torstai 25. helmikuuta 2016

Huonoja uutisia pakolaisista

KU-VIIKKOLEHTI 26.2.2016

Media on yleisesti ottaen epäonnistunut raportoinnissaan pakolaisuudesta ja siirtolaisuudesta. Tätä mieltä ovat Ethical Journalism Network -järjestön tuoreen raportin kirjoittajat, jotka analysoivat kansainvälisiä muuttoliikkeitä ja pakolaiskriisejä käsittelevää uutisointia Euroopassa, Yhdysvalloissa ja kymmenessä eri maassa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa.

Moving Stories -nimisen satasivuisen raportin mukaan tiedotusvälineet ovat usein laistaneet tehtävästään kertoa, mitä maailmassa todella tapahtuu, ja selittää pakolaisuuden ja siirtolaisuuden taustalla olevia syitä.

”Eri puolilla maailmaa media on sen sijaan heittäytynyt vihapuheita lietsovien poliitikkojen vietäväksi, sillä seurauksella että uutisissa puhutaan ihmislaumoista tai pakolaistulvasta”, arvioi raportin toimittaja, Kansainvälisen journalistiliiton entinen pitkäaikainen pääsihteeri Aidan White.

Viime vuoden syyskuussa uutisoinnin sävy Euroopan maissa kuitenkin muuttui hetkeksi sen jälkeen kun monet mediat julkaisivat valokuvan Turkin rannikolla hukkuneesta kolmivuotiaasta Alan Kurdista, jonka perhe pyrki kumilautalla Kosin saarelle Kreikkaan.

Koskettava kuva kuolleesta syyrialaispojasta sai monet toimittajat, poliitikot ja tavalliset ihmiset ymmärtämään paremmin pakolaisuuden taustalla olevia traagisia ihmiskohtaloita.

Raportti selittää pakolaisuuskirjoittelun vaikeuksia useilla eri tekijöillä. Talousvaikeuksissa kamppailevat mediat joutuvat tuottamaan uutisia aiempaa vähemmillä resursseilla ja vähemmällä työvoimalla. Harvalla toimittajalla on enää aikaa perehtyä syvällisemmin uutisaiheiden taustoihin tai edes siihen, mitä eroa on käsitteillä maahanmuuttaja, pakolainen tai turvapaikanhakija.

Klikkausjournalismin aikakaudella sensaatiomaiset uutiset, epäkohdat ja vastakkainasettelut saavat kohtuuttoman paljon huomiota medioissa.

Monissa maissa poliitikkojen pelkoa lietsovat puheet erityisesti muslimimaista tulevien ihmisten aiheuttamasta uhasta ovat olleet viime aikoina miltei jokapäiväistä uutissisältöä.

”Journalistien tulisi muistaa, että törkeät ja loukkaavat väitteet eivät välttämättä ole uutisarvoisia, vaikka niiden esittäjä olisi julkisuuden henkilö”, raportissa todetaan.

Siinä missä useimmissa Länsi-Euroopan maissa median portinvartijat ovat joutuneet pohtimaan sitä, kuinka paljon uutisoinnissa annetaan tilaa poliitikkojen esittämille maahanmuuttovastaisille näkemyksille, Britanniassa keltainen lehdistö on itse aktiivisesti lietsonut vihapuhetta, usein vain lisätäkseen myyntiään.

Raportin mukaan eurooppalainen media ei ole hoitanut kunnolla tehtäväänsä vallan vahtikoirana. Statewatch-järjestön johtajan Tony Bunyanin mielestä median olisi pitänyt soittaa hälytyskelloja tulossa olevasta pakolaiskriisistä jo vuosi sitten ja vaatia EU:n viranomaisilta ripeitä toimia pakolaisten auttamiseksi.

EU:n komissiossa tiedettiin hyvin, että Syyrian, Irakin ja Libyan konfliktit tulisivat johtamaan kasvavaan pakolaisuuteen, mutta silti EU-maat eivät tehneet juuri mitään, kun satoja tuhansia pakolaisia alkoi saapua Kreikan saarille.

