vastaan. Protesteihin osallistui arviolta 300 000 ihmistä, lähes kaksi kolmasosaa Ogonimaan asukkaista. Rauhanomaisessa mielenosoituksessa ihmiset valtasivat alueen öljynporausasemat ja häätivät öljyjätin mailtaan.

Ogonikansan eloonjäämisliike Mosop vaati Shelliä maksamaan korvauksia ympäristötuhoista ja kunnollista osuutta Ogonimaan öljystä saaduista voitoista.

Shell ja Nigerian sotilashallitus vastasivat protesteihin kovin ottein. Ogonimaahan lähetetyt armeijan erikoisjoukot surmasivat 2 000 ihmistä, polttivat 27 kylää ja pakottivat 80 000 ihmistä lähtemään kodeistaan.

Ken Saro-Wiwa ja kahdeksan muuta ogonimiestä hirtettiin marraskuun 10. päivänä 1995.

Ogonien ystävät ulkomailla olivat tyrmistyneitä teloituksen täytäntöönpanosta lukuisista kansainvälisistä vetoomuksista huolimatta. Ympäristö- ja ihmisoikeusjärjestöt julistivat Shellin boikottiin eri puolilla maailmaa.

Kuningatar Elisabet, Nelson Mandela ja Yhdysvaltojen presidentti Bill Clinton ilmoittivat paheksuvansa teloituksia. Nigeria erotettiin brittiläisestä kansainyhteisöstä.

Ken Saro-Wiwan veli Owens Wiwa kertoi myöhemmin, että Nigerian Shellin johtaja oli sanonut voivansa käyttää vaikutusvaltaansa ja estää teloitukset, mikäli Mosop-järjestö luopuisi Shellin vastaisista vaatimuksistaan.

Nigerian hallituksen ihmisoikeuskomission johtaja Chidi Odinkalu vaati tiistaina Saro-Wiwan ja muiden ogonimiesten tuomioiden kumoamista ja kuolemanjälkeistä armahdusta. 20 vuoden takainen oikeudenkäynti oli hänen mukaansa lainvastainen, sillä tuomioista ei voinut valittaa ylempään oikeusasteeseen.

Öljyntuotannon päättyminen ei kuitenkaan lopettanut öljytuhoja. Shellin öljyputket halkovat edelleen Ogonimaata kuljettaen raakaöljyä Nigerjoen suiston öljykentiltä Atlantin rannikolla sijaitsevaan öljysatamaan. Putkivuodot ovat yhä tavallisia.

Vierailin viime kuussa Ogonimaan pahimmilla öljytuhopaikoilla yhdessä Baltian maista, Tšekistä ja Slovakiasta kotoisin olevien toimittajien kanssa.

Menestyksekkäistä kala-altaistaan kuulu Goin joenpoukama oli laskuveden aikaan paksun öljykerroksen peitossa vuonna 2008 sattuneen öljyputkivuodon seurauksena.

Naapurikylässä Bodossa tapahtunut putkirikko johti yhteen maailmanhistorian pahimmista öljyonnettomuuksista. Ympäristöön suihkusi yhtä paljon öljyä kuin öljytankkeri Exxon Valdezin tuhoisassa karilleajossa Alaskassa vuonna 1989.

Kesti useita kuukausia ennen kuin Shellin urakoitsijat kävivät tukkimassa vuodot. Öljytuhon alle jäi lähes sata neliökilometriä mangroverämettä. Kalat, äyriäiset ja simpukat kuolivat, ja alueen kalastajat menettivät elinkeinonsa.

Shell suostui alkuvuodesta maksamaan vahingonkorvauksia 15 000 kalastajalle Bodon kylässä ja vältti samalla kiusallisen oikeudenkäynnin, jonka oli määrä alkaa Lontoossa.

Vielä seitsemän vuotta onnettomuuden jälkeen öljytuhoja ei ole edes yritetty puhdistaa. Myöskään Shellin vuosikymmenien takaisia öljytuhoja ei ole koskaan puhdistettu kunnolla.

YK:n ympäristöjärjestön Unepin neljän vuoden takaisen raportin mukaan Ogonimaan kaikki vesistöt ovat öljyn saastuttamia. Pohjaveden pinnalla kelluu pahimmillaan kahdeksan sentin paksuinen kerros öljyä. Syöpää aiheuttavan bentseenin määrä juomavedessä ylittää Maailman terveysjärjestön suositukset 900-kertaisesti. 49 paikkakunnalla öljy on saastuttanut maaperän ainakin viiden metrin syvyydeltä.

YK-järjestö kehotti öljy-yhtiöitä ja Nigerian hallitusta ryhtymään välittömiin toimiin alueen puhdistamiseksi. Puhdistustyö kestäisi 30 vuotta ja maksaisi miljardi dollaria.

Neljään vuoteen Ogonimaan puhdistamisen eteen ei tehty elettäkään. Viime keväänä Nigerian presidentiksi valittu entinen sotilasjohtaja Muhammadu Buhari on kuitenkin saanut öljy-yhtiöt ja ogonien edustajat neuvotteluihin puhdistustyöstä ja öljy-yhtiöt lupautumaan urakan maksajiksi.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Miten mediasta tuli eliitin äänitorvi

KU-VIIKKOLEHTI 30.10.2015

Etelä-Afrikassa asuva toveri kertoi alkukuusta Johannesburgissa pidetystä konferenssista, jossa kannettiin huolta maan median tilasta. 21 vuotta apartheidin päättymisen jälkeen maassa on kymmeniä sanomalehtiä, satakunta radio- ja tv-asemaa ja satoja aikakauslehtiä, mutta kokouksen osanottajien mielestä miltei kaikki mediat raportoivat maan tapahtumista ja politiikasta aina vain samasta näkökulmasta.

”Uutisoinnin yhdenmukaisuus on hälyttävää, sillä se keskittyy lähes yksinomaan keskiluokan ja rikkaan vähemmistön välittömiin intresseihin”, arveli maan korkeakouluministeri Blade Nzimande.

Kokouksen osanottajat kaipasivat tiedotusvälineiltä raportointia myös siitä, miten uutistapahtumat ja poliittiset päätökset vaikuttavat hökkelikylissä ja maaseudulla asuvan köyhän mustan enemmistön, työväenluokan, pätkätyöläisten ja työttömien, päivittäiseen elämään.

Pitäisi olla myös sellaisia tiedotusvälineitä, jotka kertovat asioista maan asukkaiden enemmistön näkökulmasta ja ihmisten omalla äidinkielellä.

Etelä-Afrikan kommunistipuolueen koolle kutsumaan kokoukseen osallistui 150 toimittajaa, ay-toimitsijaa ja media-aktivistia, jotka peräänkuuluttivat poliittista toimintaohjelmaa maan mediakentän muuttamiseksi.

Rotuerottelukauden loppuvaiheissa vuonna 1991 laadittu Afrikkalaisen kansalliskongressin ANC:n mediajulistus alleviivasi ihmisten oikeutta olennaiseen tietoon yhteiskunnan tapahtumista, jotta he voivat tehdä harkittuja valintoja elämässään. ”Tietämätön yhteiskunta ei voi olla demokraattinen”, vapautustaistelun aikaisessa ohjelmajulistuksessa todettiin. 

Johannesburgin kokouksessa tiedonvälityksen yksipuolisuutta selitettiin ennen muuta sillä, että maan mediaomistus on keskittynyt yhä harvempien käsiin. Yhdysvaltalaisen Columbian yliopiston selvityksen mukaan Etelä-Afrikan media on omistuksen osalta maailman keskittynein.

Suurin yksittäinen mediaomistaja on Naspers, yksi maailman suurimmista mediayhtiöistä. Yhtiö perustettiin sata vuotta sitten afrikaansinkielisten buuripoliitikkojen salaseuran Broederbondin äänitorveksi ajamaan rotuerottelujärjestelmää Etelä-Afrikkaan.

Naspers omistaa yksinään suurimman osa maan printtimediasta, maan suurimman verkkosivuston, kymmeniä kansainvälisiä urheilu- ja maksukanavia sekä lukuisia medioita ja verkkopalveluja kymmenissä eri maissa Brasiliasta Kiinaan.

Yksi firman paikallisista menestystuotteista on mustalle työväestölle suunnattu tabloidilehti Daily Sun, joka keskittyy väkivaltarikoksiin ja silminnäkijäkertomuksiin pahojen henkien aiheuttamista vahingoista. Julkaisijan mukaan lehdellä on viisi miljoonaa lukijaa joka päivä.

