perjantai 24. huhtikuuta 2015

Armenialaisten sadan vuoden yksinäisyys

KU-VIIKKOLEHTI 24.4.2015

Mitä yhteistä on ranskalaislaulaja Charles Aznavourilla, argentiinalaisella tennistähdellä David Nalbandianilla ja amerikkalaisella seurapiirijulkkiksella Kim Kardashianilla?

Heillä kaikilla on armenialaiset sukujuuret, ja he ovat kaikki käyneet viime päivinä kampanjaa, jotta pitkälti unohduksiin jäänyt armenialaisten kansanmurha saisi enemmän julkisuutta maailmalla.

90-vuotias Charles Aznavour vetosi maanantaina Le Monde -lehdessä Turkin hallitukseen, jotta se virallisesti tunnustaisi armenialaisten vuoden 1915 kansanmurhan. Maailmankuulu chansonlaulaja ilmoitti aiemmin haluavansa esiintyä kansanmurhan muistokonsertissa Vatikaanissa.

Tosi-tv-tähti Kim Kardashian kävi puolestaan asettamassa kukkia kansanmurhan muistomerkillä Armenian pääkaupungissa Jerevanissa.

Takavuosien Wimbledon-finalisti David Nalbandian julkisti YouTubessa videon, jolla hän kertoi armenialaisten sadan vuoden takaisesta kansanmurhasta.

Maailman arviolta kahdeksasta miljoonasta armenialaisesta suurin osa elää diasporassa Venäjällä, Yhdysvalloissa, Ranskassa ja useissa Lähi-idän maissa. Useimmat heistä ovat vuoden 1915 kansanmurhasta ja pakkosiirroista henkiin jääneiden jälkeläisiä.

Noin kolme miljoonaa armenialaista asuu Neuvostoliitosta vuonna 1991 itsenäistyneessä Armenian tasavallassa.

Huhtikuussa 1915 käynnistyneessä armenialaisten kansanmurhassa kuoli arviolta puolitoista miljoonaa ihmistä.

24. huhtikuuta 1915 Osmanien valtakunnan turkkilaiset sotilaat pidättivät 250 keskeistä armenialaisen älymystön edustajaa Konstantinopolissa eli nykyisessä Istanbulissa. Armenialaiset poliitikot, lääkärit, lakimiehet, papit ja toimittajat kuljetettiin vankijunalla sisämaahan, missä heidät myöhemmin surmattiin.

Armeijan palveluksessa olleet armenialaiset riisuttiin aseista ja teloitettiin.

Eri puolilla nykyisen Turkin aluetta kuolemanpartiot surmasivat usein kaikki työikäiset armenialaiset miehet. Turkkilaiset talonpojat tappoivat armenialaisia naapureitaan viikatteilla tai lapioilla. Kristinuskoisia armenialaismiehiä heitettiin vuorenrinteiltä alas, heiltä katkaistiin päät, heidät ristiinnaulittiin tai teloitettiin ampumalla.

Armenialaisia naisia ruoskittiin, raiskattiin ja poltettiin elävältä.

Henkiin jätetyt armenialaiset karkotettiin kotiseuduiltaan nykyisen Turkin itäosista. Heidän käskettiin pakata omaisuutensa kärryihin ja lähteä pakoon sotatoimialueelta. Ilman ruokaa ja juomaa sadat tuhannet naiset, lapset ja vanhukset kuolivat nälkään ja sairauksiin Syyrian autiomaassa.

Nykyisen Turkin alueella asui 1900-luvun alussa kaksi miljoonaa armenialaista, mutta tämän päivän Turkissa heitä on enää noin 50 000.

Osmanien valtakunta, joka 1600-lopun lopulla kolkutteli Wienin portteja, oli menettänyt suurimman osan Balkanin alueen maista ja oli häviämässä sodan Venäjää vastaan myös Kaukasuksella.

Nuorturkkilaisten upseerien johdolla Osmanien valtakunta liittoutui ensimmäisessä maailmansodassa Saksan kanssa, sillä seurauksella että Britannian, Ranskan, Australian ja Uuden-Seelannin joukot tekivät huhtikuun lopulla 1915 maihinnousun Gallipolin niemimaalla lähellä Kreikan ja Turkin nykyistä rajaa.

Armenialaisten kansanmurha oli pitkälti sisäministeri Mehmed Talaat Paššan, sotaministeri Ismail Enver Paššan ja meriministeri Ahmed Djemal Paššan suunnittelema. Armenialaisten joukkomurhien avulla pyrittiin luomaan yhtenäisyyttä turkkilaisten islaminuskoisen enemmistön kesken ja valloittamaan asuinmaita sodassa menetetyiltä alueilta saapuville islaminuskoisille pakolaisille.

Kristinuskoisia armenialaisia kutsuttiin vääräuskoisiksi koiriksi ja heidän väitettiin tukevan Venäjän hyökkäystä.

Entinen lennätinlaitoksen johtaja Talaat Pašša vaati saada maakunnista päivittäisiä uutissähkeitä surmattujen armenialaisten määrästä. Elokuussa 1915 Talaat kerskui Yhdysvaltojen suurlähettiläälle Henry Morgenthaulle, että kolme neljäsosaa armenialaisista oli jo hävitetty.

Turkin hallitukset ovat vuosikymmenten ajan kuitenkin kiistäneet jyrkästi armenialaisten kansanmurhan. Turkkilaisissa koulukirjoissa puhutaan kansanmurhan sijasta armenialaisten kapinasta, jonka tukahduttamiseksi ihmisiä jouduttiin surmaamaan.

Kansainvälisessä oikeudessa kansanmurhan käsite otettiin käyttöön vasta toisen maailmansodan jälkeen. Armenialaiset ovat käyttäneet vuoden 1915 kansanmurhasta nimitystä ”suuri rikos”.

Turkin rikoslaissa on myös oma pykälä, joka kriminalisoi Turkin kansakunnan, valtion tai hallituksen maineen mustaamisen. Kymmenet kirjailijat, toimittajat ja kustantajat ovat joutuneet tämän pykälän nojalla syytteeseen armenialaisten kansanmurhasta kertovien kirjoitusten vuoksi.

Perjantaina vietettävän armenialaisten kansanmurhan satavuotismuistopäivän alla Turkin viranomaiset ovat reagoineet kiivaasti paavi Franciscuksen ja Euroopan parlamentin kehotuksiin tunnustaa sadan vuoden takainen kansanmurha.

Turkin parlamentin puhemies syytti paavia herjauksesta ja islaminvastaisesta vihapuheesta, ja presidentti Recep Tayyip Erdogan varoitti paavia toistamasta enää samaa virhettä.

Pääministeri Ahmet Davutoglu totesi EU-parlamentin julkilausuman kuvastavan Euroopan maissa levinnyttä rasismia. Turkin EU-ministeri kutsui europarlamenttia sirkukseksi ja neuvoi meppejä jättämään historiankirjoituksen alan ammattilaisille.

Vaikka faktat ovat olleet kiistämättömät jo vuosikymmenten ajan, Turkin hallitus ei ilmiselvästi ole valmis käymään avoimesti läpi historiaansa.

”Ei ole helppoa kansakunnalle myöntää, että sen perustajaisät olivat murhaajia ja ryöväreitä”, toteaa yhdysvaltalaisen Clarkin yliopiston turkkilainen historianprofessori Taner Akcam.

Yhdysvalloissa Turkin hallituksen ankara lobbaus näyttäisi joka tapauksessa tuottaneen tulosta. Valkoisesta talosta kerrottiin tiistaina, että presidentti Barack Obama ei tule perjantain muistotilaisuuksissa kutsumaan armenialaisten verilöylyjä kansanmurhaksi.

Vielä vuoden 2008 presidentinvaalikampanjan aikana Obama lupasi, että presidenttinä hän puhuisi asioista niiden oikeilla nimillä ja kutsuisi armenialaisten teurastusta kansanmurhaksi.

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Lähi-idän uudet maailmanpoliisit

KU-VIIKKOLEHTI 10.4.2015

Miten pitäisi suhtautua viime aikojen uutisiin, joiden mukaan Yhdysvaltojen liittolaismaat Lähi-idässä ja muualla ovat ryhtyneet ilmapommituksiin naapurimaissa ja myös kaukana kotimaasta joko kostoksi terroriteoista tai pysäyttääkseen kapinallisten etenemisen?

Saudi-Arabian, Arabiemiraattien, Kuwaitin ja kuuden muun arabimaan hävittäjäkoneet ovat nyt kahden viikon ajan pommittaneet Jemenin huthikapinallisia ja maan eteläisen satamakaupungin Adenin asuinalueita siinä sivussa.

Adeninlahden toisella puolella Kenian hävittäjät ovat pommittaneet Somalian eteläisiä syrjäseutuja kohteenaan terroristijärjestö Al-Shabaabin tukikohdat.

Egypti ja Arabiemiraatit ovat pommittaneet islamistiryhmien tukialueita eri puolilla Libyaa viime syksystä lähtien.

Isis-järjestön vastaisissa ilmaiskuissa Irakissa ja Syyriassa ovat sentään mukana myös Yhdysvaltojen hävittäjät yhdessä useiden Lähi-idän maiden ilmavoimien kanssa.

Vielä muutama vuosi sitten vain Yhdysvallat pommitti jotain toista maata hävittäjäkoneilla ja ohjuksilla – välillä tosin yhdessä Iso-Britannian, Ranskan ja muiden Nato-liittolaisten kanssa.

Yhdysvaltojen tekemät ilmapommitukset ja lennokki-iskut ovatkin yleensä saaneet laajempaa huomiota mediassa, ja niistä on ollut helpompi käydä kriittistä keskustelua. Juuri kukaan ei sen sijaan näyttäisi välittävän käynnissä olevien uusien sijaissotien pommituksista. Kansainvälinen rauhanliikekin on ollut hiljaa.

Jemenin, Libyan ja Somalian pommituksilla on toki kaikilla eri syyt ja taustat.

Saudi-Arabia sanoo pyrkivänsä palauttamaan vaaleilla valitun legitiimin hallituksen valtaan naapurimaassa Jemenissä. Jemenin pohjoisosien huthit syrjäyttivät tammikuussa presidentti Abdrabuh Mansur Hadin hallituksen vastaan syyttäen sitä korruptiosta ja pohjoisen šiiavähemmistön sorrosta.

Saudi-Arabia ja sen sunniliittolaiset pitävät hutheja Iranin šiiahallinnon kätyreinä – vaikkakin Jemenin huthit kuuluvat šiiojen vähemmistöön zaidilaisiin, toisin kuin Iranin johtavat imaamit.

Ainakin 550 siviiliä on kuollut viime viikkojen pommituksissa pelkästään Adenin kaupungissa, joukossa koululaisia ja lapsia. Tuhannet ihmiset ovat vammautuneet, ja yli sata tuhatta ihmistä on joutunut lähtemään kodeistaan.

Täydelliseen sisällissotaan ajautuneessa Libyassa Egyptin ja Arabiemiraattien hävittäjät ovat pommittaneet islamististen aseellisten ryhmien hallitsemia alueita. Egypti kiihdytti iskujaan Libyassa helmikuussa sen jälkeen kun paikalliset Isis-järjestön kannattajat surmasivat 21 koptikristittyä egyptiläistä siirtotyöläistä.

Kenian alkuviikosta Somaliaan tekemien iskujen tarkoituksena oli kostaa kenialaisella ammattikorkeakoululla viikko sitten tehty verilöyly, jossa kenialaiset terroristit surmasivat 148 opiskelijaa somalialaisen Al-Shabaab-järjestön nimissä.

Ainakin Kenian ja Egyptin tapauksissa kostopommitusten tehtävänä on ollut myös osoittaa kotiyleisölle, että presidentti on toiminnan mies.