Kirjoittajien mielestä uutisoinnissa ei ole myöskään riittävästi korostettu muuttoliikkeiden tuomia pitkän aikavälin hyötyjä. Raportissa kysytään, kuinka Kalifornian maataloustuotanto tai Teksasin öljyteollisuus tulisivat toimeen ilman satoja tuhansia vierastyöläisiä Meksikosta ja Keski-Amerikan maista tai kuinka Ison-Britannian terveyspalvelut pysyisivät pystyssä ilman tuhansia sairaanhoitajia ja lääkäreitä kolmannen maailman maista.

”Median tulisi korostaa sitä, että muuttoliike on luonnollinen osa ihmiskunnan historiaa ja se tulee jatkumaan ja lisääntymään entisestään ilmastonmuutoksen vaikutusten ja kasvavan taloudellisen eriarvoisuuden vuoksi”, raportissa todetaan.

EU:n rajavalvontaviraston Frontexin mukaan Eurooppaan saapui viime vuonna 1,8 miljoonaa siirtolaista tai turvapaikanhakijaa maanosan ulkopuolelta. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM puhuu tosin ”vain” miljoonasta tulijasta.

Eniten turvapaikkahakemuksia jätettiin Saksassa (476 000) ja Unkarissa (177 000). Suomeen tuli viime vuonna 32 000 turvapaikanhakijaa.

Koko maailmassa on YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan yli 20 miljoonaa pakolaista, joista 86 prosenttia kehitysmaissa.

Eniten pakolaisia on Turkissa (yli kaksi miljoonaa), Pakistanissa (1,5 miljoonaa), Libanonissa, Iranissa, Etiopiassa, Jordaniassa, Keniassa, Ugandassa ja Tšadissa. Näissä kaikissa maissa oli viime vuonna yli 400 000 pakolaista.

Asukasta kohti laskettuna eniten pakolaisia on Libanonissa, yli 200 pakolaista tuhatta asukasta kohti.

Eniten pakolaisia on lähtenyt Syyriasta, Afganistanista, Somaliasta, Sudanista, Etelä-Sudanista ja Kongon demokraattisesta tasavallasta – kaikki pitkäaikaisten sotien runtelemia maita.

Pelkästään Syyriasta on joutunut pakenemaan yli neljä miljoonaa ihmistä. Syyriassa on lisäksi yli seitsemän miljoonaa maan sisäistä pakolaista.

Eurooppalainen media keskittyy uutisoinnissaan tietysti enemmän Euroopan tapahtumiin. Silloin ei välttämättä tule ajatelleeksi sitä, että ihmiskunnan historian suurin muuttoliike on tapahtunut Kiinassa viimeksi kuluneen 35 vuoden aikana, kun sadat miljoonat ihmiset ovat muuttaneet työn ja paremman toimeentulon toivossa sisämaan kylistä kaupunkeihin.

Euroopan uutismedia raportoi säännöllisesti Afrikan maista Eurooppaan tulevista siirtolaisista ja turvapaikanhakijoista, mutta unohtaa samalla kertoa meneillään olevasta valtaisasta muuttoliikkeestä Saharan eteläpuolisen Afrikan maista Etelä-Afrikkaan.

Norjan pakolaisavun pääsihteeri Jan Egeland kirjoittaa vähemmälle huomiolle jääneistä humanitaarisista kriiseistä, jotka ovat jo pakottaneet miljoonat ihmiset lähtemään kodeistaan.

Kymmenet tuhannet Myanmarista paenneet vainotut rohingyat ajelehtivat viime vuonna viikkokausia lautoilla Thaimaan ja Malesian edustalla ennen kuin heidät lopulta päästettiin maihin.

Etelä-Sudanissa ja Jemenissä puolestaan miljoonat ihmiset yrittävät pysyä hengissä taistelujen keskellä täysin riittämättömän hätäavun varassa.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Traaginen ystävänpäivän yö Pretoriassa

KU-VIIKKOLEHTI 12.2.2016

Helmikuun 14. päivänä 2013 uutiset kertoivat, että maailmankuulu eteläafrikkalainen vammaisjuoksija Oscar Pistorius oli aamuyöllä surmannut tyttöystävänsä Reeva Steenkampin.

Paralympialaisten pikajuoksun kuusinkertaista kultamitalistia syytettiin murhasta. Pistorius oli ampunut pistoolillaan neljä laukausta kohti Steenkampia, joka oli lukinnut itsensä Pistoriuksen asunnon vessaan.

Pistorius sanoi surmanneensa tyttöystävänsä erehdyksessä. Oman kertomuksensa mukaan hän luuli puolustautuneensa murtovarasta vastaan, jonka hän uskoi kiivenneen sisään kylpyhuoneen ikkunasta.

Myöhemmin oikeudenkäynnissä Pistorius itki jatkuvasti ja oksenteli, kun Steenkampin saamia vammoja kuvailtiin yksityiskohtaisesti.

26-vuotias Pistorius ja kolme vuotta vanhempi Steenkamp olivat seurustelleet kolme kuukautta. Pistorius oli kaikkien tuntema urheilutähti, Steenkamp puolestaan kuuluisa huippumalli ja seurapiirijulkkis.

Murhatapausta tutkineiden poliisien mukaan Pistoriuksen asunnossa maan pääkaupungin Pretorian hienostoalueella oli riidelty usein. Naapurit kertoivat oikeudenkäynnissä kuulleensa surmayönä naisen huutoa asunnosta.

Pistoriuksen tiedettiin olevan mieleltään ailahteleva aseita ihannoiva macho, jolla oli nukkuessaan aina sängyn alla hopeinen Tauruksen yhdeksänmillinen puoliautomaattipistooli.

Kolme viikkoa ennen surmayötä Steenkamp oli kertonut WhatsApp-viestissä pelkäävänsä Pistoriusta silloin kun tämä vihastuu.

Lähisuhdeväkivalta on Etelä-Afrikassa vakava ongelma. Lähes joka toinen eteläafrikkalaisnainen on joutunut miehensä tai poikaystävänsä pahoinpitelemäksi. Yli tuhat naista kuolee vuosittain mieskumppaninsa surmaamana. Maassa raportoidaan vuosittain yli 55 000 raiskaustapausta.

Reeva Steenkamp ei ollut pelkästään huippumalli. Hänellä oli myös korkeakoulututkinto oikeustieteessä. Surmayön jälkeisenä päivänä hänen oli määrä puhua paikallisen koulun oppilaille naisiin ja tyttöihin kohdistuvasta väkivallasta.

Hallituspuolue ANC:n naisliiton aktiivit osoittivat oikeudenkäynnin aikana mieltään oikeustalon edustalla ja vaativat Pistoriukselle maksimirangaistusta murhasta.

Oscar Pistoriuksen oikeusjuttua käsiteltiin Pretorian ylioikeudessa puolen vuoden ajan. Syyskuussa 2014 ylioikeuden tuomari, 66-vuotias musta nainen Thokozile Masipa, antoi tuomionsa. Hän kumosi murhasyytteen ja tuomitsi Pistoriuksen taposta, sillä oikeudenkäynnissä ei kyetty riittävällä varmuudella osoittamaan, että Pistoriuksen tarkoituksena oli surmata naisystävänsä.

Tuomion perustelujen mukaan Masipa näytti pitävän uskottavampana Pistoriuksen kertomusta tapahtumien kulusta. Pistorius oli kertonut, että hän oli yöllä kuullut ääntä kylpyhuoneesta ja lähti pimeässä pistoolin kanssa taltuttamaan asuntoon tunkeutuvaa murtovarasta. Hän uskoi Steenkampin nukkuvan sängyssä.

Hän ymmärsi erehdyksensä vasta kun hän oli ampunut laukaukset vessan oven läpi. Hän hakkasi oven rikki krikettimailalla ja hälytti lähimmät naapurinsa paikalle. Steenkamp hengitti vielä mutta oli tajuttomana. Naapurit kertoivat, kuinka Pistorius piteli naista sylissään, itki ja rukoili, että tämä säilyisi elossa.

Naisen avunhuudoista oikeudenkäynnissä kertoneet naapurit asuivat usean sadan metrin päässä eivätkä olleet sittenkään varmoja huutojen ajankohdasta tai siitä, oliko kyse naisen vai miehen tuskanhuudoista.

Steenkamp oli lähettänyt Pistoriukselle WhatsAppissa 1 700 viestiä. Vain neljän viestin sisällössä oli kyse jostain muusta kuin rakastavaisille tyypillisestä viestinvaihdosta ja hellyydenosoituksista.

Steenkampilla oli ollut käsilaukussaan ystävänpäiväkortti, jossa hän kertoi rakastavansa Pistoriusta.

Puolustus vetosi myös siihen, että amputoitujen alaraajojensa lisäksi Pistorius kärsi yleistyneestä ahdistuneisuushäiriöstä, jonka oireena oli jatkuva ahdistus ja huolestumisen tunne.

Kuten monet muutkin valkoiset eteläafrikkalaiset, hän pelkäsi erityisesti murtovarkaita. Hänen äitinsäkin oli nukkunut aina ase tyynyn alla.

Etelä-Afrikassa tehdään vuosittain lähes 20 000 asuntomurtoa. Joka vuosi asuntomurtojen yhteydessä lähes 400 asunnonomistajaa surmataan ja 1 500 naista raiskataan.

Tuomari Thokozile Masipan mukaan Pistoriuksen syyllisyyden kannalta oli lopulta epäolennaista, kuka oli vessan oven takana. Näytön perusteella ei hänen mielestään ollut kyse Steenkampin tahallisesta murhasta. Jos taas Pistorius kuvitteli, että oven takana oli murtovaras, hän ei tuomarin mielestä, hänen subjektiivinen tilansa huomioon ottaen, pitänyt murtovarkaan kuolemaa tekojensa todennäköisenä seurauksena.

Pistorius tuomittiin taposta vankilaan viideksi vuodeksi, mutta hän pääsi viime syksynä ehdonalaiseen kotiarestiin.

Pistorius ehti olla kotiarestissa vain kaksi kuukautta, kun korkein vetoomustuomioistuin antoi joulukuussa oman tuomionsa. Vetoomustuomioistuin tuomitsi Pistoriuksen murhasta.

Viisihenkisen tuomariston mielestä kyse oli ”Shakespearen näytelmiin verrattavissa olevasta inhimillisestä tragediasta”. Tuomarit eivät kuitenkaan puhuneet lähisuhdeväkivallasta tai mustasukkaisuusmurhasta.

Murhatuomion perustelujen mukaan järkevän ihmisen olisi pitänyt ymmärtää, että neljä ammuttua luotia tappaa, oli oven takana sitten kuka tahansa. Tuomariston mielestä Pistorius ei ollut vaarassa, sillä hän ei tiennyt, kuka oven takana oli ja aiheuttiko tämä hänelle uhkaa.

Oikeusprosessi kuitenkin jatkuu, sillä Pistoriuksen asianajajat ovat valittaneet tuomiosta perustuslakituomioistuimeen. Puolustuksen mielestä vetoomustuomioistuimen tulkinta Pistoriuksen tahallisuudesta oli perustuslain syrjintäkiellon vastainen, sillä se ei ottanut huomioon sitä, mitä ahdistuneisuudesta ja vammaisuudesta kärsivän Pistoriuksen päässä todella liikkui ystävänpäivän yönä kolme vuotta sitten.

Valituksen mukaan vetoomustuomioistuin myös ylitti valtuutensa, kun se puuttui ylioikeuden tuomarin tekemään tosiasioiden tulkintaan koskien Pistoriuksen subjektiivista tahallisuutta.

Etelä-Afrikassa ei ole tiettävästi aiemmin tuomittu murhasta ketään, joka on surmannut lähiomaisen tai rakastettunsa luultuaan tätä murtovarkaaksi.