perjantai 18. syyskuuta 2015

Kuka tunnustaisi Somalimaan itsenäisyyden?

KU-VIIKKOLEHTI 18.9.2015

Suomalainen Faisal Ali Warabe Espoon Leppävaarasta on keksinyt ratkaisun Somalimaan pakottavimpaan ongelmaan.

”Somalian ja Somalimaan tulee muodostaa kahden valtion liittovaltio”, Warabe toteaa silmin nähden ylpeänä ideastaan.

Somalimaa irrottautui Somaliasta vuonna 1991 ja on ollut siitä lähtien käytännössä itsenäinen alue, mutta mikään muu maa maailmassa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä.

Siinä missä mielikuvat Somaliasta liittyvät yleensä pommi-iskuihin, merirosvoihin ja sisällissotaan, itsenäiseksi julistautuneessa pohjoisessa Somalimaassa on ollut rauhallista. Alueella on toimiva siviilihallinto ja vaaleja on järjestetty säännöllisin väliajoin.

Tapaamme Faisal Ali Waraben kanssa hotellin ulkokahvilassa Somalimaan pääkaupungissa, runsaan miljoonan asukkaan Hargeisassa. Täällä ulkomaalainenkin voi vapaasti kävellä kadulla, istua kahvilassa tai käydä paikallisten bändien konsertissa.

Somalian pääkaupungissa Mogadishussa yksikään valkoihoinen ei liiku kadulla ilman aseistettua saattuetta.

Warabe on jo esitellyt sovintomalliaan EU-maiden hallituksille ja Persianlahden maille. Parhaassa tapauksessa seuraava vaihe voisi olla EU:n tukema kansanäänestys liittovaltiomallista.

Kahden valtion liittovaltio auttaisi Waraben mukaan myös eteläistä Somaliaa saamaan aikaan yhtenäisen hallituksen vuosikymmeniä kestäneen epävakauden jälkeen. Toistaiseksi Somaliaan on ulkomaiden tuella yritetty synnyttää useiden eri klaanipohjaisten osavaltioiden muodostamaa liittovaltiota varsin huterin tuloksin.

Faisal Ali Warabe ei ole kuka tahansa espoolainen maahanmuuttaja, vaan Somalimaan oppositiojohtaja, paikallisen Oikeus- ja hyvinvointipuolueen (UCID) puheenjohtaja ja suuren kansan kovasti arvostama sovittelija. Somalimaassa monet kutsuvat häntä ”turvaverkoksi”, joka haetaan apuun, kun johtajat eivät pääse sopuun keskenään.

Warabe työskenteli Mogadishun pääinsinöörinä 1980-luvulla ennen Somalian sisällissotaa, jossa pohjoinen Hargeisan kaupunki tuhottiin raunioiksi diktaattori Mohamed Siad Barren hallituksen ilmapommituksissa.

Viimeisen 15 vuoden aikana Warabe on viettänyt suurimman osan ajastaan syntysijoillaan Hargeisassa yrittäen jälleenrakentaa Somalimaata.

Warabe uskoo hyvinvointivaltioon. Hän opiskeli aikoinaan Leningradissa, ihaili Olof Palmea ja kävi 1970-luvulla tapaamassa Länsi-Saksan sosiaalidemokraattista liittokansleria Willy Brandtia.

Kun Somaliasta oli lähdettävä sisällissotaa pakoon, oli selvää, että päämääränä oli päästä Pohjoismaihin. Warabe opiskeli varttuneena miehenä sosiaalipolitiikkaa Helsingin yliopistossa ja yrittää nyt soveltaa oppejaan Somalimaassa.

Miksi sitten Somalimaan itsemääräämisoikeutta ei tunnusteta ulkomailla?

Perinteisen kansainvälisen oikeuden määritelmän mukaan itsenäisen valtion tulisi täyttää neljä kriteeriä. Sillä tulee olla selkeät alueelliset rajat, pysyvä väestö, hallitus sekä kyky solmia suhteita muiden maiden kanssa.

Tämän päivän reaalipolitiikassa itsenäisyyden edellytyksenä on kuitenkin se, että muut maat suostuvat tunnustamaan alueen itsenäisyyden.

Somalimaa täyttää helposti kaikki perinteisen määritelmän mukaiset itsenäisyyden edellytykset, mutta itsenäisyyden tunnustamista on odotettu jo 24 vuotta.

Itsenäisyys olisi myös historiallisesti perusteltu. Somalimaa oli ennen vuotta 1960 Britannian siirtomaa, kun taas eteläinen Somalia kuului Italian alaisuuteen.

Somalian eteläosissa pohjoisen Somalimaan itsenäisyydestä ei suostuta edes puhumaan. Afrikan unioni taas pelkää Somalimaan tunnustamisen johtavan itsenäisyysvaatimuksiin monissa muissakin maissa.

Somalimaan odottaessa itsenäisyyden tunnustamista samaan aikaan lähialueilla maailmankartalle on ilmestynyt jo kaksi uutta maata, Eritrea ja Etelä-Sudan. Molemmat saivat itsenäisyytensä pitkällisten aseellisten taistelujen jälkeen suuren innostuksen vallassa, Eritrea vuonna 1993 ja Etelä-Sudan vuonna 2011.

YK, EU ja Yhdysvallat katsovat Somalimaan tilannetta sivusta, eivät sinänsä vastusta itsenäisyyttä, mutta eivät tee elettäkään tunnustamisen puolesta.

Somalian epävakaa tilanne on sen sijaan tarjonnut tuhansille konsulteille rahakkaita työtehtäviä kansainvälisissä humanitaarisissa järjestöissä Kenian pääkaupungissa Nairobissa.

Faisal Ali Warabe melkein vihastuu, kun kysyn häneltä, mitä haittaa siitä on, ettei alueen itsenäisyyttä tunnusteta.

”Ilman itsenäisyyttä emme voi solmia sopimuksia muiden maiden hallitusten kanssa. Emme saa lainoja. Kaupalliset investoinnit ovat riskialttiita ilman voimassa olevia vakuutuksia”, Warabe luettelee.

Somalimaan suurin vientituote on lihakarja, kamelit, nautakarja ja vuohet, joita viedään ennen muuta Saudi-Arabiaan ja Persianlahden maihin. Alueella on kuitenkin huomattavat hyödyntämättömät mineraalivarat, ja joidenkin arvioiden mukaan Somalian ja Somalimaan maaperässä saattaa olla yli sata miljardia barrelia öljyä. Määrä vastaa lähes puolta Saudi-Arabian tiedossa olevista öljyvaroista.

Lisäksi Berberan kaupungin satamasta kaavaillaan merkittävää tavaraliikenteen keskusta, mikäli väkirikkaan Etiopian kanssa päästäisiin sopimukseen uuden rautatien rakentamisesta.

Kansainvälisten lainojen ja sijoitusten sijasta Somalimaa on pitkälti riippuvainen YK-järjestöjen ja ulkomaisten avustusjärjestöjen tukihankkeista. Niitä riittää, sillä Somalimaassa järjestöt voivat toimia vapaasti toisin kuin terrori-iskujen runtelemassa eteläisessä Somaliassa.

Ulkomailla asuneet diaspora-somalimaalaiset ovat keskeisessä roolissa avustustyössä, myös Suomesta tulleet somalialaissyntyiset asiantuntijat, jotka ovat jo vuosien ajan kehittäneet maan terveyshallintoa.

Koulutettujen kotiinpalaajien menestys ja korkeampi elintaso on samalla myös lisännyt ihmissalakuljettajien armoille heittäytyvien uusien lähtijöiden määrää. Tuhannet nuoret somalimaalaiset lähtevät vuosittain pitkälle matkalle Etiopian, Sudanin ja Saharan autiomaan halki Libyaan yrittäen päästä etsimään onnea Euroopasta.

Somalimaan passi kelpaa matkustusasiakirjaksi vain naapurimaissa Etiopiassa ja Djiboutissa, joten lähtijät ovat pakostakin laittomia siirtolaisia.

perjantai 4. syyskuuta 2015

FBI:n tehtailemat terroristit

KU-VIIKKOLEHTI 4.9.2015

Shahawar Siraj oli 22-vuotias ujo ja saamaton mammanpoika tavatessaan FBI:n ilmiantajan setänsä omistamassa islamilaisten kirjojen kaupassa New Yorkissa. Shahawar ei silloin vielä tiennyt, että uskonoppineena esiintynyt tyylikäs mies olikin poliisin palkkaama provokaattori.

Shahawar oli vihoissaan Irakin sodasta ja amerikkalaissotilaista, jotka kiduttivat ja nöyryyttivät ihmisiä Abu Ghraibin vankilassa. Yhdessä kaverinsa kanssa hän oli puhunut New Yorkin siltojen räjäyttämisestä autopommin avulla kostoksi USA:n sotapolitiikasta. Vieras mies kertoi kuuluvansa muslimiveljeskuntaan ja opiskelleensa ydinfysiikkaa yliopistossa.

Kuukausien ajan ilmiantaja hengaili Shahawarin kanssa, kasvatti tämän itseluottamusta ja laati suunnitelman ajastinpommien viemisestä Herald Squaren metroasemalle. Ilmiantaja houkutteli Shahawarin piirtämään karttoja metroasemasta. Keskustelut videoitiin auton kojelautaan asennetulla kameralla.

Sopivalla hetkellä poliisit tulivat paikalle ja pidättivät Shahawarin, joka tuomittiin terrori-iskun suunnittelusta 30 vuodeksi vankilaan.

Puolustusasianajaja oli ällistynyt tuomiosta, koska oli ilmiselvää, että ilman FBI:n yllyttäjää poika ei olisi koskaan kyennyt aiheuttamaan mitään uhkaa yhteiskunnalle.

”He tuottavat rikoksia voidakseen ratkaista niitä ja sitten väittää saavuttaneensa tuloksia terrorisminvastaisessa sodassa”, asianajaja toteaa yhdysvaltalaisen tutkivan journalistin Trevor Aaronsonin kirjassa The Terror Factory (Terroritehdas).

Aaronsonin perehtyi kirjaansa varten satoihin oikeusjuttuihin, joissa syrjäytyneille ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajille tai islaminuskoon kääntyneille amerikkalaisille on langetettu pitkiä vankeustuomioita terrorismirikoksista. Aaronson kirjoitti aiheesta aiemmin myös juttusarjan Mother Jones -lehteen.

Miamissa 19-vuotias pakistanilaisperheen poika tuomittiin 12 vuodeksi vankilaan sen jälkeen kun hän oli ostanut FBI:n ilmiantajalta pomminteko-ohjeita sisältävän Anarkistin keittokirjan ja toinen poliisin provokaattori oli väittänyt perustavansa Floridaan jihadistien koulutuskeskuksen. Imran Mandhai tunnusti suunnitelleensa sähkömuuntajien räjäyttämistä, jotta Yhdysvaltojen hallitus lopettaisi Israelin tukemisen.

Bangladeshista tullut pitserianomistaja tuomittiin 15 vuodeksi vankilaan lainattuaan 5 000 dollaria asekauppiaana esiintyneeltä FBI:n ilmiantajalta.

Rezwan Ferdaus tuomittiin Bostonissa 17 vuodeksi vankilaan aikeistaan iskeä lennokkiin asennetulla pommilla Yhdysvaltojen kongressiin. Pommihanke oli FBI:n ilmiantajan keksimä, ja FBI antoi rahaa lennokin ostamiseen ja matkalippuun Washingtoniin. Ferdaus kärsi vakavista mielenterveysongelmista ja käytti pidätyksen aikana vaippaa.

Vuonna 2006 amerikkalaiskanavien uutisissa kerrottiin näyttävästi Miamissa paljastuneesta salaliitosta, jossa muslimilahkon jäsenet suunnittelivat Chicagon Sears Towerin pilvenpiirtäjän räjäyttämistä. Kyse oli konkurssikypsässä kipsilevyverstaassa työskentelevistä afroamerikkalaisista miehistä, joille Al-Qaidan värvääjänä esiintynyt FBI:n provokaattori lupasi maksaa 50 000 dollaria osallistumisesta terrori-iskuun.

Verstaan omistaja, yksiössä perheineen asuva neljän lapsen isä, kuvitteli, että pilvenpiirtäjä romahtaisi Michiganjärveen ja aiheuttaisi valtavan tsunamin.

Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvalloissa yli 500 ihmistä on ollut syytettynä terrorismirikoksista. Aaronsonin mukaan noin puolet syytetyistä on ollut tekemisissä FBI:n ilmiantajan kanssa ja otettu kiinni ilmiantajan järjestämässä operaatiossa. 49 syytettyä oli toiminut pelkästään provokaattorin laatimien ohjeiden mukaan.

Melkein kaikki muut terrorismirikoksista syytetyt, jotka eivät olleet tekemisissä ilmiantajan kanssa, olivat pikkurikollisia, joilla oli kaukaisia yhteyksiä ulkomailla oleviin terroristeihin, tai sitten heitä epäiltiin maahantuloon tai oleskelulupaan liittyvistä rikkomuksista.

Vuoden 2001 jälkeen FBI on palkannut terrorisminvastaiseen yksikköön yli 15 000 ilmiantajaa tai suoranaista yllyttäjää.

FBI:n budjetista yli kolme miljardia dollaria käytetään vuosittain terrorisminvastaiseen toimintaan – selvästi enemmän kuin järjestäytyneen rikollisuuden torjuntaan.

Terrorisminvastaisten ilmiantajien käyttö on selvästi lisääntynyt Barack Obaman presidenttikaudella.

Aaronsonin mielestä FBI tarvitsee suurta määrää ilmiantajia ja provokaattoreita voidakseen tuottaa riittävän paljon syytteitä ja tuomioita, joiden avulla terrorisminvastaisen yksikön suurta budjettia voidaan perustella.

Ilmiantajat ja provokaattorit ovat itse yleensä jonkin alan rikollisia tai huijareita, joiden rikoksia on katsottu sormien läpi sillä ehdolla, että he ovat suostuneet työskentelemään liittovaltion poliisille.

Aaronsonin mukaan FBI värvää ilmiantajia myös esimerkiksi kiristämällä maahanmuuttajia, joiden oleskelulupa on juuri menossa umpeen.

Ilmiantajan työ on raadollista, mutta siitä maksetaan hyvin. Yllä mainituissa tapauksissa ihmisiä terroritekojen suunnitteluun houkutelleet provokaattorit ovat saaneet parhaimmillaan yli sadan tuhannen dollarin palkkion operaatiota kohti.

Aaronsonin mukaan Yhdysvalloissa ei ole koettu ainuttakaan tapausta, jossa potentiaalinen terroristi, jolla ei ole ollut aseita, rahaa ja osaamista terrori-iskun toteuttamiseen, olisi onnistunut tekemään haluamansa iskun saatuaan tukea joltain sattumalta tapaamaltaan terroristiryhmän jäseneltä.

”Al-Qaida tai sitä lähellä olevat terroristiliikkeet eivät myöskään näytä olevan kykeneviä tai halukkaita toimittamaan aseita wannabe-terroristeille Yhdysvalloissa”, Aaronson kirjoittaa.

Vuoden 2001 jälkeen Yhdysvalloissa on Aaronsonin mukaan onnistuttu tekemään vain kolme todellista terrori-iskua, joissa tekijällä on ollut yhteys terroristiryhmiin ulkomailla.

Näistä viimeisin oli tšetšeenisukuisten Tsarnajevin veljesten vuonna 2013 tekemä Bostonin maratonin pommi-isku, jossa kuoli kolme ihmistä ja 264 haavoittui. Ennen Bostonin iskua FBI yritti pitkään houkutella Tamerlan Tsarnajevia ilmiantajakseen.