torstai 8. kesäkuuta 2017

Tätä sotaa ei näytetä televisiossa

KANSAN UUTISET 9.6.2017

Yhdysvaltojen erikoisjoukot ja yksityiset palkkasotilaat ovat käyneet jo pidemmän aikaa puolisalaista sotaa Somaliassa terroristiliike Al-Shabaabia vastaan. Yhdysvaltojen iskuista ja amerikkalaissotilaiden läsnäolosta ei puhuta paikallisessa eikä juuri kansainvälisessäkään mediassa, mutta Somaliassa kaikki ovat siitä tietoisia.

Yksi amerikkalaisjoukkojen tukikohdista sijaitsee pienen kukkulan laella Kismayon lentokentän kupeessa. Tukikohdan sisälle ei ole pääsyä, mutta paikallisen osavaltiohallinnon korkea virkamies kertoi minulle alkuvuodesta, että tukikohdassa on jatkuvasti noin toistasataa Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen miestä.

Joka yö amerikkalainen kuljetuskone laskeutuu lentokentän kiitoradalle. Lentokentältä käsin tehdään säännöllisiä lennokki-iskuja sekä amerikkalaisjoukkojen ja Afrikan unionin kenialaisten rauhanturvaajien yhteisiä helikopteri-iskuja Al-Shabaabin maaseudulla sijaitseviin leireihin.

Vielä suurempi amerikkalaistukikohta sijaitsee Neuvostoliiton aikoinaan rakentamassa lentotukikohdassa Baledoglessa sata kilometriä Mogadishusta sisämaahan. Baledoglesta käsin on jo vuosien ajan tehty lennokki-iskuja Al-Shabaabia vastaan.

Tukikohdassa on tällä hetkellä Yhdysvaltojen merijalkaväen erikoisjoukkoja sekä yhdysvaltalaisen turvayhtiön Bancroftin palkkasotilaita, joiden palkka maksetaan kierrättämällä rahat Ugandan kautta. Afrikan unionin rauhanturvaoperaatiossa Somaliassa on mukana yli 6 000 ugandalaista sotilasta.

Paikallisten lähteiden mukaan amerikkalaissotilaat käyvät päivittäin lenkkeilemässä Baledoglen tukikohdan ympäristössä, missä myös Al-Shabaabin taistelijoiden kerrotaan piileksivän.

Mogadishun lentokentän laidalla, pääkaupungin virallisen teloituspaikan takana, on puolestaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun CIA:n tukikohta, jossa amerikkalaisagentit kouluttavat Somalian tiedustelupalvelun miehiä sekä Kilveksi (Gaashaan) ja Salamaksi (Danab) kutsuttuja paikallisia erikoisjoukkoja.

Presidentinlinnan lähellä sijaitsevassa Somalian tiedustelupalvelun pidätyskeskuksessa amerikkalaiset agentit ovat kuulustelleet terroristiepäiltyjä jo vuosien ajan. Vangittujen joukossa on myös naapurimaassa Keniassa kiinniotettuja nuoria miehiä.

Barack Obaman presidenttikaudella amerikkalaiset tekivät Somaliassa kymmeniä lennokki-iskuja ja osallistuivat Somalian armeijan ja Afrikan unionin joukkojen kanssa taisteluihin Al-Shabaabia vastaan kouluttajina ja antamalla teknistä tukea.

Viime kuukausina amerikkalaisjoukot ovat olleet yhä keskeisemmin mukana varsinaisissa taisteluissa Al-Shabaabia vastaan. Donald Trumpin ensimmäisiä päätöksiä presidenttinä oli höllentää amerikkalaissotilaiden toimintarajoituksia Somaliassa. Obaman aikana amerikkalaisjoukot saivat ryhtyä tulitaisteluun vain itsepuolustukseksi.

Jo Obaman kaudella amerikkalaiset surmasivat yhdessä ilmaiskussa yli 150 Al-Shabaabin taistelijaa, jotka viettivät sotilaskoulutusleirin valmistujaisjuhlia. Myös useampi Al-Shabaabin komentaja on tapettu lennokilla tehdyssä täsmäiskussa.

Kaikki ei ole silti mennyt suunnitelmien mukaan. Galkayossa tehdyssä ilmaiskussa kuoli 22 paikallisen osavaltiohallinnon sotilasta. Naapuriosavaltion tiedustelulähteet olivat kertoneet amerikkalaisille, että liittolaissotilaat olivat Al-Shabaabin terroristeja.

Viime kuussa amerikkalaissotilas sai puolestaan surmansa helikopterihyökkäyksessä Al-Shabaabin tukikohtaan 60 kilometriä Mogadishun ulkopuolella. Turvayhtiö Bancroftin palkkalistoilla ollut entinen Delta Forcen sotilas kuoli aiemmin Al-Shabaabin hyökkäyksessä Afrikan unionin tukikohtaan Mogadishun lentokentällä vuonna 2014.

Medialle ei tuolloin kerrottu ensimmäisestä amerikkalaissotilaan kuolemasta Somaliassa yli 20 vuoteen.

Yhdysvaltojen kiihtyneet sotatoimet eivät koske pelkästään Somaliaa, vaan Navy Sealit ja muut erikoisjoukot toimivat tällä hetkellä ainakin 20 maassa Afrikassa. Taisteluoperaatioita on tehty viime aikoina islamistijoukkoja vastaan Libyassa ja Malissa sekä Ugandasta alkujaan kotoisin olevaa kiihkomielistä kristillistä sotajoukkoa Herran vastarinta-armeijaa vastaan Keski-Afrikan tasavallassa.

Verkkolehti Vice paljasti viime kuussa, että Afrikan maissa on parhaillaan käynnissä lähes sata amerikkalaisjoukkojen erikoisoperaatiota. Vielä kuusi vuotta sitten erikoisjoukot olivat mukana yhtä monessa taisteluoperaatiossa koko maailmassa. Afrikassa toteutettaviin operaatioihin osallistuu tällä hetkellä lähes 2 000 Yhdysvaltojen erikoisjoukkojen sotilasta.

Tiedot pohjautuvat Yhdysvaltojen Afrikan sotatoimista vastaavan esikunnan Africomin asiakirjoihin, jotka verkkolehti sai haltuunsa tiedonvapauslain nojalla.

Africomin uusi komentaja Thomas Waldhauser on kiitellyt presidentti Trumpia sotilaiden saamista lisääntyneistä toimintavapauksista, jotka antavat amerikkalaissotilaille luvan ”kohdistaa iskuja nopeammassa tahdissa”.

Ei kommentteja: