KU-VIIKKOLEHTI 24.3.2016
Tänä viikonloppuna ainakin kolmasosa maailman ihmisistä viettää pääsiäistä, osa hiljentyen perhepiirissä, osa virsiä veisaten, osa suuressa hurmoksessa riemukkaasti tanssien, Jeesuksen sovitustyötä ja ylösnousemusta juhlien.
Kristinusko on kulkenut parissa tuhannessa vuodessa pitkän tien Palestiinasta muualle Lähi-itään, Armeniaan, Etiopiaan ja Rooman valtakunnan kautta vähitellen kaikkialle Eurooppaan.
Tänä päivänä kristinusko on ennen muuta globaalin etelän uskonto, toteaa teologian akatemiaprofessori Elina Vuola toimittamassaan kirjassa Uskonto ja kehitys.
Kun vielä vuonna 1910 maailman kristityistä kaksi kolmasosaa asui Euroopassa, 27 prosenttia Amerikoissa ja vain runsas prosentti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, niin tällä hetkellä Afrikassa on jo enemmän kristittyjä kuin Euroopassa.
Maailman kristityistä yli 60 prosenttia elää etelän kehittyvissä maissa Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.
Vuola kirjoittaa, että ennusteen mukaan vuonna 2030 suurin osa maailman kristityistä tulee olemaan afrikkalaisia. Pääsyynä kehityskulkuun on helluntaikirkkojen suosion kasvu Afrikassa ja yhä jatkuva maallistuminen pohjoisella pallonpuoliskolla, erityisesti Euroopassa.
Kristinusko on ylivoimaisesti suurin uskonto maailmassa. Se on muokannut maailmaa monin tavoin ristiretkien ajoista lähtien. Kristinuskolla oli keskeinen rooli Amerikan valloituksessa ja siirtomaavallan synnyssä. Kristinuskon nimissä on viety lukutaitoa ja länsimaista terveydenhoitoa vieraisiin maihin.
Kristilliset opetukset hyväntekemisestä ja lähimmäisenrakkaudesta ovat myös nykyaikaisen kehityspolitiikan ja humanitaarisen avustustyön taustalla. Kristinuskolla on ollut suuri vaikutus myös länsimaiden Lähi-idän politiikkaan ja terrorisminvastaiseen sotaan.
Maailmassa on noin 2,2 miljardia kristittyä, mikä on lähes yhtä paljon kuin islaminuskoisten ja hindujen yhteenlaskettu määrä. Kristinuskoiset muodostavat enemmistön asukkaista 158 maassa.
Tähän kirjoon mahtuu satoja eri kirkkokuntia. Määrällisesti suurin ryhmä ovat katolilaiset (1,2 miljardia). Katolilaisia on eniten Brasiliassa, Meksikossa ja Filippiineillä.
Toiseksi suurin ryhmä ovat helluntailaiset, joita on yli 600 miljoonaa. Ortodokseja on 300 miljoonaa, baptisteja 105 miljoonaa. Luterilaisia on noin 90 miljoonaa. Tämä on neljä prosenttia kaikista kristinuskoisista ja hiukan yli prosentti maailman asukkaista.
Luterilaisia on tätä nykyä eniten Saksassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Etiopiassa, Tansaniassa, Indonesiassa ja Intiassa.
Luterilaisten määrä kasvaa nopeimmin Madagaskarissa, jonne uskonnon toivat aikoinaan norjalaiset lähetyssaarnaajat. Luterilaiset madagaskarilaiset tekevät nyt lähetystyötä muun muassa Papua-Uudessa-Guineassa.
Useat Uskonto ja kehitys -kirjan artikkeleista käsittelevät kirkollisten järjestöjen huomattavaa roolia kehitysyhteistyössä. Suomessa suurimmat valtion tukea saavat kehyjärjestöt ovat Kirkon ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja helluntaiseurakuntien lähetysjärjestö Fida.
Järjestöjen kirkolliset kannattajat kuulemma valittavat tämän tästä, ettei tunnustuksellinen lähetystyö näy riittävästi niiden tekemässä työssä etelässä. Tilanne voi muuttua, kun kehitysavun leikkausten myötä kirkon ja seurakuntien oman varainhankinnan osuus järjestöjen rahoituksesta kasvaa.