Voittojen maksimoimiseen keskittyvä toimituspolitiikka näyttäisi heikentäneen myös vakavammin otettavien uutismedioiden luotettavuutta.

Johannesburgin kokouksessa puhuneet media-alan ammattijärjestöjen edustajat kertoivat, että kun alan työpaikkoja ja palkkoja on leikattu ja samalla yhä harvempi toimittaja joutuu tuottamaan uutisia yhä useampaan uutisvälineeseen, uutissisältöjen kopiointi on yleistynyt eikä markkinointitoimistojen laatimien tiedotteiden totuudenmukaisuutta ehditä tarkistaa.

Oma skandaalin aiheensa on ollut Etelä-Afrikan yleisradioyhtiön SABC:n salainen kauppasopimus media-alan suuryhtiön Naspersin kanssa. Sopimuksen mukaan Naspers hankki maksukanavapakettiinsa SABC:n tuottaman uutiskanavan sekä uuden viihdekanavan, jolla esitetään yleisradioyhtiön arkiston helmiä. Sopimukseen kuului, että uudella viihdekanavalla esitettyjen ohjelmien tekijänoikeudet siirtyivät Naspersin yksityiseen omistukseen.

Skandaalia selvitettäessä on käynyt ilmi, että Naspersin suurimpien hyödynsaajien henkilöllisyyttä ei edes tiedetä. Kilpailuviraston tietojen mukaan yli puolet pörssiyhtiön osakkeista kuuluu kahdelle suurelle yleisölle tuntemattomalle yhtiölle, joiden lopullisia omistajia ei ole saatu selville.

Oma lukunsa jupakassa oli paljastus SABC:n operatiivisen johtajan Hlaudi Motsoenengin yli 30 prosentin palkankorotuksesta 15 000 eurosta 20 000 euroon kuukaudessa. Juuri Motsoeneng vastasi yleisradioyhtiön kanavakauppaneuvotteluista Naspersin kanssa.

Samaan aikaan Etelä-Afrikan tilastokeskuksen mukaan joka viides eteläafrikkalainen, noin 12 miljoonaa ihmistä, elää absoluuttisessa köyhyydessä alle 60 euron kuukausituloilla.

Hallituspuolue ANC:n johtajiin kuuluva Joe Mjwara totesi Johannesburgin mediakokouksessa, että oli lapsellista kuvitella, että pelkästään mustien johtajien nimittäminen mediayhtiöiden johtoon toisi alalle muutoksia.

Kokouksen päätösasiakirjassa listattiinkin muita keinoja, joilla media saataisiin moniäänisemmäksi. Digimedian ja älypuhelinten yleistymisen jälkeen osa verkko-operaattorien voitoista voitaisiin käyttää työntekijöiden ja lukijoiden yhteisesti omistamien uusien laatumedioiden toiminnan tukemiseen.

Kilpailulakeja tulisi soveltaa Naspersin mediamonopolin purkamiseksi. Tarvittaessa koko yhtiö voitaisiin kansallistaa.

Yleisradioyhtiö SABC:n ohjelmapolitiikkaa pitäisi uudistaa niin, että se palvelisi myös väestön enemmistön tiedonsaantia ja mahdollistaisi korkeatasoisen viihteen ja tärkeiden urheilutapahtumien seuraamisen myös ilmaiskanavalla.

Lisäksi alalle olisi perustettava valtakunnallinen ammattiliitto ja pidettävä huolta siitä, että mediaomistajat sallivat työntekijöiden järjestäytymisen.

Mediamuutosta peräänkuuluttava konferenssi oli osa Etelä-Afrikan kommunistipuolueen vuosittaista punaisen lokakuun kampanjaa. Media-alan muutoksen ohella puolue on vaatinut äänekkäästi myös finanssialan sääntelyä.

Kommunistipuolueella on ollut vaikutusvaltainen asema Etelä-Afrikassa rotusorron vastaisen kamppailun ajoilta asti. Puolue on mukana maan hallituksessa osana ANC:n, ammattiliittojen kongressin Cosatun ja kommunistipuolueen yhteistä liittoumaa.

Kommunistien kannatus on nousussa, etenkin nuorten, älymystön ja slummien yhteiskunnallisten liikkeiden aktivistien keskuudessa. Aiemmin tänä vuonna puolue pohti irrottautumista valtakoalitiosta hallituksen liian oikeistolaisen talouspolitiikan takia, mutta päätti pysyä vielä mukana.

perjantai 16. lokakuuta 2015

Kuka ostaisi TeliaSoneran idänhankkeet?

KU-VIIKKOLEHTI 16.10.2015

Svenska Dagbladetin taloustoimittaja Patricia Hedelius kertoo tänään perjantaina julkaistavassa kirjassa siitä, kuinka ruotsalais-suomalainen teleoperaattori TeliaSonera syyskuussa 2007 teki ratkaisevat päätökset hämäristä omistusjärjestelyistä ja lisenssikaupoista Azerbaidžanissa ja Uzbekistanissa.

TeliaSoneran hallituksen kokous järjestettiin poikkeuksellisesti Istanbulissa Turkissa. Tarkoituksena oli tutustua tarkemmin yhtiön niin sanottuihin Euraasian alueen toimintoihin, joista vastasi suomalaisjohtoinen tytäryhtiö Fintur Holdings. Euraasialla tarkoitettiin Turkin, Venäjän ja Intian väliin jäävää uutta nousevaa markkina-aluetta, joka koostuu pääasiassa entisistä neuvostotasavalloista.

Suomalaisen valtionyhtiön Soneran ja turkkilaisen Turkcellin yhteisyrityksenä perustettu Fintur oli edelläkävijä entisen Neuvostoliiton alueen nousevien talouksien nopeasti kasvavalla matkapuhelinalalla. Telian ja Soneran fuusiossa vuonna 2002 Finturista tuli keskeinen osa TeliaSoneran konsernia. Euraasian toiminnot jäivät idänkauppaa tuntevien suomalaisten vastuulle.

TeliaSoneran hallituksen jäsenet lensivät Istanbuliin kahdella potkurikoneella Tukholmasta ja Helsingistä. Lento oli epämukava ja kesti kuusi tuntia Puolassa tehtyine välilaskuineen. ”En jävla katastrofresa, helkkarin katastrofimatka”, kuvailee yksi mukana ollut ruotsalainen.

Perillä kärsimys vain jatkui, kun kokoustilat olivat askeettiset ja liian ahtaat. Mutta kokouksen isäntä, TeliaSoneran Euraasian kauppa-alueen uusi johtaja Tero Kivisaari oli vakuuttava ja hoiti kokousasiat sujuvasti.

Azerbaidžanissa tehtävät omistusjärjestelyt käsiteltiin miltei läpihuutojuttuna. Sitten puhuttiin Uzbekistanin verkkotoimilupien saamiseksi tehtävistä rahansiirroista aiemmin hyväksytyn periaatepäätöksen mukaisesti.

TeliaSoneran uusi toimitusjohtaja Lars Nyberg oli ollut tehtävässään vasta pari viikkoa eikä omien sanojensa mukaan edes tiennyt tarkalleen, missä Uzbekistan sijaitsi. Mutta hän oli hyvin vaikuttunut 35-vuotiaasta Tero Kivisaaresta, joka oli asiallinen ja näytti tietävän mistä puhui.

TeliaSonera halusi kasvua ja uusia markkinoita. Nyberg tulisi antamaan kaiken tukensa nuorelle suomalaiselle, jotta tämä onnistuisi työssään Euraasian alueen johtajana, kirjoittaa Patricia Hedelius uudessa kirjassaan Telia – Alliansregeringen och korruptionen (Telia – Porvarihallitus ja korruptio).

Euraasian toimintojen kasvulla oli kuitenkin hintansa. Menestyksekkäät liiketoimet Azerbaidžanin ja Uzbekistanin kaltaisissa korruptoituneissa diktatuureissa näyttivät edellyttävän erinäisiä kompromisseja paikallisten vallanpitäjien kanssa toimilupien saamiseksi.

Azerbaidžanissa 4G-taajuuksien käyttöoikeuksien saannin ehtona oli monimutkainen yrityskauppa, jossa Fintur Holdings osti Azerbaidžanin valtion osuuden puhelinoperaattori Azercellistä ja samalla siirsi sisäisissä omistusjärjestelyissä 600 miljoonan euron edestä osakkeita presidentti Ilham Alijevin parikymppisten tyttärien Panamassa rekisteröidyille postilokerofirmoille.

Uzbekistanissa verkkotoimiluvan saamista edelsivät vajaan 300 miljoonan euron suuruiset rahansiirrot presidentti Islam Karimovin tyttären Gulnara Karimovan ystävättären nimissä olevalle Gibraltarissa rekisteröidylle yhtiölle.

Istanbulissa sovitut järjestelyt tuottivat tulosta. TeliaSoneran omistamilla operaattoreilla on tänä päivänä yli 40 miljoonaa käyttäjää Euraasian markkina-alueen seitsemässä maassa Moldovasta Nepaliin. TeliaSoneran voitoista 34 prosenttia on peräisin Euraasian alueelta.

Ensimmäinen särö TeliaSoneran julkisuuskuvaan tuli keväällä 2012, kun ruotsalaismedia paljasti, että TeliaSonera auttoi Valko-Venäjän, Azerbaidžanin ja Kazakstanin viranomaisia salakuuntelemaan toisinajattelijoita.

Saman vuoden syksynä Ruotsin yleisradioyhtiö SVT kertoi Uzbekistanin lahjusskandaalista ja TeliaSoneran yhteyksistä mafiapomon lailla liiketoimia harjoittaneen Gulnara Karimovan kanssa.

Uzbekistanin lahjusjupakka on parhaillaan Ruotsin syyttäjäviraston syyteharkinnassa. Törkeästä lahjuksen antamisesta epäillään kolmea suomalaista entistä TeliaSoneran johtajaa: Tero Kivisaarta, lakijohtaja Olli Tuohimaata sekä Euraasian alueen entistä varatoimitusjohtajaa Esko Rytköstä.

Viime viikolla kävi ilmi, että myös ex-toimitusjohtaja Lars Nyberg on jutussa epäiltynä. Nyberg ja kaikki suomalaiset kiistävät lahjusepäilyt.

Pisteenä i:n päälle tulivat viime kevään paljastukset yritysjärjestelyistä Azerbaidžanissa, joita SVT:n haastattelemat talousrikosasiantuntijat kutsuivat Ruotsin kaikkien aikojen suurimmaksi lahjukseksi.

Viime kuussa TeliaSonera ilmoitti yllättäen, että se aikoo myydä kaikki Euraasian toimintonsa. Yhtiön uusi johto perusteli ratkaisuaan sillä, ettei se ole yrityksistään huolimatta onnistunut saamaan selville, ketkä todella ovat sen liikekumppaneita Azerbaidžanissa ja Uzbekistanissa. Lisäksi yhtiöllä oli etenkin Uzbekistanissa ja Nepalissa suuria vaikeuksia saada voittojaan ulos maasta.

Bisnes oli myös alkanut tökkiä, kun öljynhinnan alentuminen on heikentänyt ihmisten ostovoimaa alueen öljyntuottajamaissa. Samalla kilpailu matkapuhelinalalla on koventunut johtaen tappiolliseen tulokseen Euraasian alueella tämän vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Toimitusjohtaja Johan Dennelind totesi, että yhtiö tarvitsee voimia ydintoimintojensa kehittämiseen Pohjolassa ja Baltian maissa. Svenska Dagbladetin Patricia Hedelius kuitenkin uskoo, että pääsyynä Euraasian toimintojen alasajoon on pyrkimys välttää uusia skandaaleja.

Entä kuka sitten haluaisi ostaa TeliaSoneran Euraasian toiminnot, kun se tietää tiivistä yhteistyötä läpeensä korruptoituneiden diktatuurien kanssa?

Neuvotteluja on tiettävästi käyty turkkilaisen Turkcellin kanssa, jossa TeliaSonera on itse osakkaana. Mutkana matkassa on Turkcellin toinen vähemmistöomistaja, venäläisoligarkki Mihail Fridman, joka ei koe hyötyvänsä uudesta omistusjärjestelystä.

Toisena ostajaehdokkaana on mainittu Fridmanin oma sijoitusyhtiö LetterOne, jossa senior partnerina vaikuttaa entinen TeliaSonera-johtaja Tero Kivisaari.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Lupa tappaa

KU-VIIKKOLEHTI 2.10.2015

Kenialainen journalisti Mohammed Ali oli tulossa ulos Nairobin kansainvälisen lehdistökeskuksen rakennuksesta, kun samaan aikaan kadulla siviilipukuiset poliisit taluttivat autoon miestä, joka oli käsiraudoissa.

Kiinniotettu mies pyysi paikalle kerääntyneeltä väkijoukolta apua. Siviilipukuiset miehet olivat poliisin terrorisminvastaisesta yksiköstä. Kaikki silminnäkijät tiesivät, että joutuminen terrorisminvastaisen poliisin kyytiin merkitsi lähes varmaa kuolemaa.

Mohammed Ali, paikallisen tv-kanavan kuuluisa tutkiva toimittaja, kuvasi tilannetta kännykällään ja kehotti muitakin ihmisiä kuvaamaan tapahtumia. Poliisit eivät suostuneet paljastamaan henkilöllisyyttään, mutta poliisien kasvot ja auton rekisterinumero tallentuivat kymmenien kännyköiden kuvaamille videoille.

Toimittaja tapasi poliisin pidättämän miehen uudemman kerran sen jälkeen kun tämä oli päässyt vapaaksi. Kenian somalivähemmistöön kuuluva mies oli menestyksekäs kiinteistönvälittäjä. Poliisit syyttivät häntä terroristijärjestö Al-Shabaabin tukemisesta, vaikka kiinnioton varsinaisena syynä olivat kiinteistökauppoja koskeneet erimielisyydet hallitusta lähellä olevan liikemiehen kanssa.

Kiinteistönvälittäjä voi olla kiitollinen pidätystilannetta todistaneiden ohikulkijoiden kännykkävideoista. Useimmille muille Kenian poliisin erikoisyksiköiden kanssa tekemisiin joutuneille käy yleensä huonommin.

Al Jazeera -kanava julkaisi viime viikolla Mohammed Alin toimittaman dokumenttiohjelman Kenian poliisin ylilyönneistä.

Varhain yhtenä aamuna Nairobin keskustan Kimathi Streetillä siviilipukuiset poliisit ampuivat kuoliaaksi kolme nuorta miestä. Kaupungin poliisijohtaja kertoi tv-kameroille, että miehet olivat pankkiryöstäjiä, jotka surmattiin itsepuolustukseksi tulitaistelun jälkeen.

Al Jazeeran dokumenttiohjelmassa nähdään kuitenkin silminnäkijän läheisen talon ikkunasta kännykällä tallentamaa videokuvaa, jossa poliisit ampuvat maassa makaavaa miestä pistoolilla päähän.

Silminnäkijän mukaan pankkiryöstäjiksi väitetyt miehet eivät olleet aseistettuja. Poliisit sen sijaan jättivät lähietäisyydeltä surmatun miehen ruumiin viereen pistoolin ikään kuin todisteeksi tulitaistelusta ja poistuivat paikalta. Kello oli puoli kahdeksan aamulla, eivätkä pankit olleet vielä auki.

Toisessa Mohammed Alin tutkimassa tapauksessa poliisi ampui kaksi biokemian opiskelijaa, jotka olivat tulleet kaupunkiin selvittämään syytä siihen, miksi heille ei ollut maksettu heidän opintolainojaan. Poliisi väitti nuorukaisten olleen aseistettuja ryöstäjiä.

Poliisin erikoisjoukkojen miehet ovat teloittaneet viime aikoina myös useita kymmeniä Kenian muslimivähemmistön edustajia turistien suosimassa rannikkokaupungissa Mombasassa.

Al Jazeeran haastattelema terrorisminvastaisen poliisiyksikön jäsen arvioi, että poliisi surmaa Keniassa joka vuosi noin 500 ihmistä.

Tämän päivän Keniassa on viisi kertaa suurempi todennäköisyys kuolla poliisin luodista kuin joutua rikollisen ampumaksi.

Julkisuudessa poliisi väittää yleensä, että surmatut olivat aseistettuja ja vaaraksi yleisölle tai poliisin omalle hengelle. Kenialaisten patologien ihmisoikeusjärjestön tekemien selvitysten mukaan kuitenkin vain noin joka kymmenennessä surmatapauksessa poliisilla oli perusteltu syy käyttää asetta suojellakseen itseään tai sivullisia.

Useimmissa muissa tapauksissa poliisi yksinkertaisesti teloitti rikoksesta epäillyn sen sijaan että olisi pidättänyt tämän ja toimittanut oikeudenkäyntiin.

”Poliisin korkein johto ei pelkästään salli tätä vaan suorastaan kehottaa siihen”, arvelee australialaisjuristi Philip Alston, joka toimi aiemmin YK:n erityisraportoijana vastuualueenaan laittomat ja summittaiset teloitukset.

Al Jazeera -kanavan tuottamassa aiemmassa dokumentissa Kenian tiedustelupalvelun ja poliisin erikoisyksiköiden jäsenet kertoivat islamilaisten ääriliikkeiden kannattajiksi epäiltyjen järjestelmällisestä eliminoimisesta. Nimettöminä haastatellut miehet olivat suorastaan ylpeitä työstään.

Tiedustelupalvelun vakoojan mielestä Kenian oikeusjärjestelmä oli saamaton, sillä oikeudenkäyntien tuloksena oli vain yksi ainut terrorismirikoksia koskeva tuomio. Kaikissa muissa tapauksissa syytetyt on päästetty vapaaksi todisteiden puuttuessa.

Myös Mombasan poliisikomissaari vakuuttaa, että poliisi tappaa radikaalit Al-Qaidan tai Al-Shabaabin kannattajat mieluiten heti kiinni saatuaan ja ilman oikeudenkäyntiä.

Haastateltujen mukaan erikoisjoukot saavat murhakäskynsä suoraan presidentti Uhuru Kenyattan johtamalta kansalliselta turvallisuusneuvostolta.

Erikoisyksiköiden jäsenet kertoivat myös, että terrorisminvastaiset joukot ja tiedustelupalvelu saavat rahoitusta ja koulutusta Britannian salaiselta palvelulta. Israelilaiset puolestaan kouluttavat erikoisjoukkojen tarkka-ampujia.

”Britit antavat meille tietoa. Se ja se on tekemisissä milloin minkäkinlaisen toiminnan kanssa. Huomenna häntä ei enää ole. Britit tietävät tasan tarkkaan, että teemme työtä heidän antamiensa raporttien mukaisesti”, iskuryhmän jäsen selitti.

Poliisin mielivallalla ja rankaisemattomuudella on Keniassa pitkät perinteet aina itsenäisyyttä edeltäneen Mau Mau -liikkeen tukahduttamisen ajoista asti. Maan kaikki aiemmat presidentit ovat käyttäneet poliisia käsikassaranaan toisinajattelijoiden ja kilpailevien poliitikkojen vainoamiseen.

Nairobi on katurikollisuuden osalta yksi maailman vaarallisimmista kaupungeista. Viime vuosien voimakas talouskasvu on vain jyrkentänyt eriarvoisuutta ja saanut rikollisuuden karkaamaan käsistä.

Somalialaisen islamistijärjestön Al-Shabaabin nimissä tehtyjen näyttävien terrori-iskujen jälkeen poliisi onkin saanut laajat valtuudet palauttaa maahan rauha ja järjestys keinolla millä hyvänsä.

Poliisin omaksuma strategia näyttäisi ikävä kyllä vain lisäävän monien houkutusta terrorismiin. Kenian rannikolla muslimit ovat kauhuissaan poliisin tekemistä murhista ja hyökkäyksistä moskeijoihin. Al Jazeeran mukaan arviolta 3 000 kenialaista on lähtenyt Somaliaan hankkimaan sotilaskoulutusta Al-Shabaabin riveissä.

perjantai 18. syyskuuta 2015

Kuka tunnustaisi Somalimaan itsenäisyyden?

KU-VIIKKOLEHTI 18.9.2015

Suomalainen Faisal Ali Warabe Espoon Leppävaarasta on keksinyt ratkaisun Somalimaan pakottavimpaan ongelmaan.

”Somalian ja Somalimaan tulee muodostaa kahden valtion liittovaltio”, Warabe toteaa silmin nähden ylpeänä ideastaan.

Somalimaa irrottautui Somaliasta vuonna 1991 ja on ollut siitä lähtien käytännössä itsenäinen alue, mutta mikään muu maa maailmassa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.

Siinä missä mielikuvat Somaliasta liittyvät yleensä pommi-iskuihin, merirosvoihin ja sisällissotaan, itsenäiseksi julistautuneessa pohjoisessa Somalimaassa on ollut rauhallista. Alueella on toimiva siviilihallinto ja vaaleja on järjestetty säännöllisin väliajoin.

Tapaamme Faisal Ali Waraben kanssa hotellin ulkokahvilassa Somalimaan pääkaupungissa, runsaan miljoonan asukkaan Hargeisassa. Täällä ulkomaalainenkin voi vapaasti kävellä kadulla, istua kahvilassa tai käydä paikallisten bändien konsertissa.

Somalian pääkaupungissa Mogadishussa yksikään valkoihoinen ei liiku kadulla ilman aseistettua saattuetta.

Warabe on jo esitellyt sovintomalliaan EU-maiden hallituksille ja Persianlahden maille. Parhaassa tapauksessa seuraava vaihe voisi olla EU:n tukema kansanäänestys liittovaltiomallista.

Kahden valtion liittovaltio auttaisi Waraben mukaan myös eteläistä Somaliaa saamaan aikaan yhtenäisen hallituksen vuosikymmeniä kestäneen epävakauden jälkeen. Toistaiseksi Somaliaan on ulkomaiden tuella yritetty synnyttää useiden eri klaanipohjaisten osavaltioiden muodostamaa liittovaltiota varsin huterin tuloksin.

Faisal Ali Warabe ei ole kuka tahansa espoolainen maahanmuuttaja, vaan Somalimaan oppositiojohtaja, paikallisen Oikeus- ja hyvinvointipuolueen (UCID) puheenjohtaja ja suuren kansan kovasti arvostama sovittelija. Somalimaassa monet kutsuvat häntä ”turvaverkoksi”, joka haetaan apuun, kun johtajat eivät pääse sopuun keskenään.

Warabe työskenteli Mogadishun pääinsinöörinä 1980-luvulla ennen Somalian sisällissotaa, jossa pohjoinen Hargeisan kaupunki tuhottiin raunioiksi diktaattori Mohamed Siad Barren hallituksen ilmapommituksissa.

Viimeisen 15 vuoden aikana Warabe on viettänyt suurimman osan ajastaan syntysijoillaan Hargeisassa yrittäen jälleenrakentaa Somalimaata.

Warabe uskoo hyvinvointivaltioon. Hän opiskeli aikoinaan Leningradissa, ihaili Olof Palmea ja kävi 1970-luvulla tapaamassa Länsi-Saksan sosiaalidemokraattista liittokansleria Willy Brandtia.

Kun Somaliasta oli lähdettävä sisällissotaa pakoon, oli selvää, että päämääränä oli päästä Pohjoismaihin. Warabe opiskeli varttuneena miehenä sosiaalipolitiikkaa Helsingin yliopistossa ja yrittää nyt soveltaa oppejaan Somalimaassa.

Miksi sitten Somalimaan itsemääräämisoikeutta ei tunnusteta ulkomailla?

Perinteisen kansainvälisen oikeuden määritelmän mukaan itsenäisen valtion tulisi täyttää neljä kriteeriä. Sillä tulee olla selkeät alueelliset rajat, pysyvä väestö, hallitus sekä kyky solmia suhteita muiden maiden kanssa.

Tämän päivän reaalipolitiikassa itsenäisyyden edellytyksenä on kuitenkin se, että muut maat suostuvat tunnustamaan alueen itsenäisyyden.

Somalimaa täyttää helposti kaikki perinteisen määritelmän mukaiset itsenäisyyden edellytykset, mutta itsenäisyyden tunnustamista on odotettu jo 24 vuotta.

Itsenäisyys olisi myös historiallisesti perusteltu. Somalimaa oli ennen vuotta 1960 Britannian siirtomaa, kun taas eteläinen Somalia kuului Italian alaisuuteen.

Somalian eteläosissa pohjoisen Somalimaan itsenäisyydestä ei suostuta edes puhumaan. Afrikan unioni taas pelkää Somalimaan tunnustamisen johtavan itsenäisyysvaatimuksiin monissa muissakin maissa.

Somalimaan odottaessa itsenäisyyden tunnustamista samaan aikaan lähialueilla maailmankartalle on ilmestynyt jo kaksi uutta maata, Eritrea ja Etelä-Sudan. Molemmat saivat itsenäisyytensä pitkällisten aseellisten taistelujen jälkeen suuren innostuksen vallassa, Eritrea vuonna 1993 ja Etelä-Sudan vuonna 2011.

YK, EU ja Yhdysvallat katsovat Somalimaan tilannetta sivusta, eivät sinänsä vastusta itsenäisyyttä, mutta eivät tee elettäkään tunnustamisen puolesta.

Somalian epävakaa tilanne on sen sijaan tarjonnut tuhansille konsulteille rahakkaita työtehtäviä kansainvälisissä humanitaarisissa järjestöissä Kenian pääkaupungissa Nairobissa.

Faisal Ali Warabe melkein vihastuu, kun kysyn häneltä, mitä haittaa siitä on, ettei alueen itsenäisyyttä tunnusteta.

”Ilman itsenäisyyttä emme voi solmia sopimuksia muiden maiden hallitusten kanssa. Emme saa lainoja. Kaupalliset investoinnit ovat riskialttiita ilman voimassa olevia vakuutuksia”, Warabe luettelee.

Somalimaan suurin vientituote on lihakarja, kamelit, nautakarja ja vuohet, joita viedään ennen muuta Saudi-Arabiaan ja Persianlahden maihin. Alueella on kuitenkin huomattavat hyödyntämättömät mineraalivarat, ja joidenkin arvioiden mukaan Somalian ja Somalimaan maaperässä saattaa olla yli sata miljardia barrelia öljyä. Määrä vastaa lähes puolta Saudi-Arabian tiedossa olevista öljyvaroista.

Lisäksi Berberan kaupungin satamasta kaavaillaan merkittävää tavaraliikenteen keskusta, mikäli väkirikkaan Etiopian kanssa päästäisiin sopimukseen uuden rautatien rakentamisesta.

Kansainvälisten lainojen ja sijoitusten sijasta Somalimaa on pitkälti riippuvainen YK-järjestöjen ja ulkomaisten avustusjärjestöjen tukihankkeista. Niitä riittää, sillä Somalimaassa järjestöt voivat toimia vapaasti toisin kuin terrori-iskujen runtelemassa eteläisessä Somaliassa.

Ulkomailla asuneet diaspora-somalimaalaiset ovat keskeisessä roolissa avustustyössä, myös Suomesta tulleet somalialaissyntyiset asiantuntijat, jotka ovat jo vuosien ajan kehittäneet maan terveyshallintoa.

Koulutettujen kotiinpalaajien menestys ja korkeampi elintaso on samalla myös lisännyt ihmissalakuljettajien armoille heittäytyvien uusien lähtijöiden määrää. Tuhannet nuoret somalimaalaiset lähtevät vuosittain pitkälle matkalle Etiopian, Sudanin ja Saharan autiomaan halki Libyaan yrittäen päästä etsimään onnea Euroopasta.

Somalimaan passi kelpaa matkustusasiakirjaksi vain naapurimaissa Etiopiassa ja Djiboutissa, joten lähtijät ovat pakostakin laittomia siirtolaisia.

perjantai 4. syyskuuta 2015

FBI:n tehtailemat terroristit

KU-VIIKKOLEHTI 4.9.2015

Shahawar Siraj oli 22-vuotias ujo ja saamaton mammanpoika tavatessaan FBI:n ilmiantajan setänsä omistamassa islamilaisten kirjojen kaupassa New Yorkissa. Shahawar ei silloin vielä tiennyt, että uskonoppineena esiintynyt tyylikäs mies olikin poliisin palkkaama provokaattori.

Shahawar oli vihoissaan Irakin sodasta ja amerikkalaissotilaista, jotka kiduttivat ja nöyryyttivät ihmisiä Abu Ghraibin vankilassa. Yhdessä kaverinsa kanssa hän oli puhunut New Yorkin siltojen räjäyttämisestä autopommin avulla kostoksi USA:n sotapolitiikasta. Vieras mies kertoi kuuluvansa muslimiveljeskuntaan ja opiskelleensa ydinfysiikkaa yliopistossa.

Kuukausien ajan ilmiantaja hengaili Shahawarin kanssa, kasvatti tämän itseluottamusta ja laati suunnitelman ajastinpommien viemisestä Herald Squaren metroasemalle. Ilmiantaja houkutteli Shahawarin piirtämään karttoja metroasemasta. Keskustelut videoitiin auton kojelautaan asennetulla kameralla.

Sopivalla hetkellä poliisit tulivat paikalle ja pidättivät Shahawarin, joka tuomittiin terrori-iskun suunnittelusta 30 vuodeksi vankilaan.

Puolustusasianajaja oli ällistynyt tuomiosta, koska oli ilmiselvää, että ilman FBI:n yllyttäjää poika ei olisi koskaan kyennyt aiheuttamaan mitään uhkaa yhteiskunnalle.

”He tuottavat rikoksia voidakseen ratkaista niitä ja sitten väittää saavuttaneensa tuloksia terrorisminvastaisessa sodassa”, asianajaja toteaa yhdysvaltalaisen tutkivan journalistin Trevor Aaronsonin kirjassa The Terror Factory (Terroritehdas).

Aaronsonin perehtyi kirjaansa varten satoihin oikeusjuttuihin, joissa syrjäytyneille ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajille tai islaminuskoon kääntyneille amerikkalaisille on langetettu pitkiä vankeustuomioita terrorismirikoksista. Aaronson kirjoitti aiheesta aiemmin myös juttusarjan Mother Jones -lehteen.

Miamissa 19-vuotias pakistanilaisperheen poika tuomittiin 12 vuodeksi vankilaan sen jälkeen kun hän oli ostanut FBI:n ilmiantajalta pomminteko-ohjeita sisältävän Anarkistin keittokirjan ja toinen poliisin provokaattori oli väittänyt perustavansa Floridaan jihadistien koulutuskeskuksen. Imran Mandhai tunnusti suunnitelleensa sähkömuuntajien räjäyttämistä, jotta Yhdysvaltojen hallitus lopettaisi Israelin tukemisen.

Bangladeshista tullut pitserianomistaja tuomittiin 15 vuodeksi vankilaan lainattuaan 5 000 dollaria asekauppiaana esiintyneeltä FBI:n ilmiantajalta.

Rezwan Ferdaus tuomittiin Bostonissa 17 vuodeksi vankilaan aikeistaan iskeä lennokkiin asennetulla pommilla Yhdysvaltojen kongressiin. Pommihanke oli FBI:n ilmiantajan keksimä, ja FBI antoi rahaa lennokin ostamiseen ja matkalippuun Washingtoniin. Ferdaus kärsi vakavista mielenterveysongelmista ja käytti pidätyksen aikana vaippaa.

Vuonna 2006 amerikkalaiskanavien uutisissa kerrottiin näyttävästi Miamissa paljastuneesta salaliitosta, jossa muslimilahkon jäsenet suunnittelivat Chicagon Sears Towerin pilvenpiirtäjän räjäyttämistä. Kyse oli konkurssikypsässä kipsilevyverstaassa työskentelevistä afroamerikkalaisista miehistä, joille Al-Qaidan värvääjänä esiintynyt FBI:n provokaattori lupasi maksaa 50 000 dollaria osallistumisesta terrori-iskuun.

Verstaan omistaja, yksiössä perheineen asuva neljän lapsen isä, kuvitteli, että pilvenpiirtäjä romahtaisi Michiganjärveen ja aiheuttaisi valtavan tsunamin.

Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvalloissa yli 500 ihmistä on ollut syytettynä terrorismirikoksista. Aaronsonin mukaan noin puolet syytetyistä on ollut tekemisissä FBI:n ilmiantajan kanssa ja otettu kiinni ilmiantajan järjestämässä operaatiossa. 49 syytettyä oli toiminut pelkästään provokaattorin laatimien ohjeiden mukaan.

Melkein kaikki muut terrorismirikoksista syytetyt, jotka eivät olleet tekemisissä ilmiantajan kanssa, olivat pikkurikollisia, joilla oli kaukaisia yhteyksiä ulkomailla oleviin terroristeihin, tai sitten heitä epäiltiin maahantuloon tai oleskelulupaan liittyvistä rikkomuksista.

Vuoden 2001 jälkeen FBI on palkannut terrorisminvastaiseen yksikköön yli 15 000 ilmiantajaa tai suoranaista yllyttäjää.

FBI:n budjetista yli kolme miljardia dollaria käytetään vuosittain terrorisminvastaiseen toimintaan – selvästi enemmän kuin järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan.

Terrorisminvastaisten ilmiantajien käyttö on selvästi lisääntynyt Barack Obaman presidenttikaudella.

Aaronsonin mielestä FBI tarvitsee suurta määrää ilmiantajia ja provokaattoreita voidakseen tuottaa riittävän paljon syytteitä ja tuomioita, joiden avulla terrorisminvastaisen yksikön suurta budjettia voidaan perustella.

Ilmiantajat ja provokaattorit ovat itse yleensä jonkin alan rikollisia tai huijareita, joiden rikoksia on katsottu sormien läpi sillä ehdolla, että he ovat suostuneet työskentelemään liittovaltion poliisille.