Kenian presidentti Uhuru Kenyatta vapautettiin joulukuussa Kansainvälisen rikostuomioistuimen syytteistä etnisten väkivaltaisuuksien järjestämisestä maan vaalien jälkeen vuonna 2008. Haagin rikostuomioistuin joutui luopumaan syytteistä Kenyattaa vastaan sen jälkeen kun jutun avaintodistajat surmattiin yksitellen tai lahjottiin olemaan hiljaa. Kenian vuoden 2008 julmissa väkivaltaisuuksissa kuoli 1 200 ihmistä.

Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi tuli alun perin maan johtoon, kun sotilaat syöksivät vaaleilla valitun islamistipresidentin Mohammed Mursin vallasta kesällä 2013. Tämän jälkeen Sisi on vanginnut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Maltillisia islamisteja, ammattiliittojen aktiiveja ja demokratialiikkeen kannattajia on sullottu salaisten pidätyskeskusten ahtaisiin selleihin ja kidutettu mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla.

Hiukan erikoiselta kuulostaa myös se, että juuri Saudi-Arabia on ottanut tehtäväkseen vaaleilla valitun hallituksen palauttamisen valtaan naapurimaassa Jemenissä. Saudi-Arabia on absoluuttinen monarkia, jossa vaaleilla valitaan parhaassa tapauksessa vain osa kunnanvaltuutetuista. Kunnanvaltuustoilla ei tosin ole mitään todellista valtaa.

Kuningashuone ei salli minkäänlaista kritiikkiä, ja julkiset teloitukset päänkatkaisulla ovat arkipäivää. Pelkästään tänä vuonna Saudi-Arabiassa on teloitettu 45 ihmistä.

Jemenin, Libyan ja Somalian pommituksilla on kaikilla Yhdysvaltojen vankka tuki.

Saudi-Arabia ilmoitti Jemenin pommitusten aloittamisesta sattumoisin Washingtonissa maan Yhdysvaltain-suurlähettilään järjestämässä lehdistötilaisuudessa.

Presidentti Barack Obama lupasi Saudi-Arabian kokoamalle liittoumalle kuljetuskalustoa ja tiedusteluapua.

Tällä viikolla apulaisulkoministeri Tony Blinken kertoi, että Yhdysvallat on perustanut koordinointikeskuksen operaatiota varten ja kiirehti uusia asetoimituksia Saudi-Arabialle.

Yhdysvaltojen mittava sotilasapu Egyptille käynnistyi uudestaan viime vuonna, kun kenraali Sisi nimitettiin presidentiksi. Viime viikolla presidentti Obama ilmoitti, että Egyptin sotilasavun määrää nostetaan Hosni Mubarakin valtakauden aikaiseen 1,5 miljardiin dollariin.

Lähi-idän lukuisat kriisit ovat myös suurta liiketoimintaa. Yhdysvaltojen panostukset liittolaisten sotilasapuun palautuvat yleensä kotimaahan aseteollisuuden voittoina.

Sotilasalan erikoislehti IHS Jane’sin viime kuussa julkistaman raportin mukaan maailman kymmenestä suurimmasta aseita ostavasta maasta viisi sijaitsee Lähi-idässä.

”Lähi-idän vahvojen markkinoiden suurin hyötyjä on Yhdysvallat”, lehti arvioi.

Yhdysvaltojen asevienti Lähi-idän maihin kasvoi viime vuonna 40 prosentilla. Yhdysvaltojen aseviennin arvo oli 24 miljardia dollaria, 37 prosenttia koko maailman asekaupasta.

Maailman suurin aseiden ostaja on Saudi-Arabia. Maan asetuonti kasvoi viime vuonna 54 prosenttia, ja tänä vuonna sama trendi jatkuu. Saudi-Arabia vastaa tänä vuonna yksinään peräti seitsemäsosasta kaikesta maailman asetuonnista. Saudi-Arabian ja Arabiemiraattien asehankinnat olivat viime vuonna suuremmat kuin kaikkien Länsi-Euroopan maiden yhteenlaskettu asetuonti.