Suomen Lähetysseura aloitti työnsä nykyisessä Namibiassa vuonna 1870 ja Kiinassa vuonna 1901. Kohdemaihin rakennettiin kirkkoja, kouluja ja klinikoita. Teologian professorit Auli ja Mika Vähäkangas toteavat, että kun valtiollinen kehitysyhteistyö alkoi, Suomessa oli jo noin sadan vuoden kokemus kehitystyöstä.
Etelässä kirkot ovat tärkeitä peruspalvelujen tuottajia. Monissa Afrikan maissa kirkot huolehtivat kouluista ja terveydenhoidosta. Ne eivät sen sijaan yleensä puutu rakenteellisiin epäkohtiin tai vaadi valtiota järjestämään palveluja kansalaisille.
Kirjan kirjoittajien mielestä maailmassa tarvitaan entistä enemmän uskonnon lukutaitoa, jotta ymmärtäisimme muiden maiden tapahtumia ja niiden syitä. Euroopasta käsin tarkasteltuna voi olla vaikea huomata, että meidän maallistunut elämäntapamme onkin maailman mittakaavassa poikkeus.
Kirkollisista toimijoista on myös vaikea sanoa mitään yksiselitteistä, sillä seurakuntia on joka lähtöön. Osa kieltää ehkäisyn ja abortin ja yllyttää vainoamaan homoja, kun taas toiset kamppailevat naisten oikeuksien tai köyhien ja syrjittyjen puolesta.
Oma lukunsa ovat helluntailaisuuden osana levinneet hurmoshenkiset kirkot, jotka vapauttavat uskovaisia heitä riivaavista demoneista tai lupaavat rikkauksia niille, jotka antavat kirkolle lahjoituksia.
Kenian pääkaupungissa Nairobissa tehdyn tutkimuksen mukaan kirkossakäynti ei parantanut slummissa asuvien köyhien ihmisten toimeentulomahdollisuuksia, mutta tarjosi heille välineitä sietää köyhyyttä ja puutetta.
Tänä viikonloppuna ainakin kolmasosa maailman ihmisistä viettää pääsiäistä, osa hiljentyen perhepiirissä, osa virsiä veisaten, osa suuressa hurmoksessa riemukkaasti tanssien, Jeesuksen sovitustyötä ja ylösnousemusta juhlien.
Kristinusko on kulkenut parissa tuhannessa vuodessa pitkän tien Palestiinasta muualle Lähi-itään, Armeniaan, Etiopiaan ja Rooman valtakunnan kautta vähitellen kaikkialle Eurooppaan.
Tänä päivänä kristinusko on ennen muuta globaalin etelän uskonto, toteaa teologian akatemiaprofessori Elina Vuola toimittamassaan kirjassa Uskonto ja kehitys.
Kun vielä vuonna 1910 maailman kristityistä kaksi kolmasosaa asui Euroopassa, 27 prosenttia Amerikoissa ja vain runsas prosentti Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, niin tällä hetkellä Afrikassa on jo enemmän kristittyjä kuin Euroopassa.
Maailman kristityistä yli 60 prosenttia elää etelän kehittyvissä maissa Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa ja Aasiassa.
Vuola kirjoittaa, että ennusteen mukaan vuonna 2030 suurin osa maailman kristityistä tulee olemaan afrikkalaisia. Pääsyynä kehityskulkuun on helluntaikirkkojen suosion kasvu Afrikassa ja yhä jatkuva maallistuminen pohjoisella pallonpuoliskolla, erityisesti Euroopassa.
Kristinusko on ylivoimaisesti suurin uskonto maailmassa. Se on muokannut maailmaa monin tavoin ristiretkien ajoista lähtien. Kristinuskolla oli keskeinen rooli Amerikan valloituksessa ja siirtomaavallan synnyssä. Kristinuskon nimissä on viety lukutaitoa ja länsimaista terveydenhoitoa vieraisiin maihin.
Kristilliset opetukset hyväntekemisestä ja lähimmäisenrakkaudesta ovat myös nykyaikaisen kehityspolitiikan ja humanitaarisen avustustyön taustalla. Kristinuskolla on ollut suuri vaikutus myös länsimaiden Lähi-idän politiikkaan ja terrorisminvastaiseen sotaan.