Aaronsonin mukaan FBI värvää ilmiantajia myös esimerkiksi kiristämällä maahanmuuttajia, joiden oleskelulupa on juuri menossa umpeen.

Ilmiantajan työ on raadollista, mutta siitä maksetaan hyvin. Yllä mainituissa tapauksissa ihmisiä terroritekojen suunnitteluun houkutelleet provokaattorit ovat saaneet parhaimmillaan yli sadan tuhannen dollarin palkkion operaatiota kohti.

Aaronsonin mukaan Yhdysvalloissa ei ole koettu ainuttakaan tapausta, jossa potentiaalinen terroristi, jolla ei ole ollut aseita, rahaa ja osaamista terrori-iskun toteuttamiseen, olisi onnistunut tekemään haluamansa iskun saatuaan tukea joltain sattumalta tapaamaltaan terroristiryhmän jäseneltä.

”Al-Qaida tai sitä lähellä olevat terroristiliikkeet eivät myöskään näytä olevan kykeneviä tai halukkaita toimittamaan aseita wannabe-terroristeille Yhdysvalloissa”, Aaronson kirjoittaa.

Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvalloissa on Aaronsonin mukaan onnistuttu tekemään vain kolme todellista terrori-iskua, joissa tekijällä on ollut yhteys terroristiryhmiin ulkomailla.

Näistä viimeisin oli tšetšeenisukuisten Tsarnajevin veljesten vuonna 2013 tekemä Bostonin maratonin pommi-isku, jossa kuoli kolme ihmistä ja 264 haavoittui. Ennen Bostonin iskua FBI yritti pitkään houkutella Tamerlan Tsarnajevia ilmiantajakseen.

perjantai 21. elokuuta 2015

Optimismin huumaa Nigeriassa

KU-VIIKKOLEHTI 21.8.2015

Heti Lagosin lentokentällä huomaa, että Nigeriassa jokin on muuttunut. Maahantulomuodollisuudet hoituvat sujuvasti ilman jonotusta. Paikallinen toimittajakollega on vastassa lentokentän ulkopuolella, ja olemme perillä hotellissa alle puolessa tunnissa.

Aiemmilla kerroilla Lagosin lentokentällä virkailija on vaatinut lahjuksia maahantuloleiman tai matkatavaroiden saamiseksi ja matka hotellille on kestänyt liikenneruuhkassa ainakin toista tuntia.

Nyt Nigeriassa tuntuu vallitsevan hurja optimismi. Toimittajakollega kertoo Lagosin monimiljoonakaupungin uusista liikennejärjestelyistä, joilla on päästy eroon pahimmista pullonkauloista. Vuosia pysähdyksissä olleet tienrakennushankkeet ovat vihdoin saaneet rahoituksensa. Lagosissa polttoainetta ei enää tarvitse jonottaa. Korruptionvastainen kampanja on tuottanut tulosta.

Muualla maassa ääri-islamistinen terroristijärjestö Boko Haram on joutunut luopumaan lähes kaikista valtaamista alueistaan maan koilliskolkassa sen jälkeen kun armeijan sotilaille maksettiin puuttuvat palkkarästit. Nigerjoen suiston öljyntuotantoalueilla puhutaan ensi kertaa vakavasti vuosikymmenien saatossa syntyneiden öljytuhojen puhdistamisesta.

Toimittajakollegan mukaan muutokset ovat maan uuden presidentin, entisen sotilasdiktaattorin Muhammadu Buharin ansiota.

”Kaikki johtuu huipulla olevan miehen kehonkielestä”, hän sanoo.

Jos kansainvälistä mediaa olisi uskominen, niin eihän tässä näin pitänyt käydä. Maaliskuun lopulla pidettyjen vaalien alla mediassa peloteltiin tulossa olevasta sisällissodasta Nigerian islaminuskoisten pohjoisosien ja kristinuskoisen etelän välillä, mikäli pohjoisesta kotoisin oleva Buhari voittaa vaalit.

Buhari kuitenkin voitti vaalit pohjoisen ja maan väkirikkaan lounaisosan antamilla äänillä. Istuva presidentti Goodluck Jonathan myönsi vaalitappionsa jo ennen lopullisten tulosten julkistamista. Jonathan oli Nigerian historian ensimmäinen presidentti, joka oli kotoisin Nigerjoen suiston öljyalueelta.

Myös toimittajakollega on kotoisin öljyalueelta. Hän on paikallinen seurakunta-aktiivi ja mukana myös Nigerian ihmisoikeusliikkeessä. Silti hän kertoo äänestäneensä kevään vaaleissa 72-vuotiasta islaminuskoista entistä sotilasdiktaattoria pohjoisesta Katsinan osavaltiosta.

”Jonathanin ongelmana oli, ettei hän halunnut keikuttaa venettä”, kollega luonnehtii vaaleissa hävinnyttä ex-presidenttiä.

Harva muistelee kaiholla Muhammadu Buharin edellistä valtakautta Nigeriassa vuosina 1983–1985. Huumorintajuttomaksi kuvailtu kenraalimajuri ajoi ankaraa korruptionvastaista politiikkaa, mutta rikkeistä langetettiin kohtuuttomia rangaistuksia ja sananvapautta rajoitettiin.

Useita satoja poliitikkoja, virkamiehiä ja liikemiehiä tuomittiin lahjusten antamisesta ja vastaanottamisesta. Maailmankuulu muusikko Fela Kuti suljettiin vankilaan sotilasvallan arvostelemisesta.

Sotilaat vartioivat kadulla, ettei bussijonossa kiilattu. Myöhässä töihin tulleita virkamiehiä käskettiin rangaistukseksi tekemään kyykkyhyppyjä.

Korruption nollatoleranssi oli Buharin keskeinen vaaliteema myös viime kevään vaaleissa, mutta tällä kertaa Buharin puolue tarjosi äänestäjille myös muita houkuttimia: maksutonta koulunkäyntiä ja kouluruokaa, ilmaista terveydenhuoltoa sekä pientä perustuloa 25 miljoonalle äärimmäisessä köyhyydessä elävälle vanhemmalle, sillä ehdolla että nämä lähettävät lapsensa kouluun ja rokotuksiin.

Kaikkien edistyksellisten kongressi (APC) lupasi myös satoja tuhansia työpaikkoja julkisella sektorilla maan kaikissa osavaltioissa, miljoona uutta edullista asuntoa sekä lainmuutoksia, joiden nojalla yltiörikkaiden nigerialaisten omaisuutta voidaan pakkolunastaa, jollei omaisuuden haltija pysty osoittamaan, että varallisuus on hankittu laillisin keinoin.

Kun Buhari tuli toukokuussa valtaan, öljyrikas Nigeria kärsi polttoainepulasta ja jatkuvista sähkökatkoista. Maan vientituloista yli 90 prosenttia on peräisin öljystä, mutta öljynhinnan romahtamisen vuoksi öljytulot ovat vähentyneet puoleen. Kansa kuitenkin odotti, että tuore presidentti laittaisi hetkessä maan asiat kuntoon.

Buhari näyttäisi saaneen paljon aikaan pelkästään esimerkin voimalla. Pari viikkoa sitten hän ilmoitti puolittavansa oman palkkansa ja perui presidentin virka-autoiksi kaavailtujen uusien panssaroitujen S-sarjan Mercedes-Benzien hankinnan.

Presidentti on myös pyytänyt ulkomailta apua, jotta Nigerian valtion kassasta kavalletut pääomat jäljitetään ja palautetaan Nigeriaan. Pelkästään Yhdysvaltojen pankeissa uskotaan olevan 150 miljardin dollarin edestä nigerialaisten virkamiesten varastamia rahoja.

Nigerian lehdistä on jo saanut lukea entisistä ministereistä, jotka ovat luvanneet oma-aloitteisesti palauttaa kavaltamiaan miljoonia. Buhari vastasi ex-ministereille, ettei heidän kannata vielä maksaa mitään, vaan vasta sen jälkeen kun maan talousrikoskomissio on selvittänyt, kuinka paljon he ovat todellisuudessa kavaltaneet.

Talousrikosepäilyjen vuoksi myös hallituksen muodostaminen on viivästynyt, kun suurin osa ministeriehdokkaista ei ole saanut talousrikostutkijoilta puhtaita papereita.

Afrikan talousjättiläinen Nigeria on viime vuosina ylittänyt kansainvälisen uutiskynnyksen yleensä vain Boko Haramin tekemien pommi-iskujen yhteydessä tai kun ulkomailla on käyty oikeusjuttuja öljytuhojen aiheuttamien haittojen korvaamisesta Nigerjoen suiston öljyalueiden asukkaille.

Vielä alkuvuodesta laajoja alueita hallussaan pitäneen Boko Haramin joukot on nyt ajettu pienelle metsäkaistaleelle lähellä Kamerunin vastaista rajaa. Lehtitietojen mukaan ryhmän johtajat ovat ehdottaneet rauhanneuvotteluja hallituksen kanssa edelleen kadoksissa olevien siepattujen tyttöjen vapauttamiseksi.

Myös öljyalueilla saattavat koittaa paremmat ajat. Presidentti Buhari kaavailee raakaöljyn seassa olevan kaasun polttamisen täyskieltoa ja on perustanut työryhmän selvittämään kuinka vakavasti saastuneen Ogonimaan öljytuhoja voidaan ruveta puhdistamaan YK:n ympäristöjärjestön Unepin neljän vuoden takaisen raportin suositusten mukaisesti.

perjantai 7. elokuuta 2015

Ketä vastaan Turkki taistelee

KU-VIIKKOLEHTI 7.8.2015

Sinam Mohamad osoittaa kartalta, miten rintamalinjat ovat muuttuneet Pohjois-Syyriassa kesän aikana sen jälkeen kun kurdien johtamat joukot ajoivat islamistijärjestö Isisin pois Turkin rajalla sijaitsevasta Tal Abyadin kaupungista.

Turkin vastaisella rajalla Pohjois-Syyriassa on nyt Irakista länteen Eufratjoelle ulottuva satojen kilometrien mittainen yhtenäinen alue, jota hallitsevat pitkälti kurditaustaisista taistelijoista koostuvat Kansan suojelujoukot (YPG).

”Isisiltä vapautettujen alueiden asukkaat saavat nyt päättää, haluavatko he liittyä Rojavan demokraattisen itsehallintoalueen kantoneihin”, Sinam Mohamad kertoo.

Sinam Mohamad, entinen maanalaisen naisliikkeen aktiivi Pohjois-Syyrian kurdialueelta, on Rojavan itsehallinnon Euroopan edustaja ja toinen alueen kahdesta korkeimmasta johtajasta.

Rojava tuli suuren maailman tietoisuuteen viime vuoden lopulla, kun kurdijoukot pysäyttivät Isisin islamistijoukkojen etenemisen Kobanen kaupungissa Turkin rajalla. Tv-ryhmät ja Syyrian puolelta paenneet pakolaiset seurasivat taisteluja vain muutamien satojen metrien päästä Turkin rajan takaa.

Rojavan itsehallintoalueen kolmessa kantonissa sovelletaan varsin ainutlaatuiselta kuulostavaa ruohonjuuridemokratiaa. Joka kunnasta valitaan kolme edustajaa alueen kansanneuvostoon: yksi kurdi, yksi arabi ja yksi assyrialainen tai muiden vähemmistöjen edustaja. Kolmesta edustajasta ainakin yhden on oltava nainen.

Alueen perustuslaissa puhutaan Syyrian monietnisestä mosaiikista ja naisten tasa-arvosta. Kouluissa opetetaan nyt paitsi arabiaa myös kurdin kieltä ja arameaa. Syyrian hallituksen jättämiä rakennuksia hallinnoivat työntekijöiden perustamat osuuskunnat.

Nuoret ja naiset ovat keskeisesti mukana paikallisessa päätöksenteossa. Naisten oman sotilasyksikön YPJ:n taistelijat ovatkin jo saaneet runsaasti näkyvyyttä kansainvälisessä mediassa.

Tapaan Sinam Mohamadin aurinkoisena loppukesän iltana Café Ursulassa Helsingin Kaivopuistossa. Vieressä hypätään benjiitä korkeasta nosturista.

Mohamad on kiertänyt Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa puhumassa Rojavan ruohonjuuridemokratiasta mallina koko muun Syyrian demokratisoimiseksi, kunhan taistelut taukoavat. Hän on vedonnut hallituksiin tuen saamiseksi muualta Syyriasta tulleiden pakolaisten auttamiseen.

Suomen ulkoministeriö on ensimmäisten joukossa luvannut tukea alueen hallinnon ja peruspalvelujen kehittämistä, tosin lopullisesta toteutustavasta vielä neuvotellaan.

Sinam Mohamadin mukaan useat EU-maiden hallitukset ja Yhdysvallat ovat osoittaneet sympatiaa, mutta eivät uskalla sanoa sitä ääneen.

”Kenties siksi, etteivät he vihastuttaisi Turkkia.”

Yhdysvalloille Rojavan alueen armeija YPG on ollut tärkeä taktinen liittolainen taistelussa Isistä vastaan. Viime viikolla Turkki suostui vihdoin siihen, että Yhdysvaltojen hävittäjät voivat käyttää Turkissa sijaitsevaa Incirlikin lentotukikohtaa ilmaiskuihin Isistä vastaan.

Sopimuksen mukaan Syyrian puolelle rajaa muodostetaan maltillisten kapinallisjoukkojen hallinnoima puskurivyöhyke. Turkki ilmoitti myös liittyvänsä ilmaiskuihin Isistä vastaan.

Todellisuudessa Turkki teki yhden ilmaiskun Isistä vastaan Syyriassa ja ainakin 400 ilmaiskua Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n Pohjois-Irakissa sijaitseviin tukikohtiin. Turkin puolelta ammuttiin myös useaan otteeseen panssaritulta Rojavan kurdijoukkoja vastaan.

Turkin ilmaiskuja edelsi Isisin tekemä pommi-isku Turkin rajakaupungissa Surucissa. Iskussa kuoli 32 vasemmistonuorta, jotka olivat menossa Syyrian puolelle auttamaan Kobanen kaupungin jälleenrakentamisessa. Kaksi päivää myöhemmin Turkin aseellinen kurdijärjestö PKK surmasi kaksi poliisia, joiden uskottiin avustaneen iskun järjestämisessä.

”Turkki vain teeskentelee käyvänsä sotaa Isistä vastaan, kun todellisuudessa sen pyrkimyksenä on tuhota PKK”, arveli tutkija Kerem Öktem itävaltalaisesta Grazin yliopistosta.

Turkin pääministerin Ahmet Davutoglun valitsema sanajärjestys oli myös paljastava, kun hän totesi, että ”emme voi seurata vierestä, kun kurdit, vasemmistolaiset ja Isisin militantit kohdistavat iskuja Turkkia vastaan”.

Muutoin hyväntuulinen Sinam Mohamad kiihtyy hetkeksi, kun kysyn missä määrin Turkki on tukenut Isistä.

”Turkki on päästänyt Syyrian rajan yli tuhansia Isisin taistelijoita ulkomailta ja antanut Isisin käyttää Turkkia huoltoreittinään. Isis on myynyt Turkkiin öljyä vallatuilta alueilta Syyriasta ja Irakista. Luuletko, ettei Turkki tiedä, kuka ylittää sen rajat? Kun syyrialaiset siviilit ovat yrittäneet tulla Turkin puolelle saamaan lääkärinhoitoa, Turkin sotilaat ovat ampuneet heitä.”

Sinam Mohamadin mielestä Turkki olisi halutessaan voinut pysäyttää Isisin aikaa sitten, mutta ilmeisesti Turkki on pitänyt Isistä pikemminkin hyödyllisenä likaisen työn tekijänä kurdijoukkoja vastaan.

Turkin uudelleen käynnistämä sota PKK:ta vastaan liittyy ennen muuta sisäpolitiikkaan. Presidentti Recep Tayyip Erdoganin islamistinen AKP-puolue ei saanut kesäkuun vaaleissa enemmistöä ja yrittää nyt saada lisäpontta uusintavaaleihin lietsomalla uhkakuvia ja kurdivähemmistön vastaista mielialaa.

Mitä taas tulee Yhdysvaltojen ja Turkin kaavailemaan puskurivyöhykkeeseen, niin kyseessä on Turkin rajan eteläpuolella sijaitseva noin sata kilometriä leveä alue, joka on nyt osittain Isisin ja osittain keskenään taistelevien sunniarabien kapinallisryhmien hallinnassa.

Monien mielestä kurdijohtoisen YPG:n joukot olisivat voineet olla luontevin ehdokas alueen rauhoittamiseen, sillä juuri tuo alue erottaa Rojavan läntisen Afrinin kantonin itsehallintoalueen kahdesta muusta kantonista Kobanesta ja Jazirasta. Turkki taas haluaa nimenomaan estää Rojavan alueiden yhdistämisen.

Turkki ja Yhdysvallat eivät ole vielä päässeet yhteisymmärrykseen siitä, mitkä joukot aluetta tulisivat valvomaan. Yhdysvaltojen kouluttamat Uuden Syyrian joukot (NSF), eli niin sanottu 30. divisioona, koki kovan takaiskun, kun Al-Qaidan syyrialainen paikallisosasto Al-Nusran rintama vastikään vangitsi 20 ryhmän taistelijaa ja kaksi sen komentajaa.

perjantai 24. heinäkuuta 2015

TeliaSoneran lahjusjupakan suomalaiset taustat

KU-VIIKKOLEHTI 24.7.2015

Ruotsalaismedia on raportoinut perusteellisesti TeliaSoneran lahjusepäilyistä Azerbaidžanissa, etenkin sen jälkeen kun yleisradioyhtiö SVT ja Ruotsin tietotoimisto TT julkaisivat toukokuussa sarjan tutkivia juttuja teleoperaattorin azerbaidžanilaisen tytäryhtiön Azercellin seitsemän vuoden takaiseen yksityistämiseen liittyvistä hämäristä yrityskaupoista.

SVT:n haastattelemat talousrikosasiantuntijat puhuvat Ruotsin kaikkien aikojen suurimmasta lahjusskandaalista.

Tiivistettynä on kyse siitä, että lähes miljardin euron verran rahaa ja omaisuutta on siirtynyt Azerbaidžanin presidentin Ilham Alijevin tyttärien panamalaisille postilokerofirmoille, jotta TeliaSonera sai vuonna 2012 oikeuden 4G-mobiilipalveluihin tarvittavien taajuuksien käyttöön.

Aiempien paljastusten mukaan myös Uzbekistanissa verkkotoimiluvan saamista edelsivät erinäiset rahansiirrot diktaattorin tyttären ystävättären nimissä olevalle yhtiölle. Tosin Uzbekistanin tapauksessa voitelurahoja maksettiin ”vain” vajaan 300 miljoonan euron edestä.

SVT antaa ymmärtää, että kuten Uzbekistanissa myös Azerbaidžanissa toiminnan taustalla olivat TeliaSoneran idänprojekteista vastanneet suomalaiset entiset Sonera-johtajat.

Ruotsalaismedian selvitykset pohjautuvat pitkälti azerbaidžanilaisen toimittajan Khadija Ismailovan vuoden takaiseen juttuun, joka julkaistiin Yhdysvaltojen rahoittaman Radio Free Europe/Radio Libertyn (RFE/RL) verkkosivuilla.

Jutun mukaan TeliaSoneran tytäryhtiö Fintur Holdings osti vuonna 2008 Azerbaidžanin valtion osuuden puhelinoperaattori Azercellistä markkina-arvoa selvästi halvemmalla hinnalla, mutta luovutti samalla sisäisessä osakejärjestelyssä 42 prosentin osuuden Turkissa rekisteröidylle kumppanille, jonka omisti puolestaan kaksi panamalaista yhtiötä.

Panamalaisfirmojen asiamiehenä oli Azerbaidžanissa vaikuttava sveitsiläinen juristi, joka hoiti presidentti Alijevin tuolloin parikymppisten tyttärien Leila ja Arzu Alijevan muitakin yritysomistuksia.

Ennen verkkotoimiluvan saamista Azercellin vähemmistöosakkaaksi tuli myös Maltassa rekisteröity firma. Azercellin hallituksen kokouksissa maltalaisfirmaa on edustanut presidentti Alijevin henkikaartin majuri.

Presidenttiperheen liiketoimia aiemminkin penkonut Ismailova pidätettiin viime joulukuussa ja on ollut siitä lähtien vankilassa ilman oikeudenkäyntiä. Tapaninpäivänä viranomaiset sulkivat radiokanava RFE/RL:n azerinkielisen toimituksen Azerbaidžanin pääkaupungissa Bakussa.

Ruotsin valtion puhelinyhtiön Telian ja Suomen valtion omistaman Soneran fuusiossa vuonna 2002 syntynyt TeliaSonera on tätä nykyä Euroopan viidenneksi suurin matkapuhelinoperaattori ja Wikipedian listauksen mukaan koko maailman 13. suurin operaattoriyhtiö käyttäjien määrässä mitattuna.

TeliaSoneran kokonaan tai osittain omistamat operaattorit toimivat kaikkiaan 17 maassa Euroopassa ja Aasiassa. TeliaSonera on markkinajohtaja mobiilipalveluissa Ruotsissa, Virossa, Latviassa, Turkissa, Azerbaidžanissa, Kazakstanissa, Tadžikistanissa ja Nepalissa.

Entisen Neuvostoliiton alueen maissa Azerbaidžanissa, Georgiassa, Kazakstanissa, Moldovassa, Tadžikistanissa ja Uzbekistanissa TeliaSonera operoi Hollannissa rekisteröidyn tytäryhtiön Fintur Holdingsin välityksellä.

Soneran ja turkkilaisen Turkcellin yhteisyrityksenä perustettu Fintur oli edelläkävijä entisen Neuvostoliiton alueen nousevien talouksien nopeasti kasvavalla matkapuhelinalalla. Telian ja Soneran fuusiossa Finturista tuli keskeinen osa TeliaSoneran konsernia. Yhtiön menestyksekkäät niin sanotut Euraasian toiminnot jäivät idänkauppaa tuntevien suomalaisten vastuulle.

Tänä päivänä TeliaSoneran liikevaihdosta 20 prosenttia on peräisin Euraasian alueelta, mutta osuus voitoista on ollut sitäkin suurempi.

Kaukasian ja Keski-Aasian maissa menestys ei ole tullut itsestään.

”TeliaSoneran liiketoimissa entisten neuvostotasavaltojen kiistanalaisten hallitusten kanssa on ilmeisesti ollut pikemminkin sääntönä toimia bulvaanien välityksellä ja maksaa lahjuksia veroparatiisiyhtiöille”, arvelee TeliaSoneran omistajiin kuuluvan Nordea-pankin sijoitusvastaava Sasja Beslik.

Uzbekistanin lahjusjupakka on parhaillaan Ruotsin syyttäjäviraston syyteharkinnassa. Törkeästä lahjuksen antamisesta on epäiltynä kolme suomalaista entistä TeliaSoneran johtajaa: Finturin entinen toimitusjohtaja ja koko TeliaSoneran entinen varatoimitusjohtaja Tero Kivisaari, lakijohtaja Olli Tuohimaa sekä Euraasian alueen entinen varatoimitusjohtaja Esko Rytkönen.

Heitä kaikkia epäillään osallisuudesta rahansiirtoihin Gibraltarissa rekisteröidylle yhtiölle operaattorilisenssien saamiseksi. Todellisuudessa rahat päätyivät Uzbekistanin presidentin Islam Karimovin tyttärelle Gulnara Karimovalle.

Suomalaiset kiistävät lahjusepäilyt. Mafiapomon lailla liiketoimia Uzbekistanissa harjoittanut Karimova on puolestaan riitaantunut isänsä kanssa ja ollut toista vuotta kotiarestissa.

Azerbaidžanin yritysjärjestelyistä sovittiin Ruotsin yleisradion SVT:n mukaan syyskuussa 2007 kokouksessa, jossa oli läsnä useita TeliaSoneran korkeimpia johtajia. SVT:n mukaan Finturin silloinen toimitusjohtaja esitteli suunnitelman mutkikkaista omistusmuutoksista, joilla Azerbaidžanin valtion osakkeita Azercellissä siirrettiin noin 600 miljoonan euron edestä presidentin tyttärien firmoille.

Syyskuussa 2007 Finturin toimitusjohtajana oli Tero Kivisaari.

SVT:n mukaan ainakin osa kokouksessa mukana olleista oli aiemmin vuonna 2007 keskeisesti mukana neuvotteluissa verkkotoimiluvasta Uzbekistanissa.

Uzbekistanin lahjusvyyhdin paljastumisen jälkeen Kivisaari sai potkut yhdessä kolmen muun TeliaSoneran johtajan kanssa. Toimitusjohtaja Lars Nyberg erosi tehtävästään ja muutti Portugaliin.

Kivisaari on ollut vuodesta 2013 huolintayhtiö Nurminen Logisticsin hallituksen puheenjohtajana.

Suomen valtio on edelleen TeliaSoneran toiseksi suurin omistaja. Omistusosuus putosi vajaasta kahdeksasta prosentista nykyiseen kolmeen, kun valtion sijoitusyhtiö Solidium myi miljardin euron edestä TeliaSoneran osakkeita viime talvena.