Maailmassa on noin 2,2 miljardia kristittyä, mikä on lähes yhtä paljon kuin islaminuskoisten ja hindujen yhteenlaskettu määrä. Kristinuskoiset muodostavat enemmistön asukkaista 158 maassa.
Tähän kirjoon mahtuu satoja eri kirkkokuntia. Määrällisesti suurin ryhmä ovat katolilaiset (1,2 miljardia). Katolilaisia on eniten Brasiliassa, Meksikossa ja Filippiineillä.
Toiseksi suurin ryhmä ovat helluntailaiset, joita on yli 600 miljoonaa. Ortodokseja on 300 miljoonaa, baptisteja 105 miljoonaa. Luterilaisia on noin 90 miljoonaa. Tämä on neljä prosenttia kaikista kristinuskoisista ja hiukan yli prosentti maailman asukkaista.
Luterilaisia on tätä nykyä eniten Saksassa, Yhdysvalloissa, Ruotsissa, Etiopiassa, Tansaniassa, Indonesiassa ja Intiassa.
Luterilaisten määrä kasvaa nopeimmin Madagaskarissa, jonne uskonnon toivat aikoinaan norjalaiset lähetyssaarnaajat. Luterilaiset madagaskarilaiset tekevät nyt lähetystyötä muun muassa Papua-Uudessa-Guineassa.
Useat Uskonto ja kehitys -kirjan artikkeleista käsittelevät kirkollisten järjestöjen huomattavaa roolia kehitysyhteistyössä. Suomessa suurimmat valtion tukea saavat kehyjärjestöt ovat Kirkon ulkomaanapu, Suomen Lähetysseura ja helluntaiseurakuntien lähetysjärjestö Fida.
Järjestöjen kirkolliset kannattajat kuulemma valittavat tämän tästä, ettei tunnustuksellinen lähetystyö näy riittävästi niiden tekemässä työssä etelässä. Tilanne voi muuttua, kun kehitysavun leikkausten myötä kirkon ja seurakuntien oman varainhankinnan osuus järjestöjen rahoituksesta kasvaa.
Suomen Lähetysseura aloitti työnsä nykyisessä Namibiassa vuonna 1870 ja Kiinassa vuonna 1901. Kohdemaihin rakennettiin kirkkoja, kouluja ja klinikoita. Teologian professorit Auli ja Mika Vähäkangas toteavat, että kun valtiollinen kehitysyhteistyö alkoi, Suomessa oli jo noin sadan vuoden kokemus kehitystyöstä.
Etelässä kirkot ovat tärkeitä peruspalvelujen tuottajia. Monissa Afrikan maissa kirkot huolehtivat kouluista ja terveydenhoidosta. Ne eivät sen sijaan yleensä puutu rakenteellisiin epäkohtiin tai vaadi valtiota järjestämään palveluja kansalaisille.
Kirjan kirjoittajien mielestä maailmassa tarvitaan entistä enemmän uskonnon lukutaitoa, jotta ymmärtäisimme muiden maiden tapahtumia ja niiden syitä. Euroopasta käsin tarkasteltuna voi olla vaikea huomata, että meidän maallistunut elämäntapamme onkin maailman mittakaavassa poikkeus.
Kirkollisista toimijoista on myös vaikea sanoa mitään yksiselitteistä, sillä seurakuntia on joka lähtöön. Osa kieltää ehkäisyn ja abortin ja yllyttää vainoamaan homoja, kun taas toiset kamppailevat naisten oikeuksien tai köyhien ja syrjittyjen puolesta.
Oma lukunsa ovat helluntailaisuuden osana levinneet hurmoshenkiset kirkot, jotka vapauttavat uskovaisia heitä riivaavista demoneista tai lupaavat rikkauksia niille, jotka antavat kirkolle lahjoituksia.
Kenian pääkaupungissa Nairobissa tehdyn tutkimuksen mukaan kirkossakäynti ei parantanut slummissa asuvien köyhien ihmisten toimeentulomahdollisuuksia, mutta tarjosi heille välineitä sietää köyhyyttä ja puutetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti